Kyse ei ole siis siitä, että on mennyt toisen naisen matkaan vaan siitä ettei osaa kantaa vastuuta lapsen hoidosta! Ennenkuin hankimme lapsen mieheni lupasi hoitaa oman osuutensa ja uskotteli minulle että hän tulee olemaan hyvä isä. Tyhmänä uskoin tähän. Kun vauva syntyi, tuntui ettei mikään sujunut häneltä. Vaippaa ei vaihtanut, ei pitänyt rintansa päällä (niinkuin useimmat miehet pitääkseen lämpimänä), leikkinyt eikä jutellut, hädintuskin piti edes sylissä! Ymmärrän jos alkushokissa ei pysty tekemään oikein mitään, että tilanne vaatii totuttelua, mutta häneltä tuo "shokkivaihe" on kestänyt jo vuoden. Edelleen hänellä on totuttelemista lasta kohtaan, ei osaa pitää kunnolla sylissä että rauhoittuu. Lapsi huutaa kuin syötävä hänen sylissään. Minun täytyy aina lapsi niin itku loppuu kuin seinään. Hän ei juttele lapselle mitään muuta kuin joskus mutta sekin kuulostaa niin mekaaniselta ja tylsistyneeltä kun yleensä lapselle puhutaan innostuneella äänellä. Hän vain makaa hänen vierellään ja katselee hänen leikkiään. Ei ole kiva kun isä on vain ulkopuolisena tarkkailijana perheessämme!
Jos olen pidempään jossain poissa ja tulen takaisin niin sitten huomaan lapsella olevan kakka vaipassa. Mieheni sitten muka esittää ettei ole haistanut ym. että ärsyttää. Hänen mielestään p*skat vois olla vaipassa vaikka tuntikausia ennenkuin hän mukamas huomaisi.
En ole ikinä nähnyt että lapsemme nauraisi isälle. Kohteliaisuudesta kyllä hymyilee muttei ole samalla lailla häntä vastassa kun hän tulee töistä. Jotenkin surullista, pelkään ettei lapsellamme ole mitään tunnesidettä omaan isäänsä! Onko minun oikeus olla vihainen mieheni toimintaan? Missä se oma-aloitteisuus mistä hän ennen lapsen syntymää puhui. Suuret puheet mutta pienet teot!
Jos olen pidempään jossain poissa ja tulen takaisin niin sitten huomaan lapsella olevan kakka vaipassa. Mieheni sitten muka esittää ettei ole haistanut ym. että ärsyttää. Hänen mielestään p*skat vois olla vaipassa vaikka tuntikausia ennenkuin hän mukamas huomaisi.
En ole ikinä nähnyt että lapsemme nauraisi isälle. Kohteliaisuudesta kyllä hymyilee muttei ole samalla lailla häntä vastassa kun hän tulee töistä. Jotenkin surullista, pelkään ettei lapsellamme ole mitään tunnesidettä omaan isäänsä! Onko minun oikeus olla vihainen mieheni toimintaan? Missä se oma-aloitteisuus mistä hän ennen lapsen syntymää puhui. Suuret puheet mutta pienet teot!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olitko miehellesi tukena, kun hän opetteli tuntemaan ja hoitamaan lastaan?
Vai olitko kenties äiti, joka teki kaiken kymmenen kertaa paremmin kuin iskä ja teit sen myös käytökselläsi miehellesi selväksi?
Sen mitä olen äitejä katsellut, veikkaisin, että kuulut tähän jälkimmäiseen ryhmään, mut sorgen jos olen väärässä.
En tunne olevani mitenkään kontrollifriikki koska annan miehelleni kyllä tilaa lapsen hoidossa. Mutta homma ei silti suju... turhauttavaa kirjoittaa suomi24 yhtään mitään kun provoillaan ja vääristellään asioita.
Tarkoitatko, että avauksesi oli provo? :O
Miten homma ei suju? Ei suju siis ihan SINUN TAVALLASI.
Oikeasti on äitejä, jotka eivät edes anna miehelle mitään mahdollisuutta, kun ovat itse niin intona vauvasta ja haluavat päteä. Eipä tuo hoitaminen miehellesi kovin palkitsevaakaan ole, jos lapsi on oppinut lopettamaan itkunsa vain SINUN sylissäsi. Älä seuraavalla kerralla ota häntä syliin, vaan anna isän pitää häntä, niin kauan, että itku loppuu. Jos lapseni huutasi kuin syötävä isänsä sylissä, veisin lapseni lääkäriin.
Hyvä, jos koet olevasi kuulumaton tähän kontrollifriikkisakkiin. Yleensä nämä ovatkin niitä, joiden elämään ei seuraavaan 20 vuoteen tule mahtumaan mitään muuta kuin lapset eli työelämä ei enää kiinnosta.
Kyllä se niin on, että jos yhdessä päätetään hankkia lapsi ja molemmat lupaavat sitoutua sitä hoitamaan, niin kyllä sitä pitäisi lupauksesta pitää kiinni. Tietysti miehellä voi mennä hiukan aikaa ennen kuin pääsee lapsen kanssa sinuiksi. Äiti tavallaan kasvaa jo rooliin pikkuhiljaa odotuksen ja raskauden myötä. Miehen on ehkä vaikeampi yhtäkkiä muuttaa rutiinejaan ja olemistaan, kun lapsi putkahtaa maailmaan. Ja etenkin pienen vauvan kanssa ei aina miehillä samanlaista hoitoviettiä ole. Tietysti asioita on helppo luvata, kun ei tiedä mikä odottaa :) Mutta asenne kysymys tuo enemmän on.
Itse olin toisen lapsemme syntymän jälkeen vuoden koti-isänä, koska äiti koki lapsiarjen kotona turhan rankaksi. Minulle tämä oli ok, vaikka ei ehkä se mitä olin kuvitellut tekeväni. Mutta upea ja ainutkertainen vuosi lasten kanssa kotona oli, mitä en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Nyt puolisoni on puhunut kolmannesta lapsesta ja olen tehnyt hyvin selväksi, että tällä kertaa hän saa ottaa 100% vastuun vauvasta, jos vielä yhden haluaa. Isompien kanssa temmellän mielelläni :) Ja turha rutista jälkikäteen asiasta.
Hienoa mies, teit miehen työn. Terveisin Elmo
Sehän on naisen täysin oma valinta millaisen miehen ottaa.
Isompi se, hauska ulkonäkö, yms. tarkoittaa usein sitä että ei kotityöt kiinnosta, ja jos vaimo painostaa niihinn, vaihtaa naista(koska voi sen tehdä heti kun haluaa).
Semmoinen ihan tavallinen, "pyylevä puolikalju" mies kun ottaa, jonka perässä ei kaikki naiset roiku, niin kotihommatkin tapahtuu.
Turha tulla tänne valittamaan tahallista valintaansa.
Sellainen pyylevä persejalka siittää kyllä lapsia nuorena ja sitten alkaa mulkwistiksu. Komea tekee lapset myöhemmin, noin 35v iässä, kun itsetunto mahdollistaa ettei ekana tarvitse olla eukkoa sitomassa. Ja on hyvä isä ja pitää perheestä huolta eikä piipittä.
Olen samaa mieltä, että yhdessä päätetään hankkia lapsi eikä se ole vain toisen osapuolen toivomus. Niinhän se meillä molemmilla olikin! Mutta taisi arjen rankkuus yllättää miehenikin. Enään ei voi tehdäkään rauhassa mitään vaan päivä onkin yhtä hulinaa (meillä on muutenkin aika vilkas taapero). Mieheni ei kyllä ole mikään pyylevä vaan ihan normaalipainoinen ja fiksun oloinen mies. On varmaan tabu sanoa ääneen että on pettynyt puolisonsa toimintaan. Tuo otsikko on vähän ehkä kärkkäästi kirjoitettu, pahoitteluni siitä. Se pitäisi olla "pettynyt miehen toimintaan". Ja en tunne olevani häntä kohtaan mitenkään pakottava mutta joskus kyllä sanon aika suoraan hänelle, kun minua ärsyttää se saamattomuus.
Miehesi ei kyllä kanna vastuuta lapsen hoitamisesta ja lapsi vierastaa omaa isäänsä kun tulee syliin ja alkaa itkemään. Mielestäni jos on niin, että on sitoutunut tähän lapsen tekoon ja myös sanoi ottavansa vastuuta lapsesta, niin kyllä pitää pitää sanansa! En itse kyllä tuollaisen miehen kanssa olisi pitkään, onhan kyse omasta lapsestansa! Ennemmin tai myöhemmin kyllä alkaa hermot loppua kun kaikki pitää hoitaa yksin. On helppo siittää, mutta sitten on vaikeaa hoitaa..
Saattaa myös johtua siitä että miehesi stressaa muutenkin tarpeeksi lapsestasi kaikki itkemiset,huutamiset jne jne että ainoa keino mitä hän haluaa on paeta tilanteesta.
Luulisi hänen tietävän asiasta ja tutustunut tarkemmin lapsen hoitoon.. Pitäisi isänkin kantaa vastuuta, eikä vain äiti.
Miehesi täytyy viettää enemmän aikaa lapsesi kanssa, leikkiä ja hoitaa jotta sinulle ei jää tuo taakka itsellesi. Ei ole kivaa tuo tommoinen.
Itse raskaana ja mies alusta lähtien ehdottikin tätä lapsen tekoa, eli hän on enemmänkin vastuussa puolet hoitamisesta kun lapsi kasvaa. Onneksi kyllä tutustunut tuttavien lapsiin, niin ymmärtää mitä se tuo tullessaan..
Puhuisit nyt kahdestaan miehesi kanssa ja ilmaise miltä sinusta tuntuu kun joudut kaiken tekemään yksin eikä miehesi osallistu siihen millään tavalla. Kyllä asiat järjestyy! :)
meillä ei ollut edes siittäminen helppoa,ivf hoidoilla saimme lapsen mutta nyt huomaan että kaikki muu on ihanampaa. jätkät merrkkaa enemmän. ja mikä pahinta,ei edes takkia ole ostanut 4v aikana lapselle. kun olen maininnut että tarvis talvitakkia,mummo tuo. joka viikonloppu lentää kamujen kanssa bändijutuissa,ja viikot makaa. töitä ei o tehny koskaan,kun kuulemma turhaa. lapsen kuitenkin halusi.nyt olen yh kohta .. ei vaan jaksa. taas yksin istun. :(