Saman lauman narttukoirat..

Hei! Minulla on kaksi narttukoiraa vanempi on talvella 2-vuotta täyttävä sekarotuinen (roduista en tiedä). Ja nuorempi on 1,5v vanha myöskin sekarotuinen (rottweiler ja husky mix.).

Koirat ovat tuleet aina hyvin toimeen ja eikä ole ollut mitään riitoja ikinä mitä nyt välillä leikit mennyt yli ja toinen hemrmostunut..
MUTTA nyt tilanne ollut jo 1.5 viikkoa ihan kaaottinen.. Vanhempi koira murisee ja ärisee nuoremmalle ja tilanne kiistäytyy käsistä ja menee ihan kunnon tappeluksi! Nuorempi koira kulkee kaula korkealla ja uhittelee myös vanhemmalle.. Viikko sitten tilanne meni niin pahaksi että kun tulimme mieheni kanssa vanhemman koiran kanssa kotiin ja nuorempi odotti kotona, koirat kun kohtasivat toisensa hypäsivät koirat kun hyeenat toistensa kimppuun! Mieheni meni väliin ja sai nuoremmalta koiralta hampaat käteensä ja sitten mentiinkin lääkäriin.. Onneksi ei antibioottia kummosempaa sieltä tullut.

Tuon yhteenoton jälkeen koirat olleet ihan sopuisia, KUNNES eilen taas tuli tappelu.. en ollut näkemässä miten riita alkoi mutta kerkesin mennä ajoissa väliin.

Koirat kuitenkin isokokoisia Vanhempi 20kg ja nuorempi 40kg
Nuoremmalla alkoi juoksutkin viikonloppuna joten veikkaan niiden liittyvän asiaaan.. mutta miten pitään tätä pitää kestää? mitä voin tehdä että riitely loppuu?? Kaikki keinot ja kertomukset ovat tervetulleita!!! :)

Vielä lisäys, mieheni on joulukuun loppuun saakka toisella paikkakunnalla töissä ja olen aikalailla arkipäivät tyttöjen kanssa keskenään.. minun on vaikea mennä väliin irrottamaan kahta isoa koiraa..
Pelottaa ja stressaa tilanne.. :'(
135072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Älä jätä koiria enää keskenään.Käytä kunnollisia kuonokoppia jos olet yksin etkä voi koiria tappelemasta estää.

Koirilla on niin vähän ikäeroa,että johtajapaikasta taistelevat todennäköisesti.Toisen koiran juoksut ,ja iän karttuminen,tekevät siitäkin jo aikuisen.Ja siksi ottavat mittaa toisistaa.Hakevat laumajärjestystä.

Voithan toki yrittää vahvistaa vanhemman nartun asemaa.Ruokkia ja hoitaa sen aina ensin,ja jättää nuoremman ihan ilman huomiota...Mutta jos siitä ei ole mitään apua,ja et halua nuoremman olevan täysin ilman huomiota ja silittelyjä...niin sitten voikin olla jatkossa koirien yhteiselon kanssa hankaluuksia tiedossa.
Yleensä koirat ovat sopuisampia keskenään,kun ovat eri sukupuolta.Tai ,jos samaa sukupuolta,niin ikäeroa pitäisi olla rutkasti enemmän kun teidän koirilla.
Usein sujuu useammin hyvin,jos ikäeroa on yli viisi vuotta,tietysti siihen vaikuttavat myös rodut,ja koirien luonteet,kokemukset.Ja myös se, miten varma johtaja omistaja on.Jos omistaja on se lauman johtaja ,eivät koirat niin helpolla tappele keskenään hänen läsnä ollessaan.Tilanne on taas eri,kun omistaja ei enää ole paikalla.

Äänestä

Leikkuuta jompikumpi nartuista, pidä vahva johtajuus, ja kiellät kaiken toiselle uhittelun ja kilpailevan käytöksen.
Ajan kanssa se leikattu yleensä tyytyy kakkospaikkaan ja väistää toista.

Äänestä

Meillä semmonen tilanne että kaksi lähes yhtä vanhaa narttua taloudessa, samankokoisia. Nuoremmalla alkaa juoksut yleensä ensin, mutta noin viikkoa sen jälkeen alkaa vanhemman. Tällöim nuorempi keskeyttää juoksunsa ( loppuvat seinään juoksut) ja antaa vanhemman nartun (johtajan) pitää juoksunsa rauhassa. Koirilla kum tapana se että vain lauman ylimmät saavat jälkeläisiä.
Sun koirilla selvästikin johtajuudesta ongelma. Joko näytät otsesi olevan pomo, tai sitten odottelet että välit selviää niiden välillä jos et uskalla itse auktoriteettia käyttää.
Onko koirat olleet sulla kauanki? Jos toinen on uudempi tulokas, välien selvittelyyn menee aikaa. Muista että jos tappelu tulee, älä paapo koiria tai lässytä niiöle. Ärähdät kovasti, keskeytät tappelun vaikka heittämällä avainnippu koirien jalkojen juureen, (jos haavoja tullut hoidat ne vähäeleisesti) mutta muuten koirat eri suuntiin jäähylle. Tajuavat ettei moinen ole hyväksyttävää!
Onnea!

Äänestä
  • Ei varsinaista kokemusta aiheesta kaksi narttua samassa taloudessa, mutta tuon avainnipun sijaan kyllä ehdottaisin vaikka kengän tai saappaan heittämistä huomion saamiseksi ja ellei tehoa niin filtin tai maton heittämistä pukarien päälle ja mennä itse väliin.

    Äänestä

  • Susilaumassa vain johtajanaaras lisääntyy.Koirilla on toisin kaikki sukukypsässä iässä olevat nartut lisääntyvät,ja niillä on juoksut.Koira ei keskeytä juoksujaan toisen koiran vuoksi....
    Koirilla ei ole tapana että ylimmät nartut vaan saavat pentuja,pentutehtaissakin esim.ihan kaikki lisääntyvät.Samoin katukoirissa,ja jokapaikassa kaikki nartut jotka ovat urosten ulottuvilla astutaan,ja kyllä viellä jokajuoksusta.
    Koira ei käyttäydy laumassa samoin kun susi.

    Itse kokeilisin koulutusta,ehkä tarvittaessa koppaakin,varmistamaan ettei tappeluita tule.Ja jos koirien kouluttaminen ei tuo tulosta,harkitsisin uudelleen,onko kahta melkein samanikäistä narttua pakko pitää toisiaan ärsyttämässä,jos ne eivät toisiaan ilman tappeluita enää siedä.

    Äänestä

miten olisi uuden kodin etsintä toiselle?

Äänestä

samaa mieltä nim.Narttuilua kanssa.pomon asemasta nahistelevat,itsellä vuosia sitten sama tilanne.Ensin näytin että minä olen kaikkien pomo,kähinöitä ei sallita,pikku hiljaa nuorempi alistu,että vanhempi on sitä ylempänä.Ja kun vanhempi koira oli jo iäkäs,valta vaihtui aivan hissukseen toisinpäin.

Äänestä

Vahvista johtajuutta..sinä määräät miten laumassa käyttäydytään. Älä anna koirien selvittää välejä ja pidä erillään kun ovat kaksisteen kotona. Muulloin sinä pystyt tekemään säännöt eli aina kun toinen alkaa elehtimään kukkoilua tai vastaa provoon niin komennat heti. Eli ennakoi eleet.

Tee lenkkejä yhdessä paljon jolloin saa muuta toimintaa eikä turhautuminen vaikuta hermojen kiristymiseen.

Äänestä

itselläni on kaksi narttua pienellä ikäerolla. vahvistan johtajuuttani pienillä eleillä ja teoilla päivittäin sekä annan vanhemmalle aina kaiken ensin. juoksujen aikaan saattaa hiukan ärinää koirilla esiintyä, mutta se on vain asiaan kuuluvaa, eläimellistä käytöstä.
Koita pitää koirille jääkautta jonkin aikaa, ja samalla vahvista johtajan asemaasi. koirille on aika turhaa huutaa, ne luulevat vaan, että menet mukaan uhitteluun. opeta vaikka koirille pilliin reagoiminen. vaikka että kun puhallat pilliin, niin ne tulevat eteen istumaan ja odottamaan namupalaa. silloin jos tilanne meinaa kärjistyä, puhallat pilliin ja koirat tulevat luoksesi. jos pilli ei tehoa, ja koirat ovat siinä tuijottelu ja mulkoilu vaiheessa, laita väliin iso pahvilevy tmv. niin katsekontaksi ainaskin katkeaa ja tilanne mahdollisesti hiukan rauhoittuu. jos eristät koiria toisistaan, niin älä tee sitä pitkäksi aikaa ja pitkät yhteiset lenkit sitovat koiria myös mukavasti laumaantumaan paremmin toisiinsa. jos voit, niin laita koiraportti kotiisi johonkin ovenaukkoon ja käytä koiraporttia eristämiseen, niin yhteys ei kokonaan katkea ja jälleennäkeminen menee hiukan paremmin. tarvittaessa voit pahvin laittaa lisäksi aukkoon jos on tarve saada näköyhteys joksikin aikaa katki. ja pidä itsesi kaiken aikaa rauhallisena, hermostunut emäntä/isäntä lisää koirien kitkaa. jos ei asiat meinaa rauhoittua, niin leikauta nuorempi koira, tai jos nuoremmasta on jo tullut pomo toiselle, niin sitten se toinen.
lisäksi kun perheessä on lisäksesi myös mies, niin sopikaa yhteiset pelisäännöt kuinka koiria kohtelette, ja missään nimessä älkää pitäkö kumpaakaan koirista lempparina, se rikkoo koirien välejä.

Äänestä

Mulla on kolme koiraa, vanhin terrieri 7v. Kaikki narttuja. Terrieri on koko lauman pomo. Ei alistu yhellekään koiralle, jos alkaa kauhee riehuminen sisällä niin tää terrieri tulee lähelle ja pelkkä jäykkä olemus riittää siihen että kaikki muut rauhottuu saman tien.

Äänestä

No taas on tilanne,johon olisi pitänyt varautua etukäteen tai mikä ykkösenä,ottaa selvän asioista,ennenkuin alkaa porukkaa haalimaan...

Elikäs ihan peruskamaa.Kaikki rodut ei ole sosiaalisia,
joten ihan perusjuttua selvittää,onko tällaisista kyse.Jos on,niin riskit nousee jo reippaasti.Noh,toisessa on rotskua,joka ei välttämättä ole kovin sosiaalinen aina.Tähän kun sitten vielä otetaan toinen,jonka rotuja ei edes tiedä,niin ei millään pahalla,mutta ei edes sitä maalaisjärkeä ole käytetty...
Soppaan kun lisää vielä,että koirat on suht samanikäisiä,joka myös lisää riskiä,varsinkin jos on jo roduissa epäsosiaalisuutta...
Ja vielä iso kokokin...

Juu,ja useinmiten tullan toimeen nuorena,mutta kun tullaan kunnolla sukukypsäksi,tai joskus suht myöhäänkin,tilanne voi hyvinkin muuttua.

"Miten pitkään tätä ..." Voi loppuelämänkin.Eli tarkoittaa sitä,että koirat on joko eristettävä tai toinen pois.
Omin avuin tuosta sopasta tuskin on mitään selviämismahdollisuuksia.koska tuossa keississä on jo niin paljon tietämättömyyttä,ihan perusasioissakin.

Varsinkin,kun on noin isoista kyse,niin olisi parasta ottaa yhteyttä johonkin pätevään ongelmakoirakouluttajaan tai muuten pätevään koiraihmiseen,että saisi arvion,missä mennään.Saisi tietoa ja neuvoa,ja arviointia,onko edes jotain mahista saada pysyvää sopua aikaan.Sitten pitää huolella miettiä,onko itsellä kapasiteettiä.Voi olla melko vaativaakin,kun voi omat "systeemit" joutua kunnolla arvioimaan...
Niinkauan sitten vaan pitäisi ottaa tilanteet ennakointiin,pitää kunnon järjestystä ja katkaista pienemmätkin silmänpyörityksen pahat mielessä.Ja tarvittaessa eristää koirat,jos siihen ei tunnu onnistuvan.

Niin ja sitten oma turvallisuus.Kun tuota kokoluokkaa ottaa yhteen,niin puuttumisessa(jos/kun siis aikoo puuttua) kannattaa olla todella huolellinen ja arvioida tarkoin tilanne.On melko riskialttiita juttuja kokeneillekkin joskus,saati kokemattomille.

Äänestä

Kaksi isoa elukkaa ja liian vähän väistämistilaa. Minulla narttu ja uros, molemmat leikattu. Uroksen kastroitin vielä heti kun oli mahdollista. On erittäin jäntevä ja lihaksikas nuori herra. Itsellä aikoinaan kaksi isoa koiraa ja vaikka olivat myös silloin eri sukupuolta, niin ottivat yhteen ihan reippaasti välillä. Homma rauhoittu melkein kokonaan steriloinnin/kastroinnin jälkeen, mutta aina tuli välillä kämmejä. Tuon kokoisilla koirilla riittää sitä puhtiakin niin paljon. Itsellä nyt kaksi kpl siis alta 15 kg ja päivittäin 5-7 km lenkit ja lisäksi on kotiagia pihalla ja myös sisällä aktivointia. Sorry, mutta hyvin hoidettu koira vaatii ainakin 3 tuntia päivittäistä aikaanne, jotta suurin osa tarmosta saa purettua. Koirat ovat myös mustasukkaisia teistä. Meillä narttu pomottaa vanhempana urosta ihan vaan mustasukkaisuuttaan jne. Nää on ihan simppelijuttuja kyllä, mutta kahden ison koiran kanssa ja vielä mukalat ollaankin sitten vaikeuksissa, kun ei ole mietitty etukäteen. Onko katsekontaktit ja muuten koiranlukutaito hallussa. Itse huomaan ihan pienistä eleistä mahdollisen vihottelun ja saan estettyä jo tuhahtamalla jommalle kummalle. Kuka tahansa kokenut koiraihminen olisi osannut sinulle kertoa, että tilanne muttuu aina puolentoista-kahdenvuoden sisällä. ja toista koiraahan ei oteta toisen koiran takia vaan ihan itselle kaveriksi. Koirahan on ihan tyytyväinen yksinään ilman lajikumppaniaan. Steriloinnit maksanevat yhteensä siinä 1200-1500. Suosittelen ja myös sitä, että kahta aikuista koiraa ei pidä päästää liian lähekkäin ahtaaseen paikkaan. Porttikin olisi hyvä olla, jolla toisen saa tarvittaessa eristettyä.

Äänestä

Kiitos vastauksistanne! Onneksi meillä tilanne rauhoittumaan päin jo :) veikkaan johtuvan juoksuista.. olemme leikkuuttamassa kyllä nartut juoksujen jälkeen.. en vaan kyllä ymmärrämissä päin suomea maksaaa 2 nartun sterilointi 1500e... noh, oli miten oli.. Toivottavasti jatkossa vältytään moiselta kukkoilulta..

-Ap

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinen emäntä kirjoitti:

Hei! Minulla on kaksi narttukoiraa vanempi on talvella 2-vuotta täyttävä sekarotuinen (roduista en tiedä). Ja nuorempi on 1,5v vanha myöskin sekarotuinen (rottweiler ja husky mix.).

Koirat ovat tuleet aina hyvin toimeen ja eikä ole ollut mitään riitoja ikinä mitä nyt välillä leikit mennyt yli ja toinen hemrmostunut..
MUTTA nyt tilanne ollut jo 1.5 viikkoa ihan kaaottinen.. Vanhempi koira murisee ja ärisee nuoremmalle ja tilanne kiistäytyy käsistä ja menee ihan kunnon tappeluksi! Nuorempi koira kulkee kaula korkealla ja uhittelee myös vanhemmalle.. Viikko sitten tilanne meni niin pahaksi että kun tulimme mieheni kanssa vanhemman koiran kanssa kotiin ja nuorempi odotti kotona, koirat kun kohtasivat toisensa hypäsivät koirat kun hyeenat toistensa kimppuun! Mieheni meni väliin ja sai nuoremmalta koiralta hampaat käteensä ja sitten mentiinkin lääkäriin.. Onneksi ei antibioottia kummosempaa sieltä tullut.

Tuon yhteenoton jälkeen koirat olleet ihan sopuisia, KUNNES eilen taas tuli tappelu.. en ollut näkemässä miten riita alkoi mutta kerkesin mennä ajoissa väliin.

Koirat kuitenkin isokokoisia Vanhempi 20kg ja nuorempi 40kg
Nuoremmalla alkoi juoksutkin viikonloppuna joten veikkaan niiden liittyvän asiaaan.. mutta miten pitään tätä pitää kestää? mitä voin tehdä että riitely loppuu?? Kaikki keinot ja kertomukset ovat tervetulleita!!! :)

Vielä lisäys, mieheni on joulukuun loppuun saakka toisella paikkakunnalla töissä ja olen aikalailla arkipäivät tyttöjen kanssa keskenään.. minun on vaikea mennä väliin irrottamaan kahta isoa koiraa..
Pelottaa ja stressaa tilanne.. :'(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu