Todellinen arvojohtaja, presidentti Sauli Niinistö, kantaa huolta tulevaisuudesta ja ottaa kantaa nuorten syrjäytymiseen konkreettisella ja edellisen presidentin höpöjuttujen ja taivaanrannan maalailujen sijaan, aktiivisella tavalla.
"Niinistö piti etenkin oppisopimuskoulutusta kannatettavana tapana saada nuoret innostumaan työstä. Se voisi auttaa pääsemään työuralle ja ammattiin kiinni."
Presidentti Niinistön konkreettiset ehdotukset kantavat varmaankin hedelmää jo lähitulevaisuudessa ja muutkin päättäjät, kenties kansainvälisestikin, heräävät Niinistön esimerkin voimasta huomaamaan, että nuorten syrjäytyminen on vakava uhka maamme ja maanosamme tulevaisuudelle.
Ja kuten jokainen todellinen arvojohtaja, tietää Niinistökin sen, että jokaisella synkälläkin pilvellä on hopeareunus. Sen vuoksi onkin sopivaa, että tätä synkkää kansaa muistutetaan siitä, etteivät ikävät ajat kestä loputtomiin. Edellisen kahdentoista vuoden ajanjakso, joka taannutti Suomen ja ajoi maan mustaan pessimismiin, on menossa ohitse.
"Niinistö valoi nuoriin uskoa siinä, että synkistä taloustilanteesta selvitään ja että työtä tulee löytymään.
- Uskon, että tästäkin tilanteesta selvitään. Näitä talouden taantumia on aina silloin tällöin. 90-luvun lama oli synkempi ja sieltäkin tultiin ylös."
Eli jälleen kerran onnistunut ja painava puheenvuoro edustavalta, humaanilta ja joskus jopa syystäkin huolestuneelta presidentiltämme.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288614309085.html

Vastaukset 18
Vanhimmat
Niin puhuu mies, joka oli edellisen laman suurimpia aiheuttajia.
Miten niin jälleen? Huonoa suomea, presidentti on YHÄ nuorten( siis kaikkien, ei vain YHDEN) puolella? Miksi ei olisi? Oletko yllättynyt ettei presidentin kanta ole vaihtunut? Onko Niinistö yleensä tuuliviiri kannoissaan?
Sinänsä aamuTV:n lätinässä ei ollut mitään "painavaa" tai erityisen "onnistunutta".
Sitä samaa tyhjää liturgiaa ilman konkretiaa kuin kansanedustajillakin. Oppisopimuskoulutus ei ole mikään UUSI ASIA, sitä on käytetty jo 80-luvun lopusta lähtien ja on ihan tavanomaista TYÖSSÄ OPPIMISTA.
Taivaanrannan maalailuun Niinistö sortuu sauhutessaan nykyisestä talouden taantumasta. Aika entinen ei ole IKINÄ palaamassa, sillä ilman tuntuvia säästöjä kuntasektorilla velkaannumme lisää eikä uutta Nokiaakaan ole näköpiirissä.
Suomesta kelpaa maailmalle lähinnä hissit ja videopelit, metsä-, paperi- ja laivateollisuus ovat kaikki ns. kusessa.
Niinistön lisääntyville otsarypyille on toki katetta, mutta se on pienin murhe.
Johan tuon ikäisellä naama saa näyttää vaikka ranskanbuldogilta, koirat ja isäntänsä kun aikaa myöten alkavat muistuttaa toisiaan, sanotaan.
Oppisopimuskoulutusta on Suomessa ollut jo 1800-luvulta lähtien, ei se mikään uusi asia ole.
Suutarit, räätälit, lasinpuhaltajat, kirjaltajat, metallimiehet ja puusepät on koulutettu oppisopimuskoulutuksella. Ja paljon muitakin ammattilaisia.
Niinistö antaa syrjäytyneistä nuorista laiskan kuvan. Todellisuudessa monet syrjäytyneet haluaisivat töitä, mutta sitä he eivät saa syystä tai toisesta. Esimerkiksi jos ei pääse haluamaansa opiskelupaikkaan, on suuri riski syrjäytyä ja jos ei ole koulutusta, on hankala saada töitä. Mielenterveysongelmat ovat syrjäytymisessa oma lukunsa kuten myös perinnöllinen syrjäytyminen (on tutkittu, että syrjäytyneiden vanhempien lapsilla on riski syrjäytyä). Tilastoista puolestaan näkee, että monet maahanmuuttajat syrjäytyvät usein, mikä on osoitus että kotouttaminen Suomeen on epäonnistunut.
Niinistö ei anna syrjäytyneistä nuorista laiskan kuvaa, vaan hän on todellakin huolissaan nuoristamme. Olen ihaillut Sauli Niinistöä yhteiskuntamme vastuunkantajana ja lastensa kasvattajana ja kaikessa hän on päässyt parhaaseen tulokseen. Sauli Niinistö on tekojen mies ja uskaltaa puolustaa inhimillisiäkin arvoja ja kertoa ikävätkin asiat totuudenmukaisesti. Eikö juuri sellaiseen presidenttiin ole ihana tukeutua ja luottaa.
Kyllä me kaikki tiedämme mitä merkitsee jos elämänsä alussa oleva nuori putoaa pois yhteiskunnasta, se on menetys yhteiskunnalle, mutta ennenmuuta se on kammattava asia nuorelle itselleen. Ei kukaan ole onnellinen harhapoluilla, eikä näköalaton tulevaisuus rakenna nuoren itsetuntoa, tarpeelliseksi tuntemusta ja mikä pahinta se tappaa luovuuden.
Edellinen pressa oli puhetta ja höttöä. Nykyinen presidentti on tekoja, ymmärrystä, humanismia ja toimintaa!
HYVÄ, NIINISTÖ!!!!
Hienoa, että Niinistö toimii. Nyt saadaan nuorisonkin asiat vihdoin, kahdentoista vuoden taantuman jälkeen kuntoon.
Miten hän tähän asti on toiminut nuorison hyväksi?
Kun ensiksi valtiovarainministerinä kurjistaa ihmisten elämää, niin sitten voi presidenttinä hurskastella että kuinka se nyt noin kurjaa on.
Taantuma alkoi vasta Niinistön valtaan tulosta. Niinistön hurskastelua onkin sen jälkeen nähty niin että taivas pimenee ja köyhät kuolevat hoidon puutteseen ja nälkään.
Mites sua köhää nyt Niinstö kerkii hoitamaan ja tuomaan ruokaa nokkasi eteen, hae vaan sossusta rahaa entiseen tapaan.
on se kummaa kun aina valitat, eihän maahanmuuttajatkaan valita, vaikka niillä ei oo mitään tänne tullessaan,
silti hyvin pärjäävät täällä.
Niinistöltä taas rohkea ja asiallinen mielipide, josta varmaankin otetaan oppia. Hienoa Niinistö: Sauli tarttuu toimeen kun se edellinen pressa vain lässytti.
Kummallista, mihin toimintaan Sale on tarttunut? Ei ole nähty Salen aloitteita missään, eikä myös yhtään toimea suomalaisten auttamiseksi.
Missä viipyvät Niinistön todelliset toimet? No ei niitä todellisuudessa olekaan. Tänäänkin tuli ilmi Salen madon luvut suomalaisille lentoemännille, joiden pitäisi ilman valituksia hyväksyä saksalaisen sanelu Suomen köyhdyttämisessä ja alasajossa.
Toivomme, että virkamiehet ja poliitikot ovat ottaneet päämääräkseen tukea presidenttiä tässä asiassa.
Up
Uppeti up ja pikkuläskipunikki jatkaa kohta taas patologista floodaamistaan.
Löysit taas vuoden vanhan kirjoituksen. Oletpa ollut tosi ahkera, äitisi on varmaan ylpeä sinusta, kun et viime yönä laskenut allesi.
Nostetaanpa tämä totuus Sauli Niinistöstä ketjun alkuun sen kunnaksi, että palstalla on vihdoin päästy eroon palstaa vuosikausia nettiterrorisoineesta sikatyperyksestä eli haloslipomisia palstalle aivoripuloineesta jäpäläskistå, tuosta ihmiskunnan pohjasakan alimmasta kuolavisvasta, joka on vihdoin viimein ilmeisesti suljettu lopullisesti mielisairaalan tilkityinpään koppiin, ettei pääse enää nettiinkään lirkuttelemaan pikkulapsisivustoille pedofilioitaan tai tälle palstalle oksentelemaan pazkanjauhamisiaan.
Olemme vapautuneet ällöttävästä saasta-aivosta. Tämä on historiallista!!!