Ju.....ta

- älä aja minun eteeni, kun olen ohittamassa sinua.
Moottoritiellä väistetään ohittajaa eli vasemalla kaistalla ajavaa ohittajaa siten, että ohittajan ei tarvitse vilauttaakkaan jarruvaloja eikä tarvitse nostaa kaasupoljinta.
Mikäli et osaa arvoida ohittajan vauhtia, vie korttisi poliisille.
Sinun tehtäväsi ei ole protestoida ohittajan vauhtia - onko se 100 vai 200 - sen tekee poliisi jos ylinopeutta on.
Minä ajan miltei aina sen 120 km/t, mutta jatkuvasti joku toteaa rekan tms. takana jäävänsä "sumppuun" ja kykäisee eteen muutaman metrin autoni keulasta ja minä seison jarrulla vaaratilanteesta selvitäkseni.
Minä jarrutan ja odotan tai painan kaasua niin paljon, että en aiheuta ohittajalle tarvetta muuttaa ajoneuvonsa nopeutta.
30212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mistä olet päätynyt käsitykseen, että juuri sinun pitää voida ajaa täysin oman mielesi mukaan, ja muiden pitää tehdä kaikkensa sen mahdollistamiseksi?

Ajatko Mersulla, Audilla vai Bemwillä?

Äänestä
  • Perustelepa hieman, aloittaja on siinä käsitytsessä, että saa ajaa nimenomaan liikennesääntöjen mukaan, eikä kukaan kiilaa eteen. Mistä olet saanut päähäsi että saat kiilata ohittajan eteen?

    Ajatko kenties toyotaa?

    Äänestä

  • iuytfghgv kirjoitti:

    Perustelepa hieman, aloittaja on siinä käsitytsessä, että saa ajaa nimenomaan liikennesääntöjen mukaan, eikä kukaan kiilaa eteen. Mistä olet saanut päähäsi että saat kiilata ohittajan eteen?

    Ajatko kenties toyotaa?

    Aloittajan kirjoituksessa on useita sairaan liikenneasenteen piirteitä.

    - "älä aja minun eteeni, kun..."
    - "ohittajan ei tarvitse vilauttaakkaan jarruvaloja eikä tarvitse nostaa kaasupoljinta."
    - "vie korttisi poliisille."
    - "onko se 100 vai 200"

    Tuollaisia mielipiteitä ja asenteita näkee yleensä tyypeiltä, jotka luulevat omistavansa koko tien, vaikka eivät useinkaan omista edes ajamaansa autoa, yleensä ns. "premiumia".

    Liikenne on yhteispeliä, jossa on säännöt. Jos esim. ajat kahtasataa, sinulla on suuri vastuu muiden turvallisuudesta ja syyllisyys kolarissa, vaikka jokin liikennesääntö toisin määräisi esim. väistämiseen liittyen.

    En aja Toyotalla, enkä "toyotaa".

    Äänestä

  • Herra Hidalgo kirjoitti:

    TLL 23 §
    "Tilannenopeus

    Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Ennen kaukovaloilta lähivaloille vaihtamista nopeus on sovitettava uusia näkyvyysolosuhteita vastaavaksi.

    Kuljettajan on sovitettava ajoneuvonsa nopeus sellaiseksi, etteivät muut tienkäyttäjät joudu kohtuuttomasti lian tai soran roiskumiselle alttiiksi."

    TLA 16 §
    "Merkki 361 (Nopeusrajoitus, kirj.huom.)

    Merkissä oleva luku osoittaa ajoneuvon suurimman sallitun nopeuden kilometreinä tunnissa."

    Menikö hidalgolla herne nenään? Missä kohtaa aloittaja mainitsi itse ajavansa ylinopeutta? Vai onko herran luetunymmärryksessä puutteita? Onko hidalgon mielestä niin, että nopeuden sovittamisesta oleva sääntö koskee vain suurinta sallittua nopeutta ajavaa ohittajaa, eikä ohitettavaa? Eli ohittettavalla onkin täysi oikeus nopeuttaan muuhun liikenteeseen sovittamatta ajaa ohittajan eteen?

    Alä nyt jaksa tulkitset lakia kuin piru raamattua. Et tietenkään saa toisen eteen vetää katsomatta ja siten aiheuttaa vaaratilanteita... ...ja oikeesti poliisi on se joka valvoo nopeuksia et sinä et ole edes se henklö joka määrittää oikean tilannenopeuden.
    Ja alottajan tilannenopeus on oikea ... ...kunnes peileihin katsomaton nysväri vetää eteen ja rupeaa leikkimään poliisia.

    Äänestä

  • asdfgujlkdn kirjoitti:

    Menikö hidalgolla herne nenään? Missä kohtaa aloittaja mainitsi itse ajavansa ylinopeutta? Vai onko herran luetunymmärryksessä puutteita? Onko hidalgon mielestä niin, että nopeuden sovittamisesta oleva sääntö koskee vain suurinta sallittua nopeutta ajavaa ohittajaa, eikä ohitettavaa? Eli ohittettavalla onkin täysi oikeus nopeuttaan muuhun liikenteeseen sovittamatta ajaa ohittajan eteen?

    Aloittaja mainitsi ajavansa ylinopeutta siinä kohtaa missä hän ilmoitti ajavansa "miltei aina 120 km/h". Suomessa moottoriteillä on melkein puoli vuotta suurin sallittu nopeus 100 km/h.

    On olemassa runsaasti oikeustapauksia joissa alle jääneen vastuuta on vähennetty sen vuoksi että päälleajaja on tullut ylinopeudella. Muiden pitää pystyä luottamaan siihen että sinäkin noudatat sääntöjä. Ja taas kerran: yliajo-oikeutta ei ole. On vain varovaisuusvelvoitteita.

    Äänestä

  • luetunymmärrys kirjoitti:

    Missä kohtaa aloittaja mainitsi autoilevansa talvirajoitusten aikaan? Jos kerran hiuksia lähdetään halkomaan.....

    Eihän hidalgolla mennytkään kuin pari kuukautta miettiessä "nasevaa" vastausta, ja sekin meni niin sanotusti vituiks.. ja vielä kerran, nekö ei millään tavoin koske ohitettavaa ne varovaisuusvelvoitteet? Ohittajan pitää pystyä luottamaan, että ohitettava noudattaa liikennesääntöjä, liikennesäännöissä on kyllä kohta joka velvoittaa autoilijaa, hänen huomatessaan ohittajan, olemaan tarpeettomasti estämättä ohitusta ja tarvittaessa vaikka jarruttaa helpottaakseen ohitusta..

    Älä nyt enää mieti kahta kuukautta, väärässä olet kuitenkin....

    Äänestä

Herra Hidalgo lukee vaan Tieliikennelaista esim. 2. luvun 19 pykälä:

"Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."

Ajoni mahdollistamisesta viittaan eka tekstin viimeiseen lauseeseen, sillä juuri minä annan toiselle vapaan ajokulun ja odotan sitä myös muilta.

Äänestä

Sepä se, ohituskaistalla on usein jarruvalojen vana, ihan itsensä ohittajien aikaansaannosta, ei ohitettavien.

Äänestä

Onneksi näitä täydellisiä kuskeja on tosi paljon. Miten muuten me vajavaiset pysyttäisiin kurissa ja herran nuhteessa...

Suomalainen moottoritieliikenne on niin villinlännen hommaa, että ihan turhaan neuvot ketään. Pidä mieluusti huoli siitä ettet itse aja kovin suurella ylinopeudella ohituskaistaa. Se on varmin tapa saada hyväuskoinen ohittaja etupuskuriisi. Ja jos tuomioistuimeen mennään, peräänajaja on aika lailla varmasti maksumiehenä.

Äänestä

Eikö tämä nyt mene millään perille:
Ohittaessani moottoritiellä jotakuta - ajaessani vaikka 90 km/t- tapahtuu jatkuvasti sitä, että ohitettava nykäisee eteen (usein myös vilkku laitettu päälle auton ollessa jo yli kleskiviivan ) parin metrin marginaalilla autoni nokasta.
Totta hel.. peräänajaja yleensä maksaa - täästä ei ole kysymys vaan pitääkö niitä vaaratilanteita oikein anoa tapahtuvaksi.

Äänestä

En anna sossupojulle tietä erikseen.. Muilla ei varaa ajaa ylinopeutta! Kyykytän taas osamaksuritsasi, kun homoilet takapuskurissa,, jätän rottosesi ja saat itkuraivarin ja painat tossurengas pompottaen kaasupohjassa... Muitatko edellisen?

Äänestä
  • Näytyö päälle Poju!! Täällä uhoat kyllä olemattomilla autoillasi ilman pienintäkään todistetta. Internetin suojista sinäkin tyhjä takki uskallat huudella vaikka mitä. Oikeasti ajelet vain Pleikkarilla sylki suusta lentäen.

    Äänestä

  • Tyhjä takki huutelee ! kirjoitti:

    Näytyö päälle Poju!! Täällä uhoat kyllä olemattomilla autoillasi ilman pienintäkään todistetta. Internetin suojista sinäkin tyhjä takki uskallat huudella vaikka mitä. Oikeasti ajelet vain Pleikkarilla sylki suusta lentäen.

    Sinulla on harvinaisen osuva nimimerkki.

    Äänestä

Minulle tapahtuu harvoin jos koskaan aloittajan kuvaamia tilanteita koska en ota tietoisia riskejä.

Omaan ajamiseensa voi vaikuttaa pysyvästi asennemuutoksella, mutta ei toisten. Toisten ajamiseen vaikuttamisen tekee mahdottomaksi se että "se toinen" on lähes aina eri henkilö kuin "joku muu toinen".

Varaudu siihen että joku oikealla kaistalla voi lähteä ohittamaan kun saavutta hitamman edessään. Turvavälit kun eivät ole ajotapa jota valvotaan (vrt. kameratolppa tai puhallusratsia) tai edes pelätään, VAIKKA peräänajo taitaa olla joka neljäs vahinko joka ilmoitetaan liikennevakuutukseen.

Äänestä

Vasemmalla kaistalla ajavalla on aina etuajo-oikeus oikealta kaistalta eteen tulevaan nähden oli sitten nopeus mikä tahansa! Vaikka toisella olisi se 200 mittarissa se ei poista väistämisvelvollisuutta! Eteen ei saa tulla niin että etuajo-oikeutettu joutuu jarruttamaan. On tullut meinaan inssissä kokeiltua!!!

Äänestä
  • "Eteen ei saa tulla niin että etuajo-oikeutettu "

    Sinulla oli virhe sanavalinnassa. Jos joku ajaa 200 km/h syyllistyy hän "(törkeään) liikenneturvallisuuden vaarantamiseen" (rikoslaki 23 luku ) ja se taas tarkoittaa että jokamies saa ottaa hänet kiinni (pakkokeinolaki 1 luku).

    Ei Suomessa jokamies ota kiinni kuin korkeintaan rattijuoppoja, mutta eivät rikolliset sentään etuajo-oikeutettuja ole.

    Finlex:
    "Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta"

    "liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi"

    " törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

    Äänestä

  • Penis.

    Äänestä

  • periaate kirjoitti:

    "Eteen ei saa tulla niin että etuajo-oikeutettu "

    Saa ottaa kiinni mutta ei saa rikkoa itse lakia! Eli kiilata eteen tai ajaa ylinopeutta! Ei siviili helvettisoikoon saa poliisin valtuuksia jos joku rikkoo lakia.. Onneksi näin ettei kaltaisesi tampiot ala leikkiä supersankaria!

    Äänestä

  • Stanan ääliö kirjoitti:

    Saa ottaa kiinni mutta ei saa rikkoa itse lakia! Eli kiilata eteen tai ajaa ylinopeutta! Ei siviili helvettisoikoon saa poliisin valtuuksia jos joku rikkoo lakia.. Onneksi näin ettei kaltaisesi tampiot ala leikkiä supersankaria!

    "supersankari"
    "etuajo-oikeutettu"

    Eiköhän liikenteessä ole kaikki vain tavallisia Matteja, Seppoja, Pirkkoja, Raijoja jne. Osa syyllistyy kaahaukseen tai rattijuoppouteen, osa on viemässä lapset kotiin päivähoidosta.

    Jos itse ajan kovaa ajan sitä tietoisena siitä että se on kiellettyä, eli katson visusti etten aiheuta vaaratilannetta. Jos ohitan siivilipoliiisin tiedän että pelkkä kova ajonopeus voi johtaa ajokieltoon, mutta vaaraa en aiheuta törkeällä piittaamattomuudella kenellekään.

    "Stanan ääliö" nimimerkki kertonee kunnioituksesi tasosta toisia tielläliikkujia kohtaan?

    Juuri näin. Eihän kukaan kovaa ajamalla aiheuta varatilanteita kenellekään. Ei tietenkään. Simgi päivittäin saamme lukea mediasta miten on taas mestarit pyöräyttäneet ajokkinsa puun tai sillanpylvään ympärille. Ihan ilman vaaraa se ajoneuvon hallinnan menettäminen tietysti on tapahtunut. Juu näinhän se on. Ja aivan varmaa on ettei autonsa romuttanut ja/tai henkilövahinkojakin aiheuttanut kuski ennen vahinkoa mielestään ketään eikä mitään vaarantanut. Ei varmasti. Kukapa sitä nyt kaahamalla ja liikennesääntöjä rikkomalla kenellekään mitään vaaraa aiheuta. Ei tietenkään. Niin pirun hyviä ja keskivertoa parempia me olemme. Silti romua syntyy ja henkilövahinkojakin. Ja kaikki ilman vaaran aiheittamista!! Näin se varmasti on!

    Äänestä

  • oliko tuoki siel nuoruudes?fakta on näin et opettele ajamaan,itse ajan 100 alueel 120, enkä joudu yleensä koskaan koskemaan jarrupolkimeen,ku siel oikeal on se säädin ,mut tuo vaatii tajuamisen!

    Äänestä

  • Faktaa on että sääntöjen mukaan saa ja pitäisi ajaa. Kaikki muu on pykälien rikkomista enemmän tai vähemmän, kuka mitäkin arvostaa. Inssi ei ole mikään lakitupa.

    Äänestä

  • Siiv Ari kirjoitti:

    Penis.

    Hieno kommentti! Ei liity vaan aiheeseen.

    Äänestä

  • Hetkonen. Se 200 mittarissa nimenomaan poistaa väistämisvelvollisuuden, tai sanotaan nyt niin, että jyrkästi lieventää sitä. Pointti on siinä, että kenenkään ei tarvitse varautua siihen, että joku toinen rikkoo sääntöjä. Jos ohituskaistalla takaa tuleva on sen verran kaukana, että hänen ei laillista nopeutta ajaen tarvitsisi jarrutella välttääkseen peräänajon, niin hänen eteensä saa vaihtaa kaistaa. Eikä laki myöskään vaadi ajamaan rajoitusnopeutta saadakseen sen tehdä, riittää, että ajaa nopeammin kuin edessä oikeanpuoleista kaistaa ajavat. Tai itse asiassa vaikka täysin samaa nopeutta, jos välimatka on kovin lyhyt.

    Tuo jälkimmäinen siis tarkoittaa, että jos oikeanpuoleisella kaistalla on auto, joka etenee 120 km/h ja siitä takaviistossa vasemmalla kaistalla parinkymmenen metrin päässä toinen, joka myös etenee 120 km/h, niin sen vasemmalla olevan ei tarvitse tehdä mitään, vaikka taakse ilmestyisikin kaukovalojen välkyttelijä, joka haluaisi ajaa kovempaa.

    Äänestä

Minua on kunnioitettava, minua ei saa ohittaa.

Äänestä
  • Aloittajana heitän tähän väliin, etä ajaessani 6.8 moottoripyörällä Hgistä kohti Tamperetta niin Linnatuulen jälkeen ohittaessani rekkaa ja tämän takana tulevaa henkilöautoa - arvelin, että ha todennäköisesti tuikkaa eteeni.
    Ja tottajuma ha nykäisi (ilman vilkkua) eteeni todella läheltä ja jouduin jarruttamaan minkä sormistani lähti.
    Suorastaan " harmitti vietävästi" ja harmitus "hieman " lisääntyi, kun eteen kiilanneessa autossa ämmä kirjoitti tekstaria kännyynsä.

    Äänestä

"Moottoritiellä väistetään ohittajaa eli vasemalla kaistalla ajavaa ohittajaa siten, että ohittajan ei tarvitse vilauttaakkaan jarruvaloja eikä tarvitse nostaa kaasupoljinta."

Eipäs liioitella. Kunhan se vasemmalle vaihtaja ei ihan eteesi tule, niin kyllä hän saa sinne tulla, vaikka ajaisikin sinua hitaammin. Sinun asiasi on sitten sovittaa oma nopeutesi.

Nopeusrajoitus ei tarkoita sitä, että laki takaisi oikeuden ajaa sillä nopeudella. Jos edessä on hitaammin ajavia, niin silloin hidastetaan.

Siinä olet kuitenkin oikeassa, ettei ihan eteen pidä tulla. Kohtuullinen arvio voisi olla, että ohituskaistalla jo olevaa ei saisi pakottaa jarruttamaan, mutta kaasujalan nostoon kyllä.

Äänestä
  • No juu - olen kanssasi aivan samaa mieltä.
    Lähinnä kyllä tarkoitin juuri noita aivan nokan eteen tupsahtavia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jorkki kirjoitti:

- älä aja minun eteeni, kun olen ohittamassa sinua.
Moottoritiellä väistetään ohittajaa eli vasemalla kaistalla ajavaa ohittajaa siten, että ohittajan ei tarvitse vilauttaakkaan jarruvaloja eikä tarvitse nostaa kaasupoljinta.
Mikäli et osaa arvoida ohittajan vauhtia, vie korttisi poliisille.
Sinun tehtäväsi ei ole protestoida ohittajan vauhtia - onko se 100 vai 200 - sen tekee poliisi jos ylinopeutta on.
Minä ajan miltei aina sen 120 km/t, mutta jatkuvasti joku toteaa rekan tms. takana jäävänsä "sumppuun" ja kykäisee eteen muutaman metrin autoni keulasta ja minä seison jarrulla vaaratilanteesta selvitäkseni.
Minä jarrutan ja odotan tai painan kaasua niin paljon, että en aiheuta ohittajalle tarvetta muuttaa ajoneuvonsa nopeutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu