Veljeni on 30-v ja epäilen että hänellä on bulimia. Hän syö todella vähän päivän aikana ja kun hän syö hän todellakin ahmii ruokansa vaikka sitä ei välttämättä mitenkään hirvittävän paljon olisikaan hänellä lautasella. Sen jälkeen hän pian oksentaa ainakin useimmiten.
Hänen hampaansa ovat huonossa kunnossa. Hän on laiha ja kalpea, unihäiriöinen(mielestäni hän ei edes nuku tarpeeksi), kireä, masentunut,lihassärkyinen,tupakoiva, aggressiivinen, alkoholi on maistunut hänelle reippaalla kädellä tosin nyt sen suhteen vauhti on hiljentynyt, yksinäinen..
Miten voin auttaa? Tilanne on jatkunut jo vuosia. Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan oksentamisesta. Hän vain sanoo että tulee huono olo, että on pakko oksentaa. Miten hän pääsisi tästä tavasta eroon?!
Ammattiapua en voi edes ehdottaa sillä hän suhtautuu siihen niin kielteisesti. Olen kyllä tainnutkin ehdottaa.Epäilen että hän on noidankehässä jossa hän on masentunut ja kun hän syö hän masentuu siitä että oksentaa ja on lisää masentunut. Hänen vatsalaukkunsa on varmasti penentynytkin radikaalisti. Olen ehdottanut, että hän yrittäisi vähän kerrallaan edes syödä useita kertoja/säännöllisiä kertoja päivässä, mutta hän sanoo että jos hän esim. työaikana syö häntä alkaa väsyttämään.
Hänellä on selvästi alemmuudentunne itsestään eikä arvosta omaa itseään tai tekemisiään ja suuntaa vihansa myös muihin.
Mitä voin tehdä?Olen huolestunut?
Onko kellään mitään vinkkejä siitä miten itse pääsee eroon bulimiastaan? Ehkä joitakin hyviä kirjoja?
Mistä veljeni saisi elinvoimansa takaisin?Apua!
Hänen hampaansa ovat huonossa kunnossa. Hän on laiha ja kalpea, unihäiriöinen(mielestäni hän ei edes nuku tarpeeksi), kireä, masentunut,lihassärkyinen,tupakoiva, aggressiivinen, alkoholi on maistunut hänelle reippaalla kädellä tosin nyt sen suhteen vauhti on hiljentynyt, yksinäinen..
Miten voin auttaa? Tilanne on jatkunut jo vuosia. Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan oksentamisesta. Hän vain sanoo että tulee huono olo, että on pakko oksentaa. Miten hän pääsisi tästä tavasta eroon?!
Ammattiapua en voi edes ehdottaa sillä hän suhtautuu siihen niin kielteisesti. Olen kyllä tainnutkin ehdottaa.Epäilen että hän on noidankehässä jossa hän on masentunut ja kun hän syö hän masentuu siitä että oksentaa ja on lisää masentunut. Hänen vatsalaukkunsa on varmasti penentynytkin radikaalisti. Olen ehdottanut, että hän yrittäisi vähän kerrallaan edes syödä useita kertoja/säännöllisiä kertoja päivässä, mutta hän sanoo että jos hän esim. työaikana syö häntä alkaa väsyttämään.
Hänellä on selvästi alemmuudentunne itsestään eikä arvosta omaa itseään tai tekemisiään ja suuntaa vihansa myös muihin.
Mitä voin tehdä?Olen huolestunut?
Onko kellään mitään vinkkejä siitä miten itse pääsee eroon bulimiastaan? Ehkä joitakin hyviä kirjoja?
Mistä veljeni saisi elinvoimansa takaisin?Apua!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onpa yllättävää tekstiä...mies, jolla on noin kova bulimia ja paljon muutakin taitaa olla aika harvinaisuus.
Mutta ainut mitä tuosta nyt voin enää sanoa, on ammattiauttajan apu! Veljelläsi on todellakin ongelmia ja pahoja sellaisia! Miksi hän suhtautuu ammattiapuun niin kielteisesti? Eikö hän itse näe omaa lohduttomuuttaan? Pitääkö veljesi tuota kaikkea normaalina?
En tiedä, voiko ketään pakottaa hoitoon, mutta tässä voisi olla yksi tilanne. Bulimiasta ei parane, jos sitä ei itse halua. Mulle tuo tauti oli pakokeino pahasta olosta. Ahmimalla ja oksentamalla sain itseni taas kondikseen. Veljelläs on kyllä paljon muutakin kuin bulimia...siihen vain aina yleensä liittyy oman itsensä ja ulkonäön inho.
Ainut mitä mä tosiaan uskallan sanoa, on hoito! Voisit kertoa velejsi tilanteesta lääkärille tms. Miten vanhempanne? Tietävätkö he tämän tilanteen? Jos sinä olet ainut, niin puhu asiasta vaikka vanhempien kanssa. Apua veljellesi on kuitenkin saatava, mutta hänen täytyy itse ensin tajuta, että asiat eivät ole hyvin.
Nyt voimia ja yritä kysyä esim. lääkäriltä apua. Tai jos tälät palstalata apua enemmän saisit. Muut tietää varmasti enemmän ku mä!
Ensin pitäis yrittää saada sun veljes puhumaan, että mikä sillä oikein on. Se voi olla vaan joku elämänvaihe ja monien juttujen summa, mutta jos se jotenkin pystyis purkaa sitä jollekin, vaikka sulle. :) Teillä on varmaan aika hyvät välit, ja hieno homma että jaksat omien asioittes lomassa huolehtia veljestäs.
Pikkuhiljaa täytyis alkaa lisäämään sitä ruoan määrää ja napsia vitamiineja ja rautaa, jos se ruokahalukin sieltä ilmestyis kuvioihin. Ja oksentelu kyllä syövyttää niitä hampaita, mutta se taas saatais kuriin kun psyykkisia ongelmia oltais lievitetty. Ulkoilma vois auttaa sekä mm. stressin poistossa.
Pitkä prosessi, mutta tsemppiä kovasti sulle! :)
Koita saada veljesi lääkärin pakeille.
Kirjoitit, että veljesi on reippaasti juonut alkoholia.
Alkoholi voi vaurioittaa pahoin sisäkaluja, että tosiaan tulee niin huono olo, että ruoka ei yksinkertaisesti pysy sisällä.
Kyseessä myös tietenkin olla varsinainen bulimia, että pelkää lihoavansa, kuitenkin jokatapauksessa veljesi pitää mennä lääkäriin ettei tilanne huonone.
Nimimerkki "läheinen" ja muut asiasta kiinnostuneet/sen parissa kamppailevat
Olen kaksikymmentävuotias nuori nainen. Olen hyvästä, hyvinvoivasta perheestä, minulla on haluamani opiskelupaikka ja seurustelen kolmatta vuotta ihanan, minua todella rakastavan poikaystäväni kanssa. Silti elämäni ei tunnu miltään. Ei enää. Ei minusta itsestä.
Olen yläasteajoilta, eli nyt noin kuusi vuotta sairastanut bulimiaa. Surullista on, että tulen aina olemaan sairas.
Poikaystäväni ja paras ystäväni tietävät sairaudestani ja he ovat yrittäneet tukea ja auttaa minua. Joskus olen jaksanut itsekin uskoa olevani terve. Saattaa mennä jopa pari kuukautta etten oksenna. Ajatukseni pyörivät kuitenkin samaa rataa ruuan ja ulkonäön ympärillä.
Tiedän että tarvitsen ammatti apua, mutta aina uskottelen itselleni että enää vain tämä yksi kerta, sitten lopetan. Yritän vielä kerran parantua yksin, sitten haen apua. Näin olen ajatellut jo monta vuotta.
pidän itseäni lihavana ja ällöttävänä. Itsetuntoni on todella heikko ja käsitykseni minusta itsestä on alkanut jo tuhota suhteitani muihin ihmisiin.
Hampaani ovat jo todella huonot. Kiille niistä on kadonnut ja ne reikiintyvät herkästi. Jos oksennan monta kertaa peräkkäin usean päivän ajan alkaa oksennuksen mukana tulla verta. Silloin lopetan pariksi päiväksi, kunnes syömäni vanukas tai karkki aiheuttaa niin huonon omantunnon, että minun on pakko mennä taas salaa oksentamaan.
Olen kokeillut olla syömättä mitään herkkuja jotta en tuntisi tarvetta oksentaa. Silloin aloin ahmia jopa kaurahiutaleita, joita sekoitin voihin.
Haluaisin syödä normaalisti, mutta en tunne enää nälän tunnetta. En tunne mitään. Minä vain ahmin ja oksennan niin paljon, että sillä hukkaan heitetyllä ruualla olisi ruokkinut jo tuhansia afrikan lapsia. Mutta näin täällä hyvinvointivaltiossa.
Haluaisin hakea apua. Ammattiapua, koska ymmärrän sen olevan ainut ehto parantumiseen tässä vaiheessa kun sairaus on näin paha. Silti olen tässä. Kun ajattelen tosissani hakea apua, alan ajatella sen monimutkikkuutta ja kustannuksia. Olen yrittänyt ottaa selvää asiasta, mutta valitettavasti informaatio on vähässä.
Nykyään olen usein hyvin masentunut ja en jaksa opiskella. Kaikki tuntuu yhdentekevältä. jopa poika johon puolet luokan tytöistäö oli lääpällään ja joka kuitenkin rakastui minuun, alkaa tuntua yhdentekevältä. Kaikki.
En tiedä miten tämä päättyy. on niin pirun vaikeaa myöntää epäonnistuneensa pahemman kerran.