Onnistu, virheitä tulee. Oppositio oli aivan oikeassa varsinkin keskusta. Sieltä tuli aivan oikeita asioita. Toteutuukohan URpilaisen EI linja vai Vanhasen KYLLÄ linja,olkoot lumet missä tahansa.Ei ainakaan nyt hyvältä näytä. Seurataan.....
Urpilainen on niin kiihkossa ettei lukeminenkaan
Etsillee
8116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Urpilaisen selitys oli hyvin kuvaava. Kaikki muut ovat väärässä ja Jutta on aina oikeassa siksi kun Vanhanen on ollut Lapissa hiihtämässä.
Minusta hänen kannattaisi syyttää myös Kekkosta joka hiihti aivan ”liikaa”.
Mitä meidän tulisi ajatella Jutan tasolla olevasta henkilöstä valtionvarainministerinä?
Eduskunnassa hän näyttää lukevan säädetyssä kallistuskulmassa olevalta tabletilta muiden lähettämiä vastauksia hänelle esitettyihin kysymyksiin. Tuleeko teksti Mikaelilta, Marialta vai ”toimistolta”?
Sadat tuhannet kansalaiset ajattelevat kutakuinkin noin ........
"Pelkosenniemen kunnassa on haettavana on luokanopettajan virka 1.2.2014 alkaen. Eduksi luetaan teknisentyön, musiikin ja liikunnan opetuksen osaaminen. Valittavalta edellytetään asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Toivomme kiinnostusta ja monipuolista ammattitaitoa opetuksen ja koulun kehittämiseen, yhteistyöhakuisuutta sekä rohkeutta tarttua uusiin asioihin.
Virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote. Valitulle asetetaan koeaika (max. 6 kk).
Pelkosenniemen kunta on savuton työpaikka.
Tiedustelut: rehtori-sivistystoimenjohtaja Anita Leppiniemi-Järvinen, [email protected], puh. 0405834122.
Sivistyslautakunta"
Tosin suurimmalle osalle veronmaksajista Urpilailevainen on nykyään pelkkä veteen piirretty viiva.
”… pelkkä veteen piirretty viiva”
—kallis semanttiikka-viiva veronmaksajille. Taitaa olla pikemminkin Bermudan kolmio.
Toivottavasti hän jatkaa puolueen puheenjohtajana seuraaviin eduskuntavaaleihin asti vaikka Liisa jo lupaili hänelle komissaarin virkaa.
Ei pääse opettajaksi. Kukaan ei antaisi Jutan käsiin lastaan.
Taitaa olla kännissä koko ajan.
Helpompi valehdella humalassa..
täta on bilderbergin manipulaatio: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9025
Tulisi nyt edes tämän lukemaan ja lähtisi sitten lätkimään.
"Tšekissä parlamenttivaalit voittaneen sosiaalidemokraattisen puolueen johtoryhmä haluaa erottaa johtajansa odotettua huonomman vaalituloksen vuoksi. Sobotkan uskottiin aiemmin nousevan uudeksi pääministeriksi, mutta häntä ei huolittukaan hallitustunnusteluja käyvään ryhmään.
Oppositiossa vuodesta 2006 olleet sosiaalidemokraatit nousivat lauantaina päättyneissä vaaleissa suurimmaksi puolueeksi, mutta ääniosuus jäi vain 20,5 prosenttiin, kun tavoitteena oli ollut 30 prosenttia."