Miksi Suomessa ei varauduta tuomionpäivään?

Amerikassa löytyy jopa koulutusta erilaisten katastrofien varalle.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meidänkin talossa on väestönsuoja

Äänestä

Mitä se väestönsuoja auttaa jos luonto tuhotaan, sieltä täytyy
tulla ulos, ja täällä ei nyt niin kovia myrskyjä ole että
niitä varten pitäisi varautua.

Ydinsaasteet tappaa ja niihin varauituminen ei auta.

Äänestä

"Norjassa sairaankuljettajat ja palomiehet ottivat kiinni eilisillan bussikaappauksesta epäillyn. Pelastuslaitoksen väki ehti tapahtumapaikalle ennen poliiseja, joilta kesti yli tunnin päästä kaapatun bussin luo.

Lähin poliisipartio oli hälytyshetkellä lähes sadan kilometrin päässä.

Silminnäkijöiden mukaan kaappaaja tuli ulos bussista ilman veistään, jolloin yksi sairaankuljettaja kävi häneen käsiksi. Palomiehet auttoivat miehen taltuttamisessa ruiskuttamalla tätä kohti jauhesammuttimella.

Yhden sairaankuljettajan kerrotaan loukanneen itsensä kärhämässä.

Bussikaappauksessa puukotettiin kuoliaaksi bussin norjalainen kuljettaja sekä matkustajina olleet nuori norjalainen nainen ja ruotsalainen mies.

Tekijäksi epäilty on seudulla asuva noin 30-vuotias mies, joka vietiin loukkaantuneena sairaalahoitoon. Hän on syntyisin Etelä-Sudanista."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pahinta odotellessa kirjoitti:

Amerikassa löytyy jopa koulutusta erilaisten katastrofien varalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu