RuoanlaittoVastattu 3 kk

Benedictin munat

En ole koskaan aiemmin uskaltanut kokeilla Benedictin munia kun kaikkien ruoka-aineiden pitää valmistua samaan aikaan minuuttiaikataululla ja niiden kypsentäminen vie tilaa hellalla ja vaatii taitoa. Aamiaismuffinit pit…
Ruoka ja juomaVastattu 4 kk

Uudet perunat

Minulla on ollut uudet perunat inhokkiruokaa lapsuudesta saakka. En pitänyt perunoista ja voisipulikastikkeesta, jossa oli inhottavan löysiä ja limaisia sipulin paloja veden ja voin seassa. Nyt vanhemmalla iällä olen hi…
GrillausVastattu 3 kk

Juhannuskinkku

Ajattelin grillata juhannuskinkun kun pakasteeseen jäi viime joululta 6 kg kinkku ja se vie turhaa tilaa siellä. Suunnittelin savustavani sen offset smokerissa leppäpuilla. En kuitenkaan tee sitä kokonaisena vaan paloit…
GrillausEi vastauksia

Pekingin ankkaa

Rohkenin kokeilla Pekingin ankkaa kun pakasteessa oli yksi 2,5 kg ankka, jonka ostin halvalla Aasian kaupasta. En ole Pekingin ankan mestari, mutta omasta mielestäni lopputulos oli yllättävän hyvä, jos vertaa aiemmin te…
LiharuokaVastattu 7 kk

Maailman parhaat Franfurterit

Kokeilin viikonloppuna tehdä Frankfurtereita eli hot dogin sofistikoituneempia isoveljiä. Heti alkuun täytyy sanoa, että onnistuivat todella hyvin. Makkaran rakenne pitää olla 'snappy' eli sisus täyteläinen eikä kuori, …
RuoanlaittoVastattu 9 kk

Lämpimät emulsiokastikkeet

Kokeilin tänään tehdä hollandaisekastiketta uudella tavalla ja täytyy sanoa, näköjään vanhalin koira oppii uutta. Olen tehnyt aina lämpimät emulsiokastikkeet lämmittämällä keltuaisia ja vispaamalla joukkoon sulatettua m…
RuoanlaittoVastattu 5 kk

Keskustelua pekonin tekemisestä

Olen pari kertaa aiemmin tehnyt pekonia, mutta nyt ajattelin kokeilla kunnon vanhan ajan pekonia, johon tulee yhteen kiloon sian kylkeä: 25 g suolaa 2 g kaliumnitraattia eli salpietaria (cure #2, e252) 5 g sokeria 0,5 g…
Ruoka ja juomaVastattu 9 kk

Rosolliohjeita

Rosolli on melko yksitoikkoinen ja mauton joulusalaatti, mutta aikanaan ei muita kasviksia keskitalvella ollut kuin juureksia, joten niillä piti pärjätä. Millaisella reseptillä teette rosollin, jos se on teillä joulupöy…
GrillausVastattu 9 kk

Porterhouse steak cowboy butterilla

En ole koskaan aiemmin paistanut porterhouse steakia, mutta ihan mielenkiinnosta ostin lihakauppiaalta pari sellaista eli kyseessä oli luomu black angus porterhouse steakia, jotka olivat noin kahden tuuman vahvuisia ja …
GrillausVastattu 9 kk

Thor's Hammer

Oletteko grillanneet naudan potkaa kokonaisena? Potka voidaan trimmata nuijan muotoiseksi, josta se on saanut nimen Thor's Hammer. Kokeilin tällä reseptillä kokonaista pastramipotkaa. https://girlscangrill.com/recipe/be…
RuoanlaittoVastattu 1 v

Miksi voileipä halkaistaan kolmioksi?

Amerikkalaiset halkaisevat voileipänsä kolmioksi ja tämä tapa on levinnyt Suomeenkin. Täällä on yleisesti myynnissä valmiita täytettyjä kolmioleipiä. Miksi leipä pitäisi halkaista kolmioksi? Minä kokeilin huvikseen leiv…
Ruoka ja juomaEi vastauksia

Punajuuri aiheuttaa syöpää

Urheilijat ovat tienneet jo pitkään, että punajuuri parantaa suorituskykyä varsinkin hapenottoa vaativissa lajeissa. Vaikutus perustuu punajuuressa olevaan nitriittiin. Makkaroissa on myös paljon tätä samaa nitriittiä. …
LiharuokaVastattu 1 v

Pastramia

Oletteko kokeilleet pastramin tekemistä kotona? Pastrami on suolalihaa, jonka pinta on maustettu ja liha savustettu. Perinteisesti se tehdään naudan brisketistä, mutta en omassa kokeilussa raskinut uhrata kokonaista bri…
RuoanlaittoVastattu 9 kk

Keskustelua makkaranteosta

Olen silloin tällöin tehnyt kotitekoisia savustettuja makkaroita. Ne eivät ole koskaan onnistuneet oikein kunnolla vaan paistettaessa rasva on valunut pois ja jäljelle jäänyt makkara on kuivaa ja murenevaa. Sama ongelma…
GrillausVastattu 1 v

Juhannuksen grillailut

Mitä aiotte grillata tänä juhannuksena? Mitä vinkkejä haluaisitte jakaa muille? Minä kiinnitin kuukausi sitten huomiota Hesarin grillausartikkeliin, joka oli oikeasti hyvä ja paljon ideoita antava. Erityisen hyvä vinkki…
Ruoka ja juomaVastattu 1 v

Kunnon hampurilaiset

Tein taas hampurilaisia ja olen yhä varmempi, että vähemmän on enemmän. Pihviin riittää kunnon naudan jauheliha, vajaa yhden prosentin suola eikä mitään muuta. Pihvin painoksi riittää noin 100 g ja hyvin ohueksi muotoil…
Ruoka ja juomaEi vastauksia

Pihvejä chuck eye rollista?

Ostin jonkin aikaa sitten läheiseltä karjatilalta rotukarjan (Angus) chuck eye rollin ja alkuperäinen tarkoitus oli grillata se brisketin tapaan ylikypsäksi. Nyt viikonloppuna tuli sitten valtava himo punaiseen lihaan j…
Ruoka ja juomaVastattu 1 v

Pasta con la bottarga

Huomasin, että jääkaapissa on viime vuodelta jäänyt vielä kolme kimpaletta kuivattua mätiä eli bottargaa. Ajattelin kokeilla ja tehdä pastaa bottargalla. Resepti on hyvin yksinkertainen. Pastaan sekoitetaan oliiviöljyä,…
Ruoka ja juomaVastattu 1 v

Vaihtoehto joulun inhokkiruualle

Taas on joulun inhokkiruoka valittu ja aivan murskaavalla äänten enemmistöllä. Itsekään en pidä lipeäkalasta. Se on aika mautonta ja niljakas tekstuuri kuin kerran syödyllä ja 12 tunnin päästä ylös oksennetulla kalalla.…