Lopetanko ammattistartin?

Hate.this.

Olen 16-vuotias, peruskoulun viime keväänä päättänyt tyttö. Olen käynyt nyt reilut kaksi kuukautta ammattistattia, jonka valitsin siksi, koska en tiennyt minne mennä. (Tai oikeastaan tiesin tarkastikkin, mutta en asuntolassa olisi pärjännyt, joten silloinen haave unohtui.) Ja nyt en haaveile mistään. Ei kiinnosta yhtään mikään. Vihaan opiskelua ja SITÄKIN ENEMMÄN työharjoitteluita/töitä!

Vihaan tota koulua. Tota luokkaa. Opettajia. Aineita. joita siellä opetetaan. Aamuherätyksiä ja bussimatkaa. Ja ENITEN NIITÄ HITON TYÖSSÄOPPIMISIA! Niitä on niiiiiiiiin paljon ja yksi kestää kolme viikkoa! KOLME VIIKKOA. Yhden olen siis suorittanut, ja se vaati ihan hirveästi voimaa itseltäni. Ainoa jonka takia en ole lopettanut koko paskaa jo, on se, että en halua pettää muita.

Pian alkaa taas se idioottimainen työssäoppimisjakso, johon en halua hakea mitään paikkaa. Mä en oikeesti jaksa. En jaksa tätä. Ja noi opettajat on ihan helvetin tyhmiä, koska ne ei mua ollenkaan tajua.

Eli. Jos lopetan tämän nyt pian, niin mitä tapahtuu? Olisiko antaa jotain vaihtoehtoja tälle ammattistartille? Millekkään oppisopimukselle en ikinä lähtis, no way. Oon niin yksin tän kanssa.

18

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15893782395389

      Elämä on valintoja ja joskus on tilanteessa, jossa ei voi saada kaikkea. Joskus voi olla myös tilanteessa, jossa on pakko sietää negatiivisia tunteita ja epämiellyttäviä asioita ainakin hetken. Jos et kestä, niin lopetat. Itse sinä siitä päätät ja itse kannat myös seuraukset. Opettajien haukkuminen on turhaa, tuskin heistäkään kovin ihanaa on sinun naamaasi katsoa, mutta he eivät huutele sitä ääneen sulle päin naamaa. Aikuistuminen on sitä, että oppii kantamaan vastuun itsestään eikä syyttele muita.

    • poiuy1

      Vaihtoehtoja lienee oikea amis, haluamasi linja, mutta se tietää aamuherätyksiä, tehtäviä ja etenkin työssäoppimista. Lukio, mutta sekin tietää aamuherätyksiä ja lukemista, läksyjä. Töihin meno (jos jostain sitä saisit ilman koulutusta) tietää aamuherätyksiä ja työntekoa. Oppisopimus vaatii viitseliäisyyttä ja sitä työpaikan hankintaa.

      Vaihtoehto kotona lorviminen, tietää vanhempien motkotusta, tylsää joutenoloa

      Muita vaihtoehtoja ei nyt juuri tule mieleen

      • Tutakandi

        Mene lukioon ja siitä yliopistoon. Siellä ei ole aamuherätyksiä ollenkaan, koska luennoilla ei pakko käydä. Joten yksi pakkopulla alta pois ;)

    • Amishope

      Sulla on nyt kyllä pullat aika heikosti uunissa. Mutta yksin et kyllä ole, joka ainoassa ammattistarttiryhmässä jonka olen nähnyt, on kymmenkunta vastaavassa tilanteessa olevaa.

      Päivä kerrallaan. Tunti kerrallaan. Minuutti kerallaan. Aina pääsee yöksi omaan punkkaan! Koeta selvitä.

      Se varsinainen elämä on kuitenkin sellaista, että muistelet jo viiden vuoden päästä tätä aikaa mukavana ja leppoisana puuhasteluna, jossa ei ollut mihinkään kiire.

    • syrjäytynyt

      Lopeta ihmeessä, jos et halua siel olla. Välivuosi on ihan hyvä valinta. Välivuodel kerkee miettii mitä haluu elämällä. Itse kahdesti keskeyttäny amiksen ja en enää kouluihin mee. Älä välitä mitä muut kelaa, jos lopetat sen. Jokainen omasta elämästään vastuussa ja tekee omat valinnat älä muista välitä. Mikä ei tunnu oikealta ja jos noin paljon vihaat sitä lopeta. Sitä voi pahasti masentua , jos polttaa ittensä loppuun. 9vuotta peruskoulussa kuitenki olet raatanu ja ammattistartis vähän aikaa. Välivuosi tekis sulle hyvää.

      • Aloitusviestin-lähettäjä

        Totta! Mulla on kai diagnoosiki masennuksesta. En edes jaksa ajatella enään. Tiedän, et jos jatkan tätä paskaa ni masennun entistä enemmän!! Ketään ei ota mua tosissaan, koska oon aina ollu se "helvetin hyvä tekopirteä valehtelija, joka tekohymy naamalla tekee läksyt ja istuu koulupäivän kiltisti pulpetissa" paskat. En jaksa ajatella enään muita. Oon koko elinikäni joutunu huolehtii mun vanhemmista ja sen lisäksi ittestäni. MÄ EN JAKSA ENÄÄN! Miksei muut tajua sitä? KAIKISTA VITUTTAVINTA ON SE, ETTÄ KUN MÄ SANON ETTEN JAKSA ENÄÄ, NIIN SIIHEN VASTATAAN "kyllä sä jaksat! Koita vaan jaksaa :) oot aina jaksanut!!!" Huoh.

        Minkä ikänen sä oot nimimerkki "syrjäytynyt"? :)

        - Alotusviestin kirjoittaja -

      • syrjäytynyt
        Aloitusviestin-lähettäjä kirjoitti:

        Itekki kärsiny masennuksest ja tiedän, kun mikään ei huvita ja ei jaksa tehdä mitää hyväähän ihmiset tarkottaa, kun tsemppaa sinua jaksamaa. Kuitenkin pakko, joskus kuunnella itteensä, jos tuntuu siltä ettei millää pysty niin kannattaa lopettaa. Ei se elämä siihen kaadu , jos lopettaa ammastartin. Opiskella ja töitä kerkee tekee aikuisenakin. 17v oon

      • Muut saa maksaa
        syrjäytynyt kirjoitti:

        Itekki kärsiny masennuksest ja tiedän, kun mikään ei huvita ja ei jaksa tehdä mitää hyväähän ihmiset tarkottaa, kun tsemppaa sinua jaksamaa. Kuitenkin pakko, joskus kuunnella itteensä, jos tuntuu siltä ettei millää pysty niin kannattaa lopettaa. Ei se elämä siihen kaadu , jos lopettaa ammastartin. Opiskella ja töitä kerkee tekee aikuisenakin. 17v oon

        Joo mäki oon vast 45 ja en o viel töihi tai kouluun kerennyt.
        Mut fatta antaa mulle mahollisuuden olla masentunu kehdost hautaan

    • syrjäytynyt

      Opettajat ei ymmärrä nuorii yhtää. Itse nukuin tunnilla kerran ja opetteja sanoi että painu vittuun tääl ei nukuta. En kerenny nukkuu yös yhtää niimpä sit päätin läht himaa. Muutenkaa kusipäisii opettajii jaksa katella. Kokoajan vaan komentelemas.

      • Kyl sä nii stara oot

        Näin on. Mielestäni tuo opettaja pitäisi erottaa välittömästi.
        Pitäähän sinun nukkuakin, mitä se sille opettajalle/työnantajalle kuuluu milloin sen teet.
        Sinä olet tähti, muiden pitää vain hyväksyä se.

      • syrjäytynyt
        Kyl sä nii stara oot kirjoitti:

        Näin on. Mielestäni tuo opettaja pitäisi erottaa välittömästi.
        Pitäähän sinun nukkuakin, mitä se sille opettajalle/työnantajalle kuuluu milloin sen teet.
        Sinä olet tähti, muiden pitää vain hyväksyä se.

        Mitenkäs haittaan opetust, jos nukun? No en mitenkää. Opettajalle se ei kuulukkaan, jos nukun tunnilla en häiritse silloin opetust. Minun oma asiahan se on, jos nukun. Se ei ole keltään pois. Töissä taas pitäis jotai aikaakin saada kato niin siel ei välttämättä kerkee nukkuu. Turhat amiksen teoria tunnit taas voi hyvin nukkuu. Tietyst työtunnit erikseen. Koulu ei ole mulle ikin sopinutkaa mielummin sitä sitten on kotona, kun kattoo kontrolli friikki opettajii.

    • Maailma opettaa

      Onhan se v-mäistä, että joutuu noudattamaan joitakin sääntöjä. Mutta yrittäkää äidin pienet mussukat ymmärtää, että maailma ei toimi eikä koskaan tule toimimaan pelkästään teidän halujenne mukaan. Saatte toki hakata päätänne betoniin, mutta siitä seurauksena on pelkästään kuhmu omassa otsassa.

    • .....

      Mä itsekin käyn tällä hetkellä ammattistartilla, mutta alkuvuodesta olin raksalla, jonka keskeytin kun ei omalta alalta tuntunut. Nyt oon alkanut miettiä myös startin lopettamista, mutta kun menin kuraattorille juttelemaan mulle selkes että tarviin ees jotain papereita mun elämässä. Kyllä vihaan koulua, meidän luokkaa, opettajia (johtuen heidän ylihuolehtivaisuudesta johon en ole tottunut, sekä yleensäkkin valmiiksi negatiivisesta kuvasta opettajiin). Kaiken tämän lisäks mulla on omat ongelmat, joita en tähän nyt ala aukomaan koska ketään ne ei kiinnosta. Poissaoloja mulla oli raksalla ollessa suunnilleen 50h ja sama nyt startilla, eli tänä vuonna oon kerennyt olla n.100h poissa. Opettajat laittaa vähän väliä vanhemmille viestiä, vaikka vaan pahentavat sillä tietämättään asioita, ja laittavat kuraattorille juttelemaan.
      Kun kävin kuraattorilla juttelemassa koulun lopettamisesta, se sanoi että mun ois parempi käydä tää ammattistartti loppuun että saisin ees jonkun koulutuksen paperit (vaikka näillä ei hyödykkään paljoo paskaakaan) ja sit 17-vuotiaanahan pääsee vaikka työkkärin kautta käymään jotain kursseja.

      Jos oikeesti et kestä koulussa käymistä, niin lopeta ja mieti rauhassa mitä sä haluat elämältäs. Täällä maailmassa on tosi paljon vaihtoehtoja. Itse kuitenkin kestän tän vuoden tätä ammattistarttia, vaikka joudunkin koulussa yksin olemaan ja muutenkin tuntea oloni epämiellyttäväks. Mut mietin sitä vaan sillä tavalla että vuos on niin pieni aika elämässä ja kaiken lisäks hyödyn tästä ite. Sitä paitsi tää paska olo ja kidutus (tai miksikä sitä haluaakaan sanoa) aina vaan vahvistaa.

    • Hate.this.

      Moikka taas!

      Eksyin tänne ihan sattumalta, ja päätin kirjottaa pari lausetta siitä, lopetinko koulun ja missä olen nyt.

      En ole lopettanut ammattistarttia! Joka päivä se tuntuu kuitenkin huonolta vaihtoehdolta...

      Toinen työssäoppiminen meni perseelleen. Sain siltä ajalta sairauslomaa, koska en jaksanut. Kolmannen (ja viimeisen!) työssäoppimisen kuitenkin suoritin, vaikkakin pari poissaoloa tuli ja suurta ahdistusta kävin läpi...

      Poissaoloja on noin. 200h. Potkitaankohan mut ulos?! En vaan jaksa herätä aamulla, ja raahautua koululle. Viime viikolla olin vain yhden päivän koulussa, ja olin aivan itkuinen ja ahdistunut. Vihaan olla siellä. En halua kuitenkaan pettää muita ihmisiä. Luovuttaa.

      Hain yhteishaussa lukioon. LUKIOON! En keksinyt muutakaan. Työssäoppimiset on maailman kamalimpia (miten muka pärjäisin työelämässä? Niinpä.), eikä mikään ala kiinnosta vähäänkään. Kokeillaan siis lukiota syksyllä.

      Kello on pian 2 yöllä, huomenna on koulua, ja minä valvon. En saa unta...

      Yritän jaksaa käydä nyt pian alkavan viimeisen kuukauden ammattistartissa (jos ne ei potki mua ulos sieltä... En todellakaan ihmettelis!)

      Tsemppiä kaikille kaikkeen

      • ammattihakusessa

        Kuinka paljon startilla voi olla poissaoloja? Että pääsee läpi jne

      • ammattihakusessa

        Kuinka paljon startilla voi olla poissaoloja? Että pääsee läpi jne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe