Selittäkääpäs muslimit miksi teidän kulttuurinne on jäänyt kaikista muista sivistyskulttuureista täysin teknologisessa kilpailussa taakse?
-Muslimeilla ei ole merkittävää lentokoneteollisuutta, sen sijaan jopa Brasilialla on (Embraer aircraft inc). Boeing (USA) ja Airbus (Eurooppa) jakavat markkinat käytännössä kahdestaan.
-Jo muinaiset kulttuurit _kauan_ ennen muslimeja tiesivät lentämisen salaisuuden ja osasivat rakentaa ilmaa raskaampia laitteita. Nazcan tasangon intiaanit keksivät todennäköisesti moottoroidun lentokoneen ihan ensimmäisinä, he myös rakensivat (todennäköisesti) lentokentän Nazcan tasangolle. Osa kuvioista ei palvele mitään muuta järkevää käyttötarkoitusta, ainoa järkiselitys on kiitorata. Muslimit eivät ikinä päässeet ilmaan millään lailla.
Japanissa ja Kiinassa aerodynamiikan alkeet hallittiin, mutta ilmaan nousu hoidettiin suuren leijan alla korissa.
-Autoteollisuus. Ei ole olemassa yhtään muslimien tuottamaa omaa automerkkiä, ei yhtään.
-Kännykät: Suomi, Saksa, USA, Japani ja Ruotsi jakavat markkinat. Muslimimaissa ei myydä muslimien tuottamia oma kännyköitä.
-Tietotekniikka: Ei ole olemassa islamilaista tekoa olevaa islamilaista tietokonetta. Pc ja Macintosh jyräävät yksin.
-Ylipäätäään kaikki korkeampi tekniikka loistaa muslimeilla poissaolollaan. Vesijohtoverkonkin muslimit kopioivat muilta kun eivät itse kyenneet sitäkään keksimään. Rooma oli alan pioneeri jo aikana ennen muslimeja.
Mikä johtopäätös tästä kaikesta pitäisi vetää? Sekö, että Islam ovat luomiseen kyvytön kulttuuri, jonka kello käy taaksepäin kohti aikaa 2000 vuotta sitten? Siltä ainakin nyt näyttää.

Vastaukset 10
Vanhimmat
juutalainen?
Kylvää tuhoa ja riistä heikompiaan
Israelilaisilla on käytösssä korkeaa teknologiaa, minkä lisäksi he myös kehittävät ja valmistavat sitä.
Eikä ainoastaan aseteknologiaa.
on myönnetty enemmän tieteen Nobel-palkintoja kuin minkään muun etnisen taustan omaaville tiedemiehille!
niin mietitäämpä missä muslimit ovat hyviä....
-heiltä tulee kuivattuja hedelmiä(taateleita ym.)
-matonkudonnassa ovat aika hyviä(pikkulapset pakotettu kutomaan)
-varsin päteviä läkkiseppiä löytyy basaareista (tekevät rihkamaa ja tina kauhoja ym.)
-vesipiippujen valmistuksen mailmanhallinta (hasis käryää)
-aika näppäriä piirteleen ornamentti koristeita moskeijojen seiniin ( tosin saksalainen insinööri on rakennus mestarina ja filippiiniläinen maalari koristelee)
-juuttisäkkien valmistus vielä hallussa (monessa euroopan maassa katoavaa taitoa)
-mailmanparhaat rotu kamelit löytyvät muslimeilta
nämä ainakin tuli nyt mieleen, luulisin että muslimit ovat ylpeitä saavutuksistaan, me eurooppalaiset ehkä emme arvosta samalla lailla näitä asioita...
-
Muhammedin roskajoukko näyttää koko islamin alkuhistorian ajan yksinkertaisesti ihan vain rosvonneen kaupunkeja ja tytöt raiskattiin tai vietiin orjiksi. Islam on toisinsanoen ihan vain sitä, että ryöstelylle piti antaa joku oikeutus koska muutoin joku olisi voinut pitää Muhammedin joukkoa tavallisena beduiini rosvojoukkona. Profeetan armeija oli oman aikansa Al-Qaida, ei mitään muuta.
http://www.nationalgeographic.com.tr/ngm/konu.asp?Konu=1&Yil=04&Ay=09
/
http://magma.nationalgeographic.com/ngm/0409/feature1/index.html
http://www.keepmedia.com/featuredtopics/GlobalWarming?extID=10038
www.google.com
http://www.yle.fi/pikku2/historiikki/aasi_morso_mouru/aasi_morso_mouru.html#alkuun
http://www.codeman.fi/photo/aasi.jpg
"Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset." (Ef.5:22-24)
"Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä." (Ef.5:33)