Tuolla alempana oli eräässä ketjussa yksi kirjoitus joka pisti ajatukseni liikkeelle. Nostan sen tähän omaksi aloitukseksi, koska asia on varmasti tunteita herättävä:
Kyllähän suomesta ruotsiin siirtyi tietyn tyyppinen väestö, suurelta osin kouluttamatonta, kielitaidotonta maaseudun väkeä, joka ei teollisuus-murroksessa enää kotitilalle työllistynyt eikä kaupungissa hanttihommia parempia töitä saanut. Aktiivinen, älykäs ja loogisesti ajatteleva kyllä pääsi leivästä kiinni suomessakin, mutta puolet jäi vaille työtä. Jopa puolet tästä häviölle jääneestä muutti ulkomaille, pääasiassa ruotsiin. Joukossa oli toki kapinahenkisiä, uutta hakevia avarakatseisia seikkailijoita, jotka olivat kuulleet lännen satumaasta.
Ruotsalaisten suhtautuminen oli välinpitämätön, valitettavasti viina ja vähän vilunki-meininki siirtyi myös ruotsiin siirtolaisten kanssa. Suomalaisista tuli alin kansanosa. Jotkut pärjäsivät ja nousivat lähes tasavertaiseen asemaan ruotsalaisten kanssa, varsinkin jos vaihtoivat kansalaisuutta. Muut jäivät "duunariluokkaan".
Suomessa oikeastaan suhtaudutaan nyt samalla tavalla venäläisiin, heitähän on suomessa jo lähes satatuhatta (100.000) ihan virallisestikin. Venäläisiin ei luoteta, mutta niiden kanssa asioidaan , jos on pakko, mutta vapaaehtoisesti ei niiden kanssa tekemisissä olla poliitikkojen korulauseista huolimatta. Venäläiset ovat kuitenkin ohittaneet arvostuksessa suomessa jo romaanit, eli ihan pohjasakkaa itänaapurit eivät enää ole.
Ruotsissakin suomalaisuus sai paljon anteeksi, kun alkoi 1980-luvulla tulla pakolaisia ja siirtolaisia afrikasta ja aasiasta. Suomalaiset eivät enää olleetkaan pohjasakkaa, Sinne tulivat somalit, venepakolaiset ja myöhemmin balkanilta tulleet sotarikolliset.
Suomen kieli, se on ongelmallinen asia. Pohjoisessa puhutaan ns meän kieltä, joka on sekoitus vanhaa suomea ja ruotsin nykysanoja. Se on myös murre, länsi-lapissa suomessa puhuttu h-painotus on voimakas myös meän kielessä. Nyt hallituksen mietinnöissä on tullut rinnastuksia suomen kieleen ja meän kieleen ja sitä suuri osa suomenkielisistä vastustaa, erityisesti Etelä-Ruotsin suurilla teollisuuspaikkakunnilla.
Kieli-asiassa on unohtunut, että meän kieli ei ole siirtolaisten mukana tullut kieli, vaan se on aina ollut pohjoisruotsin kieli, erityisesti Itä-Norrbottenissa. Se ei istu muualta suomesta ruotsiin tulleiden suuhun joten kapinan ymmärrän, kyllä nykysuomi on ainoa oikea virallinen suomen kieli myös Ruotsissa, jos se aiotaan enempi virallistaa. Mutta tämä on politiikkaa.
Minä muutin vuosi sitten takaisin Ouluun 25 ruotsin vuoden jälkeen, mutta jotain sinne jäi, viime kesän lomamatka suuntautui luontevasti suurten järvien maisemiin ja siellä kanavan varrelle omalle tontille. Ja kyllä mukava on käydä Torniossa ja Haaparannalla ostoksilla, niin, suurin osa aikuisiästä tuli ruotsissa vietettyä, kai sieltä jotain tarttui hitsarin päähänkin.
Huono-osaiset muuttivat ruotsiin??
6
182
Vastaukset
- samansieluinen
Mitenkähän tuon kirjoituksesi pitäisi ymmärtää? Voisitko selventää?
Onko kysymys kielestä, asumisesta eri paikoissa, vai mitä?
Mitä tarttui hitsarin päähän?
Vaikuttaa olevan niin että keskustelun syntymiseen pitäisi vähän kaventaa keskustelualuetta. Minä myös "ulkomaille" lähtenyt ja siellä vieläkin. En ole kuitenkaan ollut huono-osainen alkuunkaan, enkä vieläkään. Jos asut Luulajassa vakituiseen nykyään, mitä sillä on aloituksesi kanssa tekemistä?
Suurten järvien? Niitä järviä en tiedä kovin monessa paikassa olevan.
Ehkä kirjoituksesi oli vain nostalgista muisteloa menneisyyteen?! Jos on jäänyt ikävöimään jotain, on ihan ymmärrettävää.
Itse ikävöin aina takaisin juurilleni, vaikkakaan en varmaan koskaan tule siellä vakituiseen asumaan. Usein käymään, riittää. - suomalainen oon
Kyllä aloittajan näkeykset ja kokeukset ovat tuttuja ruotsiin muuttajille.
Ei tosiaan enää näinä päivinä tunne itseään siirtolaiseksi kunon noita ulkomaan ihmisiä tullut joka puolelta tänne.
Itse muutin tänne rajan pintaan etelästä joten tuntuu kun ois kotonaan taas.
En ole koskaan ajatellut että muuttaisin suomenpuolelle takasin, en näe siihen mitään tarvettakaan.
Mukava lukea toisten maahanmuuttajien tarinoita. Harvoin tänne vaan niitä kirjoitellaan. - Skövdebo
Sotien jälkeen Ruotsiin muutti ennätysmäärä Suomalaisia työn ja paremman
elämän perään aina pitkälle 70 luvulle saakka, eihän ruotsalaiset siitä pohjim-
miltaan pitäneet mutta Suomalaiset hoiti työnsä ja sulautui yhteiskuntaan ja
nyt kolmannen polven Suomalaisten jälkeläiset ovat täysin ruotsalaistuneet.
Ruotsi on jo kauan ollut varsinainen kansojen sulatusuuni kun eri kansalai-
suuksia on kohta puolet väestöstä joten Suomalaiset ovat liki vähemmistö,
kuitenkin se lopullinen kiitos saattaa olla Finndjävul ainakin selän takana.
Suomessa on vähän sama tilanne nykyisin kun maahan on virrannut halpaa
työvoimaa eteenkin Virosta ei heidän päälle syljetä mutta ei paljon puutu. - villevee
Minä muutin 19- vuotiaana koska halusin paljon välimatkaa minun isään ja äitiin.
Tein aivan oikein- villevee
Minusta Finnjävel ei ole mikään haukkumanimi vaan päinvastoin
- ex Skövdebo
villevee kirjoitti:
Minusta Finnjävel ei ole mikään haukkumanimi vaan päinvastoin
No ei se Finnjävel eli Suomalaispiru ainakaan ole mikään kehumasanakaan,
vanhempani muutti Ruotsiin sotien jälkeen ja olen syntynyt ja käynyt kouluni
sielä ja eteenkin koulussa tuota sanaa sai kuulla ainakin loppupäässä.
Myös jonkinverran sittemmin työpaikoilla ja ainoastaan sukunimeni kavalsi
tuon suomalaisuuden koska puhun yhä riikinruotsia sujuvasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103