Miten olette lopulta ymmärtäneet, että puolisonne on ollut narsisti? Oletteko ottaneet (ja jos niin missä vaiheessa) ulkopuolisen neuvoja vastaan? Oletteko niitä pyytäneet vai ovatko ystävät / perhe vain olleet teistä huolissaan ja ottaneet asiat puheeksi? Uskoitteko neuvoja? Voiko ulkopuolinen mielestänne nähdä tilanteen ”uhrin” muuttuneesta käytöksestä (= osallistumisen perumiset jne.)?
Huolena on äitini, joka yli 6-kymppisenä rakastui mieheen. Käytännössä hylkäsi entisen elämänsä pikavauhtia, muutamassa kuukaudessa myi asuntonsa, muutti toiselle paikkakunnalle miehen perässä, jätti kesämökin, myi autonsa, muutti suhtautumistaan lapsiin ja lastenlapsiin. Itselleni muodostui useista heikoista signaaleista hyvin vahva tunne aivan alusta lähtien, että kaikki ei ole normaalia (mustasukkaisuutta, miehellä ei ystäviä, ei suhdetta lapsiinsa, elänyt yksin 20 vuotta jne.). Siis jo ennen kuin muuttivat yhteen. Heillä olikin välirikko, jolloin äitini sanoi, että aikoo ehdottomasti pitää oman asuntonsa, mutta kuusi viikkoa tämän jälkeen asunto oli myynnissä.
Mitä minulla on oikeus sanoa ulkopuolisena? Tässä vaiheessa aistin, että äidilläni ei ole varauksettoman hyvä olo, mutta ei ainakaan vielä tunnista tai tunnusta sitä. Muutamaan kuukauteen en ole ottanut asiaa puheeksi, puhumme vain niitä näitä. Muutosta on kulunut puolisen vuotta. Milloin voin alkaa puhumaan epäilyksistäni? Tähän mennessä äitini on ollut sitä mieltä, että minä olen mustasukkainen ja minulla ja muilla lapsillaan on kummallinen suhtautuminen hänen uuteen onneensa.
Kaikki miehen tavanneet ovat pitäneet häntä erikoisena. Itse kiinnitin huomiota, että tavatessamme ei puhunut minulle, väheksyi minua ja puhui äidilleni mielestäni alentavaan sävyyn, lapsilleni ei lainkaan. Mainitessani tästä äitini ei tätä ymmärtänyt, naurahti vain sen olen paikkakunnalle tyypillistä huumoria.
Miehen olen tavannut kerran lyhyesti. Eli osallistu perhejuhliin, ei suostu tulemaan kesämökille. Muutaman kerran äitinikin on perunut tulonsa vedoten johonkin verukkeeseen. Minulla on huoli siitä, että äitini nujertuu tuossa suhteessa. Hän on kyllä ainakin aikaisemmin ollut hyvin voimakastahtoinen, mutta selkeä huolenpitäjä. Varmaan ajattelee, että hän pysty tämänkin tapauksen rakastamaan ehjäksi...
Mikä kumma narsistisissa puolisoissa saa jäämään, vaikka olo suhteessa on ristiriitainen? En pysty ymmärtämään. Pelottaa, miten tässäkin lopulta käy.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Auervaara? Ettei vaan äitisi rahat asunnosta, autosta kaikki muu ole mennyt miehen taskuun?
En usko, että ainakaan puhtaasti tästä on kyse. Ostivat yhteisen asunnon ja yhteisen auton ja ainakin äitini mukaan osuuksia ei ole sotkettu.
Kuinka pitkään ovat olleet yhdessä?
Puolisen vuotta ovat asuneet yhdessä. Sitä ennen tapailivat joitakin kuukausia.
Todella vaikeaa kertomasi perusteella sanoa mitään. Varsinaisessa narsistisuhteessa ei pysty jatkamaankaan pitkään, koska suhteen narsistiosapuoli tekee sen toiminnallaan mahdottomaksi. Narsisti on yleensä suhteen alussa äärimmäisen rakastettava. Luulisin, että jos mies olisi narsisti, olisivat totuudenhetket jo käsillä.
Mies on äitisi ikäluokkaa? Pysyykö mies kuitenkin kotosalla äitisi kanssa? Mielestäni et voi tässä vaiheessa paljon muuta kuin odottaa... Äitisi on oikeustoimikelpoinen. Luulisi, että tuossa iässä jo pitäisi huolen omista rahoistaan...
Kutsu äitiäsi sinnikkäästi vaikka luoksesi, hän sitten toisinaan ainakin pääsee. Oletko googlettanut netistä narsistien uhrien tukisivut? Persoonallisuushäiriöitä on myös muita kuin narsistinen persoonallisuushäiriö. Miehellä voi olla muita vaikeuksia myös. Tiedätkö miksi hänellä on omiin lapsiinsa välit poikki? Tietääkö äitisi?
En usko, että olet vääristyneesti mustasukkainen. Rakastumiseen kuuluu joskus vetäytyminen kahdenkeskiseen yhdelläoloon. Et varmaan voi muuta kuin odottaa. Seuraa edelleen äitisi vointia, niinkuin olet tähänastikin tehnyt.
Kiitos vastauksesta. Ovat samaa ikäluokkaa. En pelkää hänen rahojensa puolesta, sehän on vain rahaa. Pelkään, että menetän itselle tärkeän ihmisen tai että hän särkyy tässä.
Olen googlettanut ja nimenomaan pelottavaa on, että monet hänen toimintatapansa ja tekonsa tuntuvat osuvan niin kohdilleen, että vaikuttaa ihan koulukirjaesimerkiltä narsistista. Se tunne minulla tuli heti ensihetkiltä alkaen.
Kotona ymmärtääkseni nimenomaan kyllä pysyttelee, hänellä ei ilmeisesti juuri ole ystäviä eikä siis pidä lapsiinsa yhteyttä. Selitys sille on, että on etääntynyt heistä ilman omaa syytään. Sekin on mielestäni kovin kummallista. Side lapsiin on normaalisti niin vahva, että puolin tai toisin yhteydenpito katkeaa vain jostain dramaattisesta syystä.
Äitini on ihan viime aikoina lyhyesti maininnut, että tilanne on ristiriitainen ja ajoittain on vaikeaa jne. Ei auta kuin odottaa. Olen jo sanonut, että toivon hänen voivan olevan suuntaani absoluuttisen rehellinen, vain siten voin hänen tekemisiään laittaa oikeisiin raameihin.
Ok. Olet toiminut hienosti. Minäkin käsitän omaisen merkityksen. Usein vain tekee raha-asioiden yhteensovittaminen eron vielä vaikeammaksi, ja tulee ehkä yritettyä mahdottomankin päälle vielä. Ikävää, että on päässyt niin pitkälle.
Itse voisin vastaavassa tilanteessa lähestyä aihetta vaikka kysymällä, onko mies riittävän empaattinen. Tiedät että empatian puuttuminen on narsismin kulmakivi? Sitten jossain vaiheessa voisit kertoa tarinan kaukaisesta tutustasi, jolla oli narsisti miesystävä... Se kaukainen tuttu voisin olla vaikka minä, niin sinun ei tarvitse valehdella. :).
Olen jo yli 50 ja narsistimiesystäväni on samaa ikäluokkaa. Rakastuin mieheen yltiöpäisesti muutama vuosi sitten. Muutaman kuukauden jälkeen asia paljastui kaikessa karuudessaan.
Kiitos jälleen! Itse asiassa ei edes tarvitse valehdella tuosta, sillä yksi ystäväni elää suhteessa narsistin kanssa. On jo kertaallaan yhdestä aikanaan eronnut ja siitä selvinnyt. Elää tätä minun tilannetta vahvasti ja minä puolestani hänen. Sikälikiin tuttu aihe siis. Olen tästä äidilleni kertonutkin, ja tuntui olevan kiinnostunut.
Saanko kysyä, miten selviät miesystäväsi kanssa? Millaisia rajoja pitää asettaa, että ei hajota itseään?
Siinä kävi niin, että hän alkoi julkisella paikalla lähentelemään humalassa muita naisia ja siitä suuttuneena ja raivostuneena (olin todella rakastunut) sain aikaan niin suuren riidan, että narsisti ei kestä sellaista. Suhteen eteneminen loppui siihen. Minä jäin kotiini asumaan ja hän omaansa.
Vuosien mittaan olen pikkuhiljaa tutustunut narsismiin ja omaan narsistikumppaniini. Ihan a ja o on se, että hän ei muutu. Olen verrannut hänen empatian puuttumistaan jalan puuttumiseen. Kun jalka on poikki, niin uutta ei kasva. Eli narsistille ei kasva empatiaa.
Tiettyjä käyttäytymisnormeja vaadin häneltä, silloin kun hän käy luonani. Ulkona emme yhdessä enää käy... se oli mahdotonta, eikä tule onnistumaankaan.
Harrastan monia juttuja eikä narsisti sido minua. Tosin hänellä on muita naisia, joita hän käyttää narsistisina lähteinään, kuten minuakin. Suhteellamme ei ole henkistä syvyyttä, koska siihen narsisti ei pysty. Mahdollisesti joskus vielä löydän jonkun toisen. Uskon, että pääsen narsistista eroon, koska tähänkin asti on sujunut kohtuullisen mukavasti.
Narsistiin pitää saada etäisyyttä. Siksikin on harmillista, että äitisi on sitoutunut noin tosissaan. Kuulostaa todella siltä, että mies hyötyy äidistäsi, vaikkakin vain puolittain. Eli yhteenmuutto on ollut huono, jos mies on narsisti. Kannattaisi pyrkiä pois yhteisistä sitoumuksista ihan ensiksi, jos mies todella on narsisti.
Narsistin tunnistaa hyväksikäytöstä. Hänelle merkitsee taloudelliset asiat kaikkea, eli vaikka äidillesi ja sinulle ei merkitsisikään, niin narsistille merkitsee. Tiedän, että oma narsistinikin on minun kanssani sen vuoksi, että minulla on hiukan omaisuutta, joka kiinnostaa häntä. Totuus kannattaa myöntää itselle, vaikka se sattuisikin. Ainakin siinä vaiheessa, kun sen kestää, eikä sitä ennen myönnäkään.
Palaan tähän keskusteluun. Tilanne on reilussa kuukaudessa muuttunut sikäli, että äitini on myöntänyt minun olevan oikeassa ja että miehellä todella on vahvoja narsistisia piirteitä. Muun muassa nälvii hänen yhteydenpitoaan lapsiinsa jne. Äitini elää vielä vahvasti uskossa, että tilanne asettuu ja mies ja me lähipiiri sopeudumme. Itse en siihen usko, valitettavasti. Olen tässä välissä tavannut miehen kahdesti lyhyesti.
Ilmeisesti äitini on kyllä jotain rajoja asettanut ja pitänyt päänsä; meidän lasten hääkuvat olivat ilmestyneet seinälle, samoin saapui lapsenlapsen syntymäpäiville. (Ensin muuten ilmoitti tulevansa bussilla yksin, seuraavana päivänä sitten yllättäen ilmoittikin, että tulevat yhdessä.) Tällainen tempoilevuus tulemisten ja menemisten kanssa tuntuu tapahtuvan joka kerta. Jotain siellä varmaan ”keskustellaan”. Onko tempoilevuus tyypillistä narsisteille tai heidän uhreilleen?
Kummallakaan tapaamiskerralla ei ole juuri minulle puhunut, yhteisestä seurusteluhetkestä heidän kodissaan lähti toistuvasti pois räpläämään iPadia. Sekin oli - jos ei muuta niin ainakin huonoa käytöstä. Toki mies arvosteli jälleen perheeni lomakohdevalintaa. Mihinkään muiden keskustelunaloitukseen ei tarttunut. Samoin kyläpaikassa vaan pomppasi sohvasta, käveli eteiseen ja poistui hyvästelemättä, äitini hädissään juoksi perässä. Kaiken kaikkiaan kummallinen tapaus. Tuntuu olevan hyvin negatiivinen ja pihi.
Joulun viettävät kahdestaan ja parempi niin, vaikka epäilemättä äitini rintaa raastaakin, jos / kun hänessä entistä on jäljellä.
Elän toivossa, että saisi riuhtaistua itsensä pois suhteesta, kun kerran tilanne on vaikea ja ristiriitainen. Eihän noin voi pitkän päälle elää! En tosin usko, että saa sitä tehtyä. Tämä vain on hyvin raastavaa meille uhrin läheisille. ;-( Kaikki hyvä on tempaistu pois, äitini oli maailman paras isovanhempi, jota lapset jumaloivat. Nyt ei voi sitä puolta itsestään toteuttaa vaan raahaa mukanaan sitä kivirekeä… On sen pakko häntä itseäänkin syödä.
Epävakaa persoonallisuushäiriö kenties? Samassa tilanteessa, paitsi sukupuolet toisinpäin. :( Täysin samanlaista käytöstä, taloudellista hyväksikäyttöä, sairaalloista mustasukkaisuutta, käytösnormeista välinpitämättömyyttä, poukkoilevaa käytöstä (kaikki suunnitelmat muuttuvat nopeastikin), äkkiarvaamatonta käytöstä (suututaan jostain, mitä kukaan muu ei huomaa esim. kuviteltu "paha katse" ja poistutaan paikalta sanaakaan sanomatta), mustavalkoista ajattelua, rajattomuutta (ei kunnioita toisten tilaa, omaisuutta, mielipiteitä, sukulaisuus- tai ystävyyssuhteita tai aikaa millään tavalla) ja nopean ja täydellisen sitoutumisen vaatimista.