Lasten hankinta ikä

Ystäväni tytär sain lapsen yli nelikymppisenä ja vielä ensisynnyttäjänä. Onneksi lapsi on terve.

Jos lapsen saa iäkkäänä ja ilman hyvää parisuhdetta ja sisruksia ei tule, se tietää lapselle yksinäistä vanhuutta. Vahemmat tai äiti vanhenee ja kuolee nuorena, sisruksia ei ole. Ei ole kiva elää ilman lähisukua, tukiverkostoa, isovanhempia. Nykyään ei ole kyläyhteisöjä, parisuhteet eivät kestä, ystävyyskin on niin ja näin.

Itse olen tässä jamassa. Älkää hankkiko lapsia vain hetken mielijohteesta ja leluiksi. Lapsuus on lyhyt aika ja pian jälkeläisenne on kamppailemassa yksin olemassaolostaan.

ihmisestä on kysymys kirjoitti:

Jos lapsen saa iäkkäänä ja ilman hyvää parisuhdetta ja sisruksia ei tule, se tietää lapselle yksinäistä vanhuutta. Vahemmat tai äiti vanhenee ja kuolee nuorena, sisruksia ei ole. Ei ole kiva elää ilman lähisukua, tukiverkostoa, isovanhempia. Nykyään ei ole kyläyhteisöjä, parisuhteet eivät kestä, ystävyyskin on niin ja näin.

Itse olen tässä jamassa. Älkää hankkiko lapsia vain hetken mielijohteesta ja leluiksi. Lapsuus on lyhyt aika ja pian jälkeläisenne on kamppailemassa yksin olemassaolostaan.

Mulla kans sama juttu, vanhempani olivat 40-v kun saivat minut, sisaruksia eikä läheistä sukua ole. Isä kuollut jo aikaa sitten, äiti vanha ja sairas, minulla on kovasti huolta hänestä. Muut ikäiseni saavat tukea ja apua vanhemmiltaan, meillä se on ollut jo vuosia toisin päin, minä tuen äitiäni.

Tosi raskasta kantaa vastuuta yksin, ystäväni eivät ymmärrä.

Itselläni ei ole lapsia enkä enää kohta nelikymppisenä haluakaan. Entä jos syntyy sairas lapsi, myöskään yövalvomisia en jaksaisi, on oma väsymys ja unettomuus jo valmiiksi niin kova. Pelkäisin myös varmasti koko ajan että lapselle sattuisi jotain. Ei kiitos.

Heräsin klo 4 tänä aamuna ja yksinäisyys tuntui niin kovana että itkin enkä saanut enää unta.

Luin muuten Eeva-lehteä, siinä oli juttua Outi Pakkasesta, hän oli saanut lapsen 43-vuotiaana. Mutta en siltikään halua enää lapsia, vaikka katselenkin joskus kateellisena perheiden läheisyyttä ja onnea.

Olisipa sisaruksia tai mies. Olisi ihanaa jos voisi jakaa vastuuta jonkun toisen kanssa. Minulla on eräs raskas asia meneillään, olisi ihana jos joku auttaisi minua siinä joskus.

Väsyttää niin että oksettaa, mutta pakko alkaa lähteä töihin.

snnnsssn kirjoitti:

Mulla kans sama juttu, vanhempani olivat 40-v kun saivat minut, sisaruksia eikä läheistä sukua ole. Isä kuollut jo aikaa sitten, äiti vanha ja sairas, minulla on kovasti huolta hänestä. Muut ikäiseni saavat tukea ja apua vanhemmiltaan, meillä se on ollut jo vuosia toisin päin, minä tuen äitiäni.

Tosi raskasta kantaa vastuuta yksin, ystäväni eivät ymmärrä.

Itselläni ei ole lapsia enkä enää kohta nelikymppisenä haluakaan. Entä jos syntyy sairas lapsi, myöskään yövalvomisia en jaksaisi, on oma väsymys ja unettomuus jo valmiiksi niin kova. Pelkäisin myös varmasti koko ajan että lapselle sattuisi jotain. Ei kiitos.

Heräsin klo 4 tänä aamuna ja yksinäisyys tuntui niin kovana että itkin enkä saanut enää unta.

Luin muuten Eeva-lehteä, siinä oli juttua Outi Pakkasesta, hän oli saanut lapsen 43-vuotiaana. Mutta en siltikään halua enää lapsia, vaikka katselenkin joskus kateellisena perheiden läheisyyttä ja onnea.

Olisipa sisaruksia tai mies. Olisi ihanaa jos voisi jakaa vastuuta jonkun toisen kanssa. Minulla on eräs raskas asia meneillään, olisi ihana jos joku auttaisi minua siinä joskus.

Väsyttää niin että oksettaa, mutta pakko alkaa lähteä töihin.

keskuteluapu auttaa ja estrogeenit jos on apea mieli.
ja miksi et saisi täältäkin apua. on myös olemassa sellainen kuin tukinet.minne voit kirjautua ja kirjoittaa,siellä on asiantuntijoitakin auttamassa.

Ei musta ainakaan oo mikään pakko hankkii lapsia alle 30 v, jos toinenvaihtoehto on ettei lapsia ollenkaan (jos nyt yhen tai kaks hankkii siis). Varsinkin ne naiset jotka tähtäävät myös opiskeluun niin voi olla hankalaa hoitaa lapsia siinä samalla, jolloin niiden hankinta voi sijottua myöhemmälle.. Vaikka tietysti ne parhaimmat mahollisuudet saada terveimmät lapset on just joku 20-30...
Ja jos tollai ajattelee niin saattaa kyl olla aika masentavaa kun jopa reilu 50v elinvuotta edessä, jos niitä omia lapsia haluaisi.. Mä oon vast vähä päälle kakskymppinen ja tunne ihan sairasta surua, kun uskon ettei mun arvo "naimamarkkinoill" ole minkäänlainen enkä niitä lapsia välttämättä tule saamaan.. Tekis mieli sanoo et jos tätä ihan hirveen pitkään jatkuu, niin kävis itsemurha monesti mielessä, jos ajattelisin noin.. Eli en antais toivon mennä vaikka olisinkin jo 30 , en sano et se järkevää olis kaikes mieles, mut oman järjen säilyttämisen kannalta joo.

Auringon säde kirjoitti:

Ei musta ainakaan oo mikään pakko hankkii lapsia alle 30 v, jos toinenvaihtoehto on ettei lapsia ollenkaan (jos nyt yhen tai kaks hankkii siis). Varsinkin ne naiset jotka tähtäävät myös opiskeluun niin voi olla hankalaa hoitaa lapsia siinä samalla, jolloin niiden hankinta voi sijottua myöhemmälle.. Vaikka tietysti ne parhaimmat mahollisuudet saada terveimmät lapset on just joku 20-30...
Ja jos tollai ajattelee niin saattaa kyl olla aika masentavaa kun jopa reilu 50v elinvuotta edessä, jos niitä omia lapsia haluaisi.. Mä oon vast vähä päälle kakskymppinen ja tunne ihan sairasta surua, kun uskon ettei mun arvo "naimamarkkinoill" ole minkäänlainen enkä niitä lapsia välttämättä tule saamaan.. Tekis mieli sanoo et jos tätä ihan hirveen pitkään jatkuu, niin kävis itsemurha monesti mielessä, jos ajattelisin noin.. Eli en antais toivon mennä vaikka olisinkin jo 30 , en sano et se järkevää olis kaikes mieles, mut oman järjen säilyttämisen kannalta joo.

Leikkisästi sanoisin, että elämässä on vain kaksi asiaa, jotka on pakko tehdä: maksaa veroja ja kuolla. Kaikki muu on vapaaehtoista, jopa lapsien hankinta. Ja kun naisten elimistö on kuitenkin rakennettu sellaiseksi, että nuorempana keho kestää paremmin synnytyksen rasituksen, on minusta suotavampaa hankkia lapset nuorempana, vaikka nykylääketiede kyllä pystyy 40-vuotiaallekin naiselle vauvahaaveen toteuttamaan. Siinä iässä olisi ehkä jo järkevämpää adoptoida.

Olet oikeassa siinä, että nykyajan työelämä asettaa tietyt reunaehdot, milloin lapsia voidaan hankkia. Ensin pitää opiskella, ja opiskelijana joutuu usein tekemään töitä, järjestä siinä sitten aikaa lapselle. Kun opiskelut on lusittu, pitää rakentaa uraa, ja työnantajat katsovat karsaasti juuri sen ikäryhmän naisia, ajatellen äitiysloman kustannuksia. Juicen laulua mukaillen, kadehdi en niitä, jotka luotuja on äidin elämään. Tietyssä mielessä yksinäisenä miehenä selviän elämän näistä haasteista melko helposti, ja isänäkin valinta olisi miehelle helpompi.

Voisin olla raadollinen, ja todeta, ettei nuoren heteronaisen arvo naimamarkkinoilla lähesty ikinä edes lähelle nollaa. Ymmärrän kyllä, että se olisi ilkeästi sanottu, mutta jopa tässä sosiaalisen mediamaailman aallonpohjassa näkee "avuliaita" tarjouksia miehiltä, jopa tällä meidän omalla palstallamme. Epäilemättä täysin pyyteettömiä tarjouksia :P

Joten, koska olet vielä niin nuori, ei sinulla ole suurta kiirettä jälkikasvua hankkia. Viidessä-kuudessa vuodessa ehdit saada elämäsi järjestykseen, löytää elämäsi miehen, ja perustaa perheen, ja olet vielä alle 30v. Ja onhan niinkin, ettei lastenhankinta ole sinänsä mikään itseisarvo: ihmisiä on maailmassa muutenkin liikaa. Adoptio jostain köyhästä maasta on minusta länsimaiselle ihmiselle parempi vaihtoehto kuin oman geenien kylveminen.

Harjuvalta_ kirjoitti:

Leikkisästi sanoisin, että elämässä on vain kaksi asiaa, jotka on pakko tehdä: maksaa veroja ja kuolla. Kaikki muu on vapaaehtoista, jopa lapsien hankinta. Ja kun naisten elimistö on kuitenkin rakennettu sellaiseksi, että nuorempana keho kestää paremmin synnytyksen rasituksen, on minusta suotavampaa hankkia lapset nuorempana, vaikka nykylääketiede kyllä pystyy 40-vuotiaallekin naiselle vauvahaaveen toteuttamaan. Siinä iässä olisi ehkä jo järkevämpää adoptoida.

Olet oikeassa siinä, että nykyajan työelämä asettaa tietyt reunaehdot, milloin lapsia voidaan hankkia. Ensin pitää opiskella, ja opiskelijana joutuu usein tekemään töitä, järjestä siinä sitten aikaa lapselle. Kun opiskelut on lusittu, pitää rakentaa uraa, ja työnantajat katsovat karsaasti juuri sen ikäryhmän naisia, ajatellen äitiysloman kustannuksia. Juicen laulua mukaillen, kadehdi en niitä, jotka luotuja on äidin elämään. Tietyssä mielessä yksinäisenä miehenä selviän elämän näistä haasteista melko helposti, ja isänäkin valinta olisi miehelle helpompi.

Voisin olla raadollinen, ja todeta, ettei nuoren heteronaisen arvo naimamarkkinoilla lähesty ikinä edes lähelle nollaa. Ymmärrän kyllä, että se olisi ilkeästi sanottu, mutta jopa tässä sosiaalisen mediamaailman aallonpohjassa näkee "avuliaita" tarjouksia miehiltä, jopa tällä meidän omalla palstallamme. Epäilemättä täysin pyyteettömiä tarjouksia :P

Joten, koska olet vielä niin nuori, ei sinulla ole suurta kiirettä jälkikasvua hankkia. Viidessä-kuudessa vuodessa ehdit saada elämäsi järjestykseen, löytää elämäsi miehen, ja perustaa perheen, ja olet vielä alle 30v. Ja onhan niinkin, ettei lastenhankinta ole sinänsä mikään itseisarvo: ihmisiä on maailmassa muutenkin liikaa. Adoptio jostain köyhästä maasta on minusta länsimaiselle ihmiselle parempi vaihtoehto kuin oman geenien kylveminen.

Työelämä työelämä. Kannattaisikin tehdä lapset jo opiskeluaikana, niin ei tule katkoksia sinne työelämään.

työelämä kirjoitti:

Työelämä työelämä. Kannattaisikin tehdä lapset jo opiskeluaikana, niin ei tule katkoksia sinne työelämään.

Just joo. Perustuuko tämä mielipide omakohtaiseen kokemukseen perheellisen opiskelijan arjesta? Ei mikään maailman helpoin yhtälö.

......... kirjoitti:

Just joo. Perustuuko tämä mielipide omakohtaiseen kokemukseen perheellisen opiskelijan arjesta? Ei mikään maailman helpoin yhtälö.

Ei kannata aina valita helpointa vaihtoehtoa. Turhat ajanvietteet vähemmälle niin lasten kasvatus kyllä onnistuu opiskeluaikana.

just joo kirjoitti:

Ei kannata aina valita helpointa vaihtoehtoa. Turhat ajanvietteet vähemmälle niin lasten kasvatus kyllä onnistuu opiskeluaikana.

Olen siinä mielessä samaa mieltä kanssasi, että juurikin fyysisen iän kannalta lapset olisi parasta hankkia opiskeluiden ohessa. Koska luonnollisesti tiedetään ihmisten saaneen, ja saavan edelleen, jälkeläisiä myös kurjemmissa olosuhteissa, ei ole toki epäilystä siitä, etteikö lasten kasvatus onnistuisi myös opiskeluiden aikana.

Eri asia sitten onkin, onko siinä yksilön omalta kannalta järkeä. Kun yli puolet avioliitoistakin päätyy eroon, on melko epätodennäköistä, että se opiskeluiden aikainen tyttö/poikaystävä on se, kenen kanssa harmaannutaan. Yksinhuoltajanakin homma toki luonnistuu, mutta niin, edelleen se ydinperhemalli lienee se, mistä, paremman sanan puutteessa "vakaimmat", uudet ihmiset syntyy ja kasvaa.

Nämä ovat henkilökohtaisia valintoja, ja siten toki kenen tahansa omassa harkintavallassa. Itse olen sitä mieltä, että maailma on jo niin täynnä ihmisiä, ettei lisää kaivata, varsinkaan Suomen kaltaiseen rikkaaseen länsimaahan, joissa luonnonvaroja kulutetaan sikailematta.

Sanotaan, että vapaaehtoisesti (yksinäisen miehen tapauksessa luonnollisesti lainausmerkeissä) lapsettomat ovat itsekkäitä, ja haluavat kaiken itselleen. Olen eri mieltä. Minusta nykyaikana, varsinkin länsimaissa, vapaaehtoisesti lapsettomana eläminen on suurta epäitsekkyyttä, ja vastuunsa tuntemista yhteisestä elinympäristöstä. Minusta on puhdasta itsekkyyttä hankkia itselleen jälkeläisiä, omien pikkugeeniensä pikkupuolikopioita, kun kolmannessa maailmassa riittäisi adoptoitavia orpoja miljoonittain. Samalla rikastuisi suomalainen geeniperimä.