Laulua

Oikein hyvä asia, että nyt on oivallettu pistää konsertti pystyyn jälleen ja itsenäisyyspäivän aikaan järjestäjille oikein hyvää menestystä.

Menestystä myös MM karaokeen Lieksalaiselle jatkoon päässeelle, jatkoon pääsin myös itse Finaaliin mutta on monta muttaa eli tuo lontoon kieli on hakusessa viikossa opetellen ja on ollut jo monet kisat takana joten, enenmän olisi pitänyt puolukoita kerätä ja saada rahaa harrastukseen.
Mutta kainuun tangokisaan aijon osallistua.
Sanovat jotta" joilottaa" niin ainakin tähän saakka viimeksi vedin hengellistä ohjelmaa ja ainakin kuulijoita ja laulajia oli seuraavaksi juuri teen ohjelmaa hieman jenkaa ja hitaanpaa yhteislauluna karpalosaliin.muuten ei nuo laulattamiset synny tuosta vaan josta korvaus vaan sitä ennen työtä ja harjoitusta ainakin meikeläiselle joten paikkani voin antaa kahdehtijalle MK
67326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

HEI!! MÄ HALUUN HUOMIOOOO!!!

Äänestä
  • No no. Äläpäs nyt innostu.

    Äänestä

  • hold your horses kirjoitti:

    No no. Äläpäs nyt innostu.

    Markkuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Aloittaja

Hiljaisuus loppu tällä palstall jokainen kai huomaa asian, kun meilläkin käy lintulaudalla harakat , kun evästä vien ja tänään jopa koira lähti lätkimään kun sanoin mene kotiisi
Mutta on se somaa tuo kateus etsi jokin sellainen asia jossa tulet itse huomatuksi et varmaan ole ihan tumpelo vaan sinulle on luoja antanut jotakin kallisarvoista jota et edes tiedä, älä päästä käärmettä sisääsi se on todella kavala. Toivon sinulle hyvää ja ennenkaikkea sitä että jaksaisit elämässä rakastaa lähimäisiä niinkuin itseäsi MK

Äänestä
Aloittaja

Satu rakkauden muille se on arvoitus ja laitetaanko myös paratiisi yhdessä laulettavaksi hieman nuorenpaa ja nyt kun meillä on hyvä tuo pielisentie niin tätä kauani pitkin kuljen vaikka eilen nauroin ja tänään tuossa sohjossa taisi itku pirahtaa.
Älkää ottako vakavasti kuitenkin teen todella ohjelmaa tässä samalla jotta mukaan marraskuulla laulamaan ja vaikka tanssimaan ja todella huolta pitämään isistä ja äideistämme tai mummosta ja papasta kellä ne vielä on hieman iloa tuottamaan ja liikuttamaan Ruusut hopemaljassa noille kultaisille ihmisille MK

Äänestä

It is veri töröpöl to hiö ö män singing songs huu dont ändöstänt inglis ät ool, isint it?

Äänestä
Aloittaja

Hea reisi

Äänestä
  • Aloittaja

    meelitada hava önnega, inimesed invaliid runnata pidev solvavahg, kinni jääda lastetuba juhtum.
    head ööd.

    Äänestä

Tälle herrallehan on varmasti tuhat kertaa ehdotettu oman loginsa perustamista, jossa vois päivätöinään kehuskella ittiään.
Viesti ei näköjään ole mennyt perille, kun joka aloituksessaan kehua paukuttaa vaan. Tosin eipähän niitä sieltä kukaan lukiskaan, niinkuin ei täältäkään. Näkeehän tuon noista lukukerroista, joista suurin osa muotoutuu omista lukemisestaan.
Nythän se tämä aktiivikehuminen koskettaa noita invalidiliitoon äänestystapahtumaa, jossa sinne valitaan uusia jäseniä.
Toisaalta kyllä voisi pikku hiljaa jo palstan ylläpitäjäkin alkaa reagoimaan noihin tänne kuulumattomiin aloituksiin ja kampanjakirjoituksiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    On kuitenkin hyvä,että myöskin voinen nähdä hyvänä tuollaisen asian kuin mitä on Lieksalaisten yhteistoiminta ja siitä voimme olla me esiintyjät myöskin ylpeitä .
    Tulkoon nyt mainituksi,että myöskin invalidina olen menestynyt jopa melko hyvin
    Ja tänään tuli tuo IT lehti ja siinä näkee miten toimitaan ja kuka maksaa joidenkin ehdokkaiden vaalimainokset, eli täällä nyt jopa lähdetään tekemään hyvin arveluttavaa työtä ulkopuolisille toimijoille.
    Minut on täältä esitetty vaaleihin ehdokkaaksi ja olen ymmärtänyt, että se joukko oli hyvin yksimielistä mutta mistä nyt sitten tulee kohtaani tuo myyräntyö sitä en ole aloittanut.
    Mutta olen kyllä laittanut itseni likoon monessa asiassa ja varmaan sen tietää hyvin moni Lieksalainen kenen ja keiden vuoksi siteästi toimien vaikka haukkuja tulee :MK

    Äänestä

  • Palstaylläpitäjä reagoi tällä hetkellä niin, että poistaa kaikki kirjoitukset mitä Korpinen tai kenties joku toinen pyytään. Asiallisetkin palautteet tarkoitettuna Korpiselle, poistetaan.
    Täytyy ruveta tulevaisuudessa vaan poistattelemaan Markun itsekehuviestit jokaikinen kerta, niin alkaa asettua. Puhe ei näy menevän perille.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Poistetaan kirjoitti:

    Palstaylläpitäjä reagoi tällä hetkellä niin, että poistaa kaikki kirjoitukset mitä Korpinen tai kenties joku toinen pyytään. Asiallisetkin palautteet tarkoitettuna Korpiselle, poistetaan.
    Täytyy ruveta tulevaisuudessa vaan poistattelemaan Markun itsekehuviestit jokaikinen kerta, niin alkaa asettua. Puhe ei näy menevän perille.

    Hyvä konsertti on tulossa

    Poistetaan viesti on taas sitä tavanomaista ja heitän bumerangin viestiisi MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Hyvä konsertti on tulossa

    Poistetaan viesti on taas sitä tavanomaista ja heitän bumerangin viestiisi MK

    Minä otan sen bumerangisi kiinni ja vinttaan sen sulle keskele OHTTOO.

    Äänestä

  • Aboriginaali kirjoitti:

    Minä otan sen bumerangisi kiinni ja vinttaan sen sulle keskele OHTTOO.

    Heh! Tuo muuten osui ja upposi! Saattoi Korpista jonkun verran omaan otsaluuhun sattua bumerangi.

    Äänestä

  • Ei pitäs viskellä kirjoitti:

    Heh! Tuo muuten osui ja upposi! Saattoi Korpista jonkun verran omaan otsaluuhun sattua bumerangi.

    Korpinenhan ei ole muuten Pohjois-Karjalasta, mutta ilmeisesti yrittää olla Karjalainen. Käsittääkseni hengannut Joensuun seudulla mm. Liperissä ennen Lieksaan tuloa.

    Äänestä

  • Pohjois-Karjalainen kirjoitti:

    Korpinenhan ei ole muuten Pohjois-Karjalasta, mutta ilmeisesti yrittää olla Karjalainen. Käsittääkseni hengannut Joensuun seudulla mm. Liperissä ennen Lieksaan tuloa.

    Joensuun seudulla ei ole likimainkaan yhtä hyvät mahdollisuudet säätää ja pelata kun Lieksassa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pohjois-Karjalainen kirjoitti:

    Korpinenhan ei ole muuten Pohjois-Karjalasta, mutta ilmeisesti yrittää olla Karjalainen. Käsittääkseni hengannut Joensuun seudulla mm. Liperissä ennen Lieksaan tuloa.

    Minulla on sen verran otsaa ja luuta jotta pienet hyttysen ininät eivät vaikuta.
    Mutta tulossa on tuo konsertti ja varmaan kuulijoita on uskoisin niin.

    Yritätkö sanoa ettei kotini ole täällä Lieksassa? Pohjois karjalainen nimimerkki oletko jotenkin rasisti? mitä haluat todistaa.
    Olen Kyllä asunut monessa pitäjässä Synnyinseudulla 18vuotiaaksi sitten seinäjoella Töysässä ja Alavudella mielisairaalassa sijaishoitajana Pieksämäellä 5 vuotta Anttolassa kirkon palveluksessa nuorisotyo ja kirkkoherranviraston hoito kesän Imatralla 2 vuotta ohjaajana päivähuoltolassa Liperissä 8 vuotta ohjaajana Honkalammen keskuslaitoksessaja myöskin kansalaisopiston tuntiopettajana puutyö ja sairaanhoito-oppilaitos sopimuspolitiikka ja työsuojelu koska hankin myöskin siihen pätevyyden ja Lieksassa 32 vuotta asunut ja toiminut luottamustehtävissä myös näissä pitäjissä olen tehnyt työtä hyvinkin moninaista harrastaen myös ja aikanaan jopa siunattu virkaan Vaalijalan kirkossa kehitysvammatyöhön koulutus silloin vajaamielishoitaja
    Joten tässä sisältöä tuohon heittoon Toimin erilaisissa järjestöissä täällä jopa puheehjohtajana aikanaan hengitysyhdistys ja nyt invalidi yhd sihteeri ja myöskin aikanaan ollut työllisyyspalvelu ilopurosten pj ja monen yhdistyksen tilintarkastaja joten mollakkaa lisää Markku

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pohjois-Karjalainen kirjoitti:

    Joensuun seudulla ei ole likimainkaan yhtä hyvät mahdollisuudet säätää ja pelata kun Lieksassa

    Mitä meinaat sanoa olinhal liperissä myöskin jopa luottamustehtävässä kansalaisopiston johtokunnassa ja myöskin ammattiosaston puheenjohtaja ja myöskin valtakunnallisen ammattiliiton valtuuston jäsen ja työsuojeluvaltuutettu työsuojeluukouluttaja.
    Olen myöskin aikanaan toiminut Maakunnalisissa luottamustehtävissä esim läänin Nuorisolautakunnassa ja maakuntaliiton varajäsenenöä sekä myös Honkalammen kuntayhtymän liittovaltuustossa
    Myöskin pitäjät ovat siten tuleet tutuiksi esim kulkessani reuna-alueilla kansanedustaja ehdokkaana aikanaan joten melko hyvin tunnen ihmisten arkielämän markku

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Mitä meinaat sanoa olinhal liperissä myöskin jopa luottamustehtävässä kansalaisopiston johtokunnassa ja myöskin ammattiosaston puheenjohtaja ja myöskin valtakunnallisen ammattiliiton valtuuston jäsen ja työsuojeluvaltuutettu työsuojeluukouluttaja.
    Olen myöskin aikanaan toiminut Maakunnalisissa luottamustehtävissä esim läänin Nuorisolautakunnassa ja maakuntaliiton varajäsenenöä sekä myös Honkalammen kuntayhtymän liittovaltuustossa
    Myöskin pitäjät ovat siten tuleet tutuiksi esim kulkessani reuna-alueilla kansanedustaja ehdokkaana aikanaan joten melko hyvin tunnen ihmisten arkielämän markku

    No siinäpä se tuli taas oikein kiva lista. Kiitos siitä!

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Minulla on sen verran otsaa ja luuta jotta pienet hyttysen ininät eivät vaikuta.
    Mutta tulossa on tuo konsertti ja varmaan kuulijoita on uskoisin niin.

    Yritätkö sanoa ettei kotini ole täällä Lieksassa? Pohjois karjalainen nimimerkki oletko jotenkin rasisti? mitä haluat todistaa.
    Olen Kyllä asunut monessa pitäjässä Synnyinseudulla 18vuotiaaksi sitten seinäjoella Töysässä ja Alavudella mielisairaalassa sijaishoitajana Pieksämäellä 5 vuotta Anttolassa kirkon palveluksessa nuorisotyo ja kirkkoherranviraston hoito kesän Imatralla 2 vuotta ohjaajana päivähuoltolassa Liperissä 8 vuotta ohjaajana Honkalammen keskuslaitoksessaja myöskin kansalaisopiston tuntiopettajana puutyö ja sairaanhoito-oppilaitos sopimuspolitiikka ja työsuojelu koska hankin myöskin siihen pätevyyden ja Lieksassa 32 vuotta asunut ja toiminut luottamustehtävissä myös näissä pitäjissä olen tehnyt työtä hyvinkin moninaista harrastaen myös ja aikanaan jopa siunattu virkaan Vaalijalan kirkossa kehitysvammatyöhön koulutus silloin vajaamielishoitaja
    Joten tässä sisältöä tuohon heittoon Toimin erilaisissa järjestöissä täällä jopa puheehjohtajana aikanaan hengitysyhdistys ja nyt invalidi yhd sihteeri ja myöskin aikanaan ollut työllisyyspalvelu ilopurosten pj ja monen yhdistyksen tilintarkastaja joten mollakkaa lisää Markku

    Siinä oikein mielenkiintoinen CV. Olisko ollut muuta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kuka mainostaa

    Äänestä

Makella on homma hallussa sanokaa mitä sanotte. Sillä on oma lehmä ojassa eikä se aina kerro sitä. Yksinkertainen lieksalainen lukee Maken itsekehuja ja miettii, kyllä se meiän Make osaa.

PS. Minulla on yliopistotodistus Viron kielen osaamisesta arvosanalla hyvä.
Tuo ei mennyt lähellekkään putkeen tuo sinun kirjoitus.

Äänestä

Vihaan karaokea! En laula enkä kuuntele mielelläni karaokeääntelyä. Miksi sitä pitää esittää aina kännissä örveltäen ilman minkäänlaista sävelkorvaa? Ihan hirveää! En ole tavannut koskaan missään yhtään hyvää karaokelaulajaa. En Suomessa enkä ulkomailla. Esiintymään pyrkivät pahimmat mölisijät, joilla ei ole yhtään itsekritiikkiä eikä kunnioitusta kuulijoita kohtaan. Karaokeääntelijästä ei tule koskaan laulajaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Joopa joo on meillä näitäkin laulajia jotka kuitenkin pääsääntöisesti laulaa selvinpäin ja kun ja todella levytuottajat ovat kuuntelemassa noissa kisoissa laulajia niin sieltä jyvät löytyvät akanoista.

    On kuitenkin niin, että ainakin olen laulanut kuoroissa jo yli 50 vuotta ja opiskellut laulua eri musiikkiopistoissa ja ei ainakaan nytkään tietämäni mukaan tullut pakosta laulamaan kanssani hengellisiä lauluja maanantaina karpalosaliin ne 45 henkilöä.
    Joten kirjoituksesi on aika loukkaava mutta se on sinun päänsärky MK

    Äänestä

Aloittaja

Vanha kettu ja tuo äänestysnumeron laittaja
Yliopisto ei ole näköjään opettanut sitä asiaa, että mitä on solvaus.
On myöskin niin että ylläpito on nimenomaan reakoinut kohtaani tulleisiin solvaaviin kirjoituksiin ja ainakin tuossa kirjoituksessa ei mitenkään edistetä yhteistyökykyisyyttä tuolla mainonnalla ja minun haukkumisella.

Mielestäni on hyvä, että nuorenpi polvi muistaa sota-ajan lauluin sitä sukupolvea kunnioittaen joka loi meille mahdollisuuden olla vapaita.
Toiseksi en maininnut mistään vaaleista kirjoituksessani ja toivotin menestystä MM kisoihin vaikka myös sinne itse pääsin mutta en voi siihen osallistua koska minulla on todella nyt työ lauantaina kehitysvammaisten parissa tulkoon se nyt mainituksi.
Myöskin toin esiin tuon tangotaitajien kisan joka on lähenpänä ja ainakin minua se on kiinnostanut ja olen mukana ollut ja aijon siihen osallistua ja siellä on hyvä kuunnella ja katsella todella hyviä esityksiä josta on sitemmin noussut monta tangokuniinkaallista.

Meni sitten syteen tai saveen niin ainakin yritän MK

Äänestä

On se muuten mahotonta se "tulkoon sekin nyt mainituksi"
Vaikka mitä tälle yhelle sanoo, niin EIKUN KAIKKI ON TULTAVA MAINITUKSI.

Äänestä

Solvaus ja jylsintä ovat metallin työstöä. Jylsijä on myös elän, mutta solvaaja ei ole.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aika hauskasti todettu mutta kuitenkin tiedän myös metallityön koska sitäkin työtä olen elämässäni tehnyt mutta solvausta en ole metallityössäkään tehnyt vaan sorviä kyllä käyttänyt jopa pelastanut ripeällä toiminnalla toisen henkilön käden hätäkatkaisejasta painaen ja laulanut olen kyllä eri levyille ja kuparilevy taisi olla kaikkein kallein ja sitten halvin tausi olla pakkausmateriaali pinkopahvi sitten oli kovalevy vanerilevy ja lastulevy.
    Ja jopa äitiyspakkaukselle aikanaan. heh heh MK

    Äänestä

Sanoppas nyt Make onko olemassa semmosta asiaa mitä et olisi tehnyt?

Äänestä
  • Aloittaja

    Tappanut se ainakin on yksi asia pahin mitä en ole tehnyt sekä rosvoaminen sitäkään en ole tehnyt ja muutenkin koittanut olla siipiä myäre MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tappanut se ainakin on yksi asia pahin mitä en ole tehnyt sekä rosvoaminen sitäkään en ole tehnyt ja muutenkin koittanut olla siipiä myäre MK

    OOt varmaan kärpäsiä tappanu tai itikoita , ehkäpä hiiriäkin?

    Äänestä

  • elä valehtele kirjoitti:

    OOt varmaan kärpäsiä tappanu tai itikoita , ehkäpä hiiriäkin?

    Omenoitakin oot varastanu.

    Äänestä

  • Juksasit kirjoitti:

    Omenoitakin oot varastanu.

    Make on siis todistetusti tehnyt kaikkea.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei auto herroittelu todella olet tuon asian monesti tuonut virheellisesti esiin koska koska yhden kerran olen vienyt jonkun viestin joka sitemmin jopa hävisi poliisin papereista vuosia sitten.
    Mutta tuo joosepin jatkuva kaunaisuus on jotain käsittämätöntä jopa kaunaisuutta joku asia jossa on ilmeisesti jäänyt toiseksi vedinkö silloin pitemmän tikun kun koska toimintasi on todella lapsellista.
    Kyseessä aloituksessani oli todeta iloiten , että Lieksassa on toimijoita jotka pärjäävät ja tekevät, eivätkä purnaa ja häise toisia vaan todella eri tavoin me voimme menestyä jopa valtakunnallisesti. siihen joukkoon kuulun myös itse, mutta mitä on tämä sanoisinko helmasynti joka on kuin käärme jonkun selkärangassa joka pistää aina toisinaan sarvet esiin jollakin henkilöllä joka ei liene ihan tervettä vaan vainoamista jopa toisinaan ylläpito on niihin puuttunut MK

    Äänestä

  • Aloittaja

    Juksasit kirjoitti:

    Omenoitakin oot varastanu.

    Olen ostanut tai saanut ne aina kotonani oli omenapuut ja nyt myös nykyisessä kodissani, ja kun ei alannut omenoita tulemaan niin vein kirveen omenapuun jurelle jotta kohta olet tuhoon tuomittu jos ei hedelmää ,tule mutta se asia tepsi johan tuli omenoita
    Mutta johan iso kirja kertoo hedelmistään puu tunnetaan ja oksa joka ei tuota hedelmään on poistettava. näin Raamattua vapaasti tulkiten MK

    Äänestä

Ei noista kannata välitää. Jokainen ihminen on ainutkertainen, sinä myös. Pidä vain edelleen Markku selkäsi suorassa niinkuin tähänkin asti. --- ja te muut, oletteko arvostelijat täydellisiä ? Miettikää sitä hetken.

Äänestä
Aloittaja

Kiitos todella on niin mutta jokossa näyttää tyhmyys tivistyvän kuin aikanaan opettaja totesi keskenkasvuisille aikanaan,
Kuitenkin todella mielestäni on hyvä ja kaunis ele tuo tulossa oleva konsertti jota halusin todeta vilpittömästi.

Mitä tulee tuohon kirjoitukseen sanon kuin vanha äiteeni joka eli 91 vuotiaaksi ja olen senkin asian todennut ,jotta pohjanmaa elokuvassa vanha äitee myös tuumasi "vanhoos akoos on viisaus" eli todella luonteeni on hyvin selkäsuorassa olevaa toimintaa ja uusikaan emäntä ei ole mikään selkätukien asentaja.eli joskus joku eronnut nainen sai kuulla, että miehellä on sellinen uusi morsian joka asentaa jakkatukia niin siihen entinen tuumasi, olisiko sillä asentää sitten sille miehelle selkärangan tukea kun oli niin selkärangaton mies, joten kiitos sinulle kaupungin asukas tuosta liukkauden estosta jalkapohjiin MK

Äänestä

Jokaisella on vielä toistaieksi sananvapaus. Kohtahan sitä ei ole uusien tuulien puhaltaessa. Toisekseen aloitus (ette halunneet nähdä) oli tuleva konsertti, mutta pilkunviilaajat lukevat vain sen mitä haluavat ja ottavat kantaa sen mukaisesti, joka kertooi omen elämän huonosta laadusta. Henkinen hyvinvointi on noista Markulle antamista vastauksista erittäin kaukana. Kun aina on tehty näin niin tehhäämpä lissee. Mitä olen lukenut niin voi morkkaajat, jäätte hopealle kirkkaasti sanavalmiudessa Markkua kohtaan. Onko teidän elämä niin köyhää, että ainoa lohtu on teille odottaa kieli vyön alla Markun kirjoituksia, että pääsette rähinöimään.Todellakin ala-arvoista. En itsekään ole mikään herrankaramelli, mutta joku roti sentään. Niin - ensi vuonnahan muuttuu se laki vainoamisesta, joten voitte alkaa pikkuhiljaa harjoittelemaan ja hiomaan kirjoitustaitojanne. jos ette osaa kuin haukkua kyseistä henkilöä on yksi vaihtoehto. Pitäkää sormet pois näppikseltä. Ystävällisesti toivottaen.

Äänestä

Markun aktiivisuus on jees, mutta jatkuva itsensä esille tuominen ja huomionhakuisuus ei. Pitäisi aikuisen miehen miettiä kuinka paljon tilittää tehdyistä teoista. Tekoja, ei sanoja on vanha sanonta. Sananvapaus on ihan eri asia kun itsensä hehkuttaminen.

Äänestä
  • Aloittaja

    On muistettsva, että aina voi Lieksalaisena kertoa asioita jotka on sitten juuri mk joka on pärjännyt jollakin elämänalueella harrastuksissa ja siten ollut Lieksan lähettiläänä eli todella on huvitavaa juuri tuo kaunaisuus kohtaani se on todella jokin "helmasynti" joka nostaa jatkuvasti päätään.

    Todella aloituksessa toivoin onnea ja menestystä ja kuten olen huomannut niin Lieksassa on hyviä toimijoita ja erittäin myönteisenä näen sen sikan, että nyt on lähdetty jopa siten yhteistyötä tekemään matkailun ja esiintyjien ja yrittäjien kera oli tuossa tapahtumassa on monta toimijaa ja näen sen asian erittäin positiivisena ilmiönä jota olisi pitänyt olla kauan sitten jo.

    Muuten maakunnan mies kyllä sitä huomiota tulee ihan itsestään kun jaksaa tehdä työtä ja harjoitella ja siten myös jopa menestyä on kuitenkin niin, että hyvin pienellä on nuo jutut olleet lehdessä joten ei kai tuo asia kovin harmita sinua, etten yöuntasi vie.MK

    Kiitos kaupungin asukas

    Äänestä

Markulle on ehdotettu sitä oman blogin tekemistä.
Siellä voisi rallattaa tekemisistään ihan sumeilematta.

Äänestä
Aloittaja

Sinulle myös toivon sitä ette puuttuisi aloittamaani ketjuun jotet ole kohta leivätömän pöydän ääressä , toistaiseksi ylläpitö on poistanut noita asiattomuuksia ja minun nahka ei hevillä repeä kun en sitä kovin mieluusti edes kuuntele eli on taito sivuuttaa jonka näen esim tiellä niin en polkaise paskakasaan liikkuessani ja sama on myös jotkut kirjoitukset taholtanne ei niistä tule minulle verenpainetta MK

Äänestä

Sen voin kertoa myös, että minut on keitetty aika monessa liemessä ja keskustelun ylläpito on se idea. EI VUODESTA TOISEEN JATKUVA IHMISEN HAUKKUMINEN. Tuli varmaan harvinaisen selväksi. Tässä on toinen, joka puuttuu väilltömästi epäasiallisiin kirjoituksiin ja minulla on aikaa.

Äänestä
  • Se sitten taas sananvapauden loppu Pohjois-Korean Lieksassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kim Jong-un kirjoitti:

    Se sitten taas sananvapauden loppu Pohjois-Korean Lieksassa.

    On aivan selvää että on sananvapaus olemassa mutta meillä on myös olemassa lainsäädäntö siitä mitä voi kirjoitta ja juuri yksi asia joka tahtoo unohtua on tuo asia mitä jo täällä säännöissä todetaan, ettei saa saattaa ketään henkilöä halveksinnan kohteeksi, joskus tuntuu siltä että tuo asia on joiltakin hämärtynyt ja varsinkin viikonloppuisin uskallan sanoa, että tuo asia on todella hämärtynyt.
    Toisaalta jos olen poissa niin johan silloinkin vedetään joitakin vanhoja viestiketjuja tai muuten lähdetään vedättämään ja jotenkin vastaan niin johan tanssikurssi on selvä ja joskun siinä mennään jo polkan tahtiin niin huikea on solvausketju kohtaani.

    Kuitenkin todella olen ylpeä siitä, että meillä on nyt joitakin rohkeita ihmisiä jotka voivat toimia yhteisesti ja järjetää tuollaisen ohjelman paikallisia voimia käyttäen ja siinä ei tarvitä varmaan edes kaupungin tukea kuin joissakin niissä muissa jota tänne tuotetaan ja mielestäni jopa tapiotakuulla kaupungin laskuun sellainen toiminta on kuin jäänmurtajien toiminta kurrlingissa

    Äänestä

  • Kim Jong-un kirjoitti:

    Se sitten taas sananvapauden loppu Pohjois-Korean Lieksassa.

    Sitä näyttää olevan ku viestejä poistatellaan yhden toimesta.

    Äänestä

Idea on keskustella, ei haukuta Markkua aina ja iänkaikkisesti. Te valitatte itsekehusta. Mitä otse teette. Haukutte koko ajan häntä. Tähänkin on joku sanonta, en nyt vain muista miten se meni, joten kirjoitellaan asiallisesti.

Äänestä

Niin metsä vastaa kun sinne huutaa. Eli jos Korpinen hypettää ja kehuu omaan tyyliinsä itseään, hän voi varautua saamaan palautetta.

Äänestä
Aloittaja

Rajansa kaikella ja sen on ylläpito huomannut.
Toivotan konsertille menestystä itsenäisyys on meille asia joka ymmärrämme sen merkityksen ja siten laulajat kunnioittavat sota-ajan musiikilla tuota asiaa hienoa yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Äänestä

Hyvä herra Korpinen. Haluaisin näin vanhempana miehenä antaa yhden neuvon, joka ei mitenkään vähennä mielipiteen vapautta tai rajoita kirjoittelua, mutta vähentää turhaa ärsyyntymistä. Jos jättäisitte tuon JOPA sanan käytön pois, kirjoituksiin tulisi vähemmän omalta kehumiselta vaikuttava sävy.
Hyvä kirjoittaja ei muutenkaan toista samaa sanaa. Asiat asiana ja turhat tilkkeet pois! Oppia ikä kaikki, eikö tätä voisi edes kokeilla.

Varmuuden vuoksi vielä mainitsen, etten ole haukkujianne.

Äänestä
Aloittaja

Olisiko Matilla asiaa tuohon konserttiin jok oli asiana "itse asiassa" olette myös siirtynyt tuolle parjaajien puolelle ,jos asiat asiana se on ollut tavoiteeni ja joskus tuli tilkittyä seinää, ettei tuulet tuiverra
Olisiko sitten parempi olla " niinku" tai muita hienoja nykykielen sanontoja kuin "itse asiassa" MK

Äänestä
  • Aloittaja

    Edelleen totean ,että JOPA olisi ajat sitten pitänyt täällä ymmärtää yksityisten ja yrittäjien se seikka että sellainen toiminta luo hyvän pohjan ja myös tuloksia aikaan.
    Nyt on erittäin hyvä yritys ainakin tulossa kun on yhteistyötä ja toimintakykyisiä henkilöitä asian takana joilla on pitkä kokemus yrityselämästä ja myös näkemystä asioihin, sitä tässä pitäjässä on tarvittu ja tarvitaan MK

    Äänestä

  • Niinku täh??

    Äänestä

  • mitteeseselittää kirjoitti:

    Niinku täh??

    Se on puuta heinää.

    Äänestä

Kyllä tasapuolisesti kaikki lieksan karaokelaulajat on yhtä paksoja,kesällä lieksassa käydessä pubissa kävin kuuntelemassa niin kävi sääliksi henkilökuntaa!No tutkittuhan se on että jonkin asteeen terapiamuotohan se on alkoholisteille ja vintistävippaajille.

Äänestä
  • Eikö se karaten laulu lopu siellä lieksassa ikinä, hirveetä melusaastetta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Joopa joo kovin usein kuten nytkään en ole kapakassa ja kisat ovat eri asia
    Myöskin tuleva konsertti on aivan toista
    Terapiamuoto kylläkin mutta kaikki juopot eivät todella laula se on aivan eri asia

    Äänestä

muualla suomessa loppui jo parikytävuotta sitten.Lieksassa varmaan vielä kaskenpolttokin on in.

Äänestä

Se on se aikakupla misää Korpiset ja monet temmeltää. Korpinenkin kirjoittelee välillä ihan puuta heinää. Pitäisiköhän hänen jossain vaiheessa huomata iän tulleen vastaan?

Äänestä
  • Markun jutut ovat mystisiä, joita kaikki eivät ymmärrä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lähditkö vetämään koko suvun mukaan?
    Kuitenkin minussa on sukuvika ja yksi on se että meillä on aina ollut oikein hyvä taju oikeudenmukaisuuteen ja vilpittömyyteen ja myöskin ajatella asioita siten, että mikään suuri ei ole kaunista vaan meille on ollut tärkeä kylien ja koulujen toiminta josta vuonislahdessa oli viitteitä sekun sanomana, joka oli tutkinut asioita kasvatustieteiden tohtorina.
    Selvää on että lyön laualta vielä monta nuorenpaa jossakin toimissa ja totean sen seikan, että laiska hevonen kusee jukopuulle. eli vielä jaksaa vanhakin kun ei kivi sammaloidu ja ei tarvitse puusta veistää akkaa itelle, onko se täällä tapana?
    Mutta laulan tanssin missä ja milloinka vaan, on kuitenkin muistettava missä ripaskan esittää.
    Kuitenkin muistutan,että nyt on kyyseessä konsertti jossa en ole mukana mutta näen asian erittäin positiivisesti.
    Olin juuri itse tänään jälleen toiminnassa mukana musiikkiryhmää vetämässä ja myös meillä on ohjelmassa esitys "taistoihin tiemme kun" kehitysvammaisten ryhmässä.
    Joten vaikka kuinka haukutte niin se lisää vain intoa minulle ja selviytymista ja hyviä suorituksia on tullut kisoissa tänäkin vuonna useita joten kuullaan ja kuunnellaan MK

    Äänestä

No ei varmasti ymmärrä.

Äänestä

Mitä v ittua tää höpöttää????

Äänestä
  • Aloittaja

    Nyt tulikin mieleen mistä kerroit tuosta" idusta,"
    Joten olisi hyvä mennä maata ihan huvin vuoksi jospa sitä jo emäntä olisi lukenut tarpeeksi iltasatuja ja lapset olisi yöpuulla.

    Joten nyt korvanlehti kaksinkeroin MK

    Äänestä

Musiikki terapiamuotona kuunneltuna tai laulettuna on sitä todella hyvää perapiaa monelle eri ihmisryhmille, Vammaiset, vanhukset, terveet nauttii siitä. Se on kuin irti arjesta loma hetkeksi. Minä itse kuuntelen musiikkia paljon ja se rentouttaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Varmaan tuossa konserttissa tulee ne ajat mieleen kun kovan taistelun tuoksinnassa hieman sai ajatuksia muualle.

    syyslehtiä yrjö jylhä
    2
    Aurinko murtui kuin kultapähkinä
    hampaissa vuoren veristyneen,
    jättäen tuskaisen kaihon.
    Tähdet läikkyvät taivaan tähkinä
    varisten kypsinä pimeyteen-
    ken sen leikkaa, sen laihon?

    Äänestä

Aloittaja

Tässä sitä on ja kohde heti oli esillä MK

Äänestä

Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


markkukorpinen kirjoitti:

Oikein hyvä asia, että nyt on oivallettu pistää konsertti pystyyn jälleen ja itsenäisyyspäivän aikaan järjestäjille oikein hyvää menestystä.

Menestystä myös MM karaokeen Lieksalaiselle jatkoon päässeelle, jatkoon pääsin myös itse Finaaliin mutta on monta muttaa eli tuo lontoon kieli on hakusessa viikossa opetellen ja on ollut jo monet kisat takana joten, enenmän olisi pitänyt puolukoita kerätä ja saada rahaa harrastukseen.
Mutta kainuun tangokisaan aijon osallistua.
Sanovat jotta" joilottaa" niin ainakin tähän saakka viimeksi vedin hengellistä ohjelmaa ja ainakin kuulijoita ja laulajia oli seuraavaksi juuri teen ohjelmaa hieman jenkaa ja hitaanpaa yhteislauluna karpalosaliin.muuten ei nuo laulattamiset synny tuosta vaan josta korvaus vaan sitä ennen työtä ja harjoitusta ainakin meikeläiselle joten paikkani voin antaa kahdehtijalle MK

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu