Kuulostaa hyvin ylimieliselta mutta minusta alkaa vahvasti tuntuu siltä että he jotka kärsivät yksinäisyydestä ovat jollain tavalla "parempia" kuin muut.
Yhteiskunnassamme korostetaan sana sosiaalinen, trendikäs ja imago. Kunhan olet tietoinen ja läsnä ja puhut paljon turhaa. Se riittää menestymiseen. Tavis joka hymyilee ja on vanupää saa kaiken.
Varjoon jäävät he jotka ovat oikeasti fiksuja, he jotka avaavat suuta vain silloin kun sanotaan jotain tärkeetä. Ihmismassan ongelma on että he eivät halua kuulla totuutta. Onhan se pelottavaa törmätä fiksuun ihmiseen!
Minusta tuntuu siltä että suurin osa ihmisistä haluavat elää silmät kiinni, kunhan vain käydään töihin ja syödään. Heti kun joku käyttäytyy, näyttää tai sano jotain poikkeuksellisesta niin ollaan niin järkyttyneitä ja loukkantuneita.
Suomi ainakin on menossa taaksepäin kehityksen kanssa. Ei sais olla lahjakas, ei saa sanoa mitään, ei saa olla motivoitunut.
Ihmiset tekevät mitä tahansa että saatais pois inhimilliset ja luonnolliset pirteet, niin käynistyy virhellinen ajattelu tapa mitä ihmismassa harrastaa.
He jotka kärsivät yksinäisyydestä ovat ne harvat ihmiset jotka huomaavat enemmän maailman kaikkeuden asiat ja heillä on tunteet tallella! Siksi kärsitään enemmän. Me tunnistetaan missä on ongelma ja meillä on omat aavistukset.
Yhteiskunnassamme korostetaan sana sosiaalinen, trendikäs ja imago. Kunhan olet tietoinen ja läsnä ja puhut paljon turhaa. Se riittää menestymiseen. Tavis joka hymyilee ja on vanupää saa kaiken.
Varjoon jäävät he jotka ovat oikeasti fiksuja, he jotka avaavat suuta vain silloin kun sanotaan jotain tärkeetä. Ihmismassan ongelma on että he eivät halua kuulla totuutta. Onhan se pelottavaa törmätä fiksuun ihmiseen!
Minusta tuntuu siltä että suurin osa ihmisistä haluavat elää silmät kiinni, kunhan vain käydään töihin ja syödään. Heti kun joku käyttäytyy, näyttää tai sano jotain poikkeuksellisesta niin ollaan niin järkyttyneitä ja loukkantuneita.
Suomi ainakin on menossa taaksepäin kehityksen kanssa. Ei sais olla lahjakas, ei saa sanoa mitään, ei saa olla motivoitunut.
Ihmiset tekevät mitä tahansa että saatais pois inhimilliset ja luonnolliset pirteet, niin käynistyy virhellinen ajattelu tapa mitä ihmismassa harrastaa.
He jotka kärsivät yksinäisyydestä ovat ne harvat ihmiset jotka huomaavat enemmän maailman kaikkeuden asiat ja heillä on tunteet tallella! Siksi kärsitään enemmän. Me tunnistetaan missä on ongelma ja meillä on omat aavistukset.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En tiedä ovatko parempia, mutta saattavat olla mukavempia ja kiltimpiä. Tai heikompia sosiaalisuudessa jne. Paha ei saa yleensä palkkaansa tässä maailmassa, vaan hyvyydestä rokotetaan.
Saa sitä Suomessa kaikenlaista tehdä ja olla mitä vain haluaa, mutta paljon on sellaisia ihmisiä jotka ovat enemmän tai vähemmän kateellisia. Vasta kun pääsee sen vihanpidon yläpuolelle niin sitten hyväksytään. Jos huonosti alkaa menemään niin sitä todennäköisemmin vihataan.
Hyvänä esimerkkinä voi ottaa vaikkapa Kimi Räikkösen, joka muutamia vuosia sitten ei pärjännytkään ratissa ja näin ollen sai valtavasti haukkuja niskaansa valtavasti mediassa ja keskustelupalstoilla jne.
Myöhemmin kun Kimi alkoi taas pärjäämään ratissa, niin yhtäkkiä Kimi olikin taas "huippukuski". Erikoisista lausunnoista tulikin tavaramerkki.
Nokian kohdalla kävi lähestulkoon samalla tavalla eli Nokian kurssi alkoi kääntymään niin yhtiö haukuttiin maan rakoon (samalla kehuttiin kilpailijoita maasta taivaaseen).
Pari vuotta sitten Nokiastakin alkoi kantautumaan hyviä uutisia uuden Lumia-malliston kautta. Vaikka puhelimet eivät myyneetkään lopulta niin valtavasti, niin media uutisoi ne erittäin positiiviseen sävyyn. Paljolti kai tästäkin syystä Nokia palasi jälleen kerran muotiin keskustelupalstoillakin ja yhtäkkiä yhtiötä alettiin jälleen kerran kehua.
Suomalaisena oleminen onkin helposti hyvin samanlaista eli jos ei löydy niitä läheisiä tukijoita yms. (ja vaikka löytyisikin) niin haukkuja saattaa tulla suunnasta jos toisesta. Sitten jos tämä samainen tyyppi alkaakin pärjäämään jossakin lajissa tai tekemään jotakin hyvin, niin aluksi haukutaan entistä kovemmin. Jos kyseinen henkilö pärjää kaikista haukuista huolimatta niin yhtäkkiä hänet saatetaan jopa hyväksyä, jolloin kurssi muuttuu kokoaikaiseksi kehumiseksi (siihen asti jos ei tule mitään ongelmia).
Olen ajatellut asiasta niin, että ongelmana on ihmisten määrä. Meitä on "liikaa", siis ei siten, että voitaisiin määritellä populaation optimikoko, vaan siten, että kun esimerkiksi suomalaisia on viisi miljoonaa, yksittäinen suomalainen ei merkitse enää niin paljoa, kuin vaikkapa 1500-luvulla, kun meitä oli noin 300 000. Voit itsekin kuvitella asiaa, tänään, kun kävelet kaupungilla, yritä kuvitella, että vastaantulijoista puuttuisi yhdeksän kymmenestä, taloja olisi vain kymmenesosa nykyisistä, autoja, jne. Olisi aika tyhjän tuntuista. Jokainen ihminen olisi tärkeämpi.
Kun sosiaalisen eläinlajin populaatio kasvaa, tulee huomion herättäminen tietysti vaikeammaksi. Kuten simpanssit, ja muut apinalajit, me yritämme herättää huomiota metelöimällä; eli juuri miten aloittaja kirjoittaa " kunhan olet tietoinen ja läsnä ja puhut paljon turhaa". Se, joka huutaa kovemmin, huomataan.
Eipä sillä, ei asialle voi oikein mitään tehdä, ihmisten määrä tullee vakiintumaan noin yhdeksään miljardiin 2030-luvulle tultaessa, jos näin pipon alta näitä lukumääriä heitän. Hiljaisten ja syrjäänvetäytyvien arvostus ei siis liene nousemassa lähivuosikymmeninä. Ja siitä, olemmeko me sitten jollain tavalla erilaisia vaiko ei, niin riippuu toki näkökannasta. Ihmiskunnan historia kuitenkin osoittaa sen, ettei "fiksuus" tai "järkevyys" ole aina suosittuja arviointikriteerejä, vaan sosiaalisena eläimenä arvostamme asioita sosiaaliselta pohjalta Ja siinä pelissä me yksinäiset olemme häviäjiä.
"Ei sais olla lahjakas, ei saa sanoa mitään, ei saa olla motivoitunut."
Meille sanoi proffa fuksivuoden avajaispuheessa, että täällä saa olla hyvä - enää ei ainakaan tarvitse pidätellä ja piilotella. En muista kellään esiintyneen aiheeseen liittyviä murheita. Ujous oli siinä putiikissa ihan OK juttu eikä aivan tyhjänpäiväistä hölötysterrorismia juuri harrastettu.
Varmaan puolustusrefleksi, niin ainakin itsellä. Olen yksin eli A.Sosiaalifobiat, masennus, huono itsetunto tai B. Paskat muista ihmisistä, olen niitä parempi, enkä yhtään katkera, kyyninen ja kateellinen. Itsesuojelun takia vaihtoehto B on yleensä valinta. Totuuden kohtaaminen on aina vaikeaa, helpompi asettaa sitten itsensä ylemmäksi muita. Tietenkin haluamme sitä optimismia, helppoa elämää ja toivomme, ettei oltaisi saatu sitä kaikkea paskaa niskaamme, mitä olemme saaneet. Todellisuudesta pakeneminen on normaalia, muuten olisimme kaikki hypänneet junan alle aikoja sitten. Kuka on sitten vahvempi ihminen, se helpon elämän kokenut, joka ilman huolia etenee elämässään, vai se joka kaikkia vastoinkäymisiä huolimatta jatkaa eteenpäin? Kuhan ei liikaa ala uskoa siihen, että on muita ylempänä, siitä kehittyy ihan oma mielenterveysongelma.
Hyvä kirjoitus. Mielestäni tuo ap:n aloitus on juuri defenssimekanismi. Millähän tavalla hän on todistanut olevansa "parempi" ja älykkäämpi kuin kaikki muut "massaihmiset"? Itselleni ainakin suvaitsevaisuus, avarakatseisuus ja ymmärrys muita ihmisiä kohtaan kertovat viisaudesta. Ennakkoluuloisuus, ylimielisyys, itsekeskeisyys- ja itserakkaus taas kertovat jostain ihan muusta. Uskon, että on pitkälti sattumaa, kenestä tulee yksinäinen. Jos saa epäreilut lähtökohdat elämään, esimerkiksi huonojen vanhempien tai koulukiusaamisen muodossa, ei helposti vanhempanakaan uskalla luottaa muihin. Muut taas eivät halua luottaa sellaiseen, joka ei heihinkään luota tai anna itsestään mitään. Sitten kierre vaan jatkuu ja kasvaa, kun ei opita niitä sosiaalisen käyttäytymisen malleja. Hyvä että on sentään nykyään netti, jossa yksinäiset voivat kohdata toisiaan ja kirjoittamalla ilmaista itseään, monelle se on helpompaa, varsinkin jos ei satu olemaan höpöttelijätyyppiä.
No en mä itteeni ihan tyhmänä pidä vaikkaolen yksinäinen. Enkä tosiaan ole täydellinen, enkä halua edes olla. Jään varjoon koska en halua olla esillä enkä ole niin puhelias kuin muut joten ei mua kukaan huomaa. Ja jos musta ei tykätä koska en halua olla esillä niin eipä voi mittää.
Eihän sillä ole mitään tekemistä täydellisyyden kanssa.
Yksin ajautumiseen voi olla monia syitä, pettymys ihmisiin, kiusatuksi joutuminen, oma tahto ja halu olla yksin.
Toiset eivät vain halua olla huomion keskipisteenä ja viihdy seurapiireissä.
En nyt tiedä onko tuossa mistään paremmuudesta kyse. On kuitenkin totta, että nykyään suurimman sosiaalisen verkoston omaavat ne jotka ovat valmiimpia esittämään muuta kuin ovat (tähtäimenä miellyttää ihmisiä ja näin kasvattaa "ystävä"joukkoaan) ja jotka saavat revittyä juttua mitä turhimmista asioista. Ulkonäölläkin on suuri vaikutus.
Mulla on eräs ystävätär jolle mahdollisimman hyvä sosiaalinen status on se tärkein ja tahtoo vaikuttaa mahdollisimman suositulta. Parit suunnitelmatkin on perunut vaan siksi kun joku vähän uudempi tuttavuus (yleensä nämä henkilöt ovat miespuolisia) on soittanut että lähdetäänkö sinne ja sinne. Tosin nämä ihmissuhteet eivät sitten kestäkään kovin kauaa. Puhuu paskaa ihmisestä selän takana mutta esittää tälle kuitenkin hyvää kaveria kun ei vaan voi pistää välejä poikki ettei menetä ystäviä. Pakko vaikuttaa suositulta. Hyvä ystävä kuitenkin, ollaan tunnettu kymmenen vuotta, tämä on vain yksi osa-alue jolla hän voisi kehittyä ihmisenä.
Itse pidän enemmän siitä että on muutama hyvä ystävä. En luota ihmisiin kovin helposti enkä oikeastaan yhdellekään ihmiselle ole koskaan kyennyt täysin avautumaan, en edes näille parhaimmille ystävilleni. Se kuitenkin riittää minulle, sen verran yksityinen ihminen olen. Ja kun tulee savolaisesta perheestä niin ei sitä kovin avointa ihmistä voikaan odottaa. :D Mutta niin, vaikka itse luen paljon ja olen aina ollut ikäluokkaani tietotasoltani parempi ja vaikka olen luotettava ja sellainen "peruskallio", niin en silti koe itseäni mitenkään parempana kuin muut. Päinvastoin itseasiassa.
Että joo, ehkä jotkut ihmiset ovat parempia kuin toiset (tiedän kyllä olevani parempi ihmisenä kuin pedofiili), mutta ei sitä mielestäni voi suoraan linkittää siihen minkä kokoisen kaveriporukan omaa.
Sanotaan niin että liian moni teeskentelee ollakseen suosittu tai edes huomattu. Hiljaset on aidompia eikä halua teeskennellä.
Maailmassa on liikaa ihmisiä mutta silloin kun kaikki on ok perheessä, ei ole tarvetta revitellä. Monilla siis ei ole hyvä olo kotona. Ikävää :/ Se joka eniten mölyää ja tuottaa hankaluuksia, sillä on pahin olo sisäisesti.
Itselläni ei todellakaan ole kaikki ok perheessä, eikä silti ole tarvetta revitellä. Varmasti noinkin on niin kuin sanoit ja onkin, mutta ei voi yleistää kaikkiin.