Nyt on ollut taas aika kun on Halloweenia, tuota rapakon takana paremmin tunnettua juhlaa vietetty täällä pienessä Suomessakin, -tai siis paremminkin vietetty missä vietetty. Halloweenhan on Suomessa vielä hyvin nuori, toisin kuin USA:ssa josta sen ovat kauppiaat Suomeenkin lanseeranneet epäviralliseksi juhlaksi, jolle ei ole virallista viettopäivääkään vielä vakiintunut.
Vielä 90-luvulla Halloween oli melko tuntematon juhla Suomessa, eikä nimeä edes haluttu aina käyttää todennäköisesti tuntemattomuutensa vuoksi, mm Suomennetuissa sarjakuvissa kuten aku ankassa. Esimerkkinä muistan yhden 90-luvun alkupuolella ilmestyneen aku ankan numeron, jossa yhdessä luvussa puhuttiin Laskiaisesta, vaikka oikeasti siinä kyse oli ihan selvästi Halloweenista. Ehkä siksi käytettiin Laskiainen nimeä, koska se on paremmin suomalaisille tuttu, vaikka Halloweenilla ja Laskiaisella ei nyt ole juuri mitään yhtäläisyyttä.
Ihan mielenkiinnostani tässä kyselen, että kuinka yleistä Halloweenin vietto on Suomessa, ja viettääkö monikaan sitä millään lailla? Oman käsityksen mukaan ei kovin yleistä taida olla. Lapsille ehkä jonkin verran järjestetään Halloween -aiheista juhlintaa kuten päiväkodeissa ja kouluissa, ja miksei joissain perheissäkin. Sitten jotkut ravintolathan järjestää sillä teemalla iltoja, mutta tiedä sitten, että kuin suosittuja ne ovat.
Kuin yleistä Halloweenin vietto on nykypäivän Suomessa?
Kuinka yleistä Halloweenin vietto Suomessa?
systembolaget8
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1785042- 141681
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1231484Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91373Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491090Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297952- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760