Olen entinen entinen vanhoillislestadiolainen, enkä lainkaan ihmettele näitä uutisia.
Vääristynyt suhtautuminen seksuaalisuuteen sairastuttaa ihmismieliä pahasti.
Selkeä syy
2
68
Vastaukset
- Tunnen nämä asiat
Itsekin nuorena liikkeen piiriin kuuluneena (tosin häivyin heti kun osasin omilla aivoillani ajatella) näin yli kymmenlapsisen perheen isän, joka oli kovin halukkaasti nuorten tyttöjen perään.
Silloin naureskelin ja pidin hassuna, ettei kukaan tehnyt asialle mitään.
Nyt muutama kymmenen vuotta myöhemmin omat lapset ovat kuulemma vieneet asian oikeuteen. Hyvä niin.
Todennäköisesti pedofiilejä on yhtä paljon lestadiolaisissa kuin muissakin ihmisissä. Ongelmallista asiassa on se, että vanhoillislesadioalisten liikkeen opetuksen mukainen sisäinen salailu aneeksipyynnöillä johaa siihen että rikolliset ei joudu vastuuseen.
Lisäksi yleensä lestadiolaisperheissä on keskimäärin 6-8 lasta. Yksi pedofiili ja insesti-isä saa siis tuplasti tai triplasti enemmän vahinkoa aikaiseksi. Olen samaa mieltä, olen itsekin tehnyt avauksen samasta aiheesta aikaisemmin. On todella arvokasta, että seuraukset eli pedofiliatapaukset tutkitaan, mutta yhtä tärkeää olisi keskittyä myos syihin, miksi näin tapahtuu.
Ei yksikään ihminen raiskaa, varsinkaan omaa lastaan, jos häntä rakkaudella ja vakavuudella nuhdellaan ja opetetaan. Mutta tätä ei tunneta vl-opissa ollenkaan. On käytännössä vain ulkoiset seikat, joissa oppi keskittyy näpertelemään. En sano, että pedofiliaa hyväksyttäisiin vl-opissa millään muotoa, siitä vain ei puhuta mitään. Tai puhutaan - uhrille: Anna anteeksi.
Ihmisen sisintä ei todellisuudessa koetella läheskään samalla mittakaavalla kuin ulkoista puolta. Opetus saa joillekin luonteille aikaan harhaisen ajatuksen siitä, että hän täyttää Jumalan toiveet omalla käytöksellään, eikä hänen tarvitse tutkia sisintään. Sama harhainen ajatus jatkuu niin, että työnnetään pää pensaaseen, ja kuvitellaan ettei kukaan näe tai edes aavista, mitä isä makuuhuoneessa tekee. Tottakai joku aavistaa, näkee ja tietää.
Ja vaikka kukaan ihminen ei koskaan saisikaan tietää, mitä merkitystä sillä on tuon sieluparan kannalta, kun hän kantaa sitä Jumalan edessä koko elämänsä. En kadehdi.
Saatoin puhua hieman pedofiliapainotteisesti, mutta se on tietysti se jäävuoren huippu, joka näkyy seurauksena avaajan mainitsemasta vääristyneestä suhtautumisesta seksuaalisuuteen. On toki monta muutakin aiheeseen liittyvää asiaa: ehkäisy, aviopuolisoiden keskinäinen kunnioittaminen, avoin suhtautuminen viime kädessä erittäin luonnolliseen asiaan, nuorten tervehenkinen opettaminen. Näistä pitäisi alkaa perusteellinen keskustelu niin pian kuin mahdollista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272762Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?932069En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143883Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40744