Tanssit klo 20-24 ! Viikonpäiviksi valittavana TIISTAI tai TORSTAI !
Kumpana iltana tulisit tansseihin ja perustelut, please !
Ps. Keskiviikkona ei valitettavasti onnistu.
Kumpana iltana tulisit tansseihin ja perustelut, please !
Ps. Keskiviikkona ei valitettavasti onnistu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiistaina tulisin, koska silloin olen vielä virkeä viikonlopun jälkeen.
Työssä käyvänä torstaina alkaa jo olla väsymystä ja univelkaa ...
Molemmat käy, mutta mieluummin tiistai. Pistäkääs nyt jo toimeksi, viikkotansseja odotellaan kovasti!
Viikkotanssien lisäksi aika moni toivoisi lauantaiksi tai perjantaiksi tähän lähistölle toista tanssipaikkaa. Eilen viimeksi asiasta esitettiin toiveita Ruusulinnassa.
paikkatoiveena Järvenpää.
Markkinatutkimus Soumi24 tanssi "huutokauppa" keskustelupalstalla olisi aika epäluotettava. Täällä voi päästellä vaikka mitä suolikaasuja joutumatta itse vastaamaan huudoistaan. Sitten joku kade, kuten Mäntsälän uudistetun lavan vastustaja käyttää kaiken tarmonsa asioiden vääntämiseen näkemystensä mukaiseksi.