Onko mulla mahdollisuus yksinhuoltajuuteen?

Kysyn teiltä hyvät ihmiset, että miten suuri mahdollisuus on saada tulevan lapsen yksinhuoltajuus tai miten toimisitte tässä tilanteessa? Toivon, että tuomitsevat kommentit jätettäisiin pois.

Meille on tulossa miehen kanssa lapsi ja olemme miettineet eroa. Syynä siihen riidat kotitöistä, miehen laiskuus, mun turhautuminen erilaisiin ristiriitatilanteisiin, reagoiminen niihin toisinaan huudolla(nyt niitä on melkeinpä päivittäin) ja miehen ongelma tietokonepeleissä ja juuri ilmi tullut rahapeliongelma, joka saatiin jo kerran hallintaan. Hän on tällä hetkellä velkaa vanhemmilleen suuren summan rahaa, mutta silti porukat tukevat häntä. Hän tiedostaa ongelman ja on ollut aiemmin hoidossa, mutta muuttomme takia ja osittain laiskuuden takia jäänyt kesken. Tunteeni ovat kuolleet , mutta välitän hänestä enää lapseni isänä. Pelaamiseen heijastuu suhteemme ongelmat ja aina kun hän masentuu, hän ratkea pelamaan.

Isää en aio lapseltani viedä, ja hän saa tavata vaikka viikottain lasta. Miehellä kun on tunteita vielä mua kohtaan. Keskinäinen kunnioitus on tiessään ja holhoojaksi en haluaisi ryhtyä. En halua, että lapseni joutuu kärsimään riidoistamme ja mieheni pelatessa tai ratketessa pelamaan se vaikuttaa lapsemme.

Emme ole naimisissa, mutta purin viikonloppuna kihlauksen. Erilleen muuton olemme ajatelleet tapahtuvan lapsen syntymän jälkeen, jotta en saisi komplikaatioita muuton yhteydessä. Aluksi olin ajatellut taloudellisista syistä asua yhdessä, sillä saisin lapsen synnyttyä miehen sivariavustukset, mutta olenntullut toisiin ajatuksiin. Anopin mielestä pelaaminen on pienin ongelma näistä asioista. Hän onkin tehnyt selväksi, että jos mieheni lähtee kämpästä, hän perii aikoinaan maksamat takuuvuokrat takaisin vuokranantajalta. Olen siis silloin kusessa, joten todennäköisesti joudun itse olemaan muuttaja.

Miksi sitten haluan yksinhuoltajuuden, niin en koe mieheni olevan pelivelkaisena vanhemmilleen kypsä täysin lapsesta huolehtijaksi. Hän on minua nuorempi, joten opiskelujen vuoksi hänen äitinsä jopa maksaa hänen puhelinlaskunsa, joka nykyisin se on miehen omissa nimissä. Tarvittaessa auttaa ruoan hankinnassa ja muissa laskuissa(velaksi sekin toisinaan, koska rahat on vain maksettava laskuista takaisin). Itse en onneksi ole riippuvainen hänen rahoistaan, sillä en halua olla velaksi. Olen ennemmin ottanut muistutuslaskun menoihini. Onneksi niitäkin todella harvoin.
8210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos ette ole naimisissa, sinulla on yksinhuoltajuus, kun lapsi syntyy. Isyyden tunnustuksen yhteydessä voitte sopia yhteishuoltajuudesta, jos niin haluatte. Jos sinä et halua, isä voi viedä asian oikeuden päätettäväksi. Mutta miksi yksinhuoltajuus on sinulle niin tärkeä? Jos isällä on peliongelma, pitää tietysti huolehtia, että hänellä ei ole mahdollista huoltjana päästä lapsen pankkitilille tai käsiksi muuhun omaisuuteen, mutta kirjoituksestasi päätellen omaisuutta lapsella ei kovin paljon tule ainakaan alkuun olemaan. Yhteishuoltajudessa isä saa olla päättämässä asioista ja hänellä on oikeus saada tietoja lapsesta. Ei yksinhuoltajuuden ja yksinhuoltajuuden ero käytännössä niin suuri ole. Joskus yksinhuoltajuuden vaatiminen johtaa vai suurempiin riitoihin, ilman hyötyä.

Äänestä

Sen vuoksi mietinkin yksinhuoltajuutta edes siihen asti, kunnes pelit eivät ole enää osa elämää ja masennusten tultua ei sorruta pelamisiin. Hän on pelannut koko säästötilin tyhjäksi useaan kertaan. Pelkään, että yhteishuoltjana hänellä olisi myös minun lisäksi tunnukset pankkitilille, sillä suunnittelemme avaamista lapselle säästötiliä.
Joka tapauksessa kertoisin lapseemme liittyvät asiat myös isälle, sillä en halua alkaa salailemaan kaiken maailman asioita.

Miten yksinhuoltajuudessa tapahtuvat isovanhempien tapaamiset? Koska miehen äiti selvästikin on jättämässä minut ulkopuolelle tarvittaessa asioissa kuin asioissa enkä tiedä, että mitä he aikovat juonia selkäni takana. Kumpikaan ei edes puhunut minulle rahapeliongelmasta tai että takuut palautetaan anopille, jos mies lähtee ekana. Mulle tuli rahaongelma yllärinä ja olisi tullut takuujen poisottokin viime hetkellä. Toisinaan saa itse tonkia asioita selville, jotka koskevat myös minua tai tulevaa lasta.

Äänestä
  • Huoltajana molemmilla vanhemmilla on käyttöoikeus lapsen tiliin, mutta tilin voi käsittääkseni avata niinkin, että vain toisella on käyttöoikeus, kannattaa kysyä pankista. Se järjestyy varmasti ilman että sinun sen takia pitää saada yksinhuoltajuus.
    Tapaamisilla ei ole mitään tekemistä huoltomuodon kanssa, eikä isovanhemmilla ole tapaamisoikeutta. Isä tietysti voi olla vanhempiensa luona sillloin kun tapaa lastaan.
    Olen edelleenkin sitä mieltä, että jos et haliua isoa riitaa (myös anopin kanssa), kannattaa suostua yhteishuoltoon, jos isä niin haluaa.

    Äänestä

  • Ei niitä takuuvuokria voi kukaan mennä sieltä pois ottamaan ellei vuokrasopimusta pureta.

    Äänestä

Sä voit avata omiin nimiin oman tilin erikseen,nihin säästät lapselle rahaa. Tämä on yksi vaihtoehto. Ei pääse äijä silloin siihen käsiksi mitenkään -vain sinä.
suosittelen yksinhuoltajuutta ehdottomasti. Kyllä se mies voi lastaan tavata vaikkei ole huoltaja. Se on sinusta sitten kiinni kuinka annat tavata. Vältyt monelta ongelmalta tuolla järjestelyllä, voit hankkia passiin ja tehdä kaiken aivan oman mielen mukaan ilman miehen allekirjoituksia. se nimittäin voi ruveta venkoilemaan ja jopa kiristämään. Sä voit jättää sen isyyden tunnustuksenkin tekemättä. Jos se kerta on perse auki ja veloissa eikä tienaa,niin saat vähintään saman rahan yhteiskunnalta ku siltä elareita. Ellet jopa enemmän. Se muuten saa elareista vapautuksen,kun on työtön. Pääset vähemmällä tällein. Sen isyyden voi myöhemminkin selvityttää, vaikka sitten ku sillä on asiat kunnossa.
Ongelmaiset on arvaamattomia...

Äänestä
  • Yksinhuoltajuus ehdottomasti aloittajan tilanteessa!! Itse taistelin aikani yhteishuoltajuudessa joka paperilla toimi. Käytäntö oli toista. Toinen pelaili ja venkoili. Lapsista ei välitä. Nyt ei tarvitse kuin elatustarkistus 2v välein asioida sen kanssa.

    Äänestä

Onhan niitä ongelmia ihmisillä mutta kaikkein tärkeintä olisi huolehtia ehkäisystä niin kauan kun ei kyetä raha- asioita hallitsemaan. Jos nyt vahinko on käynyt niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin että alat yksinhuoltajaksi jotta edes joku turvaa lapsen elämän.

Miehesihän käyttäytyy holtittomasti niin kauan kun vanhemmat tukevat sitä ja jos vanhempien tuki loppuisi niin pelataan vaikka lapsen ruokarahat, samoin käyttäytyy juoppo. Pelihimoinen ja juoppo hakee syyn mistä tahansa jatkaakseen harrastuksiaan niin ettei siinä teidän riitanne mitään merkitse.

Pelihimoinen ja juoppo tarvitsee turvapaikan josta saa ruokaa ja täysylläpidon mihinkä tulla rahattomana. Eivät he välitä onko lapsella ruokaa ja vaatteita. Samanlainen oli isäni joka joi ja ajoi taksilla koko tilinsä tullen vasta perseaukisena kotiin nälissään syömään lastensa ruuat.

Saat yksinhuoltajuuden helposti ja hae oma vuokra- asunto. Miehesi muuttakoon vanhempiensa luokse elätettäväksi. Jos mieheltäsi ei ole vielä mennyt luottotiedot niin ne menee kyllä tulevaisuudessa jollei anoppisi ole erittäin varakas. Juopot ja pelihimoiset tuntien tuskimpa heitä omien lapsiensa elättäminen niin paljoa kiinnostaa että alkaisisivat huoltajuudesta tappelemaan. Rahasta ne vaan tappelee jotteivat maksa elatusmaksuja eikä anna latiakaan jos toinen uskaltaa lähteä mutta tuskin lähtemättäkään saisi mitään vaan pitää maksaa pelaajan/ juopon harrastukset.

Huuto ja tappeleminen ei auta kun ihminen on sairas niin on eikä sellainen ihminen edes halua parantua niin kauan kun on tukijoukkoja turvaamassa harrastukset. Minä en muutaisi yhteistalouteen sellaisen miehen kanssa joka ei raha- asioita hallitse sillä ensin maksetaan laskut ja sitten katsotaan jääkö mihinkään huveihin rahaa.

Lapsia en ole halunnut sillä oma köyhä lapsuuteni riitti yh perheessä. En halua lopunikäni tukea lapsia joilla ei ole työtä eikä mitään muuta kuin peli tai päihdeongelmat mutta lisääntyvät he siltikin vaikka ei olisi mitään resursseja elättää itse jälkikasvuaan. Syrjäytyneisyys kun periytyy helposti sukupolvesta toiseen eikä ihan helpostikkaan vaan vuorenvarmasti jos nuoret ongelmissaan rypevät alkavat lisääntymään. Ei se lapsi ole ratkaisu ongelmiin. vaikket halua mitään tuomitsemista niin sinullakin on jokin ongelma mutta se on erilainen kuin miehelläsi. Et halua isää viedä lapseltasi mutta et ole kuitenkaan pyrkinyt turvaamaan lapsellesi ehjää perhettä. Onko sinullakaan koulutusta tai edes työpaikkaa vai menetkö sen kakaran kanssa suoraan toimeentuloluukulle?

Mikä on muistutuslasku menoihin? Eikö ollut muistutuslaskua ehkäisypillereihin? Eikö ollut mahdollista saada lasta vasta sitten kun olisi löytänyt vastuuntuntoisen kumppanin siihen hommaan? Kaikki keinot on nykyään siihen ettei vahinkoja tarvitse tehdä ja silti niitä tulee kuin liukuhihnalta. Mitä tulee lapsesta joidenka vanhemmat eivät hallitse edes omaa elämäänsä, joidenka pitäisi alkaa kasvattamaan uutta ihmistä tähän yhteiskuntaan? Minä jos olisin nuorena lapsia tehnyt niin olisin jatkanut aivan varmasti vanhempieni perinnettä niin kuin suurin osa tekee. Vanhemmat olivat päästään sairas yh äiti ja alkoholisti isä, siis kummallakin ongelmat mutta erilaiset. Naisella hoivavietti eikä muunlaisia kumppaneita saa kuin peliongelmaisia tai juoppoja lisääntymisviettiä toteuttaakseen ja pakko on lasten kanssa yksin pärjätä kun rahat eivät riitä sen miehen ylläpitämiseen tai lapset huostaanotetaan jos ruokaa eikä vaatteita ole heille varaa ostaa. Esikoisena oli kovaa kuunnella äidin itkua öisin ja turhan kovaa lapselle jolla pitäisi olla vahvat onnelliset vanhemmat.

Äänestä
  • Pitäiskö sun käydä saarnaamassa sille ukolle. Sehän se oli se, joka ei hallitse elämää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yh-äidiksi? kirjoitti:

Kysyn teiltä hyvät ihmiset, että miten suuri mahdollisuus on saada tulevan lapsen yksinhuoltajuus tai miten toimisitte tässä tilanteessa? Toivon, että tuomitsevat kommentit jätettäisiin pois.

Meille on tulossa miehen kanssa lapsi ja olemme miettineet eroa. Syynä siihen riidat kotitöistä, miehen laiskuus, mun turhautuminen erilaisiin ristiriitatilanteisiin, reagoiminen niihin toisinaan huudolla(nyt niitä on melkeinpä päivittäin) ja miehen ongelma tietokonepeleissä ja juuri ilmi tullut rahapeliongelma, joka saatiin jo kerran hallintaan. Hän on tällä hetkellä velkaa vanhemmilleen suuren summan rahaa, mutta silti porukat tukevat häntä. Hän tiedostaa ongelman ja on ollut aiemmin hoidossa, mutta muuttomme takia ja osittain laiskuuden takia jäänyt kesken. Tunteeni ovat kuolleet , mutta välitän hänestä enää lapseni isänä. Pelaamiseen heijastuu suhteemme ongelmat ja aina kun hän masentuu, hän ratkea pelamaan.

Isää en aio lapseltani viedä, ja hän saa tavata vaikka viikottain lasta. Miehellä kun on tunteita vielä mua kohtaan. Keskinäinen kunnioitus on tiessään ja holhoojaksi en haluaisi ryhtyä. En halua, että lapseni joutuu kärsimään riidoistamme ja mieheni pelatessa tai ratketessa pelamaan se vaikuttaa lapsemme.

Emme ole naimisissa, mutta purin viikonloppuna kihlauksen. Erilleen muuton olemme ajatelleet tapahtuvan lapsen syntymän jälkeen, jotta en saisi komplikaatioita muuton yhteydessä. Aluksi olin ajatellut taloudellisista syistä asua yhdessä, sillä saisin lapsen synnyttyä miehen sivariavustukset, mutta olenntullut toisiin ajatuksiin. Anopin mielestä pelaaminen on pienin ongelma näistä asioista. Hän onkin tehnyt selväksi, että jos mieheni lähtee kämpästä, hän perii aikoinaan maksamat takuuvuokrat takaisin vuokranantajalta. Olen siis silloin kusessa, joten todennäköisesti joudun itse olemaan muuttaja.

Miksi sitten haluan yksinhuoltajuuden, niin en koe mieheni olevan pelivelkaisena vanhemmilleen kypsä täysin lapsesta huolehtijaksi. Hän on minua nuorempi, joten opiskelujen vuoksi hänen äitinsä jopa maksaa hänen puhelinlaskunsa, joka nykyisin se on miehen omissa nimissä. Tarvittaessa auttaa ruoan hankinnassa ja muissa laskuissa(velaksi sekin toisinaan, koska rahat on vain maksettava laskuista takaisin). Itse en onneksi ole riippuvainen hänen rahoistaan, sillä en halua olla velaksi. Olen ennemmin ottanut muistutuslaskun menoihini. Onneksi niitäkin todella harvoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu