Seurustelin puolivuotta täyden narsistin kanssa. Olen nyt 20 vuotias nainen kokkolasta. Mieheni oli minua pari vuotta vanhempi. Aloitimme suhteemme rakastuttua tampereella eräillä festareilla. Mennään tähän suhteemme aloittamiseen. Olin sielä festareilla parin frendini kanssa. Menimme paikalliseen grilliin syömään. Exäni tuli sieltä ihanine vaatteineen ja jo siinä katsoin, että helevetti tuossa olisi elämäni mies. Hän kulki siihen hymyssä suin. Kysyi, että voisinko tarjota ateriat neitokaisille. Vastasimme, että onko sinulla niin paljon varaa meihin. Hän sanoi, että on toki, mulla on aina varaa noin kauniisiin naisiin, joista yksi on kaunein. Syötyämme hän kysyi meiltä, että mihin olemme menossa. Vastasimme tietenkin, että linjaauto lähtee kokkolaan puolen tunnin päästä. Hän katsoi koko sen ajan minua ja minä jo siinä meinasin läkästyä kuoliaaksi. En tiedä, mutta jostain kumman syystä frendini lähtivät juuri sinä hetkenä käymään vessassa. Minä jäin komistuksen kanssa istumaan pöytään. Hän kysyi nimeäni ja paljon muutakin. Ja sanoi että olisi kiva nähdä jossain joskus. Myönsin, että niin olisikin. Sitten hän antoi puhelinnumeronsa ja erkaannuimme pois tampereelta.
Dösässä meinasin punastua kokoajan. Frendini tietysti arvasivat asian. No seuraavana päivänä hän soitti minulle, että on tulossa kokkolaan työkeikalle viikoksi ja kävisikö minulle, että hän tulisi luokseni. En voinut kieltäytyä. Ja hän tuli. No arvaattekin, että meillä oli todella ihanaa ja aloimme seurustelemaan. 6 kuukauden aikana se ihana sinisilmä muuttui täydeksi paholaiseksi! Hän oli todella itsekäs ja meillä oli kauheasti riitaa. Hän jopa löi minua monta kertaa ja itkin yksin huoneessani. Hän oli joka ilta kaljalla kavereidensa kanssa ja minä olin yksin himassa ja tuijotin kattoa. Aina kun hän tuli kännissä kotiin, haisi aivan kaljalle ja oksenteli sinne sun tänne. No minä tietysi aina autoin tarpeen mukaan häntä ja vein sänkyyn. Seuraavana aamuna hän syytti minua suhteemme vaikeuksista ja laittoi hakkaamisetkin minun syykseni. Vittu mitä mä niinkun olin tehnyt!? Rakastin häntä niin paljon kun voin ja hän vaan aina meni menojaan kavereidensa kanssa ja minä olin yksin kotona. Joo olihan meillä ihanaa ja hän sai minulta melkein joka toinen ilta. Ja sanoi, että se ei riittäisi ja tarvisi lisää. No olin silleen että okei.
Mutta eipäs sekään ollut syy hänen kusipäisyydelleen. Vaan se että mä kyttään hänen menemisiään ja rajoitan häntä. Tottakai mä nyt alan miettimään, jos ukko on joka ilta kaljalla ja selvästikin välttelee minua. Se on ihan normaalia parisuhteessa olevan toimintaa! Uhkasin häntä moneenkin otteeseen poliisilla, mutta mies sanoi että sen jos teet, heitän sut alas tosta parvekkeelta ja en jää kaipaamaan. Ajatelkaa miten hän puhui minulle! Itken jo kun kirjoitan tätä tekstiä! Olenko tosiaan näin säälittävä vai onko vika oikeasti minussa? Minä en haastanut mistään muusta riita, kuin hänen joka iltaisesta juopottelustaan, väkivallasta minua kohtaan ja kummamaisuudestaan yleensäkin. Seksi kyllä kelpasi ja on tässä yksi muukin kerrottavuus. Nimittäin kun kerran sitä teimme, halusin hakea pari siideriä kesken kaiken. No hänpä ei minua siitä sängystä laskenut pois, vaan vaihtoi väkisin asentoa. Eikös minun ole oikeus päästä liikkua ja mennä miten haluan, ilman että mies pitää mua sängyssämme väkisin. Luokitellaanko tuo jo raiskaukseksi? Koko juttumme kaatui siihen, kun se oli kännispäissään mennyt baarista eräälle naiselle ja panettanut itseään sielä. Välillä tuntuu, että onneksi pääsin tuosta narsistisesta siasta eroon, mutta toisaalta taas ikävöin häntä kokoajan. Oi jos näkisitte hänet, niin pyörtyisitte. Onko kellään ollut samanlaista tarinaa? Ja eihän tähän voi olla olemassa muuta diagnoosia, kuin narsistisuus ja ennenkaikkea alkoholismi?
Dösässä meinasin punastua kokoajan. Frendini tietysti arvasivat asian. No seuraavana päivänä hän soitti minulle, että on tulossa kokkolaan työkeikalle viikoksi ja kävisikö minulle, että hän tulisi luokseni. En voinut kieltäytyä. Ja hän tuli. No arvaattekin, että meillä oli todella ihanaa ja aloimme seurustelemaan. 6 kuukauden aikana se ihana sinisilmä muuttui täydeksi paholaiseksi! Hän oli todella itsekäs ja meillä oli kauheasti riitaa. Hän jopa löi minua monta kertaa ja itkin yksin huoneessani. Hän oli joka ilta kaljalla kavereidensa kanssa ja minä olin yksin himassa ja tuijotin kattoa. Aina kun hän tuli kännissä kotiin, haisi aivan kaljalle ja oksenteli sinne sun tänne. No minä tietysi aina autoin tarpeen mukaan häntä ja vein sänkyyn. Seuraavana aamuna hän syytti minua suhteemme vaikeuksista ja laittoi hakkaamisetkin minun syykseni. Vittu mitä mä niinkun olin tehnyt!? Rakastin häntä niin paljon kun voin ja hän vaan aina meni menojaan kavereidensa kanssa ja minä olin yksin kotona. Joo olihan meillä ihanaa ja hän sai minulta melkein joka toinen ilta. Ja sanoi, että se ei riittäisi ja tarvisi lisää. No olin silleen että okei.
Mutta eipäs sekään ollut syy hänen kusipäisyydelleen. Vaan se että mä kyttään hänen menemisiään ja rajoitan häntä. Tottakai mä nyt alan miettimään, jos ukko on joka ilta kaljalla ja selvästikin välttelee minua. Se on ihan normaalia parisuhteessa olevan toimintaa! Uhkasin häntä moneenkin otteeseen poliisilla, mutta mies sanoi että sen jos teet, heitän sut alas tosta parvekkeelta ja en jää kaipaamaan. Ajatelkaa miten hän puhui minulle! Itken jo kun kirjoitan tätä tekstiä! Olenko tosiaan näin säälittävä vai onko vika oikeasti minussa? Minä en haastanut mistään muusta riita, kuin hänen joka iltaisesta juopottelustaan, väkivallasta minua kohtaan ja kummamaisuudestaan yleensäkin. Seksi kyllä kelpasi ja on tässä yksi muukin kerrottavuus. Nimittäin kun kerran sitä teimme, halusin hakea pari siideriä kesken kaiken. No hänpä ei minua siitä sängystä laskenut pois, vaan vaihtoi väkisin asentoa. Eikös minun ole oikeus päästä liikkua ja mennä miten haluan, ilman että mies pitää mua sängyssämme väkisin. Luokitellaanko tuo jo raiskaukseksi? Koko juttumme kaatui siihen, kun se oli kännispäissään mennyt baarista eräälle naiselle ja panettanut itseään sielä. Välillä tuntuu, että onneksi pääsin tuosta narsistisesta siasta eroon, mutta toisaalta taas ikävöin häntä kokoajan. Oi jos näkisitte hänet, niin pyörtyisitte. Onko kellään ollut samanlaista tarinaa? Ja eihän tähän voi olla olemassa muuta diagnoosia, kuin narsistisuus ja ennenkaikkea alkoholismi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei. Eteenpäin vaan, mitä sitä turhaan elämäänsä kusipäiden kanssa tuhlaamaan.
Ei itselläni, parhaalla kaverillani tosin vähän saman tyylinen. Kun ero heidän kohdallaan tuli, tämä mun kaveri silti rakasti poikaa vaikka olikin tehnyt paskamaisen tempun.
Ajan kanssa ymmärtänyt kuinka pahasti poika oli sitä satuttanut. Mä voin vaan nostaa hattua että tässä mun ystävä on, kaiken paskan jälkeen vieläkin istumassa mun vieressä.