Oliko exäni mielialahäiriöinen?

Erosin noin vuosi sitten miehestä jonka kanssa asuin saman katon alla puolisen vuotta.

Oikeastaan miehen ongelmat alkoivat näkyä melkein heti yhteen muuton jälkeen. Aluksi ne näyttivät olevan pelkästään alkoholin aiheuttamia tiloja joista seurasi riitaa välillämme.
Sittemmin miehen käytös muuttui erittäin oudoksi, etenkin humalasoituneena, mutta myös selvinpäin. Yhtenä hetkenä hän saattoi olla hyvällä tuulella, mutta jos vähänkin torjuin häntä (halusin omaa rauhaa tai ei huvittanut harrastaa seksiä) niin käytös muuttui dramaattisesti aivan päin vastaiseksi.

Muistan erään yön, hän oli tullut baarista kotiin ja itse olin jo sängyssä nukkumassa. Hän tuli viereeni ja yritti lähennellä, mutta torjuin yrityksen koska minulla oli aikainen herätys seuraavana päivänä töihin, omasta mielestäni aivan ymmärrettävä syy siis.
Hän loukkaantui tottakai, nousi sängystä ja meni wc:hen ja 10 minuutin päästä hän tuli takaisin hiukset kaljuksi ajettuna.
Hän jatkoi yrittämistä kunnes tiuskasin ja siitäkös hän innostui! Hän aloitti hirveän piinaavan papupatamaisen väittelyn kanssani vaikka en halunnut puhua vain nukkua. Hän jatkoi ja jatkoi oikein silmät kiiluen ja vaikka sanoin että jos vastaan hänen kysymyksiinsä niin lupaako hän lopettaa ja antaa mun nukkua, ja hän lupasi, mutta kaikki alkoi aina vain alusta ja alusta.
Hän siis tosiaankin kysyi monta asiaa useamman kerran niinkuin ei olisi muistanut että olen jo vastannut hänelle. Lopulta turhauduin ja siirryin olohuoneeseen sohvalle mutta hän seurasi minun perässä ja jatkoi ahdistamistani.

Se käytös alkoi oikeasti olla jo hitusen pelottavaa, kun mikään ei meinannut mennä sen tyypin kallosta sisään. Lopulta itse murruinkin siinä ja aloitin huutamisen keskellä yötä koska olin niin väsynyt .
Sitten hän lopetti ja lähti ulos hortoilemaan. Kohta hän soittaa jonkun epämääräisen puhelun minulle että on eksyksissä ja itkeä tihruttaa. Kävin hakemassa hänet ulkoa läheisestä puistosta ja mentiin nukkumaan, mutta hetken päästä havahduinkin siihen un hän alkaa itkemään ja sanoo että minun tulisi jättää hänet. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta eikä viimeinen kun hän noin tekee.

Tuo oli siis kaikista pelottavin hetki koska hänellä oli alkoholiakin veressä. Mutta monesti samankaltaisia mielentilanmuutoksia tulee siis ihan tyhjästä päivisin selvinpäin ja monesti itkee että pitää erota ja hän tappaa itsensä, ja sitten kun oma sietokyky on loppunut ja olen hänelle sanonutkin että no ehkä meidän pitää sitten erota, niin sitten heti itkee että en saa jättää häntä ja jos jätän niin hän taas tappaa itsensä.

Tuota taistelua käytiin melkein koko sen ½ vuoden yhteis elon aikana ja se vain tiheni loppua kohden.

Sitten sain aikaiseksi pistää poikki koko homman, ensin mies tottakai itki perääni, sitten hän haukkui kaikilla mahdollisilla tavoilla ja sanoi etten saa olla kenenkään muun kanssa hänen jälkeensä.
Uhkaili välillä tulevansa uuden kämppäni ovelle (muutin siis toiselle paikkakunnalle) seuraavaksi hän oli olevinaan hyväksynyt asian ja halusi jatkaa kavereina , ja sitten taas alkoi haukkuminen ja syyllistäminen että tuhosin hänen elämänsä.
Tätä *askaa jatkui melkein 4kk kunnes käskin hänen olla ottamatta enään yhteyttä minuun.
Pari kuukautta siinä meni ja kun hän sitten otti yhteyttä niin kaikki näytti olevan aluksi ok, mutta aina aika ajoin ensin kun olemme jutelleet normaaleja asioita mukavalla sävyllä, niin sitten yhtäkkiä hän alkaa taas viitata meidän silloiseen suhteeseen ja kuinka meidän pitäisi olla yhdessä.
Minä olen aina hänen ja on epäreilua häntä kohtaan kun lähdin ja minulla menee hyvin, olen paha ihminen, hänessä ei ole vikaa ja en saisi tapailla muita jos hänkään ei tapaile. Ja kohta taas pyytelee anteeksi ja on mukava jne..

Hänellä on kuulemma nyt uusi tyttöystävä jota hän omien sanojen mukaan käyttää hyväkseen, kuulemma kostaa tuolle tytölle sen minkä MINÄ hänelle tein.

Niin eli kysymys kuuluu epäselvän tekstin pohjalta, onko exäni mahdollisesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriötä sairastava? Olen kyllä myös miettinyt että hänessä on lievää narsistiakin..

Tokihan meilla kaikilla jonkinlaisia ajoittaisia häiriöitä on, mutta tuo puoli vuotta tuon ihmisen kanssa oli jotain niin hirveätä ja minusta tuo hänen eronsa käsitteleminen ei ole kovinkaan tervettä ollut..
4272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se oli vaan mustasukkainen

Äänestä

Mustasukkainen mistä? Tiedän että hän eron jälkeen oli mustasukkainen joka ikiselle miehelle jonka kanssa juttelin edes, mutta entä muuten?

Lisään tuohon yllä olevaan tekstiini vielä että nykyisin jutellessamme hän siis tosiaan on väliin ihan ok ja hyvän tuulinen, saattaa kehuskella työpäiväänsä tai vaikka jotain naista jota on paneskellut. Tunnin päästä valittelee masentuneena turhaa elämäänsä ja kyselee onko millään mitään merkitystä. Hän saattaa haukkua mutia joilla menee hänen mielestään paremmin ja sanoo etteivät he ansaitse sitä onnea ja taas on epäreilua kaikki.

Äänestä

Hävettää myöntää, mutta itse käyttäydyin aivan samalla tavalla monta vuotta sitten, ennen kun sain diaknoosin ja lääkkeet.

Äänestä

Kyseessä on todennäköisesti epävakaa persoonallisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieli kirjoitti:

Erosin noin vuosi sitten miehestä jonka kanssa asuin saman katon alla puolisen vuotta.

Oikeastaan miehen ongelmat alkoivat näkyä melkein heti yhteen muuton jälkeen. Aluksi ne näyttivät olevan pelkästään alkoholin aiheuttamia tiloja joista seurasi riitaa välillämme.
Sittemmin miehen käytös muuttui erittäin oudoksi, etenkin humalasoituneena, mutta myös selvinpäin. Yhtenä hetkenä hän saattoi olla hyvällä tuulella, mutta jos vähänkin torjuin häntä (halusin omaa rauhaa tai ei huvittanut harrastaa seksiä) niin käytös muuttui dramaattisesti aivan päin vastaiseksi.

Muistan erään yön, hän oli tullut baarista kotiin ja itse olin jo sängyssä nukkumassa. Hän tuli viereeni ja yritti lähennellä, mutta torjuin yrityksen koska minulla oli aikainen herätys seuraavana päivänä töihin, omasta mielestäni aivan ymmärrettävä syy siis.
Hän loukkaantui tottakai, nousi sängystä ja meni wc:hen ja 10 minuutin päästä hän tuli takaisin hiukset kaljuksi ajettuna.
Hän jatkoi yrittämistä kunnes tiuskasin ja siitäkös hän innostui! Hän aloitti hirveän piinaavan papupatamaisen väittelyn kanssani vaikka en halunnut puhua vain nukkua. Hän jatkoi ja jatkoi oikein silmät kiiluen ja vaikka sanoin että jos vastaan hänen kysymyksiinsä niin lupaako hän lopettaa ja antaa mun nukkua, ja hän lupasi, mutta kaikki alkoi aina vain alusta ja alusta.
Hän siis tosiaankin kysyi monta asiaa useamman kerran niinkuin ei olisi muistanut että olen jo vastannut hänelle. Lopulta turhauduin ja siirryin olohuoneeseen sohvalle mutta hän seurasi minun perässä ja jatkoi ahdistamistani.

Se käytös alkoi oikeasti olla jo hitusen pelottavaa, kun mikään ei meinannut mennä sen tyypin kallosta sisään. Lopulta itse murruinkin siinä ja aloitin huutamisen keskellä yötä koska olin niin väsynyt .
Sitten hän lopetti ja lähti ulos hortoilemaan. Kohta hän soittaa jonkun epämääräisen puhelun minulle että on eksyksissä ja itkeä tihruttaa. Kävin hakemassa hänet ulkoa läheisestä puistosta ja mentiin nukkumaan, mutta hetken päästä havahduinkin siihen un hän alkaa itkemään ja sanoo että minun tulisi jättää hänet. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta eikä viimeinen kun hän noin tekee.

Tuo oli siis kaikista pelottavin hetki koska hänellä oli alkoholiakin veressä. Mutta monesti samankaltaisia mielentilanmuutoksia tulee siis ihan tyhjästä päivisin selvinpäin ja monesti itkee että pitää erota ja hän tappaa itsensä, ja sitten kun oma sietokyky on loppunut ja olen hänelle sanonutkin että no ehkä meidän pitää sitten erota, niin sitten heti itkee että en saa jättää häntä ja jos jätän niin hän taas tappaa itsensä.

Tuota taistelua käytiin melkein koko sen ½ vuoden yhteis elon aikana ja se vain tiheni loppua kohden.

Sitten sain aikaiseksi pistää poikki koko homman, ensin mies tottakai itki perääni, sitten hän haukkui kaikilla mahdollisilla tavoilla ja sanoi etten saa olla kenenkään muun kanssa hänen jälkeensä.
Uhkaili välillä tulevansa uuden kämppäni ovelle (muutin siis toiselle paikkakunnalle) seuraavaksi hän oli olevinaan hyväksynyt asian ja halusi jatkaa kavereina , ja sitten taas alkoi haukkuminen ja syyllistäminen että tuhosin hänen elämänsä.
Tätä *askaa jatkui melkein 4kk kunnes käskin hänen olla ottamatta enään yhteyttä minuun.
Pari kuukautta siinä meni ja kun hän sitten otti yhteyttä niin kaikki näytti olevan aluksi ok, mutta aina aika ajoin ensin kun olemme jutelleet normaaleja asioita mukavalla sävyllä, niin sitten yhtäkkiä hän alkaa taas viitata meidän silloiseen suhteeseen ja kuinka meidän pitäisi olla yhdessä.
Minä olen aina hänen ja on epäreilua häntä kohtaan kun lähdin ja minulla menee hyvin, olen paha ihminen, hänessä ei ole vikaa ja en saisi tapailla muita jos hänkään ei tapaile. Ja kohta taas pyytelee anteeksi ja on mukava jne..

Hänellä on kuulemma nyt uusi tyttöystävä jota hän omien sanojen mukaan käyttää hyväkseen, kuulemma kostaa tuolle tytölle sen minkä MINÄ hänelle tein.

Niin eli kysymys kuuluu epäselvän tekstin pohjalta, onko exäni mahdollisesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriötä sairastava? Olen kyllä myös miettinyt että hänessä on lievää narsistiakin..

Tokihan meilla kaikilla jonkinlaisia ajoittaisia häiriöitä on, mutta tuo puoli vuotta tuon ihmisen kanssa oli jotain niin hirveätä ja minusta tuo hänen eronsa käsitteleminen ei ole kovinkaan tervettä ollut..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu