Teräasekeskus vainon kohteena

teräterä

Poliisihallituksen uusin linjaus: kääntöveitset stilettejä [11.10.2013]
Suomen Poliisihallituksen Asehallinto on tehnyt uuden linjauksen koskien kääntöveitsiä. Tämä linjaus on niin radikaali ja nykyisestä järjestyslain tulkinnasta poikkeava, että koemme velvollisuudeksemme ilmoittaa siitä asiakkaillemme ja kaikille kääntöveitsien kanssa tekemisissä oleville tahoille. Poliisihallituksen Asehallinnon Ylitarkastaja Reima Pensala on linjannut, että kaikki (merkkiin tai malliin katsomatta) nopeasti yhdellä kädellä avautuvat, klipsin omaavat, kääntöveitset ovat stilettejä. Terän avaukseen mahdollisesti liittyvällä mekanismilla ei ole väliä, uuteen stiletti-määriltelmään riittää, että terän saa auki yhdellä kädellä nopeasti ja että kääntöveitsessä on klipsi. Entisessä järjestyslain vaarallisia esineitä koskevassa tulkinnassa oleellinen kohta stiletin määrittelyssä oli terän piilotettavuus kahvan sisälle. Stiletiksi määritellyn esineen terän oli oltava täysin ja kokonaan näkymättömissä, eli piilossa, kun veitsi on suljettuna. Kääntöveitsissä, kansankielisesti linkkuveitsissä, terän hamarapuoli jää aina näkyviin kahvapalojen väliin, katselipa kääntöveistä mistä kulmasta tahansa. Tällä ei kuitenkaan ole väliä Ylitarkastaja Pensalan antamassa uudessa linjauksessa. Kaikki kääntöveitset, joissa on klipsi, ovat helposti kätkettävissä, esim. hihaan, housunlahkeeseen tai taskuun, jolloin terän näkyvyydellä veitsen ollessa suljettuna ei ole väliä, koska koko kääntöveitsen voi piilottaa klipsin avulla, edellä mainittuihin paikkoihin. Eli uudessa linjauksessa klipsillinen kääntöveitsi on itsessään kätkettävissä, jolloin terän näkyvyydellä kääntöveitsen ollessa suljetussa asennossa ei ole merkitystä stiletiksi luokittelussa. Olemme siis saaneet rikosepäilyn järjestyslain rikkomisesta kääntöveitsien maahantuonnin ja myynnin takia. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden syyttäjä ei ole vielä päättänyt, lähteäkö syyttämään yritystämme tämän Poliisihallituksen Ylitarkastaja Pensalan uuden linjauksen perusteella. Poliisihallitus ei ole nähnyt tarpeelliseksi tiedottaa uusimmasta tekemästään linjauksesta, vaikka järjestyslain tulkinta tämän linjauksen myötä muuttuu dramaattisesti koko Suomessa. Tosin saamiemme tietojen mukaan tämä uusi linjaus koskee tällä hetkellä vain Terä-Asekeskusta.

10

1572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missä perusteet?

      Ei liene poliisin toiminnalle perusteita. Lain tulkintaa ei haeta poliisin käytännöistä. Tulkinta tulee oikeustapauksista, viime kädessä korkeimmasta oikeudesta.

      Sitä paitsi: pitäisi olla jokin syy, miksi muutetaan tulkintaa. Ei riitä, että päätetään, että "onhan nyt yleensä tiedossa, että tällaiset ovat vaarallisia". Pitää olla pitävä syy, miksi kansalaisen oikeuksia aletaan rajoittaa. Muuten voitaisiin ottaa "uusi tulkinta" vaikka tietokonepeleistä. Niistäkin voi olla "yleensä tiedossa, että ovat vaarallisia". Kun joku vain niin sanoo.

      • Ja autot.

        Moniko ihmishenki vuosittain lähtee autolla ajamisen takia??


    • jepjees

      Poliisivaltiossa päättää poliisi näin se menee.

    • Tasapuolisuus?

      Miten perustuslain lupaama tasa-arvoisuus lain edessä. Ei oikein voida mennä niin, että yhtä hätyytetään ja naulataan sakkoa pehvaan. Jos joku toiminta katsotaan laittomaksi, silloin toimenpiteiden pitäisi olla tasa-arvoisia. Eikä niin, että napataan joku perämettän äijä aina malliksi kun virkamiehelle sopii. Ja muille ei mitään.

      On tietysti vaikeuksia järjestää aivan tasapuolisesti seuraamuksia kaikille rikkoneille. Likennevalvonnassakin poliisi antaa yksille sakkoja kun sattuu olemaan se aika, ratsia. Yhdet sitten sattuvat saamaan sakkoja kun toiset ajavat samat ylinopeudet sakottamatta. Pyrkimysten pitäisi kuitenkin mennä sellaiseen suuntaan, että yhtä kansalaista ei naulita muiden edestä ja malliksi.

    • syystä lähti

      Mitä tasa-arvoa höpötät, kun on rikkonut pykäliä, niin luvat lähtee.

      • Demokratia.

        Jos on tiedossa että muutkin liikkeet myyvät, tai ovat myyneet ko.välineitä,
        niin on täysin perusteltua kysyä, että miksi näitä muita liikkeenharjoittajia
        ei myös syytetä samanlaisesta asiasta. Näin laki olisi kaikille sama,
        niin kuin sen lähtökohtaisesti tulisi olla.


      • Mikä pykälä?

        Kerro mitä pykälää on rikottu?


      • Demokratia.
        Mikä pykälä? kirjoitti:

        Kerro mitä pykälää on rikottu?

        Siis sinun mielestä on hyväksyttävää että joitain ihmisiä syytetään ja
        joitain ei syytetä, vaikka kaikki he ovat tehneet saman teon josta
        jotain syytetään, mihin jäi kansalaisten yhdenvertainen kohtelu
        lain edessä?Perustuslain hengen mukaan.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ovat eri paikkoja. Teräasekeskus on Tuusulassa ja sitä on tutkittu suurennuslasilla Jokelan kouluampumiseen myydyn aseen jälkeen.

        Asekeskus on paremmin tunnettu nimellä Finn Enterprise, joka on erikoistunut kalliisiin aseisiin. Omistaja on kai vieläkin William Wadstein, jota joskus luonnehdittiin köyhempien asiakkaiden toimesta mulkuksi. Tämän voin itsekin allekirjoittaa lyhyen asiakaskokemuksen perusteella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      187
      2395
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1315
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1187
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1028
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      96
      1026
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    Aihe