Käräjäoikeus päätti toimivallastaan
Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus joutui ensitöikseen käsittelemään puolustuksen väitteen siitä, ettei Suomen viranomaisilla olisi lakiin perustuvaa oikeutta esittää rahankeräysrikosasiassa rikossyytettä. Väite perustui siihen, että sijoitusklubin kotipaikka oli Isossa-Britanniassa ja sen toiminta oli sallittua siellä.
Syyttäjän mukaan teko on tehty Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla. Tähän myös käräjäoikeus ratkaisussaan päätyi, eli hylkäsi väitteen siitä että sillä ei olisi asiassa legitimaatiota.
Jutun käsittelyyn on varattu Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa seitsemän päivää.

Vastaukset 8
Vanhimmat
eläkään oikeus on voittanut Suomessa on oikeutta
http://yle.fi/uutiset/miljoona_euroa_wincapitalle_-_kokkolalaismies_haali_rahaa_kymmenilta/6915638
pitkäsen jorinat ei paljoa paina=)
Tää naulaa ropluutin valutta-alus-astiaan kiinni !
"Syyttäjän mukaan petosta on pidettävä törkeänä, koska mies on käyttänyt hyväkseen aiempaa sijoittaja- ja yrittäjätaustaansa. Lisäksi hän on jatkanut jäsenten ja varojen hankintaa vielä senkin jälkeen, kun asiasta oli uutisoitu 2007."
Tuosta on vaikea pyristellä irti, löytyhän ensimmäinen joka PoliisiTV Salla Luihun ilmoituksen jälkeen ei lopettanut !
Tää on tosi helppo juttu syyttäjälle, prenikka tulee poveen hetkessä !
jotenkin tuntuisi siltä, että jos henkilöt pettävät Suomessa niin oikeuspaikkakin olisi Suomessa. Tuskinpa suomalaiset jampat myivät Englannissa suomalaisille.
btw, onko muuten saatu oikeudenpäätöstä siitä, että kyseinen huijaaminen Suomessa olisi sallittua Englanistta?
HOHOI HÖrhöt mitäs nyt tuumaatte käräjäoikeus totesi et oikea paikka ompi
Suomi käsitellä wicaput asiaa=))) BUHAHAHAAAAA
Ei näköjään pitkäsen sontapuhe Englannista mennyt täälläkään läpi.
Johan se tiedettiin et semmonen höpö juttu mee missään valtakunnassa läpi=))
Voisi se mennäkin Kuopion Hovissa, jos siellä olisivat samat juomarit.
Kuopion hovioikeus lopetetaan ja juomarit kilometritehtaalle.
Wincaputt viimeisiä juttuja, tahallaan tekevät vääriä päätöksiä, että saisivat töitä sitten niitä korjatakseen.
Hoitakoot kouvola tuomitsemisen.