kun olen huomannut, että joku ilmeisesti puoliammattilainen ainakin tunkee valokuviaan facebookissa ryhmään jatkuvasti, tekee sen niin, että ensin lataa kimpassa neljä kuvaa, sitten vähän ajan päästä rupeaa vielä erikseen lataamaan niistä kuvista paria yksitellen. Siis mitä hän hakee. Onko tällaiset julkiset facebook-ryhmät keino hakea nimeä itselleen, esim. googlausten kautta, että tiina tyllerö on sitten googlessa hyvin edustettuna kuvinensa jos joku rupeaa hakemaan ja kovasti tykätään. En ihan ymmärrä - pitäisikö ottaa ryhmässä puheeksi että miksi lataa kaikki ensin yhdessä ja sitten erikseen ne pari vielä - saa mainintoja - mihin tarkoitukseen? Ja kuvien aihe ainakin nyt on jatkuvasti sama, kun syksy iski päälle. Eli sama maisema mutta vaan eri valaistuksessa.
No, itseilmaisua ja itsensä näkyväksi tekemistähän se on.
Juu, on sillä tyypillä näköjään eräässä sanomalehdessäkin kokonainen sarja kuvia, johonkin kisaan laitettu. En ole kateellinen, mutta rupeaan vaan ärsyttämään kun se fb-ryhmäkin alkaa muodostumaan yhden tyypin näyttelytilaksi. Ja jos jotain toista kehuu vaikkapa vain niin, että kertoo kuvien herättämistä ajatuksista - kuvia itseään upeaksi tms. kehumatta - niin siitäpä se vasta yltyykin se tämän yhden itseilmaisu ja kovasti sitten tantat niitä hänen kuviaan upeiksi kehuvat ja kuinka se tiina tyllerö vaan osaa.
No, joo.... Se siitä. Helpotti kun sai purkaa.
No, itseilmaisua ja itsensä näkyväksi tekemistähän se on.
Juu, on sillä tyypillä näköjään eräässä sanomalehdessäkin kokonainen sarja kuvia, johonkin kisaan laitettu. En ole kateellinen, mutta rupeaan vaan ärsyttämään kun se fb-ryhmäkin alkaa muodostumaan yhden tyypin näyttelytilaksi. Ja jos jotain toista kehuu vaikkapa vain niin, että kertoo kuvien herättämistä ajatuksista - kuvia itseään upeaksi tms. kehumatta - niin siitäpä se vasta yltyykin se tämän yhden itseilmaisu ja kovasti sitten tantat niitä hänen kuviaan upeiksi kehuvat ja kuinka se tiina tyllerö vaan osaa.
No, joo.... Se siitä. Helpotti kun sai purkaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tee kuten minäkin, pysy kaukana naamakirjasta. Pois pysyminen ei ole tippaakaan haitannut elämääni. En sitä muutoinkaan retostele julkisesti.
Nytkin on ollut kovaa polemiikkia salakuuntelusta mutta monet meistä, tietääkseni, kertovat kaiken varpaan kynsien leikkauksesta alkaen koko maailmalle.
Niin. Mitähän varten kansalla on niin kova halu kuviaan joka paikkaan ilmaiseksi tunkea?
Tiedät varmaan vastauksen kokemusta omaavana.
Ihan tuttujen iloksi pidän Picasa albummissa kuvaustuloksiani nähtävänä. Saavat katsoa ilmaiseksi jos haluavat, saat sinäkin. Kuvaaminen on kohdallani harrastus ja nyt on esillä noin 3000 kuvaa, max 1600 pix/pitkäsivu eli ei oikein julkaisukelpoisia mutta jos kiinnostaa niin kyllä niitä saa edullisesti paremmallakin erottelulla.
Käydään niitä katsomassakin, yhtäkin joka ei niin kummoinen ole omasta mielestäni on saanut vuodesta 2008 255'289 kpl katsojia ja muutama kymmeniä tuhansia ja useampikin tuhansia vuosien mittaan.
En ole kateellinen niille jotka ovat käyneet katsomassa mutta suuresti ihmettelen noita kymmeniä ja satojatuhansia katsojia, en ihan diggaa syytä.
Mitä sinä teet kuvillasi? Suurellako summalla kansa niitä vaatii päästä katsomaan?
Jos olisin saanut euron/katsoja olisi jo vaikeaa istua suorassa kun pehvatasku niin pullottaisi (mahtasivatko henskelitkään kestää moista euromäärää?) joten antaa mennä edelleen samaan hintaan.
Niin, ellet usko käy katsomassa:
https://picasaweb.google.com/Tapani.Niittyaro/KevN2008Satoa#5198770596865448834
Juu, no, en minä muuta, mutta kun se facebook-ryhmä jossa onkin aiheena tietty asia, ja ryhmän jäsenet kuviansa sinne laittavat, niin minun mielestäni siitä koko ryhmästä on nyt tulossa yhden areena, eli mitä varten sitten pitää tehdä juuri niinkin, että laittaa ensin kaikki kuvansa yhdessä näkyviin, siis esim. neljä kuvaa samaan postaukseen, ja sitten rupeaa postaamaan vielä yksitellen niitä samoja kuvia. No, tietty, minä en ole siinä ryhmässä kuin jäsen, mutta kyllä mua ainakin kyrsii tuo että yksi nyt omii koko ryhmän tilan. Vaikka toisaalta näin pimeänä syksynä niin paljon niitä kuvia ei toki ole kenelläkään... Ja vähän tuli vaikutelma, kun jonkun toisen kuvista laitoin kommenttia, eli positiivisia muistikuvia kerroin mitä niistä kuvista tuli mieleen, niin sitten rupesi minun mielestäni oikein rytäkällä tuo yksi niillä kuvillaan tunkemaan esiin... ja oikein oli sitten "pakko" kaikkien niitä hänen kuviaan kehua. Juu, ja jos maisema niissä hänen kuvissaan onkin aina sama, vain valaistusolot vaihtelevat, ja muutenkin näyttää olevan temput yhtä saman toistoa, niin juu, onpa oppinut, millä saa suosiota. Mutta joo, minä olen siinä ryhmässä vain jäsen...
Mutta ok...
Tykkääminen ja osto on kaksi eri asiaa, eikä eguja niistä heru.
Ensimmäisessä näkyviin tulleessa kuvassasi oli 7 tykkäystä, mutta yli 255 000 katsojaa.
Seuraavassa, saman arvoisessa ei yhtään tykkäystä, mutta 2374 katsojaa, Sitten katsomisetkin lähestyy nollaa. Mitä ihmeellistä tuossa nyt sitten on?
Kuten kuvasta näkyy 1000 pikseliä sivu on jo hyvinkin julkaisukelpoinen netissä ja on pienempiäkin lehtiin jakirjoihin painettu.
Pienenä vihjeenä, kuvasta pitäisi olla jotain tietojakin katsojan iloksi.
Ainakin, mitä se esittää, turistikohteista ja maisemista mistä löytää.
Taidat olla naamakirjan uhri tykkäämisinesi. Ovathan ne jokin mittari mutta en esim. itse koskaan ilmoita tykkäämisiäni enkä siten osaa niitä odottaakaan.
Se minä kuva näkyy Picasa albumissa on eri asia kuin siitä ladattuna ja printattuna. Tuota kuvaani on käytetty usealla venäläisellä sivustolla joiden tarkoitusta en tiedä koska venäjän lukutaitoni on pyöreä nolla mutta erottelu siellä on noin puolet siitä mitä se on omassa kuvassani. Se on jpg pakkauksen etuja tai haittoja, miten vaan sen itse arvelet.
En mitenkään odota tuhansia katsojia kuvilleni koska niitä joiden tiedän seuraavan tuttavistani noita kuvia on alle 30 joten muut ovat ne vain löytäneet tavalla tai toisella. Olen joskus uteliaisuuttani katsellut katsojamääriä ja hämmästynyt tuhansista katsojista.
Kysymys onkin mielestäni, mikä on juuri niihin kuviin ohjannut tuhansia vieraita katsojia kun nosmaalimäärät ovat korkeintaan sadoissa?
Myynyt en ole yhtään kuvaa lukuun ottamatta muutamia kertoja kuvausseuran avustajana jossain tilaisuuksissa joista mahdollinen tulo on mennyt suoraan seuran tilille. En tosin kieltäydy myymästä jos joku haluaa ostaa mutta mitään aktiivista myyntiä en aio harrastaa. Käyttötarkoitus määrännee hinnan pullakahveesta ylöspäin. Eläkkeeni kun riittää kohtuulliseen elämään ja säästöt harrastuksiin toistaiseksi.
Joo, googleen juuri mainintoja hain alun perin. Joskus viime vuonna kun kirjoiteltiin, että ihminen ilman facebookkia tms. julkista "profiilia" on omituinen hiippari, niin tarkistin asiaa omalta osaltani. Eihän minua googlaamalla löytynyt muuta kuin jonkun virolaisen kaiman juttuja. Niinpä sitten päätin tulla näkyväksi valokuvien kautta, kun olin juuri sopivasti aloittelemassa valokuvausharrastustakin. Facebookiin ensin kokeilin laittaa muutaman kuvan, mutta siirryin sieltä heti ensi kokeilujen jälkeen Flickriin ja nyt olen tutustumassa 500px:iin. Nyt jos joku koittaa minua googlata, löytää ottamiani kuvia, mikä on minulle ihan OK. Google-näkyvyyttä nyt on jo kyllä ihan tarpeeksi, mutta homma onkin jo ehtinyt muuttua eräänlaiseksi valokuvausharrastuksen jatkeeksi, jonka parissa voi puuhastella vaikka silloin kun ei pääse kuvaamaan. Perheellisellä ihmisellä ne tilaisuudet on joskus harvassa.
En ymmärrä mikä autuus on "näkyä".
Intiaaneistakin tuli entisiä, kun eivät pysyneet näkymättöminä.
Tarvitsin kerran sivun information jakamiseen kysyjille, mutta en viitsinyt tehdä ikiomaa kotisivua.
Valitsin erään noista yleisitä nettipalveluista, mutta kun ne kävi tarpeettomaksi en pääse niistä eroon, enkä voi poistaa sinne laittamaani turhaksi käynyttä materiaalia.
Törkeää.