Mietin tässä että onko kokeneempien paistinhauduttelijoiden mielestä karjalanpaistilihat paras hakea hallista tai lihatiskiltä? Ja mitä sieltä sitten kannattaisi pyytää? Keittokirjani suosittelee naudan etuselkää tai palapaistia ja sian etuselkää tai kasleria.
Tein pitkästä aikaa karjalanpaistia ja tyydyin sitten marketin karjalanpaistilihoihin ja nehän olivat aivan ala-arvoista kuraa. Valitsin lihatalon merkin ja kaupan oman merkin väliltä kaupan oman merkin koska lihatalon rasiassa sisältö oli valkoista. Kaupan oman merkin rasiassa sentään oli punaistakin nähtävissä.
Tästä lähtötilanteesta olisi voinut jo tietysti päätellä että ei ne läskinpalat siellä padassa mihinkään parane. Yäk! Sellaista kumimaista hampaissa kimmottelevaa klönttiä tuli niistä "lihoista" että ei helkkari.
Mitä lihaa siis tilalle suosittelette? Noita "karjalanpaistilihoja" en enää osta.
Pirkalla on joskus ollut isokokoisia naudan keittolihakuutioita. Kävisivätköhän ne? Joskus pari vuotta siten niistä keiton tein ja liha oli silloin ainakin ok. Tiedä sitten onko kaikki valmispakatut lihat käyneet laadun huononnuksessa että hinnankorotuspaineet vähän laskisivat. Kolmisen vuotta sitten kun edellisen kerran tein karjalanpaistia niin 600g rasiassa karjalanpaistilihoja oli vain muutama huono klöntti. Nyt syömäkelvottomia kumisia läskipaloja oli 2 jokaista syötävää palaa kohti.
Tiedä sitten voittaako tässä kuitenkin mukavuudenhalu kun marketin valmislihatiskillä on paljon vaivattomampaa käydä kuin kauppahallissa tungeksimassa. Ja hintakin saattaa tulla vastaan hallissa jos on kovin tyyristä.
Mitä lihaa karjalanpaistiin?
40
24119
Vastaukset
- hohohoo
>>Keittokirjani suosittelee naudan etuselkää tai palapaistia ja sian etuselkää tai kasleria.
- uuni_ruokaa
valmiit lodjut karjalanaisti-lihat puodeissa
700 g
valmiiksi paloiteltua karjalanpaistilihaa
2
sipulia
1
porkkana
2
laakerinlehteä
6
maustepippuria
2 - 3 tl
suolaa
kiehuvaa vettä
Ohjeet
Kuori sipulit ja leikkaa lohkoiksi. Pese, kuori ja leikkaa porkkana paloiksi. Aseta pataan kerroksittain lihapaloja, sipulia, porkkanaa ja mausteita. Kaada pataan kiehuvaa vettä niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä uunissa ensin 225 asteessa puoli tuntia ja peitä pata sitten kannella. Laske lämpötila 150 asteeseen ja anna hautua 2–3 tuntia.
- käly
Karjalanpaistiin laitetaan kumpaakin lihaa, siis naudan ja sianlihaa, puolet ja puolet.
Ja se läskikin kuuluu olla.
Antaa makua, mutta jos on yök, niin voihan ottaa pois kun olet saanut ruuan lautaselle asti.
Ihmettelen vain, läski kuminen löntti. Olisikohan ollut jokin muu, kuin läskin pala, jänteen pala varmaankin. - Luomulihaa
Osta lihat jostain, mistä saat ne tuotettuna tuoreena lähitiloilta.
- 56+65
kai sen 'karjalanpaistin' voi kukin tehdä mistä lihansta mielii... nyt varoitus jo etukäteen siitä mistä minä teen... joku /lähes kaikki 'oikean' karjalanpaistin tekijät nyt menee narun jatkoksi... siis naudan sisäpaistia ja possun ulkofilettä sopiva määrä pekonia 1 pkt. ei ole läskejä eikä jäntereitä, joita en syö enkä siedä. Sopiviksi paloiksi ja ruskistus pannulla, ei pekonille, se laitetaan päälle sipulirenkaitten kanssa, ruskistuu itsekseen.Pippurit ja suolat sekaan maun mukaan ja uuniin 225 astetta 1tunti 200 toinen tunti ja 180 parituntia lisää... nan, ei kun syömään... teen aina niin paljon jotta seuraavana päivänä on samaa herkkua ja sitten vielä jää pariksi kerraksi pakkaseen, kun silppuaa niitä lihapaloja niin sienikastikkeen kanssa on sekin nam... niitten jotka huutaa kurkkusuorana ettei tuo ole karjalanpaistia ei tietenkään tarvi asiaa hyväksyä, jokainenhan saa kutsua ruokiaan miksi haluaa, meillä tuo on vakiintunut sillä nimellä.
- Panzetta
Paistia ja filettä ei saa käyttää haudutetuissa ruuissa. Tuo on ihan perusjuttua. Osta laadukasta liharotunaudan/luomu/viljapossun etuselkää, ribsiä tai lapaa. Uunissa pitkään niin pehmenee, toki voi laittaa syrjään kudoksen mitä ei syö. Ethän syö kanankoivesta luuta. Tästä tavalliset ja huippukokit ovat yksimielisiä. Näkyy myös ravintoloiden listoilla nykyään. Tuo luu, läski ja jännekammo tulee kahdesta asiasta. Suomalaisen lihan huono laatu ja ei osata valmistaa. Kukapa muistelee hyvällä koulun lihasoppaa. Hyvää lihaakin on mutta pitää etsiä. Olet vähän makusi kanssa kuin lapsi aikuisena. Olen niin monelle tarjonnut hyvin tehtyä laadukasta luullista lihaa ja ovat olleet hämmästyneitä. Voitte itse vaikkapa verrata laadukasta suomalaista tuoretta karitsan luullista lapaa ja uuden seelannin "hienoa" paistia kun teette uunilihaa pitkällä kaavalla. Sitten tuo suomalainen ns. amerikan pekoni. Se on ihan suomalainen tekele, mikä peittää maut. Ei se todellakaan ole sellaista keski ja eteläeuroopassa. Ei edes (kylmä)savustettuna. Löytyy myös naturel ilmakuivattuna. Toki makuasioita kaikki.
- Keittokirja
Karjalainen keittokirja .
Karjalanpaisti uunipaisti ruukkupaisti.
½kg naudanlihaa
½kg sianlihaa
½kg lammasta
pippuria
sipulia
suola
vettä
Karjalanpaisti valamolaiseen tapaan
Luista sian ja naudanlihaa paloiteltuna
2-3 porkkanaa kokonaisina
pippuria
sipulia
Salmilainen pätsiliha
1kg naudanlihaa
½ kg sianlihaa
2 porkanaa
1 sipuli
(selleripala)
pippuri
suola
vettä
Älä luule
luuta lihaks,
pässin päätä
paistikkaaks. (viipurin mlk.)
Satupas sokkiikii
lusikka ihrapala. (ruokolahti)- Varakokki
Tiedän minäkin että nautaa ja sikaa. Nuo ovat kuitenkin melko isoja eläimiä jotenka olisi hyvä kertoa myös mistä kohdasta eläintä se liha otetaan.
- PJS
Naudan ja sian lihaa. Sipuleita pilkottuna, pari laakerin lehteä. Rasvaista sian niskaa kuutioina tai siivuna päälle (sulaa ja häviää, mutta jättää maun, joka koko systeemin tekee monelle niin herkulliseksi).Ensin uuniin kovalle lämmölle 250 tms. 15-30 min. jolloin päällä olevat lihat ruskistuu. Tämän jälkeen uunin lämpö alas 100-110 asteeseen ja lager olutta nesteeksi. Uunissa niin monta tuntia kun malttaa odottaa herkkua.
- PJS
Ja tästä jäi pois itsestäänselvät mausteet: maltillinen määrä suolaa ja joukko oman maun mukaan kokonaisia mustapippureita.
- Kotona kokkaava
Itse käytän possun paistia tai kasleria, lampaan paistia ja naudan ulko tai sisäpaistia. Porkkanaa, sipulia ja valkosipulia. Liha ruskistetaan ja laitetaan pataan kasvisten kanssa. Mukaan mietoa lihalientä niin, että lihat ja kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Mausteeksi piippureita, laakerinlehtiä ja suolaa. Uusi noin 120°C ja noin 3h. Maistuu ja ei ole vaikeata.
- lihat sorkkineen
Siihen nyt voi laittaa mitä löytyy, sanoo vaan että se on karjalanpaistia tai piti olla.
- jaana20
Eikös se niin olis että karjalanpaisti tehdään Karjalaisista?
- vanhanpiian
vattanahkaa ja vanhanpojan esinahkaa ei saa laittaa paistiin eivät kypsy koskaan.
- AnteroLempinen
Näin karjalanpaistin ystävänä on pakko osallistua keskusteluun vaikka kyseinen kysymys/kommentit ovat jo parin vuoden takaa!!! Ensinnäkin lihoista... Olisihan se mahtavaa jos olisi aikaa/rahaa hakea Hallista tuoretta lihaa, mutta eipä ole näin perus duunarilla ole jaksamista käydä erikseen hakemassa lihoja mitkä on myös aika hintavan puoleisia!! Joten keskitynkin nyt valmis marketin lihoihin! En ala erikseen erottelemaan eri kauppa ryhmien lihoja vaan haluan muistuttaa, että kaupan omienkin lihojen kesken on eroja... Joten tarkista päiväys ja ennenkaikkea ulkonäkö!! Eihän 30% tarramerkityllä "valkoisella lihalta" voi odottaa mitään *****- tähden illallista, mutta kuitenkin maittava ja halpa ruoka pariksi päiväksi!!
Aluksi muistakaa ottaa lihat huoneenlämpöön ajoissa.... Ei tod. Jääkaappi kylmää!
Silpo sipulit (2-4kpl. Hyvän kokoisia miel. kevätsipulia varsineen, mutta tavallinenkin käy.) ei välttämättä tarvitse kuullottaa..
Pestyä porkkanaa leikkaa mielesi mukaan, mutta henk.koht. Olen sitä mieltä että se pari mitä marketin ohjeissa sanotaan ei riitä... Laita ainakin kuusi kpl. Riippuen tietysti porkkanan koosta.
Muista että olet tekemässä pataa, joten sipulit ja porkkanat saavat olla ihan reilun kokoisia!!
Sitten se tärkein vaihe lihan valmistuksesta... Eli RUSKISTA LIHAT!!
Ruskistamisen jälkeen vielä kun on nesteet pinnalla, mausta lihat pannulla esim. Paprikajauheella ja ripaus timjamia... anna hetken mausteiden imeytyä!
Lisää pannulle hieman vettä että kaikki maut varmasti tulevat mukaan ja kaada liha liemi uunipataan.
- lisää sipulit ja porkkanat päälle.
Lisää maun mukaan kokonaisia mustapippuri/ maustepippuria (n.12-22kpl.) ja pari laakerilehteä.
Lisää Merisuolaa pari hyppysellistä.
Lisää vettä juuri sen verran että kasvikset peittyvät.
Se miksi tämä seos ei ole "karjalanpaisti" on se että lisään kattilaan kuivattuja Chilejä... Mitkä tuovat mukavan potkun paistiin, mutta hyvää on jos tykkää tulisesta!!
Pistä pata lämmitettyn 220asteen uuniin n.25min niin että vesi kiehuu padassa ja laske lämpö johonkin 175sateeseen ja anna muhia!!
Joskus parin tunnin muhimisen jälkeen sekoita ja lisää tarvittaessa vettä!
Ja suolaisuuden maun mukaan vaikka lihaliemi kuutio...
Anna vielä muhia vähintään tunnin verran... Minkä aikana ehdit pestä perunat jotka laitat kiehumaan kun otat padan pois uunista vetäytymään!!
Annos lautaselle muutamalla kurkulla varustettuna on jotain niin hyvää että huh huh..
Lisää- karjalan_emäntä
VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN !!! Tämä EI ole karjalanpaisti. Joku muu lihapata.
Oikeaan karjalnpaistiin tulee 60% possua 40% nautaa, lihat suolan kanssa keroksittain pataan, päälle kylmää vettä niin että ne juuri ja juuri peittyy.
Mausteeksi korkeintaan kokonaisia maustepippureita.
Paisti 220 asteiseen uuniin, lihoja käännellään välillä kun pinnat ovat ruskistuneet
ja vettä lisätään vähitellen.
Kun lihat ovat pintaruskeita ja possusta alkaa irrota rasvaa, lämpö 175 asteeseen ja siinä loppuhaudutus kunnes nauta on kypsää.
SADAT kerrat tehnyt ja mitkään sipulit, porkkanat saatikka chilit tai lihaliemet ei todellakaan kuulu siihen. - näin.on.näreet
karjalan_emäntä kirjoitti:
VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN !!! Tämä EI ole karjalanpaisti. Joku muu lihapata.
Oikeaan karjalnpaistiin tulee 60% possua 40% nautaa, lihat suolan kanssa keroksittain pataan, päälle kylmää vettä niin että ne juuri ja juuri peittyy.
Mausteeksi korkeintaan kokonaisia maustepippureita.
Paisti 220 asteiseen uuniin, lihoja käännellään välillä kun pinnat ovat ruskistuneet
ja vettä lisätään vähitellen.
Kun lihat ovat pintaruskeita ja possusta alkaa irrota rasvaa, lämpö 175 asteeseen ja siinä loppuhaudutus kunnes nauta on kypsää.
SADAT kerrat tehnyt ja mitkään sipulit, porkkanat saatikka chilit tai lihaliemet ei todellakaan kuulu siihen.Karjalanpaistiin tulee possua, nautaa ja lammasta. Naapurissa asuu Karjalasta kotoisin oleva kokki. Luulen, että tietää sinua paremmin.
- joskusnäin
"Eli RUSKISTA LIHAT"
Oikaisen vähän padasta ja lihojen määrästä riippuen usein tässä kohtaa siten, että pyörittelen lihat öljyssä ja kuivamausteissa ja uunittelen 250:ssa asteessa ilman kantta 15-20 minuuttia. Sitten pudotan lämmön 150:een ja laitan pataan veden ja loput höystöt. Muutama tunti sitten kannen kanssa uunia.
Jos pataan jää tilaa, niin laitan monesti viimeiseksi tunniksi padan täytteeksi päälle kuorittuja perunoita, joten ei tarvitse niitäkään erikseen keitellä.
Chiliä käyttelen kanssa aika reilusti ja joskus tulee heitettyä myös tomaattipyrettä antamaan makua. Eihän se enää tietysti mitään varsinaista karjalanpaistia toki siinä vaiheessa ole. - AnteroLempinen
joskusnäin kirjoitti:
"Eli RUSKISTA LIHAT"
Oikaisen vähän padasta ja lihojen määrästä riippuen usein tässä kohtaa siten, että pyörittelen lihat öljyssä ja kuivamausteissa ja uunittelen 250:ssa asteessa ilman kantta 15-20 minuuttia. Sitten pudotan lämmön 150:een ja laitan pataan veden ja loput höystöt. Muutama tunti sitten kannen kanssa uunia.
Jos pataan jää tilaa, niin laitan monesti viimeiseksi tunniksi padan täytteeksi päälle kuorittuja perunoita, joten ei tarvitse niitäkään erikseen keitellä.
Chiliä käyttelen kanssa aika reilusti ja joskus tulee heitettyä myös tomaattipyrettä antamaan makua. Eihän se enää tietysti mitään varsinaista karjalanpaistia toki siinä vaiheessa ole.Tarkoitus ei ole ruskistaa laivoja kypsäksi... Vaan antaa sen verran väriä pintaan, että lihas nesteet pysyvät paremmin itse lihassa jotta lihasta tulee mureaa!!
Arvasinhan minä että taistelu mikä on karjalanpaisti jatkuu... - AnteroLempinen
AnteroLempinen kirjoitti:
Tarkoitus ei ole ruskistaa laivoja kypsäksi... Vaan antaa sen verran väriä pintaan, että lihas nesteet pysyvät paremmin itse lihassa jotta lihasta tulee mureaa!!
Arvasinhan minä että taistelu mikä on karjalanpaisti jatkuu...Laivoja= tarkoitin Lihoja
- mitenkälieneeollut
VÄÄRIN JA OIKEIN. Mainioita lihapatareseptejä tullut tässä ketjussa. Mutta mikä on oikea, aito karjalanpaisti. Ukkivainaani, syntynyt 1880-luvulla ja Karjalassa kasvanut , sanoi aikanaan jotain karjalanpaistista. Puolet mullia, puolet sikaa. Rasvaiset lihat, SUURINA paloina. Sipulia, suolaa ja pippuria. Ruskistamattomat lihat ja tykötarpeet kylmään veteen ja sitten se tärkein: LIHOIHIN EI KOSKETA ENNENKUIN SYÖDESSÄ. Eli kaikenmoinen kääntely ja hämmentäminen jätetään väliin. Lihat ruskistuvat pinnasta. Ja hyviä olivat nämä paistit.
Lihoina uskon käytetyn mullin sijasta varmastikin myös lammasta. Kun nyt itse laitan näitä paisteja, joihin lisään laakerinlehteä, omenahilloa yms yms en kutsu niitä karjalanpaisteiksi vaan (pala)paisteiksi. - Seonsiitähyvä
Myydään vähän käytetty karjalan paistikoira. Aivan loistava kun haluaa syödä tuota oivaa ruokaa mutta ei viitsi tehdä. Nuuhkii lähimmän keittiön ja eikun ovikelloa soittamaan. Pystyy erottamaan erityylisiä paisteja joten voit opettaa mistä pidät. Sukua karjalan karhukoiralle, mutta seurallisempi. Tällä kaverilla on myös arvostettu paistin kääntäjien mitalli. On kääntänyt minulle satoja, senkin se osaa ja tuo sinulle kätevästi kaulaan sijoitettavassa astiassa, sisältää kuolasuojaimen. Karjalan paisti, se on siitä hyvä että aina maistuu.
- Karjamarja
karjalan_emäntä kirjoitti:
VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN !!! Tämä EI ole karjalanpaisti. Joku muu lihapata.
Oikeaan karjalnpaistiin tulee 60% possua 40% nautaa, lihat suolan kanssa keroksittain pataan, päälle kylmää vettä niin että ne juuri ja juuri peittyy.
Mausteeksi korkeintaan kokonaisia maustepippureita.
Paisti 220 asteiseen uuniin, lihoja käännellään välillä kun pinnat ovat ruskistuneet
ja vettä lisätään vähitellen.
Kun lihat ovat pintaruskeita ja possusta alkaa irrota rasvaa, lämpö 175 asteeseen ja siinä loppuhaudutus kunnes nauta on kypsää.
SADAT kerrat tehnyt ja mitkään sipulit, porkkanat saatikka chilit tai lihaliemet ei todellakaan kuulu siihen.Hyvä hyvä.
- Anonyymi
karjalan_emäntä kirjoitti:
VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN !!! Tämä EI ole karjalanpaisti. Joku muu lihapata.
Oikeaan karjalnpaistiin tulee 60% possua 40% nautaa, lihat suolan kanssa keroksittain pataan, päälle kylmää vettä niin että ne juuri ja juuri peittyy.
Mausteeksi korkeintaan kokonaisia maustepippureita.
Paisti 220 asteiseen uuniin, lihoja käännellään välillä kun pinnat ovat ruskistuneet
ja vettä lisätään vähitellen.
Kun lihat ovat pintaruskeita ja possusta alkaa irrota rasvaa, lämpö 175 asteeseen ja siinä loppuhaudutus kunnes nauta on kypsää.
SADAT kerrat tehnyt ja mitkään sipulit, porkkanat saatikka chilit tai lihaliemet ei todellakaan kuulu siihen.Karjalaiset appivanhempani opettivat suurin piirtein näin. Mutta , että lihoja käännellään välillä kun pinnat ovat ruskistuneet ei tehty. Lihat, sipulit jne. laitetaan kylmään veteen ja niitä ei sitten enään sotketa. Sillä Karjalanpaistiin kuuluu ihan kirkas liemi .
- Anonyymi
karjalan_emäntä kirjoitti:
VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN !!! Tämä EI ole karjalanpaisti. Joku muu lihapata.
Oikeaan karjalnpaistiin tulee 60% possua 40% nautaa, lihat suolan kanssa keroksittain pataan, päälle kylmää vettä niin että ne juuri ja juuri peittyy.
Mausteeksi korkeintaan kokonaisia maustepippureita.
Paisti 220 asteiseen uuniin, lihoja käännellään välillä kun pinnat ovat ruskistuneet
ja vettä lisätään vähitellen.
Kun lihat ovat pintaruskeita ja possusta alkaa irrota rasvaa, lämpö 175 asteeseen ja siinä loppuhaudutus kunnes nauta on kypsää.
SADAT kerrat tehnyt ja mitkään sipulit, porkkanat saatikka chilit tai lihaliemet ei todellakaan kuulu siihen.Aivan oikein, karjalanpsistiin ei kuulu porkkanat eikä chilipippuri. Äitini oli Karjalainen ja teki ihanaa paistia juuri sian- ja naudanlihasta, perunapiirkoiden kanssa syötiin ja ruoka oli taivaallista. Olen juuri ostanut Timo Sarpanevan padan (300€) ja ajattelin vihkiä sen käyttöön Karjalan-paistilla. En asu Suomessa siksi olen tällä sivustolla että saan lukea miten muut valmistavat paistinsa. Olen kyllästynyt ja voin todella huonosti kaikista kamalista muunnoksista ruoassa, oksettaa jo kuvien katsominen.
- Anonyymi
joskusnäin kirjoitti:
"Eli RUSKISTA LIHAT"
Oikaisen vähän padasta ja lihojen määrästä riippuen usein tässä kohtaa siten, että pyörittelen lihat öljyssä ja kuivamausteissa ja uunittelen 250:ssa asteessa ilman kantta 15-20 minuuttia. Sitten pudotan lämmön 150:een ja laitan pataan veden ja loput höystöt. Muutama tunti sitten kannen kanssa uunia.
Jos pataan jää tilaa, niin laitan monesti viimeiseksi tunniksi padan täytteeksi päälle kuorittuja perunoita, joten ei tarvitse niitäkään erikseen keitellä.
Chiliä käyttelen kanssa aika reilusti ja joskus tulee heitettyä myös tomaattipyrettä antamaan makua. Eihän se enää tietysti mitään varsinaista karjalanpaistia toki siinä vaiheessa ole.Miksi sitten kirjoitat?
- se.on.niinja.näin
Vaikea vastata, kun ei tiedä, että oletko itse möhlinyt. Osta seuraavaksi niskapala ja jos tulee huonoa, niin sitten vika löytyy peilistä.
- nonilkkinulkki
Yleensähän se vika löytyy peilistä vaikka peiliin katsojahan on useimmin omasta mielestään se kärsijä.
Et sitten tietäisi reseptiä kunnon perunapiirakoihin kun karjalaiseen teemaan lähdettiin. - Anonyymi
nonilkkinulkki kirjoitti:
Yleensähän se vika löytyy peilistä vaikka peiliin katsojahan on useimmin omasta mielestään se kärsijä.
Et sitten tietäisi reseptiä kunnon perunapiirakoihin kun karjalaiseen teemaan lähdettiin.Karjalalsiset perunapiirakat ovat taivaallisia. Kamala työ. Kuoret valmistetaan ruisjauhoista / vettä. Eikä sekaan yhtään vehnäjauhoja. Kaulitaan monessa eri vaiheessa ohuen ohueksi noin 12cm halkasijaltaan, täyte hyvä perunamuussi noin 1/2cm, reunat rypytetään ja sitten paistetaan uunissa kunnes pinta on vaalean ruskea typ 225*. Perunapiirakat ovat pyöreitä. Valmiiden piirakoiden reunat voidellaan vesi/voi seoksella. Desilitran kiposta ettevät kuoret ole liian kovia. Piirakat syödään kahden päivän sisällä, ei voi pakastaa. Onnea valmisukselle!
- valdemarH
Ostamassani Atrian REILU karjalanpaisti 600 g pakkauksessa ilmoitetaan että siinä on sikaa 60% ja nautaa 40%. Toistamiseen ostamissani pakkauksissa on naudan osuus noin 10% ja jotain epämääräistä nahkasylppyä 10 %. Pakkauksessa on maininta ei lisättyä vettä, mutta ole kuullut että missään tuoreeseen maustamattomaan lihaan saisi edes lisätä vettä.
Paras kuluttajan suoja taitaa olla se että ei kyseistä tuotetta osta ja kertoo siitä kymmenelle muulle ?- Karjalai
Totesin saman. Välttäkää tätä reilu Atrian pakettia...
- Kylläkansatietää
Karjalai kirjoitti:
Totesin saman. Välttäkää tätä reilu Atrian pakettia...
Se on juuri sitä laatua jota kaupat haluaa kun kulutajat haluaa mahdollisimman halpaa. Kauppojen valikoimiin ei edes pääse "oikeasti" valmistetut tuotteet kun ovat liian kalliita? Miettikää kauppahalleissa ja kivijalassa olevia lihakauppoja... Karjalanpaisti on 2x kalliimpaa kuin marketeissa.. Ja joulukinkut myös. Kaupan keskusliikkeet tekevät valinnat kuluttajien puolesta että ei ole kuin halpuutettuja vaihtoehtoja.
- Anonyymi
K-kaupassa on huonoimmat lihat, Lidlissä parhaat. Suikalepaistista saa helpoimmin karjalanpaistia, mutta k-kaupassa nekin ovat hirveää mössöä ja silti kaikki kalleinta.
- isomolaitela
ihmislihaa!
- Anonyymi
Itse keitän aina ne lihat kaikki hiljaisella tulella kypsiksi,pari-kolma tuntia, sitten vasta seuraavana päivänä pilkon uuniin vuokaan paistumaan sipulin ja muun kanssa.
- Anonyymi
Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu naudan- ja sianlihaa tai hirveä ja sikaa, mutta pelkkä possukin käy. Paras tulee kun ensin ruskistaa hiukan pannulla, ei tarvitse uunin olla niin kuuma alussa eikä liemeen irtoa lihasnestettä. Sipulit, porkkanat ja muut juurekset ei kuulu karjalanpaistiin, eikä sipulilla pidä pilata mitään ruokia. Mausteeksi riittää pippuri ja suola. Jos ruskistaa lihat vasta uunissa niin kuuma vesi vasta kun lihat ruskistuneet pinnalta. Toki jokainen voi tehdä niin kuin haluaa. Kaupan kp-lihat yleensä huonolaatuista, itse ostan porsaanfilettä ja ehkä naudanpaistia. Rasvaisempi possukin käy, mutta vältän rasvaa.
- Anonyymi
Kuuluuko lampaanliha karjalanpaistiin?
- Anonyymi
Kyllä lammaspaisti kuluu karjalanpaiteihin, sialiha, mullinliha, ja hirvenliha erityisesti.
Jos aikein hyvän karjalanpaistin haluaa, niin sellaisesta lihasta, ettei ole syötetty muurahaishapollisella tai muullakaan hapollisella säiliö rehulla, ei tee mitää.
- Anonyymi
Kunnon karjalanpaistiin kannattaa aina hujauttaa pätkä makkaraa sillä se tuo suurustaa jauhopitoisuudellaan sopivasti muuten niin laihan liemen.
Terv. Johtaja Paukun perikunta. - Anonyymi
Käytän karjalanpaistiin pitkään kypsyvää ruhon osaa naudasta ja siasta. Etuselkää tai lapaa mukaan ostan myös siankylkeä josta saa luusta mskua. Ruskistan lihapalat ja kylkeä uunissa kovimmalla lämmöllä n.15-20min. Sen jälkeen pataan uuniin 4-5 tunniksi mietoon lämpöön. Nyt on hyvä jos omistaa leivinuunin saa ilmaseks herkkuva. Itse en omista. TULLOO MUUTEN TOSI HYVVEE 😋
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788