Lueskelen joskus 50 vuotta naimisissa olleiden kertomuksia elämästään. Alku menee usein samalla tavalla kuin meni minullakin narsistin kanssa. Tapasin kivan miehen, ihastuin, rakastuin. Meillä oli todella hauskaa. Nauroimme. Jokin kuitenkin oli eri tavalla kuin noissa 50 v. naimisissa olleiden kertomuksissa. Tapahtui käänne. Se ihminen, jonka kuvittelin n. olevan, oli aivan erilainen. Henkisen väkivallan käyttäjä, manipuloija. Haukkui huoraksi, lutkaksi. You name it, ihan mitä tahansa sain kuulla olevani.
Nyt pelkään. Mistä ihmeestä tiedän, kuka on ns. tavallinen. Ei minun ex-mieheni ollut mitenkään erityisen huomionhakuinen persoona. Ujokin jopa. Kaikki sanoivat kunnolliseksi, kun tapasivat. Loppujen lopuksi jätti minut toisen naisen takia. Sitä ennen olimme olleet yhdessä viitisen vuotta. Olin muuttanut tyylini, alkanut mykäksi suurin piirtein (en uskaltanut puhua, koska kaikki mitä sanoin tai tein oli väärin), lopettanut harrastamisen lähes kokonaan (en kestänyt sitä valitusta ja etkö rakasta minua, kun et ole minun kanssani 24/7), uhkailua, kiristämistä. Olin kuin vanki omasta tahdostani. Tapoin itse itseni narsistin avustuksella. Minussa ei ollut enää sävyjä. Olin kaksiulotteinen. Yritin olla täydellinen, mutta minusta tuli täydellisen ontto.
Nyt pelkään. Mistä ihmeestä tunnistan kunnollisen ihmisen, koska se kunnollisuuden perikuva oli jotain aivan muuta. Ja tiedän, että tämä pelko on vaarallista, koska sen nämä saalistajat vaistoavat. Miten te muut? Onko joku löytänyt toimivan suhteen narsistisuhteen jälkeen? Kuinka pääsitte eroon peloistanne, tarvitsitteko ammattiapua? Pelkään nykyään positiivisia ihmisiä, koska pelkään että naurun jälkeen tulee itkua.
Nyt pelkään. Mistä ihmeestä tiedän, kuka on ns. tavallinen. Ei minun ex-mieheni ollut mitenkään erityisen huomionhakuinen persoona. Ujokin jopa. Kaikki sanoivat kunnolliseksi, kun tapasivat. Loppujen lopuksi jätti minut toisen naisen takia. Sitä ennen olimme olleet yhdessä viitisen vuotta. Olin muuttanut tyylini, alkanut mykäksi suurin piirtein (en uskaltanut puhua, koska kaikki mitä sanoin tai tein oli väärin), lopettanut harrastamisen lähes kokonaan (en kestänyt sitä valitusta ja etkö rakasta minua, kun et ole minun kanssani 24/7), uhkailua, kiristämistä. Olin kuin vanki omasta tahdostani. Tapoin itse itseni narsistin avustuksella. Minussa ei ollut enää sävyjä. Olin kaksiulotteinen. Yritin olla täydellinen, mutta minusta tuli täydellisen ontto.
Nyt pelkään. Mistä ihmeestä tunnistan kunnollisen ihmisen, koska se kunnollisuuden perikuva oli jotain aivan muuta. Ja tiedän, että tämä pelko on vaarallista, koska sen nämä saalistajat vaistoavat. Miten te muut? Onko joku löytänyt toimivan suhteen narsistisuhteen jälkeen? Kuinka pääsitte eroon peloistanne, tarvitsitteko ammattiapua? Pelkään nykyään positiivisia ihmisiä, koska pelkään että naurun jälkeen tulee itkua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet taipunut syvälle narsistin tahtoon. Sinun kannattaa ihan ensimmäiseksi alkaa harrastamaan uudelleen. Voit tosiaan unohtaa hänen ilkeät sanansa, tunnet itse itsesi parhaiten.
Yksi kunnollisen ihmisen tuntomerkki on, että hän ei vaadi millään keinoin sinua luopumaan harrastuksistasi, ei tule muokkaamaan luonnettasi ja ennenkaikkea, kunnioittaa sinua.
Tosin narsistit sitten kunnioittavat alussa ja nostavat jalustalle. Itse ajatteleisin, että narsistin tunnistaa tietynlaisesta liiaallisesta kuuntelemisesta ja seuraamisesta. Ikävä kyllä uhri kokee sen kiinnostuksena ja usein pitää juuri siitä... joku välittää todella. Narsisti tutkii uhriaan saadakseen selville uhrin asiat, että voi sitten niiden kautta tulla uhrin elämään.