Columbosta ei tullut Wincaput elokuvan ohjaajaa

Sori, etä kopsaan, mutta epäilen, ettei Columbo kehtaa pitää tätä kirjoitusta sivullansa. Kaikki linkit poistattanut täältä, viimeksi aamulla alkoi poisto-aalto.
Tässähän tätä on:
"Neuvottelujen aikana pääsin kurkistamaan projektin kulissien takaiseen elämään ja on suureksi harmikseni todettava, että en ole ollenkaan vakuuttunut, ovatko Atlantin takaa tulevat elokuvantekijät liikkeellä olleenkaan niistä lähtökohdista, kuin kertovat olevansa.
Muutaman viikon yhteistyön aikana eteen nousi monia arvelluttavia kohtia, joihin pyysin saada selvyyttä, mutta tuotantoyhtiö päätti systemaattisesti sivuuttaa kaikki esitetyt asiat ja olla vastaamatta.
Lyhyen tuttavuuden aikana paljastuneen salailevan ja totuuttavääristelevän toimintakulttuurin takia, en voi suositella WinCapita-elokuvaa yhteistyöhankkeena muillekaan toimijoille.".

Heh heh
0171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sääli ? kirjoitti:

Sori, etä kopsaan, mutta epäilen, ettei Columbo kehtaa pitää tätä kirjoitusta sivullansa. Kaikki linkit poistattanut täältä, viimeksi aamulla alkoi poisto-aalto.
Tässähän tätä on:
"Neuvottelujen aikana pääsin kurkistamaan projektin kulissien takaiseen elämään ja on suureksi harmikseni todettava, että en ole ollenkaan vakuuttunut, ovatko Atlantin takaa tulevat elokuvantekijät liikkeellä olleenkaan niistä lähtökohdista, kuin kertovat olevansa.
Muutaman viikon yhteistyön aikana eteen nousi monia arvelluttavia kohtia, joihin pyysin saada selvyyttä, mutta tuotantoyhtiö päätti systemaattisesti sivuuttaa kaikki esitetyt asiat ja olla vastaamatta.
Lyhyen tuttavuuden aikana paljastuneen salailevan ja totuuttavääristelevän toimintakulttuurin takia, en voi suositella WinCapita-elokuvaa yhteistyöhankkeena muillekaan toimijoille.".

Heh heh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu