Koetteko jaksavanne / yhdistävänne hyvin molempien vanhempien työssäkäymisen ja pienet lapset? Itse en koe (ainakaan tällä hetkellä), tuntuu, että on jatkuva huono omatunto, koen itse laiminlyöväni töitä sekä kotiasioita (olen luonteeltani tunnollinen, korkeasti koulutettu vaativissa töissä), koska tuntuu, että aika ei mitenkään riitä kaikkeen! Miehellä on vielä enemmän vastuita töissä, joten arki/kotityöt jää enemmän mun harteille. Lapseni ovat 3 ja 4vuotiaat (jo!) ja olin kotiäitinä 3 vuotta, nyt olen ollut taas 1.5v töissä, tein välissä osa-aikaista, mutta nyt olen ollut jo hyvän aikaa kokoaikaisena ja koko perhe ei ole vieläkään sopeutunut tähän, lapset tottuivat minun kotona ollessani äidin läsnäoloon, nuorimmainen sanoo usein, ettei halua mennä hoitoon ja esikoinenkin kaipaa enemmän minun aikaani. En ymmärrä, kuinka muiden työkavereiden lapset ovat kuulemma jo 1-vuotiaina tosi sosiaalisia ja kaipaavat tarhaa, meillä kun lapset kaipaavat nimenomaan minua! Nyt mietin siirtymistä osa-aikaiseksi, mutta painiskelen yhä näiden asioiden kanssa:
- työnantajan suhtautuminen (päällä YT-neuvottelut parhaillaan)
- Menetänkö oman uran kokonaan (olen jo korkeasti kouluttautunut tähän ammattiin)?
Rahallisesti pystyisin tekemään osa-aikatyötä ja lasten hoitomaksut lähes puolittuisivat
- työnantajan suhtautuminen (päällä YT-neuvottelut parhaillaan)
- Menetänkö oman uran kokonaan (olen jo korkeasti kouluttautunut tähän ammattiin)?
Rahallisesti pystyisin tekemään osa-aikatyötä ja lasten hoitomaksut lähes puolittuisivat
Vastaukset 33
Vanhimmat
Mielestäni ei ole luonnollista, että pienten lasten äiti käy töissä kokopäiväisesti sillä vielä alle kouluikäiset lapset tarvitsevat paljon äidin läsnäoloa tai miksei isänkin. 3 ja 4 vuotias on vielä aika pieni kuitenkin, mutta nykymaailmassa odotetaan lapsiltakin jo hyvin varhaista itsenäistymistä. Ennenvanhaan lapset pyörivät äitien ja muun suvun mukana pelto jne. töissä eivätkä joutuneet mihinkään isoihin tarharyhmiin hoitoon. Nykyajan yhteiskunta on rakentunut tällaiseksi, että sitä joutuu valitsemaan perheen ja työn väliltä. Ainoa keino yhdistää nuo asiat on luopua jostain. Se on sinun päätöksesi. Jos haluaa olla lasten kanssa enemmän niin sitten joutuu varmaan tinkimään myös omasta urastaan. Ymmärrän kyllä hyvin tuntemuksesi, ei se helppoa ole viedä pieniä lapsia toisille hoitoon. Jokut meistä tykkäävät hoitaa itse omat lapsensa. En oikein usko, että kukaan äiti pystyy kovin helpolla näitä asioita yhdistämään. Ehkä jos on mies joka suostuu tinkimään omasta urastaan ja kantamaan osan vastuusta esim. olemalla koti-isänä.
Mitä potaskaa edellinen kirjoittaa...hohhoijaa.
"Ennevanhaan lapset pyörivät äitien ja muun suvun mukana pelto jne."
Et voi verrata entisaikaa nykyaikaan. Ajat muuttuvat,rahat muuttuvat,KAIKKI muuttuu.
Ennen vanhaan leipä tuli näistä töistä pöytään. Onko nykyaikana maatilallisuus kannattavaa? Ei. Juokseeko siellä lapsia mukana? Ei.
Ennen vanhaan muutamalla kolikolla sai voita ja leipää. Entäs nyt?
Selkä vääränä teet töitä eikä raha riitä mihinkään. Ruoka kallistuu kallistumistaan eikä mitään saa enää muutamalla kolikolla.
"Jokut meistä tykkäävät hoitaa itse omat lapsensa."
Naurettavaa syyllistämistä nykymaailmassa. Ennenvanhaan olisikin voitu näin sanoa. Välillä ei ole vaihtoehtoja jos haluaa että se leipä todellakin tulee pöytään. Halusi sitä hoitaa omat lapsensa tai ei.
Kaikki eivät synny kultalusikka suussa jolloin ei ole mikään ongelma jäädä kotiin. Toisilla elämä yllättää ja y limääräisiä menoja tulee joihin ei ole varautunut.
Jotenkin todella lapsellinen vastaus tuo edellinen.
Pieni korjaus tuohon ruuan hintaan,silloin ennen vanhaan miehen päivä ansiolla sai ostettua voi kilon.Niin ne ajat muuttuu eskoseni.
Ohhoh, kylläpä vedit herneen nenään kirjoituksestani. Se ei ollut suunnattu henkilökohtaisesti sinulle vaan oli yleinen mielipiteeni asiaan. Kuten jo sanoin, jos haluaa jäädä kotiin lasten kanssa nykymaailmassa niin yleensä se tarkoittaa jostain luopumista. Se voi tarkoittaa siis myös tyytymistä matalampaan elintasoon. Kyllä siihen pystyy vaikka ei olisi rikaskaan. Sitä vain joutuu sitten jättämään joitain luksus asioita pois kuten tiheät parturissa käynnit, lehtien tilaamiset, kosmetologit ja muut ylimääräiset. Itse olen mielummin lapsen kanssa kotona ja luovun ns. materialistisista asioista ja pärjään kyllä pienillä tuloilla.
Tuskin nykyaikana työnantaja katsoo hyvällä, että työntekijä ottaa lapset töihin mukaan... usein se ei ole turvallistakaan. Ja ennen vanhaan lapsia oli isompi katras, isommat sisarukset tai esim. isovanhemmat katsoi lasten perään.
Ei ole aina kyse tykkäämisestä, suurin osa varmaan tykkäisi hoitaa itse lapsensa, jos mahdollista. Kaikilla ei kuitenkaan ole säästöjä tai miestä joka maksaa elämisen.
On äitejä, jotka voivat olla paljonkin pois kotoa, on normipäivät töissä, tuskin lapset kovasti kärsivät.
Tietysti voisi miettiä vaihtoehtoa olisiko isän mahdollista tehdä osa-aikaista työtä?
Minulla myös 4- ja 3 vuotiaat lapset. Kotona oleminen ahdisti ja pahasti... En ole korkeasti koulutettu, tavallisessa duunariammatissa. Mutta minulle tämä ratkaisu on ollut paras, jonka olen vuosiin tehnyt. En oikein osaa ajatella, että olin lapsille kovinkaan hyvä hoitaja kotona ollessani, koska en siellä viihtynyt. Nyt elämä tuntuu helpommalta kaikille.
Sinua kannustaisin myös tekemään niinkuin oikeaksi ja hyväksi tunnet. Jos haluat hoitaa lapsesi kotona, niin tee se. Esikoiseni koulun alkamiseen ei ole pitkä aika, ja pian huomaat, ettei sinua enää kotona jatkuvasti tarvita. Lapset ovat yksilöitä, jokaisella omat tarpeensa. Sen, mitä työkaverisi sanovat omista lapsistaan, voit jättää omaan arvoonsa. Sinä tiedät parhaiten, mitä juuri sinun lapsesi ja perheesi tarvitsee.
Ehkä mulla vaikuttaa sekin, että jouduin olosuhteiden pakosta palaamaan töihin (työpaikka olisi lähtenyt, en olisi itse halunnut viedä nuorinta niin pienenä hoitoon, vaan jos olisi ollut vakityö, olisin ollut kauemmin kotona) ja itse tykkäsin olla kotona. Mulla on aina ollut läheiset suhteet lapsiini ja koen huonoa omaatuntoa asiasta. Lähipiiri toitottaa, kuinka hyvä lapsilla on olla hoidossa (eihän heillä mitään hätää ole), mutta tuntuu, että sillä ei ole mitään väliä jos äiti itse haluaisi olla enemmän lastensa kanssa, vaan vain sillä on väliä, että on tuottava, veroja maksavat työssäkäyvä äiti! Mun työnantaja on sellainen, ettei sitä kiinnosta paskan vertaa työn ja perheen yhdistäminen :-( Miehen kanssa laskettin, että kokonaan miehen palkalla ei eletä, mutta osa-aikatyö riittäisi minulle ja meille taloudellisesti aivan hyvin.
Itse teen osa-aikatöitä iltaisin ja viikonloppuisin, mies päivätöissä. Lapset hoidetaan kotona vuorotellen. Lisäksi ollaan vuoden verran tehty omakotitaloremonttia ja nyt olen puolivälissä raskaana. Ei tunnu erityisen raskaalta, mutta olisi kyllä mukavaa jos oli enemmän aikaa olla kotona koko perheen kanssa. Onneksi remonttihommat alkaa olla loppusuoralla ja äitiysloma odottaa, joten saadaan vähän hengähdystaukoa tähän ruljanssiin. Luultavasti menen kolmannenkin äitiysloman jälkeen heti töihin, mutta saatan vähentää tunteja nykyisestäkin. Lapset on vain kerran pieniä. Jos itse koet, että sinua tarvitaan kotona enemmän, niin ehkä kannattaisi miettiä sitä osa-aikatyötä. Töissä ehtii olla vielä vuosikymmeniä senkin jälkeen, kun lapset on aloittaneet koulun.
Paremmin kai nämä pyrkyrit jaksaa kuin kotiäidit, kun eivät hoida litae apsiaan, koska hoitotädit hoitaa päivät ja mummo illat.
Mutta on myöskin kotiäitejä, joille tulee joka aamu mami hoitamaan lasta, niin saa itse elää elämättömän elämänsä.
Olen korkeati koulutettu kolmen pienen lapsen äiti ja teen kokopäivätyötä.Lapset ovat 3, 2 ja 1v. meillä on kotona lastenhoitaja arkisin 7-17.Voin keskittyä täysillä työpäivääni kun tiedän, että lapset ovat hyvässä hoidossa ja omassa kotona.Emme aio missään tapauksessa laittaa lapsia päivähoitoon isoihin ryhmiin.Iltaisin ulkoilemme omalla pihalla, leikimme tms. meillä ei laiteta lapsia television ääreen vaan kun tulemme töistä vietämme aikaa yhdessä.Tästäkin saan valtavasti positiivista energiaa ja se, että saan olla työssä jaksan huomattavasti paremmin näin.Meillä voidaan hyvin ja jaksamme pyörittää arkea.
Mitä arkea sinä pyörität muuta kuin leikit illalla pentujen kanssa ja laitat nukkumaan?
Niin ruokaa ei laiteta koskaan, pyykkiä ei pestä, vkloppuja ei ole. Siis työssä käyvien ei tarvitse pyörittä arkea ollenkaan :D
Mikä kysymys tämä edes on? Suomessa on itsestään selvä asia jota odotetaan jokaiselta äidiltä, että käy töissä JA hoitaa perheensä.
Tosin niitä lapsia ei välttämättä paljoa näe. Esim. täällä pääkaupunkiseudulla työmatka on helposti 1-1,5 tuntia yhteen suuntaan, joten kun vie lapsen aikaisin aamulla hoitoon ja hakee hänet sieltä itse (tai joku toinen hakee), niin kotiin tullessani onkin jo melkein nukkumaanmenoaika. Eli pahimmillaan lasta näkee aamulla herättäessä ja hoitoon viedessä sekä illalla iltapalalla ja nukuttaessa, siinä kaikki. Lapsen kasvattavat kaikki muut paitsi äiti itse.
Mutta pakkohan se on näin tehdä, koska työmatka on mitä on eikä nykypäivän epävarmassa tilanteessa ole oikein mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa tai muuttaa sen takia järkevämmälle etäisyydelle. Ja rahan takia on molempien nyky-Suomessa melko pakko käydä töissä. Tai jos ei käy niin sitten sitä paheksutaan että elää miehen siivellä. En halua sellaista leimaa.
Jos saisin valita niin tottakai olisin mieluummin enemmän lasten kanssa ja kyllä, olen kateellinen kotiäideille.
Kulutusta alas ja orjuutta sanoin, niin on aikaa lapsille. Mitä ihmettä juoksette ja suoritatte ja kenelle? Oman luulemanne mukavuudenhalunko takia vaiko muille todistellaksenne?
Maalla ei ole kummallekaan oman alan töitä tarjolla. Olisi muuten jo muutettu. Muu kuin oman alan työ taas tarkoittaisi jotain huonopalkkaista paskaduunia puhelinmyyntifirmassa tai lähtemistä opiskelemaan vielä uusi ammatti. Ei ole varaa taloudellisesti tehdä noista kumpaakaan.
Mitä v*ttua itse vikiset? Tämä on monille nykymaailmassa ihan normaalia perhe-elämää. Sitä paitsi hallituskin patistaa äitejä töihin eli ei siellä kotona saa olla.
Työssäkäynnin ja perheen yhdistäminen on minulle todella rankkaa. Työni on henkisesti uuvuttavaa, mutta fyysisesti aivan liian inaktiivista, eli istun tietokoneen ääressä. Jatkuvasti on paine saada hommat valmiiksi määräajassa ja ylityöpaine on valtava. Lyhennettyyn työaikaan tai -viikkoon ei mitenkään ole mahdollisuutta, tiukkaa tekee selvitä edes normaalin 40 viikkotunnin puitteissa. Lisäksi työmatka on pitkä, yhteensä istun autossa kaksi tuntia päivässä.
Käytännössä lasten hoitopäivät ovat pitkiä, vaikka eivät onneksi ihan yhtä pitkiä kuin minun päivät, koska hieman voimme limittää töitämme miehen kanssa. Illalla olen kotona aikaisintaan viiden kieppeillä ja lapset menevät nukkumaan jo kahdeksan aikoihin, joten iltaisin yhteinen aika jää todella lyhyeksi ja siitäkin vähästä menee suuri osa pakollisiin iltatoimiin, kuten ruuan laittamiseen, isompien lasten kuskaamiseen harrastuksiin, syömiseen, iltapalaan, iltapesuihin jne. Sitten kun lapset saan nukkumaan, alkaa siivous ja kun saan siivottua, pitää yrittää selvitä opiskeluista ja yöunet jäävät aivan liian lyhyiksi. Käytännössä elän vain viikonloppujen voimin, viikolla ei ole oikeastaan koskaan yhtään elämisen arvoista hetkeä, kaikki aika menee vain pakolliseen suorittamiseen. Viikonloppuina sitten paikkaillaan univelkaa viikolta, leikitään lasten kanssa, pestään pyykit ja tehdään siivoukset ja kaupassakäynnit siten, ettei niitä tarvitse viikolla yrittääkään sen enempää kuin pakolliset pöytien puhdistukset ja vastaavat.
Ikävintä tässä on se, että lapset myös elävät vain niitä viikonloppuja varten. Joka päivä lasketaan, että montako yötä on vielä vapaapäivään. Lasten elämä ei saisi olla tuollaista, mutta kun se vaan on.
Ja tiedän, että nyt moni on sitä mieltä, että pitäisi vain jäädä kotiin ja säästää rahaa kampaajalla käynneistä ja lehtitilauksista. Heille tiedoksi, että en ole käynyt kampaajalla varmaan kymmeneen vuoteen, eikä yhtään lehteä tule. Ei ole oikeastaan mitään muutakaan sellaista menoerää, mistä voisi säästää ainakaan niin oleellisesti, että voisin jäädä töistä pois. Me asumme omakotitalossa ja asumiskuluihin lainoineen menee sellainen 1200 euroa kuukaudessa. Miehen palkka on noin 1800 euroa nettona kuukaudessa, joten sillä ei todellakaan eletä. Ehdottomasti olen myös sitä mieltä, että yhteiskunnan varoilla ei saa elää, jos se ei ole ihan välttämätöntä, joten töissä käyn, kun töitä on ja niitä pystyn tekemään. Ehkä kymmenen vuoden päästä jo vähän helpottaa, kun nuorinkin alkaa olla jo teini-ikäinen.
Ei käy kateeksi. Kenelle oikein elät ja suoritat?
Olen vakaasti päättänyt että oma elämäni ei mene tuohon pisteeseen.Kaikkea ei voi aina saada ja itse luopuisin ennemmin talostani kuin ajasta lasten kanssa.Mun sydän särkyisi moisesta menosta.
Talosta luopuminen tarkoittaisi vuokralle muuttamista. Se taas tarkoittaisi lasten koulun ja kaveripiirin vaihtumista ja koko elämän siirtämistä maalta kaupunkiin. Ja mitä tästä hyötyisi? Vuokra olisi vähintään samaa luokkaa kuin asumiskulut nyt, ehkä jopa enemmän. Lähempänä työpaikkoja keskustassa se olisi vähintään tuplat, jos sieltä nyt yleensä edes löytyisi tarpeeksi isoa asuntoa meidän perheelle. Useimmilla tutuillamme on isompi vuokra, vaikka asuvat paljon pienemmässä asunnossa ja paljon huonommalla alueella.
Vittu mitä selittelyä kulisseissa roikkumiselle. Sitä on kuule ennen muutettu työn perässä pitkin Suomea ja hyvää teki lapsille ja sosiaalisuudelle. Niin ja harrastuksille.
Yksinkertaisia taidatte olla!
ostaa pienemmänkin talon.Tai muuttaa vuokralle pienempään asuntoon.Aika iso lainaerä teillä on joten kallis talo tai lyhyt laina-aika,molempia voi muuttaa jos haluaa.
Taitaa olla elämä vain niin suorotiskeskeistä. Aina mennään perse putkella ja ostellaan, kun totuus elämästä pelottaa.
Itsetunto-ongelmia, ja pahoja. Kutsuisin tuota orjuudeksi.
Miksi olette ylipäänsä hankkineet lapsia, jos elämänne on heidän kanssaan noin hankalaa? Jos on tarkoitus tehdä hektistä työtä ja opiskella ja tulotkin ovat huonot, niin ei olisi kannattanut hankkia lapsia ollenkaan.
Ei minua lapset rasita, vaan työ. Olisi varmaan joskus nuorena kouluttautumisvaiheessa pitänyt osata ennakoida se, kuinka pitkä työmatka ja kuinka rankkaa työ tulee olemaan 15 vuoden kuluttua, mutta en osannut. En edes tajunnut silloin, että millaiseen työhön päädyn, puhumattakaan, että olisin tiennyt tulevan työpaikkani. Ei ollut tarkoitus tehdä hektistä työtä, mutta siihen vain olen päätynyt. Eikä mihinkään työhön olisi tarvetta, jos ei olisi lapsia, silloin pärjäisin kyllä miehen palkalla.
Tämä on tämän hetken elämäntilanne. Viiden vuoden päästä pari vanhinta lasta saattaa olla jo muuttanut kotoa, nuorimmat eivät enää ole päivähoitoikäisiä ja itse olen ehkä saanut opiskeluni päätökseen ja olen uudessa työssä, paremmalla palkalla ja lyhyemmällä työmatkalla. Kenties jopa lyhyemmällä työviikolla. Jos jokainen jättäisi lapset tekemättä siksi, että joskus tulevaisuudessa saattaa olla vähän rankka elämäntilanne, niin ihmiset kuolisivat sukupuuttoon.
Onneksi minun tuttavapiiriini ei sentään kuulu teidän kaltaisianne ihmisiä. Ensin kysytään kysymys ja kun siihen saadaan vastaus, niin yritetään kaikin keinoin lytätä ja syyllistää. Mahtaa olla rankkaa elää noin arvostelevaa elämää. Minä en kyllä jaksaisi.
Minä olen lapsen kanssa yksin ja ihan hyvin olen mielestäni saanut yhdistettyä työt sekä osittaisen opiskelunkin perhe-elämään. Vähän vaan suunnittelee ennakkoon, ei siinä mun mielestä ole mitään sen ihmeellisempää? Ruuat teen etukäteen jääkaappiin ja pakkaseen, ei tarvitse työpäivän jälkeen käyttää aikaa kokkailuun. Pyykit peseytyy itsestään, lajittelut ja koneen päällelaittamiset ei vie aikaa juuri yhtään. Kerran viikossa siivoan kunnolla, jälkiä siivoilen aina sitä mukaa kun sitä tulee, lapsi osallistuu tähän itsekin.Töiden jälkeen on aikaa leikkiä ja touhuta lapsen kanssa sekä hoitaa harrastusjutut. En tuo töitäni kotiin koskaan. Työaika on sitä varten. Opiskelujen suhteen olen tehnyt niin, että illalla kun lapsi nukkuu, keskityn niihin. Näitä ei ole joka ilta, joten aikaa jää kyllä itsellenikin. Ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa.
Voi vitti kun on perseestä teidän monen "elämä". Kauhea tarve esittää muille. Itse hyppäisin hirteen tilanteessanne.
Ha,
minä olen kotona 5-v lapseni kanssa, vaikka hän käy integroidussa pk-ryhmässä ma-pe. Ja miehen lapsi ekaluokkalainen, joten todellakin valitsen lapset, enkä mitään rahnaa ja uraa. Haluan olla kotona SEKÄ paikalla ETTÄ läsnä lapsille.
Nyt täytyy sanoa, että nimimerkki --------- puhuu asiaa!! Hyvä, että meitä on muitakin lasten etujen puolesta ajattelijoita JA toimijoita!
Ehkä kannattaa laskea ensin se, että paljonko niihin kotitöihin oikeasti menee aikaa. Ymmärsin, että ap on varsin hyvätuloinen, jos on varaa jäädä osa-aikaiselle. Aika monta kotityötä voi ulkoistaa eli kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Käytä osa tuloistasi vaikka siivoojaan tai ruoka-aineetkin voi tilata kotiovelle reseptien kera yms. Näin aikaa ja voimavaroja jää enemmän yhdessäoloon lasten kanssa. Meidän naisten ongelma on joskus sekin, että tunnemme velvollisuudeksemme tehdä kaikki itse, vaikka voi hyvin varojen niin salliessa voisimme hyvin ostaa ne ulkopuoliselta.
Näin minä olen tehnyt.
KUKAHAN HELWETTI KÄSKI NE LAPSET HANKKIA?
Kerrotko vielä, että kuinka muka olet enemmän lapsesi kanssa jos lapsesi kerran on päiväkodissa saman verran kuin työssäkäyvien lapset eli joka päivä?? Minä käyn töissä, mutta meillä lapset ovat vaan osa-aikaisesti hoidossa (toisin kuin sinulla, joka olet mukamas "kotiäiti"), koska pystytään miehen kanssa menemään lomittain töihin, tekemään etätöitä jne. :-) Tiedän monia perheitä, joissa vanhemmat käy töissä, mutta silti he pystyvät itse hoitaan (ainakin suurimmaksi osaksi) itse, toisin kuin sinä, vaikka olet kotona ja lapsesi hoidossa!
Hei! minä teen osa-aikaista. Lapseni on 1v9kk. Aloitin osa-aikaisuuden melkein heti,kun palasin äitiyslomalta. Johtajani suhtautui asiaan tosi joustavasti (hyvin). Koen olevani energisempi töissä ja töiden jälkeen jää enemmän aikaa pikkuiselleni. Kannatan!
Pakko jaksaa suorittaa ja teeskennellä.
kaikella on hintansa