tämä on arka aihe ottaa puheeksi,mutta se vaan on niin että varattunakaan ei ole tunteilta turvassa.
Olen jo keski-ikäistynyt nainen,lapsiakin on ja yli 10 vuotta saman miehen lakanoissa pyörinyt. Avioliittomme ei ole ollut onnellinen enää muutamaan vuoteen ja olemmekin toisillemme suoraan sanoneet että olemme vain isä ja äiti. Seksiä on harvoin,mutta kumpikaan ei usein kyllä haluakaan.
Olen ihastunut ennenkin, hetkellisesti vaikuttunut toisesta miehestä ja se on kuollut lähinnä vastakaiun puutteesta. Viimeiset pari vuotta olenkin ajatellut,että elämäni on tässä ja hyvä elämä se on ollutkin, sielunkumppania ei ole olemassakaan ainakaan kaikille meistä. Olen ajatellut, että minun on tyytyminen alkoholisoituneeseen mieheeni, joka ei juuri arvosta minua sängyn ulkopuolella, eikä sielläkään. Ettei kukaan enää huolisi tai haluaisi minua, vanhaa naista.
Minä itse en ensin tätä miestä noteerannut suuresti,mutta tämä noteerasi minut niin näkyvästi työpaikallamme, että olin kerta kaikkiaan myyty nainen. Tämä on ehkä viimeinen tilaisuuteni kokea jotakin suurta, ehkä jopa löysin sen sielunkumppanini? Mutta mies ei ehkä tiedä, että olen naimisissa tai ainakaan en ehkä haluaisi pelästyttää häntä heti pois kertomalla sitä. Mutta voinko valehdella jos hän kysyy? Ja voinko mennä vieraan miehen kanssa kahville? Seksisuhdetta en missään nimessä aio aloittaa niin kauan kun olen naimisissa, mutta olisiko niin väärin tutustua toiseen ennen kuin alkaa rikkoa omaa perhettään? Avioliitto on sydämessäni jo kuollut, mutta lapset kuvassa mutkistavat elämää, sillä he ovat kuitenkin ykkösasia elämässäni. Joudunko odottamaan kunnes lapseni ovat aikusia, ennen kuin voin kokea onnea ja saada rakkautta?
Please älkää tuomitko minua, olen vain ihminen, en vielä ainakaan "vanha nainen hunningolla"
Olen jo keski-ikäistynyt nainen,lapsiakin on ja yli 10 vuotta saman miehen lakanoissa pyörinyt. Avioliittomme ei ole ollut onnellinen enää muutamaan vuoteen ja olemmekin toisillemme suoraan sanoneet että olemme vain isä ja äiti. Seksiä on harvoin,mutta kumpikaan ei usein kyllä haluakaan.
Olen ihastunut ennenkin, hetkellisesti vaikuttunut toisesta miehestä ja se on kuollut lähinnä vastakaiun puutteesta. Viimeiset pari vuotta olenkin ajatellut,että elämäni on tässä ja hyvä elämä se on ollutkin, sielunkumppania ei ole olemassakaan ainakaan kaikille meistä. Olen ajatellut, että minun on tyytyminen alkoholisoituneeseen mieheeni, joka ei juuri arvosta minua sängyn ulkopuolella, eikä sielläkään. Ettei kukaan enää huolisi tai haluaisi minua, vanhaa naista.
Minä itse en ensin tätä miestä noteerannut suuresti,mutta tämä noteerasi minut niin näkyvästi työpaikallamme, että olin kerta kaikkiaan myyty nainen. Tämä on ehkä viimeinen tilaisuuteni kokea jotakin suurta, ehkä jopa löysin sen sielunkumppanini? Mutta mies ei ehkä tiedä, että olen naimisissa tai ainakaan en ehkä haluaisi pelästyttää häntä heti pois kertomalla sitä. Mutta voinko valehdella jos hän kysyy? Ja voinko mennä vieraan miehen kanssa kahville? Seksisuhdetta en missään nimessä aio aloittaa niin kauan kun olen naimisissa, mutta olisiko niin väärin tutustua toiseen ennen kuin alkaa rikkoa omaa perhettään? Avioliitto on sydämessäni jo kuollut, mutta lapset kuvassa mutkistavat elämää, sillä he ovat kuitenkin ykkösasia elämässäni. Joudunko odottamaan kunnes lapseni ovat aikusia, ennen kuin voin kokea onnea ja saada rakkautta?
Please älkää tuomitko minua, olen vain ihminen, en vielä ainakaan "vanha nainen hunningolla"
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Rikkoa omaa perhettään"? Eikös teidän perhe jo ole rikki jos suhteesi puolisoosi on noin kuollut? Ihmiset piiloutuvat lasten taakse kun eivät uskalla ottaa riskejä. Mitäpä luulet lastesi ajattelevan aikanaan kun tajuavat että heidän takiaan on kulissia pidetty yllä? Heidän takiaan on äiti hiljaa kärsinyt ja ollut onneton.
näin olen itsekin ajatellut, mutta miettinyt niitä vain omina selityksinä, joita itsekäs ihminen tarjoaa kun rikkoo kodin. Olen aina halunnut ehjän ja pitkän parisuhteen ja lapsia ja siksi tässä näinkin monta vuotta taistellut. Ystävät ja läheiset ovat kehoittaneet eroamaan vo vuosia sitten, mutta epäonnistumisen myöntäminen ei ole helppoa. Suvussani avioliitot eivät kestä, halusin olla poikkeus.
Yhtenä aamuna tuijotin peilikuvaani ja myönsin,etten ole enää nuori. Ei ole mikään salaisuus, että naisten "markkina-arvo" laskee ikääntyessä. Luulin,etten enää saisi ketään. Nyt sitten olen tajunnut,että voisin saadakin, ainakin joku on huomannut minut ja isosti.
Olen vielä isojen kysymysten äärellä. Enhän toki tiedä,tuleeko ihastumisesta mitään, enkä sitäkään,mihin kaikki johtaisi. Vai menenkö itse lopulta vain enemmän lukkoon ja toisen mielenkiintokin lopahtaa.
En tiedä mitä tehdä, mitä teen kun tapaan miehen, joka itsetuntoni maasta nosti. Mutta ihanaa edes tämä pieni hetki ajatella, että olen vielä nainen, jonka elämä ei ehkä ole loppelämäksi pelkkää kotileikkiä.
Me eletään vain kerran täällä.
Elät itseäsi varten, kyllä lapsetkin haluavat että olet onnellinen. Lapset tajuaa enemmän kuin uskommekaan. Ne näkee jos vanhemmat ei viihdy keskenään. Naisilla on tapana vetää se marttyyrin viitta niskaan, "kun on ne lapset", "mitä muutkin sanois", "pärjääkö se mies sitten enää"... Ja tästä syystä meillä on paljon katkeroituneita, ennenaikaisesti vanhentuneita, ylipainoisia, huolittelemattomia itsensä unohtaneita naisia.
Mutta älä jätä miestäsi toisen takia, vaan tee se itsesi takia.
Uusi suhde ei välttämättä toimi ja menneeseen ei ole enää paluuta. Valmistaudu elämään yksin ja voit onnistua.
Onhan tässä yritetty valmistautua ja kuvitella elämää nimenomaan yksin. Tämä mies vain nyt sattui noteeraamaan minut tavalla, jolla luulin, etten enää miehiä kiinnosta... Uskomatonta, kuinka hyvin sovin kuvaukseesi, jopa tuossa, "pärjääkö se mies sitten enää" - kohdassa, kirjaimellisesti jopa näitä on mietitty! Mietin mitä lupasin alttarilla... lupasinko huolehtia toisen pärjäämisestä elämän loppuunsa saakka? En ihan niillä sanoilla, mutta lupasinhan tavallaan... mutta kuka huolehtisi minusta?
Ihmisten lisäksi kuviossa on koko elämä, ystäväpiiri, sukulaiset, talot ja autot, yhteiset lainat... ja tosiaan mitä muutkin sanois?! Miehen alkoholisoituminenkin on niin hyvin piilotettu HÄNEN sukulaisiltaan, että sitähän ei ole, ei mitään syytä jättää hyvää miestä... jotenkin vaan tulee mieleen, että eikös hänkin ansaitsis mahdollisuuden tulla rakastetuksi ja minusta ei enää siihen hommaan ole? Jos joku muu rakastaisi häntä, jos minä pistäisin pisteen liitolle?
Tämä on tätä selittelyä, etten harkitsisi niin itsekkäitä, että olisin edelleen se epäitsekäs kaiken muun ja muut edellensä laittava äiti...
ja ps. katkeroitunut minusta ehkä tulee ajan myötä, jos mikään ei muutu, mutta en todellakaan ole ennenaikaisesti vanhentunut, enkä ylipainoinen ja laittautuakin jaksan yhä joka aamu... että en kai vielä ole itseäni kuitenkaan unohtanut?
"Koko elämä" merkitsee sinulle taloja ja autoja, yhteisiä lainoja? Se on selvä että nykyinen ystäväpiiri saattaisi harventua. Jotkut ihmiset eivät voi hyväksyä toisten avioeroa mutta eiväthän he silloin ole SINUN ystäviäsi jos hylkäävät sinut elämänmuutoksen keskellä.
Kuka SINÄ olet ilman miestäsi ja yhteistä materiaa? Eikö nyt olisi jo aika ottaa siitä selvää riippumatta onko kuvioissa uutta miestä vai ei.
Miksi valehtelisit hänelle naimisissaolostasi? Jos hän on mahdollinen sielunkumppani, niin mitä se tekisi sitten tulevaisuudessa? Valheille on huono rakentaa.
Jos eroat, niin muista tehdä se itseäsi varten. Voi olla kova paikka huomatakin, että ei kukaan olekaan valmiina odottamassa sinua uuteen suhteeseen. Tai vaikka olisikin, niin se ero silti kannattaa läpikäydä. Ei ole uudesta suhteesta kiva, jos tulee kauhea lasti mukana. Eikä puolisoa ajatellen ole parasta sekään, että et ole enää sydämelläsi mukana.
Mene kahville, tutustu jne. ihmeessä, jos olet jo varma erosta ja teet sitä parhaillaan, mutta ole rehellinen sille toiselle tilanteestasi. Jos taas mietit, että ei viitsi erota, ennen kuin joku huolii tai uusi on katseltuna: eroa ja ole yksin. Sitä sinä eniten tarvitset, jotta voisit oppia pärjäämään ilman muita ja oppia pois tuosta epäitsenäisyydestäsi.
Jos teidän avioliittoonne on jo kuollut tai kuolemassa niin mieti eroa itsesi vuoksi, älä jonkun uuden miehen.
Käytännön asioita on paljon hoidettava, mutta lopulta ero voi olla suuri helpotus, ei pelkästään siis uusi mahdollisuus.
Mitä tulee tuohon mieheen niin voithan pyytää kahville ja kerrot kahvilla että olet naimisissa ja tilanteestasi.
Tärkeintä on kuitenkin tehdä päätös ilman tuota uutta miestä tahdotko erota vai et.
Olen käynyt samaa asiaa läpi aloittajan kanssa. Olen itse käynyt kahvilla muutaman kerran tapaamani miehen kanssa. Hän tietää tilanteeni ja itselleni ainakin nämä yhteiset hetket ovat olleet hyvin antoisia, voimaa antavia ja käymämme keskustelut ovat avanneet silmäni.
Tiedän nyt mistä olen jäänyt paitsi ja olen päättänyt kääntää uuden sivun elämässäni ja elää itseäni varten. Tiedän, että valitsemani tie ei ole helppokulkuisin - eikä sen pidäkään olla. Menen sinne, missä minun on hyvä olla.
Onnea ja rohkeutta myös aloittajalle. Kiitos myös muiden kannustavista kommenteista.
uskomattoman positiivisia ja kannustavia vastauksia sain, sydämellinen kiitos niistä