Kouvolan poliisi ei nähtävästi tiedä ampujan henkilöllisyyttä tai mitään siihen viittavaa, se käy vanhoja tuttuja lävitse hakuammunnalla. Ihmisiä huudatetaan ja niiltä kysellään kaikenlaista vaikka eivät liittyisi mitenkään tapaukseen.
Poliisi on myös vaiennut toisesta ampumatapauksesta mikä tapahtui torstaina. Molemmat uhrit tunsivat toisensa.
Kaikenkaikkiaan on arvosteltava poliisin toimia myös siinä, ettei se tiedoittanut kuin 4h myöhässä tapahtuneesta. Ihmisille vakuutellaan kuinka he eivät ole vaarassa, mistä he sen tietävät kun eivät ole murhaajaakaan löytäneet. Lapsiperheet on varsin peloissaan lähialueen tapahtumista, jokainen kyräilee ja kyttää toisiaan. Milloin poliisi päättää puhua, sitten kun sattuu jotain muuta vielä? Mitä vielä pitää tapahtua?
Poliisi on myös vaiennut toisesta ampumatapauksesta mikä tapahtui torstaina. Molemmat uhrit tunsivat toisensa.
Kaikenkaikkiaan on arvosteltava poliisin toimia myös siinä, ettei se tiedoittanut kuin 4h myöhässä tapahtuneesta. Ihmisille vakuutellaan kuinka he eivät ole vaarassa, mistä he sen tietävät kun eivät ole murhaajaakaan löytäneet. Lapsiperheet on varsin peloissaan lähialueen tapahtumista, jokainen kyräilee ja kyttää toisiaan. Milloin poliisi päättää puhua, sitten kun sattuu jotain muuta vielä? Mitä vielä pitää tapahtua?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Hurjia huhuja liikkuu kuten tietysti aina tälläisissä tapauksissa mutta nyt tuntuu että huhut vaan yltyvät mikä tietysti erityisen ikävää niiden kannalta jotka liitetään asiaan vaikkei heillä mitään tekemistä olisikaan koko jutunkanssa.
Poliisilla ei tunnu myöskään olevan kovin varmaa kuvaa epäilystä (ainakaan mitä julkisuuteen ovat tiedottaneet), vinkkejä kaipaavat mutta miten niitä osataan antaa kun ei ole asiasta yhtää enempää tiedetä? Harvinaisen tehotonta toimintaa poliisilta. Ja tietysti kun kaikenmaailman huhuja liikkuu niin pelko kasvaa että mitä seuraavaksi? Kuka on turvassa? Epätietoisuus on pahinta.
Eihän ne nyt saatana sitä uskalla julkistaa, ketä epäilee. Sielähän olisi heti porukka perässä!
Viestejä pyyhitään, kunnon kansalaiset ei liiku missään cannonballseissa tai muissakaan mopokerhoissa. Ei kunnon kansalaista ja veronmaksajaa kukaan tule ampumaan tai ketään uhkaile internetin keskustelupalstoilla. Niillä ottaa päähän, joilla on omassa elämässä niin paljon ongelmia, että kavereiden pitää puuttua ja vähän näyttää. Itse eivät uskalla, aina joku pitää lähettää tai joku jonkun tuntee mukamasti. Hehehehe. Aika kuraperseitä.
Lehtomäessäkin asuu näitä hormooneja kauppavia henkilöitä ja aineita nauttivia aikalailla. Suuri osa juopoista saa tupakkansa ja viinansa Ahventieltä 8 talosta. Pöhkökiljua valmistaa tasan yksi tapaus ja velanperinnästä pankkikortin kanikonttoriin hoitaa muu väki.
Sitte on näitä hormooneja nauttineita osa porukasta jotka on istunu vankilassa. Mansikka-ahon koululla pääasiassa olleita koulukiusaajan ja kusipään maineessa olleita köyhällistön edustajia, nykyään he eivät ole mitään. Itseään edustavat naamakirjassa.
Sitten on hormooneja välittäviä pellejä ja huumeita kauppaavia sekä nauttivia paviaaneja, joilla ei muutenkaan elämässä hyvin pyyhi. Kun katsoo niin aika monta nuorta naista pannaan halvalla. Paneminen alkaa noin 14-16 iässä jatkuen sinne 25vee asti. Siihen asti jaksetaan tuntee kaikki Kouvolan kerma, kunnes alkaa tehä mieli tasasempaa elämää ja kukaan täysjärkinen mieshän ei enään huoli tuommosia pilleristejä, jotka kehuu kontakteillaan kun itse eivät ole mitään. Ei edes töitä, asuntoa, rahaa, autoa, ei mitään muuta kuin vaatteet päällä ja kännykkä kourassa ;))
Jotenkin kirjoituksista huokuu oma paha olo ja kykenemättömyys yhtään mihinkään. Mene juttelemaan johonkin kunnalliseen, ne ei paljoa lähetteiden kautta maksa. Sinulla on jäänyt jokin elämänvaihe kokematta taikka olet kokenut niitä vähän liikaakin. Tekee varmasti hyvää sinulle, et selvästikään ole oikein kartalla, olen pahoillani, puolestasi.
Kyllähän se noin menee niin kuin tossa aikaisemmin kirjoitettiikin. Sitten kun havahdutaan elämään, niin on jo liian myöhäistä... Tätä touhua oon nähnyt nuorempana itsekkin pienen hetken ja nykyään olen seurannut sivusta tälläisiä luusereita jotka ei omista yhtään mitään.
Joopajoo vai 25 vuoden jälkeen tasasempaa elämää... taitaa sulla olla tasasemmat elämät. sun mukaas jotkut teinit on näköjään panomiehiä vaikka maailma on pullollaan oikeita panomiehiä ,maailmankuva sulla vähän diipadaapa, taidat olla turha pskanjauhaja näkyy sen jo käsialastasikin.
käy töissä tai älä kuulu kerhoihin, silti voit olla täysi apina.
"Kun katsoo niin aika monta nuorta naista pannaan halvalla. Paneminen alkaa noin 14-16 iässä jatkuen sinne 25vee asti. "
no mitkäs niitä nuoria naisia nyt ovat , ne kun voi ladella niin moneen kastiin, on pikkuhoroja ja oikeita naisia. luuserit ei saa kuin nuorta pildeä jostain 18v ikäluokista, aikusemmat kauniit daamit on vaikeampi iskeä ja niillä usein varakkaammat ukotkit eivätkä ole mitään köyhiä opiskelijoita.
yhtä helppoo jossain koulussakin seukata tällasten kera kun ne oppii sielä jo tuntemaan , et panomiehistä nää on kaukana.
ja tossa 14-16 iässä ollaan vielä täysiä teinejä ja kyllä paneminen jatkuu ihan tuonne lähes vanhuusvuosiin asti , monilla se alkaa vasta kun aletaan kasvaa miehiksi enkä tarkota mitää 25v kukkoa.
Vanhemmat jotka välittäs edes jälkikasvustaan, ei liikkuisi isänsä ikästen seurassa.
Työtön panomies kuitenkin pitää muistaa jos töihin pääset,työehtosopimuksia on noudatettava.Alihinnoilla et mene panemaan!
Miksi edellinen viestiketju poistettiin ?
ensimmäisessä oli uhrien ja epäillyn nimi,
mutta jälkimmäisessä ketjussa ei ainakaan vielä eilen illalla ollut nimiä.
pjoitain nimikirjaimia kyllä, mutta kaikkea ei voi kieltää.....
poliisin tiedottamattomuuden taustalla lienee "syynsä".
useampi tekijä, riski tilanteen kärjistymisestä tai jotain.
Perusteita ei kuitenkaan ole, kun yleiselläö paikalla tapahtuu kaksi ampumista, on asiasta tiedotettava yleisen turvallisuuden perusteella !!
Minuakin kiinnostaa tietää. Itse en ole koskaan ymmärtänyt mitä hienoa on omistaa mopo ja 4kymppisenä isompi mopo. Onko joku murrosikä jäänyt kesken, kun pitää leikkiä mopojen ympärillä tehden erilasia lapsellisia liivejä ja tunnuksia. Sitte jos niitä ei kumarra, niin kaikki tulee kylään.
Aikanaan itse ajoin vahingossa sellasen päälle, joka ajoi liiveissä ja komeesti ylväänä mopollaan. Se sattui niin, että olin lähdössä risteyksestä samaan aikaan kun vastapuolella tienristeystä ollut motoristi. Hän päätti kiilata eteeni minun kaistalle suoraan. Koska hivenen osui autoni keulan kulmaan, motoristi pyörähti heti ympäri ja ojaan.
Vauhtia ei ollut paljon, ja tieliikenne pysähtyi. Oitis tämä sankari kaivoi satulalaukustaan patukan ja kävi suomimaan minun autoani. Poliisi oli nopeasti onneksi paikalla läheisen kaupan pihasta. Kaameita uhkauksia alkoi tulla puhelimitse minulle ja perheelleni. Siitä selvittyäni en ole tuntenut yhtään sääliä enään tämmösiä rikollisia kohtaan, joilla on pakonomainen tarve säikytellä lapsiperheitä omalla paskalla elämällään.
Myös tässäkään tapauksessa poliisi ei halunnut minulle kertoa aivan kaikkea asoita ja nimiä jotka liittyivät kuvioihin. Joskus käy niin, että sitä sekaantuu kai tietämättään isoihin ympyröihin ja elämä voi jopa päättyä. Nimittäin hetkeä aikasemmin poliisi oli takavarikoinut mieheltä aseen, jota väitti ettei tiennyt olevankaan. Se oli takavarikoitu nimettömän ilmiannon perusteella pihalla lojuvasta moottoripyörän romusta. Siitä hetkestä myös minä päätin tehdä nimettömiä ilmiantoja rikollisuudesta missä sitä havaitaan. Se voi pelastaa jonkun elämän. Jonkun kunnollisen joka ei tulekaan vaikka ammutuksi syyttä suotta.
Käräytetään tätä sakkia, jonka tiedämme rikoksia tekevän Lehtomäessä. Soittakaa poliisille näkemistänne asioista ja kuulemistanne jutuista.
Nauroin niin että tipuin penkiltä, onnea sinulle. :D
"Itse en ole koskaan ymmärtänyt mitä hienoa on omistaa mopo ja 4kymppisenä isompi mopo. Onko joku murrosikä jäänyt kesken, kun pitää leikkiä mopojen ympärillä tehden erilasia lapsellisia liivejä ja tunnuksia. Sitte jos niitä ei kumarra, niin kaikki tulee kylään. "
Voi hlvetti että olet palikka. Liittyykö mopon omistaminen jotenkin murkkuikään? Itseasiassa mopot on alunperin aikuisille suunniteltu ja moottoripyörät myös. Niillä on vain eri tarkoitus riippuen kuinka kovaa tai kuinka kauas niillä tarvitsee ajaa. Vanhat papatkin ajoi tuntureilla mut nykyään näkyy vaan näitä skootteripellejä.
Aseiden heiluttelu on prseestä, mp harrastus ok.
Minustako täällä on puhuttu asiaa, itse olen huolissaan ollut pitkään mitä ymppäristössä tapahtuu. Asun Salmentöyryntiellä ja meillä on lapsi. Se alkaa olemaan siinä iässä jo, että tajuaa varmasti mitä on tapahtunut. Vähän isommat vielä oikein huutelee pihoilla tapahtuneesta. Varsinkin nämä varsinaiset sosiaalitapaukset. Jos kuitenkin ajattelisitte mitä niiden kuulle npuhutte, meidän perhe ei halua tietää ampujien nimiä, uhreja, mitä niille on käyny ja miksi. Jos joku on huora tai narkkari tai sekopää, pitäkää ne omana tietonanne. Ei lasten tartte kuunnella semmosia sanoja edes.
Moottoripyöräjengit ja muut on lapsellisten aikuisten reviiri tappelua. Sellaset pitäisi ehdottomasti kieltää ja liivit kanssa. Ne on omiaan luomaan pelkotilaa ympäristöömme. Sellasia vaatteita käytetään rikollisuutteen ja pelotteena. Semmoset vaatteet pitää kieltää.
Minäkin pelkään lököttäviä farkkuja käyttäviä ihmisiä. Ja suorat housut sekä silkkitakki, ne ovat myös pelottavia. Kieltää tuollaiset pitäisi.
Entäs ne miehet pakettiautoissa, joilla on tummansininen haalari. Joka kerta kun liikenteessä näkee niin oikein vatsasta kouraisee. Ne kuulemma tehtailee rikoksia, äsken raiskasivatkin jonkun baarissa ja kaverit kurkkivat vierestä. Linnaan jokainen joka käyttää sinisiä haalareita.
Keski-ikäiset jeesustelevat naiset minua vain lähinnä yököttää, mutta voisiko nekin kieltää?
liivejä käytetään pelotteena velan perinnässä ja siten rikollisiin tarkotusperiin. haalareita työntekoon siinä missä farkkujakin. farkuthan suunniteltiin aikaan jo 1800 luvulla työntekoa ajatellen.
Niin kauan kun ampuja/ampujat ei ole kiinni,ei kukaan voi olla varma turvallisuudestaan.Kuva/kuvat lehteen Veronmaksajat haluavat vastinetta rahoilleen,yksi niistä on turvallisuus.
Jaa, miten sitte kansallispuvuissa kauppaan meneminen, oiskos syytä kieltää?
Sekin on eittämättä totta. Linnaan vois laittaa lähtökohtasesti koko porukka ihan vaan yhteisen edun nimissä. Minuakin on alkanut suorastaa ärsyttämään rikollisten voivottelu ja pelleily yhteiskunnan tuilla. Aletaan vaan käräyttämään porukkaa, joku jo tuossa heittikin. Aina vaan kun rikos havaitaan, niin vierailee poliisi, tulihan harvinaisen selväksi!
alkaisi olla työhalukkaita kun tuulikaapissa olis pakko raapasta vaatteet narikkaan.
tai no.
saattaahan se olla että parempi joidenkin pitää ne kuteet vaan päällä.
Kouvolan poliisin tiedotushan on ollut vuosikaudet savumerkkien tasolla.
Tyyliin "tuossa männäviikolla ryöstettiin pankki, vai oliko pari viikkoa sitten, tuoreita havaintoja kaivataan..."
Tämä koskee ihan joka asiaa, jopa kadonneita muistisairaita talvisaikaan, jolloin nopea apu ja havainnot olisivat elintärkeitä.
Harmittaa kun meidän lapset joutuvat kasvamaan tälläisessä ympäristössä jossa kaupitellaan huumeita ja ammuskellaan. Olisi hyvä, että veronmaksajat ja päättäjät oikeasti ottaisivat nyt nämä rikollisjengit tosissaan ja tekisivät jotain. Kuluneena vuonna ainakin yksi MC porukka on ollut esillä näissä ampumis ja rikollisissa yhteyksissä koko ajan muissakin kaupungeissa. Ei minusta voi ainakaan väitää, että harrastetaan vaan tätä prosenttiliivit päällä moottoripyöräilyä?
Minusta myös me kaikki voimme osaltamme vinkata poliisille jos näemme rikollista toimintaa.
pelastaa kaiken.
sama meno jatkunut aina mutta nyt nämä vaan tulee heti kaikkien tietoon näitten palstojen sun muitten juutuuppien myötä
ennen oli se ainut tietolähde siellä missä se kylän mummo istui ja yhdisteli puheluita.
ja kukaan ei tiennyt mistään mitään.
ja niin se elämä vaan on jatkunut ja jatkuu vaikka kuinka joku haluaa tehdä kytän hommia ilmaseks.
Nyt vaikutta selvästi aivankuin nitistäjä ei olekkaan valtaväestöä. Koska ei ole tavoitettu.
Mitä tehdään y.vatajan tuhotussa ?
Eikä tuholaisista tietoakaan.
Ei poliisit pidätä maahanmuuttajia,sillä pakolaisilla on eri lait.
pitäsköhän porukan jo pikkuhiljaa palata maanpinnalle, rikolliset ampuu toisiaan mitä sitte... eletään omia elämiä ja jätetään muut rauhaan, rupee noi kyttäysjutut kuulostaa jo stalinin ajan neuvostopropagandalta. jos oikee haluutte kyttäillä muuttakaa pohjois-koreaan siellä ainakin ymmärretään kyttäysasenteita. siihen suuntaan olette vahvasti menossa.