hei haluaisin kysyä että kun olen itse 12v tyttö ja minun vanhemat eivät anna minun mennä kaverini luokse yökylään kokonaan toiseen kaupunkiin ja sitten minun pitää olla kotona klo 18 aikaa ahdistaa kun en tulen koulusta kotiin ni istun loppu aijan kotona tietokoneela ja vien koiraa ulos
hei KUINKA PAJON LIIKUTTE OSTAREILLA
niina 12,
382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
en ikinä:'DD tääl ei meinaan oo ostareita xd
Sen verran mitä nyt kaupassa tulee käytyä. En mitenkään maleksi ystäväni kanssa siellä, en tajua ideaa. Kerran istuskeltiin kun piti kuluttaa aikaa jossain, mutta silloin tuli joku valittamaan (don't know why). Ja pari kertaa on tullut vartijoilta muutenkin valituksia, kerran syynä oli se, että juostiin ostarin "sisäpihalla" tms, vaikeesti selitettävä alue, ihan ulkona kuitenkin. Että ei siellä paljoa aikaa edes huvita viettää.
Mutta mulla heittääkin pahasti päässä, ja mun iskällä on maailman suurin pippeli!