-Ulkoistukset tullut 4x kalliimaksi kun pitää toiminta sisäisenä,
-Ahnea johto - johtoon kuuluu yli kaksikymnentä ylipalkkaista tyhjäntoimittajaa.
-ylipöhöttynyt väliporras jossa hyvävelikerhopaikkoja satoja.
-200 insinöörin armeija jolla ei ole mitään selvää työkuvaa.
-turhien sivutoimistojen liuta jolla ei ole enää mitään virkaa kuten esim.tekniikan markkinointi,NGA-office,Catering ruoka design osasto,TAHO,ETY ja TEKLA
jos ottaa kaikki "johtohenkilökunnan" ja vertaa niitä tuottavaan töihin tekevään lentäjiin,Emoihin ja mekaanikkoihin niin saadaan suhde 4/1 kun kaikki tiedämme että optimi suhde olisi 1/14.
Kalliiksi tulee myöskin että entisille itse eronneille kahdelle toimitusjohtajalle maksetaan jo nyt 8000 - 12 000€/kk etu eläke.
Lisäksi on paljastunut että vuonna 2006 YT-issä kenkää saaneet isommat johtajat saivat semmoisen sopimuksen että heidän palkkansa maksetaan täysiveroisena eläkeikään asti, joten periaatteessa eivät saaneet kenkää vaan työvelvoite pelkästään loppui.
Sitten ihmetellään minne kaikki rahat menee, ja vaikka kuinka ylipöhöttynyt johto kuinka vinkuu niin ei se alimiehitys siellä tuottavassa päässä paljon auta.
-Ahnea johto - johtoon kuuluu yli kaksikymnentä ylipalkkaista tyhjäntoimittajaa.
-ylipöhöttynyt väliporras jossa hyvävelikerhopaikkoja satoja.
-200 insinöörin armeija jolla ei ole mitään selvää työkuvaa.
-turhien sivutoimistojen liuta jolla ei ole enää mitään virkaa kuten esim.tekniikan markkinointi,NGA-office,Catering ruoka design osasto,TAHO,ETY ja TEKLA
jos ottaa kaikki "johtohenkilökunnan" ja vertaa niitä tuottavaan töihin tekevään lentäjiin,Emoihin ja mekaanikkoihin niin saadaan suhde 4/1 kun kaikki tiedämme että optimi suhde olisi 1/14.
Kalliiksi tulee myöskin että entisille itse eronneille kahdelle toimitusjohtajalle maksetaan jo nyt 8000 - 12 000€/kk etu eläke.
Lisäksi on paljastunut että vuonna 2006 YT-issä kenkää saaneet isommat johtajat saivat semmoisen sopimuksen että heidän palkkansa maksetaan täysiveroisena eläkeikään asti, joten periaatteessa eivät saaneet kenkää vaan työvelvoite pelkästään loppui.
Sitten ihmetellään minne kaikki rahat menee, ja vaikka kuinka ylipöhöttynyt johto kuinka vinkuu niin ei se alimiehitys siellä tuottavassa päässä paljon auta.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Uskovainen ei tykkää tuosta kirjoituksesta.
Eroon pitäisi hänen mielestään päästä duunareista.
Valtionfirmahan on parhaimmillaan kun on pelkästään johtajia.
Kyllä veronmaksajat kustantaa.
Hei JOHTOPORSAS!!
Miten Te osallistutte säästötalkoisiin, ette näköjään mitenkään. Te aiheutatte todella pahaa verta TODELLISTA TYÖTÄ TEKEVÄSSÄ PORTAASSA.
Taitaa kohta tulla lakkoja
Sekin on totta, Johtohan oli mukana talkoissa ja laski palkkaansa n.2% mutta saivat sitten ylimääräisiä stay-bonuksia sen verran että lopputulos oli +4% alkuperäiseen palkkaansa nähden.
Kovat säästöt tuli.
Voi katkeruuden katkeruus. Hakekaa apua.
Ottaako todellisuus noin paljon sinun pieneen pattiisi, matkustajillehan se lopputulos kostautuu. erityisesti veronmaksajille.
Eikä unohdeta sitä lentoturvallisuuden vaarantamista!!! josta myöskin te matkustajat maksatte loppupelissä sen kaikista kovimman hinnan.
Tästä Finnairin toiminnasta tulee mieleen takavuosien tapaus; olin menossa Singaporeen kiireiselle työmatkalle, ja Norjalainen työnantajani tilasi lennon H:ki-Singapore-H:ki, business-luokassa. Kun ilmoittauduin lennolle, ko. luokka oli täynnä. En viitsinyt etsiä korvaavia lentoja, vaan kysyin, olisiko turistiluokassa tilaa; voisin kyllä istua sielläkin, kun oli kiire.
Siellä tilaa oli. Kun saavuin illalla lentoasemalle, ja yritin mennä business-luokan odotustilaan, minut pysäytettiin ovella. Istumapaikkani ei oikeuttanut pääsyä tähän tilaan. Pienen nujakan jälkeen, kuitenkin todettiin, että lentoni oli todella "parempaan" luokkaan.
Kun silloinen Singaporen lento teki välilaskun (DC-11) Bangkokissa, ja paljon väkeä jäi pois, kysyin lentoemännältä, onko nyt tilaa business-luokassa. Sitä oli, ja pääsin siis loppumatkaksi nauttimaan työnantajani maksamista, kalliista "eduista". Hämmästyksekseni totesin, että tämä kallis luokka oli lähes täysin "miehitetty" Finnairin omalla väellä, ja heidän, täältä ilmansuunnalta olevilla tyttöystävillään, tai ehkä joissakin tapauksissa, vaimoillaan, ja myöskin yhtiön ei-lentävällä porukalla. Tämän minulle selvitti matkan aikana eräs henkilökunnan jäsenistä, jota meno myöskin tuntui hirvittävän.
Nyt, kun kustannuksia Finnairissakin on pakko karsia, toivottavasti tämän kaltaiset maksavien matkustajien ulosheitot eivät enää nykypäivinä ole mahdollisia?
oikeesti kontula et ollut töissä koskaan, businessluokasta nähnyt vain kuvia ja lentänyt vain sillä DC-11:sta kontulan räkälässä paskat housussa.
Koko ajan viljelet paikannimiä missä itse liikut. Tyypillinen finnairin vellihousu.
reisisadam, sossu, kela ja kontula on suoli24:n kirjoittajien vakiopaikat.
Yleensä eniten ensimmäisessä luokassa maleksivat Finnairilaiset ovat johtokuntaa jotka saavat lentää ilmaiseksi.
Nykyään kuppaa vain johto.Vievät kylläkin rahallisesti paljon enemmän.
Finnairilla kukaan ei vastaa mistään.
Kaikki on ulkoistettu.
Seuraa ikävä konkurssi,ainoastaan johtajien optiot/eläkkeet maksetaan verovaroista.
Hyvä Haavisto
Joka firmassa johto on se joka tienaa eniten, sehän on selvä?
Finnairilla tuo suhde on vain väärä, Lentäjien tulisi tienata enemmän kuin johtajien, koska He lentävät!
Voi niitä katkeria valittajia, miten se Rintala saikaan laskettua niiden palkkaa viime lakossa?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8622304 ketjussa joku tiesi, että Vaimo se oli...
Johto kirjoittelee itsellensä bonuksia kun firma tekee tappiota, sehän on paras tapa saada firma kannattaksi! eikö niin?
taitaa johto olla täynnä alykkojä.
"Finnair on omilla toimillaan heikentänyt yhtiön myyntiarvoa karsimalla liikenteeseen kiinteästi kuuluvia toimintoja kuten palveluja ja konehuoltoa sekä matkustajien ruokahuoltoa."
Enää siitä ei saa edes kunnon hintaa.
Johto sai kaikista kaupoista hyvät "osingot".
Ja osakkeenomistajat eivät saaneet mitään.
Kyllä on katkeraa väkeä finskin läskipersedemarit.
Hirveä valitus sinulla on Finnairin kovaa työtä tekevää porukkaa vastaan, eikö teissä jälkeenjääneissä iditooteissa ole mitään todellista sanottavaa? jaksat vaan päivästä toiseen todistella miten sivistymätön olet.
Mites se McDonaldsissa sujuva hampparien paistaminen sujuu? onko palkka hyvä? hä häää..
ip-osoitteiden mukaan täällä kirjoittelee enimmäkseen Kontulan Työttömät ry.
Ihan satunnaisena matkustajana voin todeta, että sen lentoemon tai sedän voisi korvata nauhoitettu turvaohje ja luottokortilla toimiva automaatti ; D
minkä takia lentokoneissa opetetaan pelastusliivien käyttöä, eihän laivoissakaan opeteta laskuvarjon?
Kaikista helpoin ratkaisu olisi, että jo terminaalissa annettaisiin turvaohjeistus lennolle jonka 70 prossaa jo tietää ja jaettaisiin matkaeväät tulevalle reissulle ja koneessa olisi pari palkattua turvamiestä hoitamassa mahdolliset poikkeamat.
Lentoemännän työtä ei pysty hoitamaan ryssät eikä virolaiset. Suomalainen laatunainen on ainoa kuka osaa vaativan turvallisuusanimaation esittää.
Itseasiassa koulutukseen kuuluu myöskin ensiapu,profilointi ja kyky kantaa 90kiloinen tajuton matkustaja tarvittaessa ulos.
virolaiset ja venäläiset eivät edes ole kiinnostuneita semmoisesta, ja onhan sitten se tapaus kun aasialainen emo ei osannut edes happipulloa käyttää, antoi sen vaan hymyin suin matkustajalle itse käytettäväksi,hyvä että tilanteen otti haltuun suomalainen emo.
Juuri näin. Suomalainen lentoemäntä on ainutlaatuinen koko maailmassa.
Kyllä, itseasiassa Finnairin lentoemännät ovat parhaimpia koko maailmassa, senhän todistaa matkustajatyytyväisyysmittaukset!
Suomalaiset ovat parhaita.
Mitä siitä tulee kun noin 200 matkustajaa noutaa aterian automaatista , kaikki jonottavat koko lennon ajan ruokaa ja juomaa. Käytävällä ei mahtu liikkumaan kun toiset menevät paikoilleen syömään ja toiset menevät ruokajonoon.
on se kyl aika sexy kun suomimamma kertoo tissejään hipoen (usein vain elähtäneen näköinen misu), siihenhän tää näiden palkkavaatimus perustuu, eli osaa esittää tän näytöksen ja on kurssit käyny et osaa avata oven ja liukua mereen wihuu ; D meidän turva ; D
no on siellä pari hyvännäköstäkin tarjoilijaa!
mutta ulkoistasivat nyt jo herran tähen saataisiin jotain espanjankaunottaria puoleen hintaan, jaksa kattoo noita yrmeitä tätejä, menköön zetoriin tarjoilemaan.
ja ne puolen hinnan espanjattreti sitten pitävät sinusta huolta? ei taida hymyä irtoa silloinkaan sinunlaiselle pummille!
Finnairin pitäisi karsia lennot pois ja toiminta muuttaa ilmailualan konsultoinniksi ja koulutukseksi. . Lennot eivät yksinkertaisesti kannata. Joka lento kasvattaa vaan tappiota.
Maailmassa ei olisi yhtään kannattavaa lentoyhtiötä,jos finnair konsultoisi.
Finnairin pomot sais Alkonkin tappiolliseksi.
Niin saiskin. Jos ne ottais ylipalkatut finskin työläiset samoilla ehdoilla Alkoon myyjiksi.
Finskin työläisten palkat ovat euroopan keskitasoa joten voisit lopettaa nuo kateelliset jorinasi.
Itseppä olet niin lahjaton että et ole siihen porukkaan päässyt joten missä se tyhjä pää kumisee?
Norwegian. Toimii, kun Finnair ei.