Nyt on homehelvetti irti. En jaksa enää...

Asuttiin evakossa homeisesta talosta vuokrakämpässä, jossa sitten todettiin hometta väliseinän kipsilevyssä. Kostetutta oli päässyt kylpyhuoneen puolesta. Tapetin alla oli mustaa karvaista hometta. Sählärit (rakennusmiehet) kävivät poistamassa vaurioituneen osan kipsilevyseinästä.

Eivät mitenkään eristäneet muita tiloja, eivät laittaneet poistoilmaventtiiliä kiinni eivätkä alipaineistaneet vaurioitunutta tilaa. Se johti siihen että sekä aikuiset että lapset saivat oireita. Muutettiin viikonloppuna uuteen asuntoon, ja siirrettiin ainoastaan kovat kalusteet vanhasta asunnosta uuteen. Pestiin myös lasten kovat leikkikalut ja tuotiin ne uuteen asuntoon. Kovat huonekalut puhdistin kloriitilla, ja hankittiin uudet patjat, peitot ym.

Nyt on taas ruvettu oireilemaan. Lasten sängyt vein yhden yön jälkeen parvekkeelle, mutta nyt ovat kuitenkin vuodevaatteet saastuneet, sillä ammulla herätessä ovat silmät punaiset ja nenä tukossa. Kun oleilen keittiössä mihin toin ainoastaan pöydän ja tuolit niin silmiä kirvelee ja korvissa tuntuu painetta/kipua.

Olohuoneeseen toin pari IKEAn lipastoa ja pari puu/nahkatuolia, ja siinäkin tilassa samat oireet. Vaatteet otettiin kuitenkin vanhasta vaatehuoneesta mukaan. Vaatehuoneessa en kuitenkaan saa vastaavanlaisia oireita, mutta äsken kun istuin pari-kolme tuntia töissä kouluttajan vieressä niin hänelle tuli ääni yhtäkkiä käheäksi.

Olen tuulettanut asuntoa kunnolla aina kun ollaan poissa kotoa, mutta tilanne ei muutu. Voiko olla että esim. lasten sängyt ovat nyt saastuttaneet uuden patjat/peitot/vuodevaatteet taas käyttökelvottomiksi?

Entä onko muuten asunto asuinkelvoton vaikka heitettäisiin kaikki kalusteet pihalle, eli onko home / homemyrkyt jo pinttyneet seiniin (tapetit), kattoon ja lattiaan.

Minua surettaa lasten (2 ja 4v.) puolesta. En halua mitenkään vaarantaa heidän terveyttä samalla kun he kärsivät meidän jatkuvasta muuttamisesta. Mitä pitäsi tehdä?

Onko oireiden aiheuttaja nyt homemyrkyt ja saako ne edes pois asunnon pinnoilta? Pitäisikö taas muuttaa ja viedä kaikki tavarat (vaatteet, astiat, leikkikalut ) kaatopaikalle? Vai voiko vaatteet, mitä on paljon, jotenkin pestä?

Onko riski että jos heitetään vahat tavarat pihalle ja tuodaan samaan asuntoon uutta tilalle, että nekin silloin saastuvat? Nyt on kyllä jaksaminen niin koetuksella.

Rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, kun asutaan vuokralla samalla kun on talosta iso asuntolaina. Ja lasten tulevaisuutta en halua tässä tuhota. Itse en tiedä jos olen homeesta sekaisin (kuin pienessä tuppurassa) vaiko koko tilanteesta / stressistä?
131211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä täytyy taas kerran todeta kun yllä olevan luki, että mikä ihme näissä hometalotapausten yleistymisessä on, eikö suomessa osata rakentaa kunnolla ja miksi rakennusmiehet ovat työssään "vähän sinne päin" nykyään. Törkeää! Ei mitään ammattiylpeyttä tuollaisilla!

Millainen koulutus rakennusmiehillä on, eikö koulutuksessa opeteta perusasiat?
Mistä oppilaitoksesta valmistuu kunnon rakennusmiehiä joilla esim laatutakuu tai certifikaatti että homma sujuu ok, ja heitä voi huoletta käyttää koska osaavat hommansa ja tekevät ne huolella vimpan päälle???? Kertokaa, hyvät ihmiset.

Enpä muuta neuvoa osaa alkuperäiselle kirjoittaneelle antaa, kun että kuulin tällaisen vinkin että joku perhe oli lasten vaatteet laittanut pakkaseen eli pakastimeen vuorokaudeksi niin oli raikastunut, tiedä sitten.
Voimia perheellenne, ette taida olla yksin suomalaisessa homehelvettikärsimyksessä.

Äänestä
  • Ensinnäkin vaatteiden pakastaminen ei auta yhtään. Yleensä peseminen kyllä riittää.

    Toisekseen, eihän rakennusmiehiä kouluteta missään. Niitä vaan syntyy tarpeen mukaan ja sellaista on sitten jälkikin. Samaa saa..nan sakkia ovat myös pomot.

    Äänestä

Edesvastuutonta leikkiä ihmisten terveydellä.

Äänestä

Hei. Olen kokenut kahden lapsen kanssa homemuuttokierteen minäkin, siis alkuperäisen homeasunnon lisäksi ongelmallisia väistöasuntoja. Myös minä olen oireilun vuoksi joutunut luopumaan lähes koko irtaimistostani kovat huonekalut mukaan lukien ja mm. väistöasuntoihin hommatuista patjoista, tyynyistä tms. Tilanne on hurja, mutta suosittelen kokemuksellani seuraavaa. Yrittäkää pysyä rauhallisina. Hävittäkää ja varastoikaa vanha kama jonnekin muualle ja yrittäkää elää alkuun mahdollisimman vähällä tavaralla. Näin näette sopiiko nykyinen asunto teille. Siivotkaa miedoilla kemikaaleilla ja esim. soodalla. Ostakaa mahdollisimman vähän uutta niiden mukanaan tuomien kemikaalien takia. Paras olisi jos saisitte tekstiilejä,leluja yms. lahjoiksi sellaisilta ihmisiltä joiden kotona voitte olla oireetta. Tällä "selviytymispaketilla" testaatte alkaako olo helpottaa. Voimia, toivottavasti olo helpottaa.

Äänestä

Kipsilevyn pahvissa kasvaa pahimmasta päästä oleva home Stachybotrys. Se aiheuttaa lähes aina terveyshaittoja. Homeissa on kaksi vaikuttavaa "ainesosaa", itiöt ja homeen erittämät myrkyt. Itiöt tunkeutuvat vain huokoisten aineiden pintoihin, homemyrkyt tunkeutuvat syvälle aineeseen ja voivat kulkeutua esim. muovikalvojen läpi. Todennäköisesti huonekalunne ovat saastuneet homemyrkystä ja ne on hävitettävä. Vaatteista myrkyt saattavat lähteä pesemällä.

Äänestä

Tsemppiä. Tuttavamme hankki rekkakontin, jossa tehtiin ionisointi. Tosi paljon tavaroista saatiin pelastettua, mutta ei sekään ilmaista ole.
Jaksamisia!

Äänestä

Kumma juttu kun nämä rakennusmiehet, jotka purkavat homeisia seiniä päivittäin, altistuvat päivittäin näille homeitiöille niin miten ne jaksaa tehdä tuota työtä päivästä toiseen?

Äänestä
  • Tiedän jo muutaman näytteideidenottajan sairastuneen niin, että toimistohommiin.
    Pakkohan se on jaksaa jollei muuta osaa. Yksinkertaista.

    Äänestä

  • Omavastuu kirjoitti:

    Tiedän jo muutaman näytteideidenottajan sairastuneen niin, että toimistohommiin.
    Pakkohan se on jaksaa jollei muuta osaa. Yksinkertaista.

    Teräsmiehiähän me ollaan. Ei paljon hetkauta teidän homeitiöt. Ja näytteidenottajien naisia me nussitaan jatkuvasti.

    Äänestä

Voiko siis ionisaattorilla yrittää parantaa tilanneetta?

Äänestä

Riippuu mm. homeista että saako putsattua. Jos on sädesientä niin se ei lähde millään poissa. Itse jouduin uusimaan KAIKKI muut paitsi lasi ja metallitavarat. SInuna nakkaisin kaikki pehmeät huokoiset jutut poissa suoraan. Pöytiä ym voi koittaa puhdistaa. Testaat sitten yksi kerrallaan mikä oireiluttaa.

Äänestä
  • Mikä ihmeen hysteria sädesienistä on tullut. Ei muka voida puhdistaa sädesienten kontaminoimaa irtaimistoa. Voin vakuuttaa, että kyllä voidaan. Sädesienten jättämä maakellarimainen haju voi tosin olla pitkäaikainen ongelma. Hajua on melkein mahdon saada pois muuta kuin ajan kanssa ja aikaa voi kulua jopa muutama vuosi, mutta aikanaan se hakujin kyllä lähtee.

    Sädesienten aiheuttama maakellarin haju ei kuitenkana ole se aineenvaihduntatuote, joka sairastuttaa. Sairastuttavat kompenentit saadaan poistettua normaaleilla mikrobipuhdistuksen konsteilla: pesulla (eikä tarvitse olla 60 eikä 90 oC), HEPA -imuroimalla. tamppaamalla, pyyhkimällä, jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DirkD75 kirjoitti:

Asuttiin evakossa homeisesta talosta vuokrakämpässä, jossa sitten todettiin hometta väliseinän kipsilevyssä. Kostetutta oli päässyt kylpyhuoneen puolesta. Tapetin alla oli mustaa karvaista hometta. Sählärit (rakennusmiehet) kävivät poistamassa vaurioituneen osan kipsilevyseinästä.

Eivät mitenkään eristäneet muita tiloja, eivät laittaneet poistoilmaventtiiliä kiinni eivätkä alipaineistaneet vaurioitunutta tilaa. Se johti siihen että sekä aikuiset että lapset saivat oireita. Muutettiin viikonloppuna uuteen asuntoon, ja siirrettiin ainoastaan kovat kalusteet vanhasta asunnosta uuteen. Pestiin myös lasten kovat leikkikalut ja tuotiin ne uuteen asuntoon. Kovat huonekalut puhdistin kloriitilla, ja hankittiin uudet patjat, peitot ym.

Nyt on taas ruvettu oireilemaan. Lasten sängyt vein yhden yön jälkeen parvekkeelle, mutta nyt ovat kuitenkin vuodevaatteet saastuneet, sillä ammulla herätessä ovat silmät punaiset ja nenä tukossa. Kun oleilen keittiössä mihin toin ainoastaan pöydän ja tuolit niin silmiä kirvelee ja korvissa tuntuu painetta/kipua.

Olohuoneeseen toin pari IKEAn lipastoa ja pari puu/nahkatuolia, ja siinäkin tilassa samat oireet. Vaatteet otettiin kuitenkin vanhasta vaatehuoneesta mukaan. Vaatehuoneessa en kuitenkaan saa vastaavanlaisia oireita, mutta äsken kun istuin pari-kolme tuntia töissä kouluttajan vieressä niin hänelle tuli ääni yhtäkkiä käheäksi.

Olen tuulettanut asuntoa kunnolla aina kun ollaan poissa kotoa, mutta tilanne ei muutu. Voiko olla että esim. lasten sängyt ovat nyt saastuttaneet uuden patjat/peitot/vuodevaatteet taas käyttökelvottomiksi?

Entä onko muuten asunto asuinkelvoton vaikka heitettäisiin kaikki kalusteet pihalle, eli onko home / homemyrkyt jo pinttyneet seiniin (tapetit), kattoon ja lattiaan.

Minua surettaa lasten (2 ja 4v.) puolesta. En halua mitenkään vaarantaa heidän terveyttä samalla kun he kärsivät meidän jatkuvasta muuttamisesta. Mitä pitäsi tehdä?

Onko oireiden aiheuttaja nyt homemyrkyt ja saako ne edes pois asunnon pinnoilta? Pitäisikö taas muuttaa ja viedä kaikki tavarat (vaatteet, astiat, leikkikalut ) kaatopaikalle? Vai voiko vaatteet, mitä on paljon, jotenkin pestä?

Onko riski että jos heitetään vahat tavarat pihalle ja tuodaan samaan asuntoon uutta tilalle, että nekin silloin saastuvat? Nyt on kyllä jaksaminen niin koetuksella.

Rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, kun asutaan vuokralla samalla kun on talosta iso asuntolaina. Ja lasten tulevaisuutta en halua tässä tuhota. Itse en tiedä jos olen homeesta sekaisin (kuin pienessä tuppurassa) vaiko koko tilanteesta / stressistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu