Niin kuin otsikko sanoo, tämä oli sitten tässä. Olen kokeillut syödä tavallista ruokaa pienempinä annoksina, olen kokeillut terveellistä ruokavaliota, olen jättänyt makeat herkut kokonaan pois ja rajoittanut herkuttelun kahteen suklaapalaan päivässä. Olen harrastanut liikuntaa, olen syönyt enemmän, olen syönyt vähemmän, olen ollut niin nälissäni, että on melkein itku tullut ja taju lähtenyt, olen kokeillut ilolla, inholla, kärsivällisyydellä ja kärsimättömyydellä. Olen juonut teetä, vettä ja maustanut ruokani chilillä, olen syönyt kananmunia ja kasviksia, joista en edes pidä, olen tehnyt viherpirtelöitä ja marjasmoothieita, olen nostellut painoja ja juossut polveni paskaksi. Olen uinut, pyöräillyt, kävellyt ja jumpannut, olen kiljunut, karjunut ja ulvonut epätoivosta...
Vaan en enää. Laihduttamisesta tulee vain niin paha ja heikko olo niin henkisesti kuin fyysisestikin, etten suostu käyttämään enää yhtä ainutta päivää itseni kiduttamiseen. Lakkaan rääkkäämästä itseäni, koska ilmeisesti en tajua laihdutukseksi kutsutusta rakettitieteestä hölkäsen pöläystä. Jatkan kävelyllä käymistä, koska oikeasti nautin siitä, mutta kaikki tarkoitushakuisuus on nyt toimistani imetty pois.
Tämä on elämäni vapauttavin päätös. Ihmiset halveksikoot minua plösöyteni vuoksi, mutta mieluummin syön muutaman suklaapalan päivässä ja olen iloinen, kuin rääkkään itseäni niin henkisesti kuin fyysisestikin ja olen vittumainen ja suoraan sanoen onneton.
Laiha elämä ei ole minua varten, sanokaa mitä sanotte. Kiitos tästä ja näkemiin. :)
Vaan en enää. Laihduttamisesta tulee vain niin paha ja heikko olo niin henkisesti kuin fyysisestikin, etten suostu käyttämään enää yhtä ainutta päivää itseni kiduttamiseen. Lakkaan rääkkäämästä itseäni, koska ilmeisesti en tajua laihdutukseksi kutsutusta rakettitieteestä hölkäsen pöläystä. Jatkan kävelyllä käymistä, koska oikeasti nautin siitä, mutta kaikki tarkoitushakuisuus on nyt toimistani imetty pois.
Tämä on elämäni vapauttavin päätös. Ihmiset halveksikoot minua plösöyteni vuoksi, mutta mieluummin syön muutaman suklaapalan päivässä ja olen iloinen, kuin rääkkään itseäni niin henkisesti kuin fyysisestikin ja olen vittumainen ja suoraan sanoen onneton.
Laiha elämä ei ole minua varten, sanokaa mitä sanotte. Kiitos tästä ja näkemiin. :)
Vastaukset 31
Vanhimmat
Minä ainakin kunnioitan päätöstäsi. Terveellisempää varmasti olla sinut itsensä kanssa ja pitää paino kurissa kuin jojoilla. Itse olen laihduttanut elämäni aikana 60kg ja aina kilot palaavat. Luin tässä artikkelin, missä oli raakaa tietoa ihmisten painosta. 5% laihduttaneista pysyy laihtuneena, muut lihovat takaisin tai vielä enemmän(kyse siis oikeasti lihavista). Ei siihen tarvita kuin pieni repsahduskausi ja vaaka heilahtaa 20kg ylöspäin. Voimia sinulle:)
Voi kiesus. Olet yrittänyt siis kaikkea muuta, paitsi miettinyt mistä ylipainosi johtuu? Olet yrittänyt dieettejä, mutta et miettinyt ollenkaan sitä, mikä ruokavaliossasi on lähtökohtaisesti niin väärin, että olet ylipätäätänsä lihonut? Ja kaiken lisäksi päätät luovuttaa sen sijaan, että muuttaisit elämäntapasi pikkuhiljaa normaalipainoa tukeviksi ja antaisit painon pudota hiljalleen, stressaamatta?
Jos et halua käydä kuntosalilla, elä käy. Pidät kävelystä, hyvä niin, tee sitä mistä pidät. Ruokavaliosta se kaikki lähtee, ja jos ruokavalion runko on terveyttä ja normaalipainoa tukevaa, paino putoaa muutamasta herkkuhetkestä huolimatta.
Diipadaapa: mietitkö koskaan, miksi repsahdat? Mikä terveellisissä elämäntavoissa on niin vaikeaa pitää yllä?
Onnittelut päätöksestäsi. Itse päädyin samaan vuosi sitten. Olen elänyt kaikki mahdolliset ruokavaliot nutrileteista VHH: hon ja sairaalan ravitsemusterapeuttiin, asunut kuntosaleilla,lenkkipoluilla. enkä laihdu. Tosin minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta siihen on lääkitys.
Lopetettuani maitotuotteiden ja viljojenkin käytön, en enää keksinyt mitä voisin vähentää. Puntari näyttää aina samaa, korkeintaan ylöspäin. Nyt ruokavalioni koostuu kasviksista, soijasta, palkokasveista, pähkinöistä (KOHTUUDELLA), kalkkunasta, kananmunasta (KOHTUUDELLA). 800-1200 kcl/vrk. Tällä paino pysy samoissa ylipainolukemissa vuodesta toiseen.
En enää käy puntarilla. Ei kiinnosta. Laihduttaminen vei puolet elämästäni eikä johtanut yhtään mihinkään. Luovutin ja elämääni tuli muitakin arvoja kuin yrittää olla laiha. Katkeruus hellitti. Katkeruus siitä, että kun toiset "jättävät ruokavaliostaan pois suklaan, sokerin ja limsan niin he laihtuivat 25 kiloa".
Mielestäni se on hiukan epäreilua, että joillain se on noin helppoa ja sitten nämä helpolla päässeet neuvovat esim. minua,kuinka jätän pois limun ja karkit ja laihdun. Kun kerron mitä olen läpikäynyt, he eivät usko. Heidän mielestän kyse on vaan ja pelkästään itsekurista. Voisin kyllä itsekurillani olla 400 kalorinkin dieetillä, mihin he eivät ikinä pystyisi (omien sanojensa mukaan), mutta kun silläkään ei ole aikaisemmin tullut tulosta (nutrilett), niin mitä järkeä siinä olisi?
Menee se loppuelämä näinkin, pitää vaan oppia sulkemaan korvansa laihojen vit*tuilulta ja keskittyä muihin prioriteetteihin.
Oletko käynyt lääkärissä, onko lääkityksesi varmasti tasapainossa? Tosin ruokavaliosi on aika rajoittunut, monipuolistaminen voisi saada vauhtia aineenvaihduntaan. Kilppari tarvii rasvoja ja hyviä hiilareita ja ennenkaikkea kaloreita. Kilpparivaivaisena liian alhaisilla kaloreilla kituuttaminen aiheuttaa vain lisää vahinkoa.
Suosittelen lukemaan Kaisa Jaakkolan kirjat Hormonidieetti ja Hormonitasapaino. Niistä voisi olla apua, jos ei laihduttamiseen, niin ainakin elämänlaadun ja voinnin parantamiseen.
Itse olen normaalipainoinen, mutten ole aina ollut. Olen saanut itsevarmuutta, olen lopettamassa pitkää parisuhdetta jossa olen ollut kun olen kuvitellut etten ikinä voi saada parempaa, minulla on jopa näkyviä lihaksia. Minä jaksan liikkua, mieliala on iloinen ja positiivinen. Lopetin tupakanpolton, eikä karkitkaan enää oikein maistu. Pidän enemmän oikeasta hyvästä ruuasta. Joskus mietin sitä vanhaa itseäni, ja tajuan vasta nyt miten paha olo minulla oli.Inhosin itseäni, pelikuvaani, mietin kokoajan mitä muut minusta ajttelevat. Olin kiusattu, syrjitty, pahoinpidelty, ja kyllä se suklaa helpotti. Ja sitä sipsiä pystyi kahmimaan pussikaupalla sinne suuhun. Sohvalla oli niin kivaa ja telkkarista tuli aina kaikkea kivaa. Mielummin kotona kuin, no, missään.
Onhan sekin päätös, luovuttaminen. Mutta tokihan on parempi olla onnellinen kuin onneton, ja jos lihavuus tekee sinut onnelliseksi niin mikäs siinä. Mielestäni se on silti vain illuusio. Olet vain käsittänyt normaalipainouden jotenkin väärin, että painonpudotus olisi kauheaa ja hirveää ja hirveän rääkin takana. En ihmettele että paino vain kohoaa kun mentaliteetti on niin vastahakoinen.
Tyydy vain elämäntilanteeseesi jos haluat. Luovuta. Se sinun oma valinta.
KAIKKI on itsestä kiinni. Todellakin itsekuria tarvitaan ja turhat selittelyt hiiteen. Ruokavalion muutos terveempään ja kohtuullisempiin annoskokoihin lisättynä liikuntaan, niin aivan varmasti lähtee paino laskemaan ajan kanssa.
Yleisesti ihmiset keksivät kaikenmaailman tekosyitä lihavuuteensa / saamattomuutensa.
Vit*tu mikä ääliö!
Itsekin taas aloitin yhdenlaisen kevennyskuurin mitoilla 170 cm / 127 kg. Nyt painan "enää" 122 kg. Voipi olla hyvinkin että tulen aika pian samaan lopputulokseen kanssasi kun tuli taas tämä jumitila, eli paino ei laske ei grammaakaan vaikka mitä teet. Siihen meikäläinen aina sortuu.
Oikeesti, miettikää mikä elintavoissanne tukee lihavuutta ja keskittykää näiden ongelmien eliminoimiseen yksi kerrallaan. Siten saavutatte pysyviä tuloksia. Ei laihduttamisen tarvitse olla mikään puolen vuoden epätoivoinen rutistus, jonka jälkeen "hengähdätte" ja palaatte takaisin vanhaan ja lihotte uudelleen. Terveyttä tukee myös pienet muutokset kerrallaan. Muutosten pitää olla sellaisia, että pystytte pitämään niistä kiinni, mutta ne saavat aluksi aiheuttaa pientä epämukavuutta. Lihavuus on syytä huonoista tavoista ja tavoilla on aina joku tausta, mielihalut voivat olla paitsi kehon viestejä huonosta ruokavaliosta, mutta myös esimerkiksi aikaan, paikaan tai toimintoihin sidottuja (esim. elokuvaa katsellessa herkuttelu, syöminen sohvalla, töiden jälkeen sohvalle kaatuminen). Kun saatte poistettua huonoja tapoja pysyvästi, olette jo askeleen lähempänä normaalipainossa pysymistä. Tämä vaatii tietenkin vähän itsetutkiskelua ja oman epätäydellisyytensä hyväksymistä, mutta kun huonot tavat on tunnistettu, itsekurikin tulee aivan itsestään.
Oikeesti, mieti mitkä asiat itsessäsi aiheuttavat sinussa k*u*s*ipäisyyttä ja keskity näiden ongelmien eliminoimiseen yksi kerrallaan. Voit saavuttaa jopa pysyviä tuloksia nesteen poistuttua nupistasi.
....tai sitten et.
Olipas törkeää, en huomannut viestissäni mitään negatiivista ja syyttävää, pikemminkin halusin antaa aloittajalle viestin, että toivoa on eikä luovuttaa kannata.
Viestin sisältö on täysin totta, osuiko kenties omatuntoon? Koska noinhan se täytyy tehdä, ylipainon aiheuttamista tavoista täytyy luopua, jotta normaalipainon voi saavuttaa ja pitää. En ole kusipää, olen entinen ylipainoinen, joka on onnistunut pudottamaan painoa vaikeasta ylipainosta normaalipainoon. Yritin monta kertaa, kunnes tajusin, että minun pitää muuttaa elämäni normaalipainoa tukevaksi, eikä odottaa, että laihduttaminen tekee sen automaattisesti. Ja haluan antaa uskoa myös muille, että normaalipainon saavuttaminen on mahdollista KAIKILLE, jotka sitä oikeasti haluavat.
Tässä on juuri tällainen luuseri joka ei ole valmis ottamaan neuvoja vastaan, vaan vänkää täällä " mä teen mitä haluan".
Tehkää mitä haluatte, mutta läski on saamattomuutta.
Minusta tuntuu myös, että olen kokeillut kaikkea. Mutta minä kyllä tiedän etten liiku tarpeeksi ja syön liikaa herkkuja, kuten kahvin kanssa jotain pullaa. Makean jugurtin onneks pystyin lopettamaan, enkä juo limsaa esim. Ja senkin tiedän, että olen just iltapuputtaja tv:tä katsellessa. Yritän tsempata itseäni lukemalla näitä juttuja, joissa
te muutkin kamppailette painon kanssa. Minulla on nyt polvivaivoja, joten en ole voinut kävellä lenkkejä, vaan uintiin on jäänyt liikunta minulla. Lisäksi kun on työttömänä, niin turhautuu ja tekee mieli syödä jotain hyvää. Oikeasti, tätä ylipainoa ei ole kuin muutama inhottava kilo.
Uinti on erinomaista liikuntaa, se liikuttaa koko kroppaa. Lisäksi voit altaassa tehdä erilaisia liikkuvuusharjoituksia, jotka tukevat polvivaivoista toipumista pitämällä lihasten toimintakykyä yllä. Että jatka vain!
Tiedän, että työttömänä olo turhauttaa. Mutta keksisitkö jotain kivaa tekemistä tai opiskelemista? Esimerkiksi kansalaisopiston kielikursseja tms? Keskustelu ystävän kanssa tai vaikka päiväkirjan tai blogin kirjoittaminen voi myös auttaa turhautumisen tunteisiin ja täten vähentää siitä aiheutuvaa syömishimoa.
Sellainen helmasynti tuo on, että kuvitellaan järkevän laihdutuksen olevan jotain itujsensyöntiä sekä kituruualla pelleilemistä.
Mutta kylmä fakta: Näin ei ole. Painoa voi myös pudottaa järkevälläkin tavalla.
Eikä ihme, että epäonnistuu. Kannattaisi miettiä jotain järkevää sekä itselle sopivaa jonkin muotihumbuukkipelledieetin sijaan.
mitäs mä sitten tekisin kun tykkään suklaasta ja salmiakista yli kaiken? Suolasta en tykkää muuten.
Lopeta tai edes vähennä karkin syöntiä.
Kiitos kaikille tukijoille.
Ja muut: miksi haluatte niin intohimoisesti minun olevan laiha?
En halua sinun olevan laiha, toivoisin sinun olevan terveytesi takia normaalipainoinen. Viestistäsi ei saanut sellaista käsitystä, että olisit oikeasti tyytyväinen tilanteeseesi, siitä sai käsityksen, että haluat alistua tilanteeseesi.
Ylipainoisilla on AINA suurempi riski sairastua. Jos ruokavalio sisältää lisäksi paljon tyhjiä kaloreita ilman ravinteita, riski kasvaa. Mutta jos haluat ottaa riskin, sehän on kuitenkin oma valintasi. Minkä valinnan haluat oikeasti tehdä?
Ei laiha, vaan sinut itsesi kanssa!
Niillä jotka haluaa muiden olevan laihoja on itellä ongelmia itsensä kanssa. Mieluummin olen lihava ja tyytyväinen itseeni kuin laiha ja jatkuvasti tyytymätön.
Minulla myös ongelmia painonpudotuksessa. Koko ajan täytyisi kytätä joka ikistä suupalaa, jottei liho. En kyttää enää painoa, mutta tiedostan, että se ylipaino lähtee sillä millä on tullutkin. Olen siis lisännyt ihan varovasti kävelylenkkien pituutta ja tempoa, koska en liiku tarpeeksi.
Syömisen osalta ongelmanani on ollut liian pitkät syömisvälit. Sen takia syön sitten töissä aina salaatin tai esim. Nutrilett-juoman, jos en ehdi syödä mitään ns. oikeaa ruokaa. Syön töissä vähän vähemmän kaloreita ja kotona sitten lasten kanssa normiruokaa. Vettä juon pitkin työpäivää vähintään litran.
Paino on tällä konstilla lähtenyt HYVIN hitaasti ihan niin kuin se on vaivihkaa myös tullut kroppaani. Painoa "enää" 95 kg ja pituutta yhä samat 160 cm. Olen ajatellut, että tällä elämäntavalla voin hyvin. Välillä paino ei putoa yhtään, välillä 200 g (ennätyspudotus toistaiseksi noin puoli kiloa viikossa).
Minäkin meinasin luovuttaa ja tyytyä olemaan 100 painoinen, mutta nivelet eivät kestä, joten sen vuoksi nivelkivut ajoivat yrittämään vielä kerran. Tsemppiä kuitenkin AP:lle. Pidä terveellisestä ruokavaliosta kiinni!!!
Ei se haittaa, vaikka se paino tippuu hitaasti. Jokainen 100g alaspäin on aina 100g keveämpi taakka nivelille. Toivotan vilpittömästi tsemppiä!
Mun ylipaino alkoi raskauksista, sitä ennen olin aina tyyliin 60 kg tai alimmillaan 56 kg. Eka raskaudessa (29 v.) kauhukseni melkein 80 kg, seuraavissa vielä enemmän, enimmillään (neljännessä) 93 kg. Apuva!!
Nyt vanhempana on vaikea säädellä painoa... vähän päälle nelikymppisenä sain pudotettua 63 kiloon, kun optimaalinen olisi n. 60.
Nyt olen taas 85 kg, päästin repsahtamaan ja join liikaa viiniä ja söin juustoja...
Alkaa mennä motivaatio! Apua! Musta on tulossa sellainen läskimummo, joka on luutunut ajatuksiinsa, kun oikeasti sisällä on korkeintaan 27-vuotias ihminen....
What to do???
Mitä tehdä??
Kokanaisvaltainen elämäntapamuutos. Ei pelkästään muutoksia vaan pohdi myös miksi repsahtelet. On helpompi muuttaa jotain tapaa (vaikka sitä viinin lipittelyä) jos tiedostat miksi sitä teet. Lue ravintoaiheisia kirjoja, kysele ja keskustele. Etsi ruokavalio, joka on terveellinen, mutta jota pystyt kuitenkin noudattamaan. Kokeile ja maistele, jätä esimerkiksi viljat ja maitotuotteet ja katso mitä tapahtuu. Korjaa yksi huono tapa kerrallaan, opettele ja totuttele rauhassa.
Itse tein listan kaikista ylipainoon johtaneista ja sitä ylläpitävistä tavoista. Mietin, miten niistä pääsen eroon ja taklasin ne yksi kerrallaan. Pari vuotta meni, mutta vaikeasta ylipainosta sain itseni laihdutettua normaalipainoiseksi. Ja elämä on huomattavasti helpompaa ilman ylimääräistä taakkaa.
En kyllä täysin ymmärrä, mikä laihdutuksessa on muka niin vaikeaa. tietysti jos odotat liian suuria tuloksia liian nopeasti tai olet asettanut itsellesi liian kovan tavoitteen, totta hemmetissä se on vaikeaa. Tai jos sinulla on esim. kilpirauhasen vajaatoiminta tai mahdottomuus liikkua. Tai jos yrität liikaa, esim. yrittämällä vaihtaa koko ruokavaliosi täysin erilaiseen päivässä sallimatta itsellesi mitään hyvää välillä (liian mustavalkoinen ajattelu - joko vihersmoothielinja tai kebablinja niinsanotusti tai hullusti liikuntaa tai ei liikuntaa ollenkaan-linja). Tai jos luulet, että jollain kevytkevytdieetillä on terveellistä laihduttaa ja jätät esim. kaikki rasvat pois. Jos yrität kituuttaa liikaa, keho pistää vastaan. Elämäntapojen opettelu on opettelua, pieniä askelia. Pienin askelin totuttelemalla muutat elämäntapojasi.
Olen sataprosenttisen varma, että jos kohtuullisesti rasitat itseäsi, syöt kevyemmin ja monipuolisesti muistaen riittävän ravintoaineiden saannin(ei liikaa hiilareita), syöt sen kaksi suklaapalaa päivässä, niin olet vuoden päästä laihtunut vaikka kuinka paljon. Ei laihduttaminen ole mitään vihersmoothieta tai chilin syöntiä, periaatteessa voisit laihduttaa vaikka kekseillä, jos söisit niitä vain vähän, tosin ei niistä vitamiineja saisi. Se on normaalia tasapainoista ruokavaliota johon yhdistetään liikunta. Voimaharjoittelu on sen takia hyväksi laihdutuksessa, että siinä kulutus lisääntyy, jos saat lihasta ja laihduttaminen polttaa usein myös lihasta. Hyvä lihaskunto on kaikenpäälle kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuuden varalle.
Jos kävisit kuntosalilla vaikka 3 x viikko ohjelman mukaisesti ja syöt suht hyvin niin näytät varmasti ensi vuonna täysin eri ihmiselle. Vaikka paino ei olisi tippunut, olisit todennäköisemmin virkeämpi, timmimpi ja parempikuntoisempi. Ja mitat olisivat kapeammat.
Painon pudottaminen on pieniä askelia. Ei päivässä ruokavalion laittamista täysin uuteen uskoon, vaan opettelua. Hyvä terveellinen ruokavalio voi olla hyvä motivaattori, kun tietää, että siitä saa pirteämmän mielen. Esim. jospa tänään kokeilisin syödä täysipainoisesti, aamulla ravitsevan aamupalan, päivällä terveellisen lounaan lautasmallin mukaan ja tänään yrittäisin syödä vaikkapa enemmän hedelmiä ja vihanneksia ja muistaisin syödä riittävästi proteiinia. Siitä voisi aloittaa.
Kyllä, laihdutuksessa joutuu kohtaamaan varsinkin oman epämukavuusalueensa, mutta on täysin väärä ja mustavalkoinen käsitys, jos luulee, että laihdutus on jotain itsensä kiduttamista ilman mitään herkkuja ikinä. Miten elää suurimman osan ajasta, se ratkaisee. Vaakaa ei kannata tuijottaa, vaan mittoja ja rasvaprosentin ja lihasmassan suuruutta. Mielestäni on itsepetosta väittää, että pullukkana on mukavampaa kuin normaalipainon puolella.
Kyllä, ja terveitä elämäntapoja voi opetella vaikka yksi kerrallaan. Ottaa yksi huono tapa korjaukseen vaikka joka kuukausi, näin saa rauhassa opetella uusiin tapoihin. Repsahduksetkaan eivät ole epäonnistumisia, niistäkin voi oppia, jos ei mitään muuta niin ainakin sen, miten niistä selvitään ja miten ne katkaistaan.
No niin. Olen siis lihava. Mutta en TIETENKÄÄN voi olla tyytyväinen tällaisena, koska se on itsepetosta. Osittain totta. En ole täysin onnellinen tällaisena. Ongelmani ei tosin ole hyvässä ruoassa, kokkaamisessa, leipomisessa ja herkuttelussa. Ongelma ei myöskään ole jenkkakahvani, allini eikä pömppä mahani.
Ongelmani on ihmisissä.
Pysyn päätökseni takana. En laihduta enää ikinä. Syön ruokaa, joka maistuu hyvältä, kokkaan ja leivon, koska se on hauskaa ja harrastan liikuntaa sitten kun olen harrastaakseni. Jos olen harrastaakseni. Silti ihmiset tulevat aukomaan päätään ja jakamaan neuvojaan ihan kuin tarvitsisin pelastusta. Että en saa luovuttaa, on pysyttävä vahvana ja ponnisteltava kohti laihaa elämää... Koska vain laihana kelpaan muille.
Tämä on nostattanut paljon itseinhon tunteita, joista olen ammentanut energiaa "laihdutukseeni". Pitkäpinnainen laihdutus ei käy. Jos syön niin, etten heilu tajunnan hämärtymisen rajamailla, laihdun ehkä 100g / kk. Tai huonossa tapauksessa lihon vielä lisää.
"Ei saa laihduttaa nopeasti. Pitää olla kärsivällinen. Jne. jne. jne."
Tuollaisiin kommentteihin tekisi aina mieli vastata huutamalla, että ole itse lihava ja koeta laihduttaa kärsivällisesti normipainoisten ihmetellessä, miten ihmeessä voit olla tuon näköinen ja miten läski ja ruma oletkaan. Puhumattakaan nyt niistä, jotka alkavat "hyvää hyvyyttään" jaella laihdutusneuvojaan: "Muuta elintapojasi pikku hiljaa ja niin päin pois..." Sanoinko jo, että elämääni kuuluu olennaisesti toisten ihmisten paheksuvat katseet ja kommentit? Että muuta siinä sitten itseäsi "kärsivällisesti", kun et millänsäkään voisi päästä laihaan tilaan kyllin nopeasti, ettei tarvitsisi enää sietää avointa halveksuntaa.
Mutta ei se kituuttaminenkaan ole mitään auttanut. Olen syömättä, olen pyörtyä, syön, inhoan itseäni, kun eiväthän lihavat saa syödä, olen syömättä, olen pyörtyä, syön, inhoan, jne.
Joten ongelmani ei niinkään ole kilot, joita kannan. Olen mielestäni ok tällaisena. En ole Megan Fox millään mittarilla (ainakaan painon suhteen), mutta olen ihan hyvä. Kelpaisin itselleni, jos en peilaantuisi muista ihmisistä. Koska muut ihmiset ovat enemmänkin se tekijä, joka saa minut kiemurtelemaan kuin mato koukussa. Muut ihmiset laihdutusvinkkeineen, läskivitseineen, kommentteineen, katseineen, asenteineen...
Hyvä on, päätöksessäni on ehkä vähän "olenpa tällainen teidän kiusaksenne" -makua. Mutta toisaalta: pidän ruoasta. Syön sitä liikaa, myönnän, mutta ruoka on vaan niin hyvää. Tykkään tehdä ruokaa, se on hauskaa. Rakastan leipomista. Ja pitäähän luomukset syödäkin, eikä heittää menemään.
Kiteytän ongelmani kahdella tapaa: olen ruokakeskeinen ihminen, se näkyy vartalossani. Jostain kumman syystä minun kuitenkin pitäisi joko A: maagisesti muuttua yliolennoksi, joka ei absorboi joka ikistä kaloria, tai B: jättää kokkailu. Toinen aspekti: minä olen minä itse henkisenä olentona. Minuus asuu tässä kehossa. Muille ihmisille kelpaan kuitenkin vasta, kun kehoni on sopivan kokoinen. Eli vaikka sisältö on sama, ei se kelpaa kuin oikeanlaisessa paketissa.
Tohtori Philillä on loistava lausahdus: "It's not about you." Tämän haluaisin sanoa "arvostelijoille." Ei ole teidän asianne, miltä näytän. Ei ole teidän asianne, mitä harrastan. Ei ole teidän asianne, mitä syön. Ei ole teidän asianne, mitä teen elämässäni. Oma elämäni on "about me" ja mitä itse haluan. No mitäkö haluan? Haluan, että minut hyväksytään omana itsenäni riippumatta siitä, miltä näytän. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu (tsiljoona vuotta evoluutiota ja tämä ei vieläkään onnistu?!) niin haluaisin, että minut jätetään rauhaan.
Minä ainakin olen pudottanut painoni kärsivällisesti ja hitaasti, 2 vuotta meni normaalipainon saavuttamiseen. Opettelin samalla myös olemaan onnellinen ja rakastamaan itseäni ja tajusin samalla myös sen, etten voi rakastaa itseäni jos ruokin kehoani sitä sairastuttavalla ruualla (oli se sitten kuinka hyvää tahansa). Koetko oikeasti rakastavasi itseäsi, jos tahallasi teet kehollesi hallaa? Koska sitä ylipaino on.
Olisitko muuten valmis maksamaan ylipainostasi aiheutuvat terveyskustannukset itse? Koska ylipaino on iso ongelma Suomessa ja tulee kuormittamaan meidän julkista terveydenhuoltoa tulevaisuudessa. Entäpä, jos saat lapsia. Millaisia elämäntapoja ajattelit heille opettaa? Lihavuus on periytyvää osittain siksi, että huonot elintavat periytyvät.
On hienoa, jos pystyy olemaan onnellinen sellaisena kun on. Itsensä hyväksyminen on erittäin tärkeää ja suurimmaksi osaksi muita ihmisiä ei oikeasti kiinnosta oletko lihava vai laiha. Olettaen tietenkin, että se ei vaikuta heidän elämäänsä. Mutta älä syytä muita sinun elämäntilanteestasi tai sinun ajatuksistasi. Sinä itse päätät miten suhtaudut muihin ihmisiin ja niihin "hyvää tarkoittaviin neuvoihin" ja sinä päätät mitä itsestäsi muihin peilaat ja mitä et. Lihavuuttasi tuskin tullaan hyväksymään, mutta joku voi pitää sinusta lihavuudestasi huolimatta.
Kyllähän sinä itsekin tiedät, että ulkonäöllä on merkitystä. Ja ketkä muutkaan siihen sinun ulkonäköösi kiinnittäisivät huomiota, kuin ne muut ihmiset.
Hyvin näytät myös tiedostavasi sen, että muuttamalla ruokailutapojasi voisit hoikistua.
Mitä järkeä tilittää asiasta jolle muut eivät mitään voi ja itse et mitään halua tehdä?
Pystyisimpä minäkin tuohon, viisainta,upeinta, mahtavinta mitä olen aikoihin lukenut. Nostan sinulle hattua ja nauti suklaapaloistasi ja elämästä.