Kerronpa tässä oman tarinani, osittain siksi, että anonyymina on helppo kirjoittaa ja purkaa omia ajatuksia ja osittain myös siksi, että ne jotka abortin haluavat tehdä, miettisivät oikeasti tarkkaan!
Niin ja turha tuomita, en välitä siitä pätkääkään!
Eli, tein viime helmikuussa abortin, todella sekavissa fiiliksissä, en halunnut, halusin ja en halunnut, mutta tein silti.. En voinut kertoa siitä muille kun poikaystävälleni ja muutamalle ystävälle..Olo oli surkea, mutta ajatuskin siitä, että sisälläni kasvaisi jotain joka olisi minulle niin rakasta sai oloni vieläkin surkeammaksi..Ensimmäinen ajatus oli, että abortti ehdottomasti, mutta kun illalla plussauksen jälkeen puhuin poikaystäväni kanssa, haaveilimme siitä, että meillä todella olisi se lapsi..Poikaystäväni halusi ja kyllä minäkin halusin sitä jossain tuolla syvällä sisimmässäni, mutta olin todella jääräpäinen, mietin vain että mitähän vanhemmat sanoisivat, he suuttuisivat yms.. VAIKKA asiahan ei olisi todellakaan niille kuulunut millään tavalla, olin silloin jo täysi-ikäinen, mutta asuin vielä kotona..Tuntuu,että olen aina jotenkin elänyt vanhempieni mielipiteiden mukaisesti, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.. (Nyt olen jo itsenäisempi ja vanhempien mielipiteet ei enää vaikuta elämääni niinkuin ennen..) Abortista en heille voinut edes mainita, en IKINÄ..sillä tiedäthän he ovat lestadiolaisia, (naiset synnytyskoneita, niinkuin lehdessäkin luki ;) ja ei olisi tullut kuuloonkaan edes mainita koko abortista...) En ollut vielä tuonut edes poikaystävääni näytille, vaikka olimme seurustelleet jo aika kauankin, he kyllä arvasivat, että seurustelen, mutta eivät todellakaan pitäneet siitä uutisesta..(oli aluksi pieniä ennakkoluuloja..) Aborttia tehdessäni ajattelin, että se on muutaman päivän päästä ohi koko juttu ja sitten voin taas jatkaa normaalia elämää...Jatkoin normaalia elämää, mutta mielessäni on päivittäin se abortti.. Tajusin jälkeenpäin, että tein sen osittain vain vanhempieni takia ja kadun sitä suunnattomasti!! Olin todella Tyhmä, isolla T:eellä! Huono omatunto piinaa kokoajan ja tuntuu etten saa rauhaa, kuin vasta sitten kun mulla todellakin on se oma lapsi tässä sylissä, jota saisin hoitaa ja jolle antaa rakkautta mielin määrin! Lapset on vaan niin rakkaita, ne on niin aitoja ja ihania.. En vaan pysty antamaan itselleni sitä virhettä anteeksi.. Välillä vaan toivon olevani raskaana ja välillä mietin, että miksen olisi...Päivä päivältä ajattelen ja toivon, että olisin raskaana.. Silloin olisin maailman onnellinen.. Olisimme se onnellinen pikku perhe, josta silloin haaveilimme..
Niin ja turha tuomita, en välitä siitä pätkääkään!
Eli, tein viime helmikuussa abortin, todella sekavissa fiiliksissä, en halunnut, halusin ja en halunnut, mutta tein silti.. En voinut kertoa siitä muille kun poikaystävälleni ja muutamalle ystävälle..Olo oli surkea, mutta ajatuskin siitä, että sisälläni kasvaisi jotain joka olisi minulle niin rakasta sai oloni vieläkin surkeammaksi..Ensimmäinen ajatus oli, että abortti ehdottomasti, mutta kun illalla plussauksen jälkeen puhuin poikaystäväni kanssa, haaveilimme siitä, että meillä todella olisi se lapsi..Poikaystäväni halusi ja kyllä minäkin halusin sitä jossain tuolla syvällä sisimmässäni, mutta olin todella jääräpäinen, mietin vain että mitähän vanhemmat sanoisivat, he suuttuisivat yms.. VAIKKA asiahan ei olisi todellakaan niille kuulunut millään tavalla, olin silloin jo täysi-ikäinen, mutta asuin vielä kotona..Tuntuu,että olen aina jotenkin elänyt vanhempieni mielipiteiden mukaisesti, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.. (Nyt olen jo itsenäisempi ja vanhempien mielipiteet ei enää vaikuta elämääni niinkuin ennen..) Abortista en heille voinut edes mainita, en IKINÄ..sillä tiedäthän he ovat lestadiolaisia, (naiset synnytyskoneita, niinkuin lehdessäkin luki ;) ja ei olisi tullut kuuloonkaan edes mainita koko abortista...) En ollut vielä tuonut edes poikaystävääni näytille, vaikka olimme seurustelleet jo aika kauankin, he kyllä arvasivat, että seurustelen, mutta eivät todellakaan pitäneet siitä uutisesta..(oli aluksi pieniä ennakkoluuloja..) Aborttia tehdessäni ajattelin, että se on muutaman päivän päästä ohi koko juttu ja sitten voin taas jatkaa normaalia elämää...Jatkoin normaalia elämää, mutta mielessäni on päivittäin se abortti.. Tajusin jälkeenpäin, että tein sen osittain vain vanhempieni takia ja kadun sitä suunnattomasti!! Olin todella Tyhmä, isolla T:eellä! Huono omatunto piinaa kokoajan ja tuntuu etten saa rauhaa, kuin vasta sitten kun mulla todellakin on se oma lapsi tässä sylissä, jota saisin hoitaa ja jolle antaa rakkautta mielin määrin! Lapset on vaan niin rakkaita, ne on niin aitoja ja ihania.. En vaan pysty antamaan itselleni sitä virhettä anteeksi.. Välillä vaan toivon olevani raskaana ja välillä mietin, että miksen olisi...Päivä päivältä ajattelen ja toivon, että olisin raskaana.. Silloin olisin maailman onnellinen.. Olisimme se onnellinen pikku perhe, josta silloin haaveilimme..
Vastaukset 2
Vanhimmat
terveydenhuollon ihmisten pitäisi keskustella ihmisen kanssa aina kunnolla asiasta ennen kuin abortti tehdään.
Useat ihmiset katuu. Osa katuu jo aborttiin mennessään mutta kun heiltä ei kysytä niin he eivät jätä tekemättä sitä.
Rukoile jumalalta apua tilanteeseesi. Puhu jumalalle tästä kaikesta. Hän auttaa.
Pienokaisesi on taivaassa ja tapaatte siellä kun vaan luotat jumalaan elämässäsi.
Tiedät varmasti, taustasi kertoo sen.
Ammottava aborttiautomaatti nielee äidit ja lapset. Raskaana olevat naiset eivät saa terveydenhuollosta tarvitsemaansa tukea, joten heitä on helppo muiluttaa mukavuusaborttiin.