Elän vain sen takia että perheeni, puolisoni ja läheiseni eivät itsemurhaani kestäisi. Puolisoni varsinkin jäisi aivan yksin. Ihana, ihana ihminen mutta kukaan muu ei tässä maailmassa näe miten hellä, lämmin, hauska ja rakastettava hän on. Jos hylkäisin hänet tappamalla itseni jäisi hän mahdollisesti loppuiäkseen yksin. Ja pelkään että jotkut jo nyt heikoilla olevat läheiseni eivät itsemurhaani kestäisi vaan vajoaisivat vielä syvemmälle.
Ongelma onkin, miten luovia, miten elää miten jaksaa kun ei ole omaa motivaatiota. Olen katkera rakkailleni siitä että heidän takiaan joudun kestämään tätä kärsimystä. Jos olisin aivan yksin saisin ihan rauhassa ja vapaasti kuolla niin ettei enää koskaan tarvitsisi herätä.
Mutta, kun on pakko elää niin jotenkin pitäisi yrittää saada elämästä kiinni. Jo 5 vuotta kotona mielenterveysongelmien takia, kuntoutuksiin olen tähän asti ollut liian huonokuntoinen mutta nyt kun on rahat tiukalla alkavat minuakin potkia kunnolla persuksille, määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä (joka myös nimellä kuntoutustuki kulkee) ei enää saa ilman kuntoutussuunnitelmaa.
Osa minusta haluaa uskoa että voisin kuntoutua ja elää elämää niin etten halua kuolla. Osa minusta ei tähän usko koska tässä maailmassa on liikaa pahuutta ja ahneutta että ikinä voisin hyväksyä tätä paikkaa.
Kamala ristiriita. Haluaa kuolla, pakko elää. Pakko elää niin pakko yrittää kuntoutua Kelan ja psykiatrin mieliksi. Miten kuntoutuminen onnistuu kun maailman pahuus ei jätä piirunkaan verran tilaa olemassaolon mielekkyydelle.
Ongelma onkin, miten luovia, miten elää miten jaksaa kun ei ole omaa motivaatiota. Olen katkera rakkailleni siitä että heidän takiaan joudun kestämään tätä kärsimystä. Jos olisin aivan yksin saisin ihan rauhassa ja vapaasti kuolla niin ettei enää koskaan tarvitsisi herätä.
Mutta, kun on pakko elää niin jotenkin pitäisi yrittää saada elämästä kiinni. Jo 5 vuotta kotona mielenterveysongelmien takia, kuntoutuksiin olen tähän asti ollut liian huonokuntoinen mutta nyt kun on rahat tiukalla alkavat minuakin potkia kunnolla persuksille, määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä (joka myös nimellä kuntoutustuki kulkee) ei enää saa ilman kuntoutussuunnitelmaa.
Osa minusta haluaa uskoa että voisin kuntoutua ja elää elämää niin etten halua kuolla. Osa minusta ei tähän usko koska tässä maailmassa on liikaa pahuutta ja ahneutta että ikinä voisin hyväksyä tätä paikkaa.
Kamala ristiriita. Haluaa kuolla, pakko elää. Pakko elää niin pakko yrittää kuntoutua Kelan ja psykiatrin mieliksi. Miten kuntoutuminen onnistuu kun maailman pahuus ei jätä piirunkaan verran tilaa olemassaolon mielekkyydelle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
onk sulla tutkittu hormonit, estrogeenit ja kilpirauhashormonit?
Eikö elämänmuutokset ole auttaneet yhtään?
Ymmärrän hyvin kumminkin katkeruuden.. Itse päätin elää vain erään ystäväni takia, joka alkoi itkemään mielettömästi sinä päivänä, kun kaiken piti loppua. En vaan kestänyt sitä surua mitä aiheutun hänelle.. Nyt olen paremmassa jamassa, mutta elämä tuntuu edelleen riepottelevan minua kuin haurasta lehteä puron kovassa virtauksessa. Tunteiden käsittelykin helpottunut jonkin verran..
Otatko muuten lääkkeitä? jos niin, niin auttavatko ne sinua vai saavatko aikaan muita tunne- ja fyysistä oireilua?
Samat on tuntemukset kuin tämän keskustelun aloittajalla. Läheisten takia ja myös Kelan painostamana on pakko väkisin yrittää jotain sellaista (tässä tapauksessa kuntoutumista) joka on aivan tuhoontuomittu ajatus. Vaikea uskoa että asiat tulisivat enää koskaan olemaan hyvin kun on rämpinyt elämässään jo sellaiset 7 vuotta yhteen menoon.
http://www.muutokseen.fi/haavisto