Ryhmätyöskentely

spiritti

Tästä samasta aiheesta on varmaankin jo olemassa monia keskustelunaloituksia, mutta palaan aiheeseen silti.
Ryhmätyöskentely rassaa, koska lukuisien eri kurssien ryhmätyötilanteet vaativat aikaa ja säätämistä että saataisiin aikataulut sovitettua yhteen. Ryhmätyöskentely rassaa, koska aina eivät ns kemiat kohtaa ja keskustelu jää joko latteaksi tai yhden tai parin ihmisen väliseksi monologiksi. Joskus ryhmäkeskusteluja täytyy toteuttaa meluisassa ja kaoottisessa ympäristössä jos annetaan vaikka tunti aikaa tehdä esim yhteenveto tai vastaava. Perustelluista syistä voi pyytää kurssin toteutustavaksi yksintyöskentelyn, mutta kynnys olla ns epäsosiaalinen yksilö on suuri. Tavallaan ymmärrän sen merkityksen hyvinkin, tiimityöskentelytaitoja täytyy harjoitella jne ja ryhmätyöskentely voi edes jotenkin ehkäistä joidenkin opiskelijoiden syrjäytymistä. Totuus on kuitenkin se, että mitään ystävyyksiä ja kumppanuuksia noissa keinotekoisissa tilanteissa ei välttämättä synny. Väitän, että olin ennen yliopistoon hakeutumista paljon avoimempi ja ulospäinsuuntautuneempi tyyppi kuin nykyään, kynnys olla esim eri mieltä on suuri kuten myös tarve sulautua joukkoon jossa saattaa helposti hukata itsensä.
Persoonallisuustesteissä usein kysytään esim sellaisia asioita, että oletko usein ensimmäisenä äänessä. No kyllä sen ainakin minulla määrittää ympäristö ja käyttäytyminen vaihtelee suuresti sen mukaan millainen on luottamus ympärillä oleviin ihmisiin.
Tietysti on varmaan tarpeellista vilkaisu peiliin, ja nämä" vaikeudet" ehkä opettavat jotain arvokasta omasta käyttäytymisestä. Olen esimerkiksi jo saanut suuni auki silloin, kun on tuntunut että keskusteluissa minut sivuutetaan ja siitä on ollut jonkin verran hyötyä (tietty vaarapuolena on kusipään maine, se palautteen vastaanottokyky ja toisen asemaan asettumiskyky kun niin suuresti vaihtelee). Toisinaan ryhmädynamiikka toimii- työskentely on onnistunutta, helppoa ja joustavaa ja mieli sen jälkeen hyvä. Toivottavasti kukaan ei ota tätä henkilökohtaisena loukkauksena tai saati sitten hyökkäyksenä opetusjärjestelyjä kohtaan. Nämä asiat vain pyörivät nyt mielessä.

3

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Realiteettiterapiaa

      On hyvä tutustua jo opiskeluvaiheessa työelämän todellisuuteen. Luuletko, että siellä saat valita työkavereitasi tai asiakkaitasi? Kaikkien kanssa pitää kuitenkin pystyä työskentelemään tai ainakin tulemaan toimeen. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta asiat tulee pystyä hoitamaan.

    • spiritti

      Näinhän se on, mutta en sinänsä suoraan rinnastaisi näitä opiskeluun liittyviä ryhmätyötilanteita työelämään.
      Opiskelijoina ollaan kuitenkin vähän sellaisessa herkässä vaiheessa että omaa ajattelua pitäisi pystyä kehittämään ja aina ympäristö (tai itse) ei sitä parhaalla mahdollisella tavalla tue. Sitä halusin tuoda esiin. Enkä sitäpaitsi ole mielestäni väittänyt etten kykenisi asioita hoitamaan, se anti minkä siitä saa onkin jo aivan toinen juttu. Tällaista argumentointia osasin odottaakin ja se on ihan yhtä väsynyttä kitinää kun mun aloituskin. Tulee kieltämättä mieleen, että olet itse joku jyrä ryhmätilanteissa ja huono kestämään palautetta kun tunnuit niin henkilökohtaisesti aloituksen ottavan...

      • Realiteettiterapia

        Jos jotakin olen huono sietämään sosiaalisissa tilanteissa, niin suoraa kusetusta, jota niissä jotkut kuitenkin yrittävät. Muutoin olen tullut toimeen työelämän yhteisöissä varsin hyvin, hieman aspergerpiirteitä omaavaksi introvertiksi jopa erityisen hyvin.

        Yritin vain tuoda esiin sen seikan, että ryhmätyötä sekä työ- ja opiskeluelämän sosiaalisuhteita kannattaa harjoitella aina kun on vain mahdollista, sillä mitä paremmin toimivia ne ovat, sitän paremmin asiat luontuvat.

        Sitten vielä yksi neuvo: kaikkia virheitä tai vedätyksiä ei kannata huomata. Nuorempana luulee, että osoittaa terävyytensä kaiken huomaamalla. Vanhempana voi jättää vähäpätöiset asiat huomiotta. Ihmiset ovat vain tyyytyväisiä, ettei tuo vanha tollo tuotakaan huomannut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      93
      9022
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      49
      4790
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4481
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      49
      2765
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1326
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1266
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      40
      1187
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      168
      1140
    Aihe