Mitenkäs tämä menee. Uusi siemens induktioliesi on temppuillut alusta asti. Vikakoodia pukkaa silloin tällöin, yms ylikuumentumista jne. Huoltoliikkeen korjaaja vaihtoi piirikortin. Samaa temppuilua edelleen. Ylikuumenee ja numerot sekoilee, sekä vikakoodiakin. Totesivat huoltoliikkeestä, etteivät voi tehdä muuta, ja sanoivat vielä että maahantuojan/valmistajan kanta on näihin tapauksiin sellainen, että kun laite ei ole kokonaan rikki, niin se vain pitää kelvata. Eli satunnaiset vikakoodit ja ylikuumenemiset eivät ole riittävä syy vaihtaa tilalle kokonaan toimiva laite. Pitäisi olla pysyvä vika, huoltoliike testasi viikon ajan induktiotasoa ja totesi saman, että välillä tulee vikakoodia ja välillä ei. Kuitenkin kun vikakoodi yms temppuilut tulee, niin ruokaa ei voi lämmittää, ennen kuin laite jäähtyy tai alkaa sattumalta toimimaan. Tämä ei kuitenkaan riitä kuulemma siihen, että laite vaihdettaisiin kokonaan toiseen. Ja muuta kuin piirikorttia ei pystytä vaihtamaan, joten vikainen laite on vain hyväksyttävä.
Voiko näin todella olla? Kyse on kuitenkin uudesta laitteesta, jossa on 2v takuu, vuoden 2015 kesään saakka. Ja kun temppuillut heti alusta alkaen. Voiko olla niin, että minulle myytiin jonkun toisen hylkäämä vikainen laite uutena? Voiko iso ketjuliike olla niin alhainen, että lähtisi tällaiseen? Sain kodinkoneet mielestäni kohtuullisen edullisesti, tein monta tarjouskierrosta, ja eräs ketjuliike sai sitten rahani. Voiko olla niin, että kun myivät minulle halpaan hintaan, niin joutuivat käyttämään tällaista keinoa, että hommasivat maahantuojalta ns hylkylaitteet uutena? Jotenkin tuntuu siltä, kun eihän uusi laite voi olla heti viallinen.
Mikä on kuluttajansuoja tässä asiassa? Voinko vaatia uuden laitteen viallisen tilalle, sillä perusteella että laite on ollut viallinen alusta asti? Miksi maahantuja ei hyväksy vaihtoa uuteen, jos laite on vain vähän rikki?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensisijaisesti maahantuojalla on oikeus korjata tuote, mutta jos he eivät tähän pysty niin kyllä sinä olet oikeutettu uuteen tuotteeseen tai kaupan purkuun.
Älä missään nimessä hyväksy tuollaista selitystä että "näin se nyt vain on ja tähän on tyydyttävä".
Jos huoltoliike sanoo ettei pysty vikaa korjaamaan niin vaadi se kirjallisena ja mene myyjän puheille.
Ja aina on mahdollista että tuote on ollut jo toisella asiakkaalla. Ne liikkeet jotka ottavat asiakaspalautuksia vastaan myyvät ne samat tuotteet seuraavalle. Ei ne laitteet mihinkään taianomaisesti katoa ilmaan yrityksen varastosta. Niissä on myyjän rahat kiinni kunnes tuote on myyty.
Moikka,
Meillä myös uusi siemensin iduktiotaso ja eilen ilmoitti vikakoodia ylikuumenemisesta... Tämä oli nyt eka kerta ja noin kolme kertaa aiemmin on taso toiminut ongelmitta! Onko tämä asia edennyt suuntaan tai toiseen?