Sipilän lestadiolaislahko

"Toisin kuin julkisuudessa on paikoin esitetty myös Rauhan Sana, toiselta nimeltään pikkuesikoisuus on lestadiolainen herätysliike. Kirkkohistorian professori Jouko Talosen mukaan liike edustaa vanhoillislestadiolaisuutta, jonka sisällä on suurempaa näkemyksellistä kirjavuutta kuin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n alaisessa vanhoillislestadiolaisuudessa."
1376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Entä sitten. Pitihän Urpilainenkin puheen Sleyn kesäpäivillä.

Äänestä
  • Siellä on paljon kepuloisia.

    Äänestä

  • Ei tuossa kirjoituksessa ole asioista oikein kuin ainostaan nuo nimet. Jos blogia piträä pitäisi ensin tehdä taudtatyö:D

    Sitten tuo nimilista. Alkuun on laitettu muutama nimi muista uskontotokunnista. Nimet joita halutaan leimata. Loppu on kokonaan sitten pelkiä "vanhalestadiolaisia"hehehheheh. Eli kirjoituksessa yritetään rasismia ja leimaamista yhtä ukonnolista viiteryhmää kohtaan peitellä viidellä nimellä. Yksi nimi niistä on Juha Sipilä.

    Ensin mietin mikä tarkoitus tuolla nimilistalla on. Sitten hokasin. Sen tarkoitus on kertoa kirjoittajan omasta mielelstä yhteiskunnan "hylkiöiden" nimet julki. Noin koottuna tuo blogi ei täytä henkilörekisterilain pykäliä. Tuossa on tehty rekisteri henkilöistä ja vielä jukkaistu se netissä.

    Äänestä

  • ####¤%%%&#### kirjoitti:

    Ei tuossa kirjoituksessa ole asioista oikein kuin ainostaan nuo nimet. Jos blogia piträä pitäisi ensin tehdä taudtatyö:D

    Sitten tuo nimilista. Alkuun on laitettu muutama nimi muista uskontotokunnista. Nimet joita halutaan leimata. Loppu on kokonaan sitten pelkiä "vanhalestadiolaisia"hehehheheh. Eli kirjoituksessa yritetään rasismia ja leimaamista yhtä ukonnolista viiteryhmää kohtaan peitellä viidellä nimellä. Yksi nimi niistä on Juha Sipilä.

    Ensin mietin mikä tarkoitus tuolla nimilistalla on. Sitten hokasin. Sen tarkoitus on kertoa kirjoittajan omasta mielelstä yhteiskunnan "hylkiöiden" nimet julki. Noin koottuna tuo blogi ei täytä henkilörekisterilain pykäliä. Tuossa on tehty rekisteri henkilöistä ja vielä jukkaistu se netissä.

    Oliko listalla monta homokepua?

    Äänestä

  • Miksi ylen toimittajat eivät siinä islam-illassa alkaneet vertailemaan
    muslimien käytäntöjä lestadiolaisiin ,siitä olisikin tullut aika mielenkiintoista.

    Lestadiolaiset taitavat olla ainoita tässä maassa joita saa vapaasti arvostella
    pelkäämättä mitään sanktioita.
    Olen kuitenkin näin ulkopuolisena tullut siihen tulokseen,että ovat yritteliästä
    väkeä.Tukevat toisiaan kuten suomenruotsalaiset ja maailmalla esim.juutalaiset.

    Ainoastaan lestadiolaisten kohdalla se nähdään pahana asiana.
    Jonkinlaista tasapuolisuutta kai voisi odottaa vaikka kaikissa uskonnoissa
    on tavalliselle sukankuluttajalle vieraita piirteitä.
    Media on alun perin tuominnut Sipilän juuri lestadiolaisuuden takia,vaikka
    suurin painolasti kuitenkin on juuri keskustalaisuus,jossa ei kukaan median
    palveluksessa oleva voi nähdä mitään hyvää.
    Näin kai sanelee omistajataho.

    Äänestä

  • tosi on kirjoitti:

    Miksi ylen toimittajat eivät siinä islam-illassa alkaneet vertailemaan
    muslimien käytäntöjä lestadiolaisiin ,siitä olisikin tullut aika mielenkiintoista.

    Lestadiolaiset taitavat olla ainoita tässä maassa joita saa vapaasti arvostella
    pelkäämättä mitään sanktioita.
    Olen kuitenkin näin ulkopuolisena tullut siihen tulokseen,että ovat yritteliästä
    väkeä.Tukevat toisiaan kuten suomenruotsalaiset ja maailmalla esim.juutalaiset.

    Ainoastaan lestadiolaisten kohdalla se nähdään pahana asiana.
    Jonkinlaista tasapuolisuutta kai voisi odottaa vaikka kaikissa uskonnoissa
    on tavalliselle sukankuluttajalle vieraita piirteitä.
    Media on alun perin tuominnut Sipilän juuri lestadiolaisuuden takia,vaikka
    suurin painolasti kuitenkin on juuri keskustalaisuus,jossa ei kukaan median
    palveluksessa oleva voi nähdä mitään hyvää.
    Näin kai sanelee omistajataho.

    "Lestadiolaiset taitavat olla ainoita tässä maassa joita saa vapaasti arvostella
    pelkäämättä mitään sanktioita."

    Tajuatko itse, kuinka lapsellinen kommenttisi on?

    "Olen kuitenkin näin ulkopuolisena tullut siihen tulokseen,että ovat yritteliästä
    väkeä."

    Onko muuta väitetty? Toki en itse asiaa tunne enkä ole lessujen ahkeruuteen perehtynyt. Ahkeria he ovat ainakin jatkamaan sukua, joskus jopa omien lastensakin kanssa. Sitä ei ole voinut olla kuulematta, kun aiheeseen on peräti lestojen johtohenkilötkin joutuneet kantaa ottamaan.

    "Ainoastaan lestadiolaisten kohdalla se (ahkeruus) nähdään pahana asiana"

    Oletko kuinkakin sekaisin päästäsi, kun tuollaisia kirjoittelet?.

    "Jonkinlaista tasapuolisuutta kai voisi odottaa vaikka kaikissa uskonnoissa
    on tavalliselle sukankuluttajalle vieraita piirteitä."

    Taidat kuitenkin olla sen verran lähellä lestapiirejä, ettet kykene objektiiviseen arviointiin?

    "Media on alun perin tuominnut Sipilän juuri lestadiolaisuuden takia"

    En ole huomannutkaan. Millainen tuomio tuli? Media taisi paremminkin vain kiinnostua siitä, mitä lajia lesta Sipilä on. Ja sitä enemmän se kiinnostui, kun Sipilällä näytti olevan haluttomuutta asiaa kertoa. Mutta älä nyt sentään ala tuomitsemisesta puhumaan. Jätä sellaiset puuhat lessuille, jotka jostain ovat saaneet oikeuden tuomita "vääräuskoiset" kadotukseen. Lestathan pitävät itseään ev.lut.-kirkkokunnassa niinä ainoina, joita taivaan riemut on odottamassa.
    Siitä syystä onkin joskus esitetty, miksei lessukat perusta omaa kirkkokuntaa, johon ei edes pääsisi nuo vääräoppiset?

    "vaikka
    suurin painolasti kuitenkin on juuri keskustalaisuus,jossa ei kukaan median
    palveluksessa oleva voi nähdä mitään hyvää.
    Näin kai sanelee omistajataho. "

    Jos sinä vain luet liian vähän Suomenmaata ja sinulle on sen tähden kehittynyt noin vääristynyt kuva?

    Äänestä

  • synnytyskone kirjoitti:

    En kuulu sen paremmin lestadiolaispurukkaan kuin mihinkään puolueeseen,
    joten arviot perustuu ihan mututuntumaan joka mediasta välittyy.

    Tästä syntyvyydestä juuri olisinkin halunnut vertailuja islam-uskonnon
    kanssa.
    Eikö mielestäsi molemmissa sorreta naista mutta vain toisen kohdalla
    uskalletaan tuomita.
    Tähän halusin tasapuolisuutta.

    Äänestä

Kun tietää, miten sisäsiittoista ja sikiävää väkeä on kepu/lestat, niin ei mikään ihme että kannatus on on se mikä se nyt on.

Äänestä

Kyllä on niin läpinäkyvää taas Ylen touhut.Sipilä ehdotti maanantaina,ettei
ylelle myönnettäisi indeksikorotusta tuohon huimaan 500 milj.vuosibudgettiin.
niin jo tiistaina löysi kakkonen Oulusta katkeroituneen luuserin joka oli
innoissaan kun voi tarjota Richtille Sipilän" lautakasan".

Tämä on taas ollut niin kova viikko Kataiselle kun koko kansa saa pilkata
Himas-tutkimusta,täytyy siinä ylen jotain keksiä vaikkapa sitten höyryt
Sipilän tehtaalla 20 vuotta sitten.
Kukaan ei ole niin koskematon kuin turhautunut toimittaja,siinä käännetään kivet ja kannot jotta edes jotain löytyisi.
Aikooko tämä Stoori yltää myynnillään ihan Tervon Vanhasen pilkkateoksen
lukemiin.
Tämän tason "kirjailijoita" poliitikot tarvitsee vastustajan mollaamiseen.
Sitten nämä uljaat toimittajat syyttävät aina nettiä vihapuheista,mistä he
luulevat kansalaisten oppinsa imeneen

Äänestä

Kepulaiset ovat elättejä.

Äänestä
  • mihin kykenet luuseri?

    pyyhi räkä leualtasi.

    Äänestä

Joitakin aikoja sitten Arkkipiispa kiemurteli tv haastattelussa tästä lestadiolais-pedofilia asiasta. Herätti monta kysymystä, millä ja kennen mandaatilla herra on luterilaisen kirkon johdossa? En yhtää ihmettele jos kirkosta eroaa jatkuvasti väkeä. Taitaa olla kepulais-lestadiolaisten valta niin suurta? No, itselläni vain on vahvistunut se asia etten palaa kirkon jäseneksi niin kauan kun tällaiset hihhulit ovat vallassa................

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niinpä. kirjoitti:

"Toisin kuin julkisuudessa on paikoin esitetty myös Rauhan Sana, toiselta nimeltään pikkuesikoisuus on lestadiolainen herätysliike. Kirkkohistorian professori Jouko Talosen mukaan liike edustaa vanhoillislestadiolaisuutta, jonka sisällä on suurempaa näkemyksellistä kirjavuutta kuin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n alaisessa vanhoillislestadiolaisuudessa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu