Blagioitua

Vihreä vallankumous tyssäsi kivihiiliseinään
30.10.2013 10:31 Mirja Vehkaperä

Ympäristö
bioenergia
kivihiili
turve
vaihtotase

Vihreän ympäristöministerin vihreä vallankumous ei ota toimiakseen. Kataisen hallituksen hiilenmusta energiapolitiikka sen sijaan tuottaa tulosta. Kivihiilen kulutus on kasvanut rajusti viime vuoteen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan kivihiilen kulutus tammi-syyskuussa 2013 on kasvanut jopa 47 prosenttia.

Kivihiilen maailmanmarkkinahinnan lasku on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Miten reagoi hallitus? Vaikeuttamalla kivihiilen kotimaisen vaihtoehdon, turpeen ja puuhakkeen, tuotantoa.

Vuoden vaihteessa voimaan astuivat sekä turpeen veronkiristykset että puuhakkeen tuen alennukset. Samaan aikaan kivihiilen hinta on painunut alemmas. Tällä yhdistelmällä on saatu aikaan tuhoisa lopputulos Suomen ympäristön ja suomalaisen uusiutuvan energian kannalta.

Keskustan vaihtoehto on 50-50-50 vuoteen 2030 mennessä: yli 50 prosenttia Suomen energiasta uusiutuvia, energiaomavaraisuuden nosto yli 50 prosenttiin ja 50 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Keskusta on esittänyt turpeen veron alentamista, puun muuttuvahintaisen tuen korottamista ja kivihiilen verotuksen kiristämistä. Uusien turvesoiden luvitukseen pitäisi saada jotain tolkkua. Myös Oulun voimaloissa on jouduttu turpeen ja puuhakkeen sijaan polttamaan kivihiiltä, koska turpeen tuotantoa on vaikeutettu valtion toimesta.

Keskusta haluaa Suomen tosissaan siirtyvän fossiilitaloudesta biotalouteen. Fossiilinen tuontienergia on korvattava kotimaisella uusiutuvalla energialla. Työpaikat syntyvät Suomeen ja energiaomavaraisuutemme sekä vaihtotaseemme paranevat. Samalla hillitsemme ilmastonmuutosta.

http://mirjavehkapera.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152735-vihrea-vallankumous-tyssasi-kivihiiiseinaan
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Terijoki kakkonen ei ymmärrä, että verottamalla ulkolaista kivihiiltä saataisiin tukea suomalaiselle tuotannolle.

Veronmaksajien rahat pysyisivät suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin oN kirjoitti:

Vihreä vallankumous tyssäsi kivihiiliseinään
30.10.2013 10:31 Mirja Vehkaperä

Ympäristö
bioenergia
kivihiili
turve
vaihtotase

Vihreän ympäristöministerin vihreä vallankumous ei ota toimiakseen. Kataisen hallituksen hiilenmusta energiapolitiikka sen sijaan tuottaa tulosta. Kivihiilen kulutus on kasvanut rajusti viime vuoteen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan kivihiilen kulutus tammi-syyskuussa 2013 on kasvanut jopa 47 prosenttia.

Kivihiilen maailmanmarkkinahinnan lasku on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Miten reagoi hallitus? Vaikeuttamalla kivihiilen kotimaisen vaihtoehdon, turpeen ja puuhakkeen, tuotantoa.

Vuoden vaihteessa voimaan astuivat sekä turpeen veronkiristykset että puuhakkeen tuen alennukset. Samaan aikaan kivihiilen hinta on painunut alemmas. Tällä yhdistelmällä on saatu aikaan tuhoisa lopputulos Suomen ympäristön ja suomalaisen uusiutuvan energian kannalta.

Keskustan vaihtoehto on 50-50-50 vuoteen 2030 mennessä: yli 50 prosenttia Suomen energiasta uusiutuvia, energiaomavaraisuuden nosto yli 50 prosenttiin ja 50 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Keskusta on esittänyt turpeen veron alentamista, puun muuttuvahintaisen tuen korottamista ja kivihiilen verotuksen kiristämistä. Uusien turvesoiden luvitukseen pitäisi saada jotain tolkkua. Myös Oulun voimaloissa on jouduttu turpeen ja puuhakkeen sijaan polttamaan kivihiiltä, koska turpeen tuotantoa on vaikeutettu valtion toimesta.

Keskusta haluaa Suomen tosissaan siirtyvän fossiilitaloudesta biotalouteen. Fossiilinen tuontienergia on korvattava kotimaisella uusiutuvalla energialla. Työpaikat syntyvät Suomeen ja energiaomavaraisuutemme sekä vaihtotaseemme paranevat. Samalla hillitsemme ilmastonmuutosta.

http://mirjavehkapera.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152735-vihrea-vallankumous-tyssasi-kivihiiiseinaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu