Aspiriini naamio

Nainen22-

Paatin nyt kirjoittaa oman kokemukseni aspiriinin kokeilusta aknen hoidossa. Aspiriinihan siis sisaltaa acid. acetylsalicid happoa , jota myös monissa ihonhoito tuotteissa kaytetaan. Olen 22 vuotias nainen ja karsin aikuisian aknesta. Ongelma alueitani ovat etenkin posket ja leuka. Sillon tallön saattaa tulla muuallekkin nappyja, mutta eniten poskiin. Juuri tallaisille alueille, joille teinina ei niinkaan finneja tullut. Mutta asiaan. Luin aspiriininaamiosta netista ja paatin testata sita. Olen kayttanyt naamiota nyt noin kaksi viikkoa, joka toinen ja valilla joka kolmas paiva.
Teen naamion seuraavalla tavalla: Laitan 3-4 aspiriinitablettia kulhoon, tipautan niiden paalle vahan vetta, vaan sen verran etta saan pillerit murenemaan. Taman jalkeen lisaan seokseen reilun teelusikallisen verran Freemanin ananas naamiota, joka sisaltaa AHA happoja. (Omani ostin citymarketista, maksoi noin 5euroa) Levitan seoksen puhtaalle iholle, silmanymparys ihoa varoen. Erityisen paljon laitan seosta juuri ongelma alueille. Sitten annan naamion vaikuttaa kasvoilla 10-15 minuuttia, niin etta se kuivuu iholle. Taman jalkeen lisaan hiukan vetta, ja pesen kasvoni pyörivin liikkein, jotta iho kuoriutuu. Lopuksi kuivaan naaman ja laitan siihen apteekista saatavaa Humektan kosteusvoidetta. Kosteusvoiteen kayttö on tarkeaa koska naamio kuivattaa ihoa aika paljon.
Halusin jakaa ohjeen kanssanne, silla mielestani tama naamio on ensimmainen testaamani naamio joka oikeasti toimii. Tuloksia olen huomannut etenkin ihohuokosten pienentymisen, mustapaiden vahenemisen ja punaisten laikkien vaalentumisen. Juuri tama punaisten arpien vaaleneminen nakyi jo ensimmaisen kayttökerran jalkeen, 2 paivan paasta naamion tekemisesta. Finneja naamaan on tullut edelleen, joten niiden tuloa naamio ei ole paljoa estanyt, ovat tosin ehka hiukan vahentyneet. Lisaksi jos naamaassa on finneja kun naamion tekee, finnit mielestani paranevat nopeammin.
Jatkan naamion testausta ja raportoin tuloksista tanne aina silloin tallöin. Pieni varoitus viela loppuun, ala kayta naamiota jos olet allerginen jollekkin aspiriinin ainesosalle. Testaaminen on tietenkin omalla vastuulla. Itselleni ei ole ainakaan tullut mitaan negatiivisia vaikutuksia tasta naamiosta, mutta minulla nyt ei ole mitaan muitakaan allergioita ikina ollut. :)

14

6713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen22-

      Lisään vielä että en väitä tämän olevan mikään ihmeaine, joka auttaisi kaikille jotka aknesta kärsittävät, mutta mielestäni tästä on apua ainakin lievästä aknesta kärsiville, ja aknen jättämiin punaisiin laikkuihin sekä mustapäihin. Kokeiluni on vasta alkuvaiheessa, mutta pidemmällä käytöllä nään paremmin tuloksia ja voin kertoa niistä lisää.

    • 118
    • Ömmöm

      Voiko tuo muka olla kovin terveeksi iholle?? Ja toihan on tavallaan aspiriinin väärinkäyttöä! Löysin myös tälläsen jossa kehotetaan ettei aspiriinista saisi tehdä omaa sekoitusta.. http://www.healthberry.fi/ala-kokeile-aspiriininaamiota/

      Itse en kyllä välttämättä uskaltais lähteä kokeileen. Pakkohan tuosta jotain haittaakin iholle on?

      • Anonyymi

        Väärinkäyttöä 😂😂😂😂😂 aika Legit tuo sinun sivu


    • Nainen22-

      Hmm, no kyseessähän on tietenkin lääkeaine niin ainahan näiden kanssa kannattaa varovainen olla. Mutta ainakaan nyt tämän parin viikon testausten jälkeen ei ole mitään negatiivisia vaikutuksia tullut, päin vastoin. Eilen tein taas saman naamion ja oli seuraavana päivänä punaiset laikut taas haalenneet lisää. Mieheltäkin asiasta kysyin ja hän oli samaa mieltä että naama näytti paremmalta. Lisäksi ihosta tulee todella pehmeä ja hyvän tuntuinen naamion jälkeen, joten en usko että se mitenkään ihoa ainakaan huonontaisi. Pidemmällä testauksella näkee miten tämä naamaani vaikuttaa.. Mutta jatkan testailua ja postaan sitten lisää tänne.. :)

    • asperiinia kasvoille

      Ei se pahaa tee. Kuorii ihan vain pinta-kerrosta ihosta. Parhaiten sen huomaa poskenpäistä. Muualtakin irtoaa iho hilseillen lähes huomaamattomasti.

    • Jajaninitata

      En ole kans ikinä perehtynyt tuohon aspiriininaamioon sen tarkemmin vaikka olen kuullutkin sen käytöstä. Nyt kiinnostus kuitenkin heräsi ja etsin lisää tietoa siitä niin suomeksi kuin englanniksikin ja täytyy sanoa että aion kyllä kokeilla tuota! Haaveena olisi saada etenkin arvet vähän häivytettyä, mutta tiedä sitten onko tuolla vaikutusta vähän vanhempiin arpiin. Kokeilemalla se selviää.

      Juuri toissapäivänä kuorin ihoni kuorintavoiteella enkä uskalla heti tuota aspiriinia koittaa ihan vain varmuuden vuoksi. Eli pidän tässä muutaman päivän väliä ja sitten koitan tuota naamiota ja tulen kyllä kertomaan kokemuksiani. :)

      • ykskakskol4

        Sekotin kerran rikkihappoa ja syanidiä ja hieroin sitä naamaan. Finnit katos yhessä yössä. Suosittelen!


    • Poj

      Aspiriini sisältää Salicylic Acidia, joka auttaa finnien, mustapäiden, öljyisyyden ja monen muun asian kanssa. Jos olette joskus kääntäneet naamanpesu putelit, etenkin akne iholle suunnatut, olette saattaneet huomata tuoteselosteessa juuri kyseisen BHA-ryhmään kuuluvan salisyyli hapon. Toisia, hieman miedompia happoja ovat AHA-ryhmän Glycolic acid sekä Lactic Acid. Näitäkin tarkkasilmäinen löytää hyvin monen kasvojen pesuaineen kääntöpuolelta.

      Aspiriini naamio siis toimii, mutta on on happopitoisuudeltaan suhteellisen mieto 1-2%. Jos haluat paremman finnejä ehkäisevän menetelmän suosittelisin tilaamaan hieman vahvempaa pitoisuutta liuos muodossa. Kärsin myös ajoitain finni sadosta naamallani, niin on tullut kokeiltua nämä kaikki hapot läpi. Itselläni juuri tämä salisyyli happo toimii parhaiten. Tilasin tältä sivulta http://www.larachem.com/ pienimmän mahdollisen 30ml olevan putelin ja se on kestänyt minulla jo kohta vuoden. Taukoja käytössä on ollut, mutta kyseinen pullo on ollut paljon riittoisampi kuin mitä aluksi osasin odottaa eikä hintakaan ole kovin paha. Kaikkia skeptisiä kehoittaisin itse ottamaan selvää asiasta ja muodostamaan sen pohjalta oman mielipiteen. En itsekkään sokeasti uskoisi jos joku kehoittaisi hieromaan buranaa naamaan. ;)

      • Se pieni ero

        Lue tarkemmin. Aspiriinissa on asetyylisalisyylihappoa; aknen hoitoon tarkoitetuissa tuotteissa on salisyylihappoa.


    • Poj

      Pienen tutkiskelun jälkeen, kyllä, olet aivan oikeassa. Hyvä, että olet tarkkasilmäinen. :) Salisyylin ja asetyylisalisyylin rakenteessa on pieni ero. Asetyylisalisyylin kemiallisessa rakenteessa on pieni "lisä häntä" http://www.labmuffin.com/2012/06/is-aspirin-mask-same-as-beta-hydroxy.html

      Tämä "lisä häntä" tekee asetyylisalisyylihapon salisyyli osasta hankalan päästä käsiksi. Täysin turha aspiriini ei kuitenkaan ihon hoidossa ole. Aspiriinin salisyyli osalla on tulehdusta ja punaisuutta lievittäviä vaikutuksia akneen jne.

    • farmaseutti

      En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.

      Aspirin sisältää asetyylisalisyylihappoa ja jotta tämä muuttuisi salisyylihapoksi (haluttavaksi, ihoa kuorivaksi aineosaksi) sen tulee käydä läpi maksan metabolia. Myöskin asetyylisalisyylihapon tulehdusta estävä vaikutus on peräisin syklo-oksygenaasientsyymin estosta ja jotta se tätä entsyymiä estää, sen täytyy päästä systeemiseen verenkiertoon. Ei Aspirin kuori ihoa eikä lääkevalmisteita tule käyttää mihinkään muuhun kuin nille suositeltuihin käyttöaiheisiin. Salisyylihappoa on monessa kosmetiikkatuotteissa pieniä määriä, mutta aspiriinista ei saa salisyylihappoa sekoittamalla sitä veteen. (Lisäksi: Aspirinia suositella käytettäväksi alle 16-vuotiailla).

      • tohelo

        *niille
        *EI SUOSITELLA


    • ASPIRIINITOIMII

      Miten te ette uskalla laittaa jotain naaman iholle jos te uskallatte sitä syödä?? :DD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      31
      4004
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      42
      2699
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      41
      2687
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2425
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2413
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      313
      2239
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1969
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1643
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      48
      1622
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1497
    Aihe