Popparit

Olikohan kukaan tietoinen mitä ko.ryhmässä on tapahtumassa !
10293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Arvatenkin tulevat osaksi yhtä isoa onnelista OP ryhmää. OP tarkoittaa jatkossa yhtä isoa jättiä.

Äänestä

Arvelen, että vaihtoehtoja on kaksi perustaa oma yhteenliittymä tai paluu Op ryhmään,mutta nykyiset Popparien tj:ta varmasti vastustaa paluuta Op:n,koska
voisi tietää äkki lähtöjä, joten alkavat kaikesta huolimatta perustamaan omaa
yhteenliittymää josta aikanaan kieltäytyivät ja perustivat oman ryhmän ???
Ompas siinä paljon perusteltavaa itselle ja ennen kaikkea hallinnolle, että miksi
nyt pitää tehdä näin.

Äänestä

Fuusioita tai yhteenliittymiä pitäisi alkaa jo tapahtumaan kun korkojen nousun suhteen ei taida tapahtua mitään tuloksien parannuksia vaan suunta on alaspäin.
Voi olla, että EKP vielä laskee ohjauskorkoa ennen joulua joka entisestään tulee
laskemaan korkokatteita.

Äänestä

Korkokatteiden laskun takia Suomessa tapahtuu vielä paljon pankkien yhdistymisiä
ja taseiden on kasvettava tosi suuriksi, etttä toiminnasta saadaa kannattavaa ja
on pakotettuja sulkemaan konttoreita sekä irtisanomaan työntekijöitä joille ei
myyntitehtävät maistu sillä pankkien henkilökunnasta ei hetkessä tehdä myyntinaisia
eikä miehiä, jotka tienaisivat liksansa ja talollekin on jäätävä katetta jotta pystyvät
jatkossa pyörittämään kallista hallintoa

Äänestä
  • Korkokatteita suurempi merkitys on Basel-III säädöksillä.
    Ja korkokatteet ovat koko ajan nousussa.

    Äänestä

Basell III on merkitys, mutta Poppareiden välitilinpäätöksessä korkokatteiden
lasku teki 4,4 miljoonaa euro.En tietysti ole ennustaja, mutta ohjauskoron lasku
heijastuu euribor-korkoihin mikä laskee edelleen korkokatteita

Äänestä
  • Ryhmästä nyt on vain tultava keskujohtoinen konserni, joka karsii kuluja rajusti sillä
    ei Suomessa voi olla yhden naisen tai miehen konttoreita jotta mummut ja papparaiset voi nostaa rahaa jos konttorit eivät pysty tekemään tulosta, niin kiini
    vaan ja turhat kaurahattujen sukulaiset pois pankkien palkkalistoilta.

    Äänestä

  • Ex-kaurahattu kirjoitti:

    Ryhmästä nyt on vain tultava keskujohtoinen konserni, joka karsii kuluja rajusti sillä
    ei Suomessa voi olla yhden naisen tai miehen konttoreita jotta mummut ja papparaiset voi nostaa rahaa jos konttorit eivät pysty tekemään tulosta, niin kiini
    vaan ja turhat kaurahattujen sukulaiset pois pankkien palkkalistoilta.

    Pop-Pankkien omistamien yhtiöiden tuloksia 2012 Optium Oy -356 t ja
    Pop-Vakuutus -3.968 milj/e

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Pop-Pankkien omistamien yhtiöiden tuloksia 2012 Optium Oy -356 t ja
    Pop-Vakuutus -3.968 milj/e

    Pian yksi vakavaraisuus ja yksi maksuvalmius kuten myös 25 sp:llä( taitaa puskea
    lamaa kuten 90-luvun alussa)

    Äänestä

  • Pian kirjoitti:

    Pian yksi vakavaraisuus ja yksi maksuvalmius kuten myös 25 sp:llä( taitaa puskea
    lamaa kuten 90-luvun alussa)

    Sitten vasta Popparit k....... kun kaikki korkosuojaukset loppuu ja uutta ei mitään
    järkeä tehdä kun on kalliita

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täh.täh kirjoitti:

Olikohan kukaan tietoinen mitä ko.ryhmässä on tapahtumassa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu