valtakulttuurista päin, uteliaana

Romanikokemukseni ovat todella
vähäisiä.
- aikojen aamuna ostin puiston penkillä todella haluamani pitsipeitteen. Rahat piti kuitenkin hakea pankista myyjän kanssa. Virkailijat olivat selvästi huolestuneita.
- Pohjoisen pikkukaupungissa ostin baarissa pitsiliinan tuliaiseksi. Maksaessani tuli mies ja yritti napata rahat, johon minä (naivisti?) sanoin tehneeni kaupat rouvan kanssa. Sitten tuli kirkassilmäinen pikkupoika ja pyysi viiskytpennistä. En antanut, johon napero, että "haista paska".
- Kaupassa äimistelin kermaseinällä valintojen runsautta romaninaiselle. Ei edes katsekontaktia.
- Toki näin pikkukaupassa senkin, että porukka levittäytyi kyselemään hassuja ja niin siinä sujahti pientä vaimon hameeseen.

Se niistä, mutta on välillä tullut mieleen, että metsä vastaa niinkuin huudetaan eli voisiko Suomen romanien jotenkin meluisan ynseä käytös yleisillä paikoilla johtua esim. valtaväestöön kohdistuvista yleistävistä ennakkoluuloista?
Ennen romanit olivat osa agraariyhteiskuntaa ja suoria kontakteja oli enemmän.
Nyt ei oikeastaan ole luontevaa, epävirallista tutustumismahdollisuutta ja sehän tietty taas ruokkii ennakkoasenteita.
7106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Isoisovanhempani asuivat omassa pikku mökissään oman ison perheensä kanssa. Leipä oli tiukassa, ja sitä riitti juuri ja juuri riittävästi omalle porukalle.

Paikalle tuli seurue, joka väitti lastensa näkevän nälkää. Isoisovanhempani tietysti heltyivät ja antoivat ruokaa koko seurueelle. Seurueen lähdettyä kävi ilmi, että kaikenlaista tavaraa oli lähtenyt seurueen mukana.

Sen jälkeen eivät seurueet olleet enää tervetulleita.

Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa

Äänestä

Isoisovanhempani asuivat omassa pikku mökissään oman ison perheensä kanssa. leipä oli tiukassa, ja sitä riitti juuri ja juuri riittävästi oamlle porukalle.

Paikalle tuli seurue, joka väitti lastensa näkevän nälkää. Isoisovanhempani tietysti heltyivät ja antoivat ruokaa koko seurueelle. Seurueen lähdettyä kävi ilmi, että kaikenlaista tavaraa oli lähtenyt seurueen mukana.

Sen jälkeen eivät seurueet olleet enää tervetulleita.

Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.

Äänestä
  • Vaikka ikäviä kokemuksia on paljon puolin ja toisin on myös totta, että Suomen romanit ja valkolaiset ovat eläneet rinta rinnan, yhdessä on osallistuttu sotiin ja romanit ovat yöpyneet valkolaisten taloissa heidän vieraanvaraisuutenaan ja välillä heille myös töitä tehden ja kyseessä oli myös molempia hyödyttävä kauppasuhde ("ostin todella haluamani pitsipeitteen", rahanhausta kertomaasi kritiikkiä en ymmärtänyt, mikä siinä meni pieleen? Sekö että virkailijat olivat huolestuneita kun ostit mustalaiselta ja sait hävetä vai mikä?)
    Tämä elämäntapa oli todella ainutlaatuista koko mailman romaniväestöä ajatellen ja haluan uskoa, että Suomesta voisi vielä tulla oikea mallimaa romaneitten ja valkolaisten välisessä suhteessa. Romaniväestön koulutustaso alkaa olla aika hyvää luokkaa Suomessa, vaikka työnsaanti hankalaa rasismin vuoksi (itselläni on korkeakoulututkinto ja minullekin on käynyt niin että puhelimessa työtä on luvattu, mutta paikan päällä todettu "ai et olekaan täysin suomalainen" ja sitten työtä ei olekaan, nykyään olen yksityisyrittäjä). Joka tapauksessa uskon, että kaikkien yhteistyöllä voimme asiassa edetä, vaikka temperamentiltamme hyvin erilaisia olemmekin, on meillä voimakas historallinen yhteinen tausta.

    Äänestä

  • I have a dream kirjoitti:

    Vaikka ikäviä kokemuksia on paljon puolin ja toisin on myös totta, että Suomen romanit ja valkolaiset ovat eläneet rinta rinnan, yhdessä on osallistuttu sotiin ja romanit ovat yöpyneet valkolaisten taloissa heidän vieraanvaraisuutenaan ja välillä heille myös töitä tehden ja kyseessä oli myös molempia hyödyttävä kauppasuhde ("ostin todella haluamani pitsipeitteen", rahanhausta kertomaasi kritiikkiä en ymmärtänyt, mikä siinä meni pieleen? Sekö että virkailijat olivat huolestuneita kun ostit mustalaiselta ja sait hävetä vai mikä?)

    Vai että oikein rasismin vuoksi on työnsaanti hankalaa. Täällä ei ole muillekaan töitä. Tunkekaapa rasismi hanuriinne. Te olette suomalaisia siinä missä muutkin. Alkakaa käyttäytä sen mukaisesti, ja tunkekaa uhrimentaliteetti sinne missä ei päivä paista.

    Äänestä

  • I have a dream kirjoitti:

    Vaikka ikäviä kokemuksia on paljon puolin ja toisin on myös totta, että Suomen romanit ja valkolaiset ovat eläneet rinta rinnan, yhdessä on osallistuttu sotiin ja romanit ovat yöpyneet valkolaisten taloissa heidän vieraanvaraisuutenaan ja välillä heille myös töitä tehden ja kyseessä oli myös molempia hyödyttävä kauppasuhde ("ostin todella haluamani pitsipeitteen", rahanhausta kertomaasi kritiikkiä en ymmärtänyt, mikä siinä meni pieleen? Sekö että virkailijat olivat huolestuneita kun ostit mustalaiselta ja sait hävetä vai mikä?)
    Tämä elämäntapa oli todella ainutlaatuista koko mailman romaniväestöä ajatellen ja haluan uskoa, että Suomesta voisi vielä tulla oikea mallimaa romaneitten ja valkolaisten välisessä suhteessa. Romaniväestön koulutustaso alkaa olla aika hyvää luokkaa Suomessa, vaikka työnsaanti hankalaa rasismin vuoksi (itselläni on korkeakoulututkinto ja minullekin on käynyt niin että puhelimessa työtä on luvattu, mutta paikan päällä todettu "ai et olekaan täysin suomalainen" ja sitten työtä ei olekaan, nykyään olen yksityisyrittäjä). Joka tapauksessa uskon, että kaikkien yhteistyöllä voimme asiassa edetä, vaikka temperamentiltamme hyvin erilaisia olemmekin, on meillä voimakas historallinen yhteinen tausta.

    Siinä pankkireissussa siis hävetti virkailijoiden ilmeinen epäluulo sen rouvan tarkoitusperiä kohtaan.
    Ns. vastoinkäymiseni taas ovat sellaisia pikkujuttuja, joita voi sattua ihan vaan meikäläistenkin kanssa.
    Tarkoitukseni oli siis peräänkuuluttaa juuri tuota tasa-arvoista rinnakkaiseloa . Siihen pääseminen taas edellyttää sitä henkilökohtaista tietoa, jota ei löydy kirjoista ja julkilausumista.

    Äänestä

Mustalaisten pahin este työllistyä on huono itsetunto ja uhrimentaliteetti.

Äänestä
  • Itse olen työllisitynyt kyllä hyvin, parhain työnantajani oli tosin ulkomaalainen viranomainen (eräs lähetystö) ja nyt yksityisyrittäjänä on hyvin ollut töitä, ei näy naama, työni on sähköpostin välityksellä lähetetyt asiakirjat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ujonyymi kirjoitti:

Romanikokemukseni ovat todella
vähäisiä.
- aikojen aamuna ostin puiston penkillä todella haluamani pitsipeitteen. Rahat piti kuitenkin hakea pankista myyjän kanssa. Virkailijat olivat selvästi huolestuneita.
- Pohjoisen pikkukaupungissa ostin baarissa pitsiliinan tuliaiseksi. Maksaessani tuli mies ja yritti napata rahat, johon minä (naivisti?) sanoin tehneeni kaupat rouvan kanssa. Sitten tuli kirkassilmäinen pikkupoika ja pyysi viiskytpennistä. En antanut, johon napero, että "haista paska".
- Kaupassa äimistelin kermaseinällä valintojen runsautta romaninaiselle. Ei edes katsekontaktia.
- Toki näin pikkukaupassa senkin, että porukka levittäytyi kyselemään hassuja ja niin siinä sujahti pientä vaimon hameeseen.

Se niistä, mutta on välillä tullut mieleen, että metsä vastaa niinkuin huudetaan eli voisiko Suomen romanien jotenkin meluisan ynseä käytös yleisillä paikoilla johtua esim. valtaväestöön kohdistuvista yleistävistä ennakkoluuloista?
Ennen romanit olivat osa agraariyhteiskuntaa ja suoria kontakteja oli enemmän.
Nyt ei oikeastaan ole luontevaa, epävirallista tutustumismahdollisuutta ja sehän tietty taas ruokkii ennakkoasenteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu