Lappeenrannan rauhanyhdistys

Nyt kun olette käsitelleet noin tarkasti tapaus Nurmelaa niin kertokaahan että mitä ajateltiin Lappeenrannan rauhanyhdistyksellä kun omassa piirissä ilmeni hyväksikäyttöä ja lopulta laitettiin kaksi uhria pihalle "epäuskoisina ja rahanahneina tyttärinä."
6705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kiitos kysymästä, tämä tuli ihan ekana mieleen. Sen jälkeen en ole vielä muuta ehtinyt miettiä vastaukseksi.

http://m.suomi24.fi/node/11801661

Äänestä
  • The request could not be satisfied.

    Äänestä

Se tuli selväksi eilen

Tälläisen toimintaan osallistuneet eivät voi toimia SRKn jäsenyhdistysten luottamustehtävissä saatikka puhujina.
Voittonen sanoo tänään Kalevassa että yhdistysten on korjattava asiat.

Äänestä

Toinen näistä uhreista pakotettiin ensin tulemaan takaisin uskoon vaikka oli päättänyt ettei enää uskoon palaa. Sitten hänen ja silloisen poikaystävänsä suhde katkaistiin vl:ien puolelta koska poikaystävä oli ei-vl ja kun isän tuomio, kuukautta-muutamaa myöhemmin, tuli niin sitten kumpikin uhri sai lähdöt liikkeestä.

Äänestä

Kyllä siellä kohta tarvitaan ulkopuolista selvitystä, ei tuo porukka enää tiedä oikean ja vasemman eroa.

Äänestä

Mikähän lienee toiminnan taso nykyään? Vieläkö sama meno jatkuu, onko parannuttu vai alkaako porukka pikkuhiljaa hiipumaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herra62 kirjoitti:

Nyt kun olette käsitelleet noin tarkasti tapaus Nurmelaa niin kertokaahan että mitä ajateltiin Lappeenrannan rauhanyhdistyksellä kun omassa piirissä ilmeni hyväksikäyttöä ja lopulta laitettiin kaksi uhria pihalle "epäuskoisina ja rahanahneina tyttärinä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu