En löydä syytä hiustenlähdölle

Olen 25-vuotias nainen ja ohimoilta hiukset ovat ohentuneet tasaisen tappavasti. Myöskin takaraivossa pyörteen kohdalla hiukset ovat harventuneet.
Joudun pesemään hiukseni joka päivä, koska ne ovat alkaneet rasvoittumaan päivittäin.

Nyt, kun värjäsin hiukseni vaaleiksi, huomaan, että ohimoilla olevat hiukset kasvavat hitaammin, kuin muualla päänahassa - jos edes ollenkaan.

Reilu vuosi sitten takaraivossani, juuri siinä pyörteen kohdalla, alkoi kutista tasan yksi kohta, jos olin päivän tai kaksi pesemättä hiuksia. Hiustenpesu siis helpotti kutinaa, mutta ei vienyt sitä kokonaan pois. Loppujen lopuksi kohta ärtyi aika pahasti, siitä vuosi vähän verta. Kampaajani sanoi, että siinä on kuivaläikkä (olin/olen atoopikko). Hiukset alkoivat ohenemaan pyörteen kohdalta. Ostin tähän vaivaan apteekista kortisoniliuosta, joka vei kutinan pois, mutta kutina aina vaan palasi. Nyt viime kesänä koko päänahkani alkoi kutista ja ostin apteekista Ducrayn Squanorm shampoota, joka jo ensimmäisellä pesulla auttoi huomattavasti, ja viikon päästä ei tietoakaan kutinasta.
Viimeisen puolen vuoden aikana hiukset ovat ohentuneet ohimoilta hyvin sutjakkaasti, mutta kutinaa on ainoastaan tuossa takana pyörteen kohdalla. Nyt viimeisen parin kuukauden aikana hiukset ovat ohentuneet myös päälaelta niin, että jakaukseni on leventynyt.
Päänahka tuntuu hyvin herkältä (jakauksen siirtely päänahan ollessa likainen ei varsinaisesti satu, mutta tuntuu epämukavalta).

Jos raavin päätäni, kynsien alle ei jää talia muualta kuin tuosta pyörteen kohdalta, ja siitäkin hyvin vähän. Tali kuitenkin haisee likaisille hiuksille, mutta myös jollekin muulle... en osaa kuvailla sitä hajua. Haju ei ole voimakas, mutta sen verran kuitenkin, että sen haistaa.

Hilsettä ei ole, ja olen kokeillut erilaisia shampoitakin, mutta mistään ei tunnu löytyvän apua.
5315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kokeile Plantur 39 sarjan liuosta tai joitakin hiustenohenemista ehkäisevää suun kautta otettavaa tablettia. Lisäksi syö ehdottomasti E- vitamiinia ainakin yksi kuuri.
Oletko käynyt lääkärillä?

Äänestä

Kysyisin sitä samaa, eli oletko käynyt ihotautilääkärillä, mielellään sellaisella joka on erikoistunut hiustenlähtöön? Jos et, se voisi oikeasti auttaa saamaan vastauksia. Minulla ei lääkärin koulutusta ole, mutta hieman sinua vanhempana naisena kärsin perinnöllisestä hiustenlähdöstä (rumempi sana miestyyppinen kaljuuntuminen), ja kovin tutulta oireesi kuulostavat. Lääkkeiden avulla olen kuitenkin saanut ainakin toistaiseksi hiustenlähdön pysähtymään. Mutta parempi kysyä tosiaan asiantuntijalta, eli siltä lääkäriltä.

Äänestä
  • Täällä myös vaidevuodet ohittanut nainen, kiinnostaisi kovasti, mitä lääkkeitä sait lääkäristä tukan lähtöön. Minulla on tosi kyseessä ja toinen vaihtoehto onkin peruukki vissiin jo kevätpuolella jos tämä ei lopu.
    Veriarvot OK, samoin kilppari...

    Äänestä

  • harmia harmia..... kirjoitti:

    Täällä myös vaidevuodet ohittanut nainen, kiinnostaisi kovasti, mitä lääkkeitä sait lääkäristä tukan lähtöön. Minulla on tosi kyseessä ja toinen vaihtoehto onkin peruukki vissiin jo kevätpuolella jos tämä ei lopu.
    Veriarvot OK, samoin kilppari...

    No mä olen vasta 30 , eli ei ihan vielä vaihdevuodet edessä, mutta samaa olettaisin että määräävät sinulle jos vaiva on sama. Sain siis spironolaktonia, ja käytän lisänä apteekista ilman reseptiä saatavaa rogainea. Vaikutus alkoi näkyä vasta yli puoli vuotta käytön aloittamisen jälkeen, ja meinasi jo usko mennä, mutta viimein kärsivällisyys palkittiin. En kuvittelekaan saavani teinivuosien tukkaa takaisin, mutta jo hiustenlähdön pysähtyminen tuntui valtavalta helpotukselta. Peruukkikauppa saa siis vielä odottaa, onneksi.

    Oletko käynyt näyttämässä kuontaloasi ihotautilääkärillä? Yleislääkärit eivät ainakaan minun tapauksessani tienneet asiasta mitään. Ja lopuksi jaksamista vaivasi kanssa, ennen kuin oma tukka alkoi tippua en osannut aavistaa miten kamalata se voikaan tuntua.

    Äänestä

Vaikuttaa miestyyppiseltä kaljuuntumiselta, jota käsittääkseni voi yhtälailla esiintyä naisilla, jotka kantaa tätä aiheuttavaa geenipoikkeamaa, mikä ei tavallisesti ilmenny naisilla ellei lisäksi ole testosteronin ja mahd. muiden androgeenien epätavallisen suurta eritystä luonnostaan tai jostain poikkeavasta häiriötilasta. Nimimerkki Kopuli lääketieteen opiskelijana ja hiustenlähdön aiheeseen yleensä ottaen perehtyneenä varmaan osaisi paremmin selittää asian. En tiedä määrätäänkö finasteridia/dutasteridia naisille missään tilanteessa, joka on tarkoitettu miehille perinnöllisen kaljuuntumisen torjuntaan. Miestyyppiseltä kaljuuntumiselta tuo vaikuttaa minusta ikäsi ja kuvaavien hiustenlähtön alueiden vuoksi. Naistyyppisestä hiustenlähdöstä puhuttaessa hiukset yleensä harvenevat tasaisesti kaikkialta.

Jos et saa muita neuvoa, voisin itse suositella sinulle menemistä lääkärin vastaanotolle aiheesta ja pyytämään määrittämään testosteroniarvon, jos se olisi koholla. Onnistunee varmaan ihan terveyskeskuksenkin kautta, kunhan kohdalle ei satu erityisen niuhoa lekuria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuutis kirjoitti:

Olen 25-vuotias nainen ja ohimoilta hiukset ovat ohentuneet tasaisen tappavasti. Myöskin takaraivossa pyörteen kohdalla hiukset ovat harventuneet.
Joudun pesemään hiukseni joka päivä, koska ne ovat alkaneet rasvoittumaan päivittäin.

Nyt, kun värjäsin hiukseni vaaleiksi, huomaan, että ohimoilla olevat hiukset kasvavat hitaammin, kuin muualla päänahassa - jos edes ollenkaan.

Reilu vuosi sitten takaraivossani, juuri siinä pyörteen kohdalla, alkoi kutista tasan yksi kohta, jos olin päivän tai kaksi pesemättä hiuksia. Hiustenpesu siis helpotti kutinaa, mutta ei vienyt sitä kokonaan pois. Loppujen lopuksi kohta ärtyi aika pahasti, siitä vuosi vähän verta. Kampaajani sanoi, että siinä on kuivaläikkä (olin/olen atoopikko). Hiukset alkoivat ohenemaan pyörteen kohdalta. Ostin tähän vaivaan apteekista kortisoniliuosta, joka vei kutinan pois, mutta kutina aina vaan palasi. Nyt viime kesänä koko päänahkani alkoi kutista ja ostin apteekista Ducrayn Squanorm shampoota, joka jo ensimmäisellä pesulla auttoi huomattavasti, ja viikon päästä ei tietoakaan kutinasta.
Viimeisen puolen vuoden aikana hiukset ovat ohentuneet ohimoilta hyvin sutjakkaasti, mutta kutinaa on ainoastaan tuossa takana pyörteen kohdalla. Nyt viimeisen parin kuukauden aikana hiukset ovat ohentuneet myös päälaelta niin, että jakaukseni on leventynyt.
Päänahka tuntuu hyvin herkältä (jakauksen siirtely päänahan ollessa likainen ei varsinaisesti satu, mutta tuntuu epämukavalta).

Jos raavin päätäni, kynsien alle ei jää talia muualta kuin tuosta pyörteen kohdalta, ja siitäkin hyvin vähän. Tali kuitenkin haisee likaisille hiuksille, mutta myös jollekin muulle... en osaa kuvailla sitä hajua. Haju ei ole voimakas, mutta sen verran kuitenkin, että sen haistaa.

Hilsettä ei ole, ja olen kokeillut erilaisia shampoitakin, mutta mistään ei tunnu löytyvän apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu