Päivän paras:

"Ja sosialistinen vallankumous on jo sinällään todellinen demokratian riemuvoitto."

En kerro kenen heitto. Arvatkaa. Mutta niin totta, vai onko?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sosialismi tuhoaa demokratian tai on aina ainakin tähän asti sen tehnyt. Sosialismia ja demokratiaa on vaikeaa sijoittaa samaan lauseeseen. Demokratia on vapaata mielipiteen muodostusta ja enemmistö päättää. Se ei ole sen kummempaa mutta vaatii vapaan opposition koska muutoin ei vastustavaa mielipidettä saada aikaan.

Kun maa on saatu sosialistiseen tilaan muut puolueet on aina kielletty paitsi se yksi joka on ainut ja oikea siinä maassa sen jälkeen.

Samoin työläisten vapauksia rajoitetaan ainakin lakkoilun suhteen, sosialistisissa valtioissa lakko katsotaan kapinaksi. Pitäisiköhän meidän tässä kohden taipua ja tehdä samoin? Kapinallisethan marssitetaan lankulta mereen, ainakin ennen niin tehtiin rummun pärinän säestyksellä.

Äänestä

"Kun maa on saatu sosialistiseen tilaan muut puolueet on aina kielletty paitsi se yksi joka on ainut ja oikea siinä maassa sen jälkeen."

Uusoikeistolaisen mesoamista.
Kommunistit eivät missään ole esittäneet puolueen yksinvaltaa. Venäjällä 1917 Neuvostojen II edustajakokouksessa kaikki ovet olivat auki puolueiden osallistumiselle hallitukseen. Vasemmistoeserrät lähtivätkin siihen. Heitä ei heitetty ulos hallituksesta. He lähtivät itse pois mutta osallistuivat neuvostovaltion rakennustyöhön muuten.

Sosialistinen vallankumous ei ollenkaan ole puoluevallankumous. Jos olisi, se olisi samaa kuin porvarillinen demokratia, jossa erilaiset puolueet vuorottelevat hallituksessa pitämällä ihmisten väliset yhteiskunnalliset suhteet samanlaisina. Porvarillinen demokratia on sisällöltään yksipuoluevaltaa joka näyttäytyy muodollisena monipuoluesysteeminä.

Sosialistinen vallankumous on yhteiskunnallinen vallankumous, jonka keskeinen sisältö on: Raha ei hallitse ihmistä - ihminen hallitsee rahaa.
Vallankumous voi olla nopealaatuinen tai pitkäaikainen prosessi, jossa yhteiskuntasysteemit muuttuvat. Mikäli tietoiset voimat pääsevät ohjailemaan muutosta, vallankumousta tuskin huomataan.
Mitään estettä ei ole monipuoluejärjestelmän säilyttämiselle. Puolueiden lukumäärä ei ole alkuunkaan merkittävä. Kansan tahto on merkittävä.
Mikäli kommunistien tahtoa kysytään, muutos mieluummin pitkän prosessin tuloksena ja väkivallattomasti. Toki kansan täytyy osoittaa tahtonsa myös muualla kuin vaaliuurnilla. Sen täytyy tukea muutosta joukkojärjestöjen kautta ja myös kaduilla (ilman aseita).
Lokakuu Venäjällä perustui kansan tahtoon, siksi se oli lähes veretön. Myöhemmin tsaarin kenraalit ja ulkovaltojen taantumukselliset nostivat aseellisen kapinan ja neuvostot puolustivat itseään.

Uusoikeistolainen kertoo peloittavia mörkösatuja siksi, että saisi hyväksytettyä aseiden varastamisen, kokoamiset ja säilömisen työkansaa vastaan. Valmistelee ennakolta kansalaissotaa.
Onko tietoa, olivatko Kuopiossa kahden asunnon aseet jonkin järjestön käyttöön tarkoitetut !

Äänestä
  • Kapitalistinen kulttuuri pyrkii voittopuolisesti korostamaan yksilöä, yksilön roolia, indivdualistista ja omanvoitonpyynteistä ihmistä.
    Vääristyneessä sosialismissa on menty päinvastaiseen tai pyritty väheksymään yksilön roolia. Ihmiset ovat myös yksilöitä yksilöllisine piirteineen.

    Ihminen elää vain yhteisössä. On aina elänyt. Yksilö on itseään yhteisössä eikä missään muualla. Kuvitellaanpa yksilöä luolassa ja luolan perällä olevaa 100 mrd omaisuutta. Siinä on täydellinen yksilö irti yhteisöstä ja on itseään niin kauan kuin elää. Sen jälkeen hän lakkaa yksilönä eikä ole voinut synnyttää edes jälkeläisiä.
    Mutta jos luolassa on mies ja nainen, siinä on jo yhteisö. (ottaako toinen 100 mrd ja alistaa toista - ei, koska omaisuudella ei ole merkitystä). Heille syntyy lapsi ja yhteisöllisyyden sisältö laajenee huomattavasti. Lapsi syötetään ja kasvatetaan eläjäksi pyyteettömästi ilman omanvoitonpyyntiä.
    Isä, äiti ja lapsi merkitsee myös suvun jatkamista eli yhteyttä muihin yhteisöihin, joissa on lapsia.
    Maailman väestön valtaosa elää pienemmissä tai suuremmissa yhteisöissä. Erakkona ehkä vain satoja. Suomessakin talonpojan maanviljelykseen perustuva haja-asutus on lähes kadonnut ja erillinen taloasutus kylän ulkopuolella on riippuvainen suuremmasta yhteisöstä.

    Sosialistinen demokratia on eteenpäin menevää suhteessa porvarilliseen demokratiaan. Se ei aseta ihmisen mitaksi rahaa tai omaisuuden määrää. Ihmisen mitta on yhteiskunnallinen ihminen se mitä hän yhteisölle antaa ja toisten toimiessa samoin kukin yksilö voi toteuttaa omia tarpeitaan yhteisön suojissa.
    Rahan haaliminen ei ole enää ihmisen mitta vaan se miten kukin voi yhteisön elämää edistää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MacBack kirjoitti:

"Ja sosialistinen vallankumous on jo sinällään todellinen demokratian riemuvoitto."

En kerro kenen heitto. Arvatkaa. Mutta niin totta, vai onko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu