60 luvulla kansakoulussa leikimme välitunneilla huutomaata. Kansakoulukavereidemme kesken muistelimme sen olleen todella hauskaa. Emme vain muista miten sitä leikittiin. Piirtelimme hiekkaan maittemme rajoja ja jollain keinolla toisilta sitä maata sitten vietiin ja tontti vain kasvoi tai pieneni. Olisi kiva opettaa tämä leikki lastenlapsillekin. Muistaisiko joku leikin kulun?
"Huutomaa" -leikki
2
516
Vastaukset
- 1977
80 luvulla ala-asteella se meni jotenkin näin: hiekka-alueella piirrettiin kepillä jalkojen ääriviivat eli muodostui oma maa-alue jossa seisottiin. Vuorotellen heitettiin kepinpätkää toisten maa-alueita kohti. Se ketä kohti keppi oli tulossa sai potkaista sitä jolloin lensi pidemmälle ja silloin sai lisää maata, eli hiekkaan vedettiin rajat minne keppi lensi. Sitä en kyllä muista miten rajan leveys määriteltiin mutta sanotaan nyt että jos sai potkaistua kepin puolen metrin päähän niin pituutta maalle tuli se puoli metriä lisää. Tokihan sitten kovasti yritettiin "ryövätä" maata, taisi olla niin että jos sait potkaistua kepin toisen pelaajan maan päälle, sait sen maa-osuuden itsellesi. Siis apua, ensin luulin että muistan tämän leikin mutta eipäs se nyt niin vaan tulekkaan mieleen...en muista edes miten voittaja/häviäjä ratkaistiin. Lapset on kyllä varsin mukautuvaisia, säännöt voi kyllä sopia itsekkin ja niitä soveltaa tarpeen mukaan. Kivaa se ainakin oli.
- Huutomaa
Minä muistelen, että piirrettiin suorakaide ja jaettiin se niin moneen ruutuun kuin oli pelaajia. Jokaisella lapsella oli samankokoinen maa-alue. Yksi heitti ilmaan heittoesineen, kiven- klapin, en muista minkä, ja kiekaisi jonkun maan nimen. Tämän maan omistaja iski kiinni heittovälineeseen ja huusi STOI (se oli 40-lukua!) Muut pelaajat yrittivät karkuun kolmen loikan päähän. Kukaan ei saanut sitten enää liikkua.
Pelaajan piti saada kiinni yksi kanssapelaaja kolmella loikalla. Jos sai, oli hänellä oikeus liittää omaan ruutuunsa yksi kengän kokoinen suorakaide hävinneen maatilkusta. Mutta jos hävisi, sai voittaja palan hävinneen maatilkusta.
Muistan, että kolmen loikan jälkeen heittäydyimme mahallemme ja kurkotimme kädellä vastustajan kenkään. Muuten ei olisi juuri koskaan voittanut itselleen lisämaata.
Luovuttanut heitti seuraavan kierroksen.
Heittovälineellä oli muistaakseni jokin raja minkä yli ei saanut heittää, muutenhan se olisi ollut pusikossa joka kerta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2701539- 731453
- 771396
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893