Mulla on viime aikoina ollut kamalan vaikeaa. Elämä on potkinut ja uskoni on muutenkin joutunut kovalle koetukselle viimeaikaisten uutisointien vuoksi. Minulla on kuitenkin ollut halu taistella uskossa niin hyvin, kuin kykenen. Elämä ilman Jumalaa tuntuu niin tarpeettomalta.
Kaikki lähti siitä, kun talvella jouduin työttömäksi. Minut potkaistiin pitkäaikaisesta hyvästä työpaikasta ulos. Tuloni romahtivat. Alkoi tulla monenlaisia vaikeuksia. Samaan aikaan aloin kokemaan tietynlaista syrjintää ystäväpiirissäni, kun sinne ilmaantui muutamia uusia, jotka tulivat sekoittamaan kuvioita. Ja nämä onnistuivat, porukat hajosivat pienempiin leireihin. Pelko siitä, että jään kaiken ulkopuolelle, oli valtavan suuri.
Kun aloin uupumaan, en jaksanut olla enää hirveän seurallinen. Tämä taas näkyi siinä, että mun kans ei tultu niin helposti enää juttelee, eikä mullakaan ollut mieltä entiseen malliin jutella ihmisten kanssa. En enää keksinyt jutun aiheita. Lopulta olin niin uuvuksissa ja epäilyksissäni. Epäilin vahvasti Jumalan olemassa oloa. kun kesä koitti, olin jo ihan umpikujassa. Rahatkin olivat loppuneet. Aloin pitämään itteäni turhana. Töitä ei ollut edelleenkään. En niitä onnistunut saamaan. Päätin sitten, että nyt täytyy vähän rentoutua. Menin terassille nauttimaan kauniista auringon paisteesta ja ostin huurteisen, jos se nyt toisi vähän lohtua tilanteeseeni. Oloni tuntui kohentuvan.
Huomasin, että olin kohta juonut toisen, kolmannen ja neljännenkin.
Auringon laskiessa päädyin itsevarmana ja rohkeana laulamaan karaokea. Löysin laululistalta itelle tuttuja lauluja, kuten Täällä Pohjantähden alla (Petri Laaksonen), Mikä voi olla sen mukavampaa ja Lintu.
Seuraavana päivänä kuitenkin koin toimivani väärin. Sain rohkeuden ripittäytyä kaverille tästä. Sovittiin asioita ja sain jatkaa puhtaalta pöydältä, tai ainakin niin luulin.
Nyt monet ovat ruvenneet kysymään, että oletko sinä kännissä? Mistä he voivat tietää kesäisestä kommelluksestani? Siis tilanteissa, joissa olen ollut poissaolevainen, ovat he epäilleet minun olevan kännissä. Eivätkö ne tiedä, että ihmisen ollessa kännissä hänestä tuleekin puheliaampi ja rohkeampi...
Miksi he epäilevät minun olevan kännissä silloin, kun en jaksa puhua?
Epäilykseni siitä, että se, jolle ripittäydyin, ei ollutkaan kovin pitävä astia. Olisiko minun kannattanut pitää kesäinen kommellukseni salassa ja uskoa syntini anteeksi yleisestä saarnasta? Eikö rippi ole sitä varten, että se tekee uskomisesta helpompaa. Kun saa laittaa nimellisiä syntejä pois, matkanteon pitäisi olla helpompaa.
Seuraavalla kerralla, jos tulee tarvetta ripittäytymiseen, en kovin helposti uskalla lähteä siihen. Jotenkin luotto kaikkiin ihmisiin on mennyt :(
Kaikki lähti siitä, kun talvella jouduin työttömäksi. Minut potkaistiin pitkäaikaisesta hyvästä työpaikasta ulos. Tuloni romahtivat. Alkoi tulla monenlaisia vaikeuksia. Samaan aikaan aloin kokemaan tietynlaista syrjintää ystäväpiirissäni, kun sinne ilmaantui muutamia uusia, jotka tulivat sekoittamaan kuvioita. Ja nämä onnistuivat, porukat hajosivat pienempiin leireihin. Pelko siitä, että jään kaiken ulkopuolelle, oli valtavan suuri.
Kun aloin uupumaan, en jaksanut olla enää hirveän seurallinen. Tämä taas näkyi siinä, että mun kans ei tultu niin helposti enää juttelee, eikä mullakaan ollut mieltä entiseen malliin jutella ihmisten kanssa. En enää keksinyt jutun aiheita. Lopulta olin niin uuvuksissa ja epäilyksissäni. Epäilin vahvasti Jumalan olemassa oloa. kun kesä koitti, olin jo ihan umpikujassa. Rahatkin olivat loppuneet. Aloin pitämään itteäni turhana. Töitä ei ollut edelleenkään. En niitä onnistunut saamaan. Päätin sitten, että nyt täytyy vähän rentoutua. Menin terassille nauttimaan kauniista auringon paisteesta ja ostin huurteisen, jos se nyt toisi vähän lohtua tilanteeseeni. Oloni tuntui kohentuvan.
Huomasin, että olin kohta juonut toisen, kolmannen ja neljännenkin.
Auringon laskiessa päädyin itsevarmana ja rohkeana laulamaan karaokea. Löysin laululistalta itelle tuttuja lauluja, kuten Täällä Pohjantähden alla (Petri Laaksonen), Mikä voi olla sen mukavampaa ja Lintu.
Seuraavana päivänä kuitenkin koin toimivani väärin. Sain rohkeuden ripittäytyä kaverille tästä. Sovittiin asioita ja sain jatkaa puhtaalta pöydältä, tai ainakin niin luulin.
Nyt monet ovat ruvenneet kysymään, että oletko sinä kännissä? Mistä he voivat tietää kesäisestä kommelluksestani? Siis tilanteissa, joissa olen ollut poissaolevainen, ovat he epäilleet minun olevan kännissä. Eivätkö ne tiedä, että ihmisen ollessa kännissä hänestä tuleekin puheliaampi ja rohkeampi...
Miksi he epäilevät minun olevan kännissä silloin, kun en jaksa puhua?
Epäilykseni siitä, että se, jolle ripittäydyin, ei ollutkaan kovin pitävä astia. Olisiko minun kannattanut pitää kesäinen kommellukseni salassa ja uskoa syntini anteeksi yleisestä saarnasta? Eikö rippi ole sitä varten, että se tekee uskomisesta helpompaa. Kun saa laittaa nimellisiä syntejä pois, matkanteon pitäisi olla helpompaa.
Seuraavalla kerralla, jos tulee tarvetta ripittäytymiseen, en kovin helposti uskalla lähteä siihen. Jotenkin luotto kaikkiin ihmisiin on mennyt :(
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiivistä Taavi
En osaa tiivistämisen jaloa taitoa :(
Kirjoitan niin harvoin. Mutta täytyypä kiinnittää seuraavalla kerralla huomiota.
Tvi
ja Taavi tiivisti
Valitse seuraavalla kerralla rippi-isäksi (tai äidiksi) joku muu kuin kaveri. Tätä on suositettu ainakin Helsingin seurakuntaillan yhteydessä. Näin siksi että silloin saa samalla elämäkokemuksenkin mukaisia ohjeta enemmän kuin kaverilta. Lisäksi nämä vanhemmat ovat sisäistäneet senkin että asiat pidetään omana tietona.
Viisas elämänkokemusta omaava rippi-isä tietää senkin, että kyseessä on isompien ongalmavyyhtien osalta prosessi eikä kertarippi. Voi viedä vuodenkin kun sitä palastellaan ja haetaan se arkielämän ja uskon sopusointu. Kaikesta täällä palstalla olleesta huolimatta sellaistakin rinnallakulkemisen kykyä vl-liikkeestä löytyy, mutta toivoa voi Jumalan johdatusta sellaisenkin rippi-isän löytymiseen.
Mistä minä luotettavan rippi-isän noin vain löytäisin. Siis sellaisen, johon todella voi luottaa. Oudoille sitä varsinkaan uskaltautuu ripittäytymään, jos ei tiedä tämän taustoja. Se outokin rippi-isä voi vuotaa ihan samalla tavalla, kuin tuttu. Toisaalta, jos outo rippi-isä vuotaa, niin ne eivät ainakaan ihan ensimmäisenä päädy omien ystävien tietoisuuteen. On harmillista, että nyt oon ikäänkuin leimaantunut jonkinlaiseksi juopoksi, vaikka olen vain kerran kesällä muutaman ottanut. Vaikka en ottanut mitään kaatokännejä, eivät ne silti sovi uskovaiselle. Näin ajattelin ja halusin sitten tästä synnistä ripittäytyä.
Niin pitäähän sitä tuntemattomastakin jokin käsitys olla. Puhujista syntynee jokin mielikuva puheita kuuntelemalla ja muista ihmisistä kertoo tapa millä he puhuvat muista asioista. Työpaikallakin ihmiset puhuvat asioistaan usein tiettyjen samojen ihmisten kanssa, se vain on ihmisten keskuudessa niin että jotkut ovat sitä luntevasti, oikeassa suhteessa osaavat "haastaa" ihmisen miettimään itseään, ei toivottomana tapauksena mutta joidenkin asioiden osalta todellisen asiantilan osoittamalla.
Alkoholistakin on monella maailmasta parannuksen kautta vanhoillislestadiolaiseksi tulleella omaa kokemusta. Kokemusta siitä miten päästään siihen että uskovaisena eletään. Sekä niillä jotka ovat "tehneet reissun maailmaan".
Tuollainen asia on hyvinkin saattanut tulla kavereittesi tietoon muuta kautta kuin rippi-isän levittämänä. Karaokebaarissa joku on huomannut että lestadiolainen on laulamassa ja juomassa, niin siitä on varmasti nopeasti lähtenyt monenkin suun kautta juttu kiertämään.
Epäuskoiset ovat yleensä tarkkana siinä että miten he näkevät uskoa tunnustavien elävän.
He näet ajattelevat: "Tuokin tunnustaa uskoaan ja elää aivan muulla tavalla kuin uskonsa opettaa, siinä taas yksi teeskentelijä lessu". Siitä he pitävät makeana kertoa juttua eteenpäin.
Alkoholin juominen on kuoleman synti. Siinä usko kuolee pois. Onneksi olet saanut parannuksen armon takaisin uskovaiseksi.
"Tuollainen asia on hyvinkin saattanut tulla kavereittesi tietoon muuta kautta kuin rippi-isän levittämänä. Karaokebaarissa joku on huomannut että lestadiolainen on laulamassa ja juomassa, niin siitä on varmasti nopeasti lähtenyt monenkin suun kautta juttu kiertämään."
Minua ei täällä kovinkaan moni vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuoleinen tunne ja tää kaupunki on Suomen suurin. En usko, että nämä mulle tuntemattomat ihmiset olisivat hoksanneet, että satun olemaan juuri vanhoillislestadiolainen ja vieläpä osanneet heti tapauksen jälkeen suunnistaa rauhan yhdistykselle siitä kailottelemaan. Ripittäytymisestä ei ole kovinkaan paljoa aikaa, joten tieto ei ole voinut mitään muuta kautta levitä, kuin sen kautta, jolle ripittäydyin.
Jos asuisin jossain pienellä käpykylällä, jossa kaikki tuntee toisensa, tuo olisi voinut olla mahdollista. Tuolloin olisin ehkä kymmenen kertaa miettinyt, menenkö edes sinne kylän ainoaan kuppilaan laulamaan.
Sama vaikka lankeaa, ottaa pään täyteen, sehän on helppo pyytää anteeksi kun seuroja on pari kertaa viikossa, eihän sitä syntisenä kuole kun kerkiää seuroihin, ja tuleehan ne kotiinkin antamaan anteeksi.
Noin neuvoo sielunvihollinen.
Jonkin verran olen törmännyt vastaavanlaisiin hairahduksiin, jotka ovat juuri rippi-isän tai -äidin kautta päässeet leviämään. Rippi-isällä/-äidillä on saattanut olla hyväkin tarkoitus taustalla. Esimerkiksi että ystäväpiiri pitäisi huolta, ettei hairahdusta taas pääsisi käymään. Silti salaripissä kerrottuja tällaisia asioita ei saisi levitellä, se on väärin. Todella ikävä juttu. Kannattaisi ehkä ottaa asia puheeksi luottamuksen rikkoneen kaverin kanssa.
Kannattaa myös ripittäytyessä mainita, että näitä asioita ei halua levitettävän. Meikäläisten piireissä kaikille ei aina ole aivan selvää, mikä on normaalia asioiden läpikäymistä ja mikä on salarippi.
Otin puheeksi. Hän kiisti kertoneensa yhtään kellekkään. Sitten ku kysyin näiltä, jotka oletan kuulleen minusta, että onko minusta juoruttu heille, niin he eivät vastanneet mitään. Kieltäytyivät puhumasta koko aiheesta. Jos heille ei olis juoruttu, tuskin olisivat kieltäytyneet.....