Mitä 1. tapaamisessa puhutaan kustantajan kanssa?

Ääks, huomenna eka tapaaminen kustantajan kanssa. Vielä ei ole sopimuksesta ollut puhetta. Kauheeta ku ei voi mitenkään varautua. Mitä ekassa tapaamisessa yleensä puhutaan? Kuunnellaan vaan palautetta vai? Onko ne ylimalkaisia (vähän enemmän tunnetta ja tiiviimpi tunnelma)? Vai tarkkoja (puutarhurin siskontyttöhahmo pitäisi poistaa)? Mä en osaa edes puhua mun kässäristä mitään! Kirjoitin vain päästäni, osa juonesta on harkittua, punnittua, osa vaan mun omaa hulluttelua ja kokeilua. Miten ihmeessä mä erotan ns. hyvän palautteen huonosta? Ainahan tarinasta voi muuttaa miljoona ja yks osaa, heittääkö kustantajakin ehdotuksiaan vain lonkalta? Selvää on että kyllä sitä tässä vaiheessa vääntyy vaikka mille mutkalle.
261093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Omalla kohdallani kustantajan tapaamisessa ensin oli kevyttä kenttäkeskustelua kustannuspäällikön ja tulevan toimittajani kanssa. Sitten juotiin kahvia, teetä ja pullaa mussutettiin. Keskustelu siirtyi kulttuuriin, kirjailijuuteen, mun näkemyksiin omasta kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Sen jälkeen sain sopimuksen luettavaksi. Painotettiin, että tutustuisin siihen rauhassa.

Jonkin verran päällikkö esitteli taloa, ihmisiä. Kaikki vaikuttivat mukavilta, kiinnostuneilta.

Vetäydyin toimittajan toimistoon ja sain palautetta romaanistani. Kannattaa tehdä muistiinpanoja. Mä ainakin kuuntelin ja kirjoitin muistiin, mitä toimittajalla oli sanottavaa. Kässäriin oli jo tehty merkintöjä, myös erikseen oli koottu liuskan verran havaintoja.

En juuri itse puhunut tässä vaiheessa, koska olin aika jännittynyt, mutta otin loppupuolella aika tiukasti kantaa joihinkin ehdotuksiin ja väitteisiin. Toimittaja vaikutti ärhäkkyydestäni innostuneelta.

Kaikin puolin kuohuttava ja unohtumaton kokemus. Kävin sopimuksen läpi, allekirjoitin sen ja kuittasin kustantamon kirjakaupasta kassillisen hyviä kaunokirjoja. Hyvillä mielin istuin junaan, nukahdin voipuneena.

Onko iso vai keskisuuri vai pieni kustantamo?

Rennosti vain. Onnea! Siitä se starttaa.

Äänestä

Apuaaa, kiitos! Herttinen, eivät kai he oleta että allekirjoitan sopparin siinä ja samassa?! Mä olen jo pari kertaa sössinyt sopparin allekirjoittamalla sen ilman neuvotteluja ja katunut katkerasti jälkeenpäin. Nyt on pakko ottaa rauhallisesti, näyttää sitä lakimiehelle jne. Siihen olen varautunut henkisesti että palaute tulee vetämään ihan vatkuliksi. On se vaan sen verran herkkää, koska eihän sitä tahalleen mitään kakkaa kirjoita. Voihan se tapaaminen toisaalta olla vain sellainen pieni palautteenantotilaisuus, jossa puhutaan puoli tuntia ja taputetaan olalle ja sanotaan että soittele sitten joskus ensi kesänä kun sulla on oikeasti jotain painokelpoista näytettävää... Ja en ole siis ikinä puhunut proosatekstistäni kenellekään, en edes itselleni, kirjoitan ihan vaistonvarassa (edelliset opukset olivat tietokirjoja), joten olen kyllä luottavainen että he tietävät mikä toimii ja mikä on sataan kertaan tehtyä ja itsekin jo ounastelen mitkä kohdat ovat kökköjä mutta... ei elämä, mä en osaa kyllä puolustaa tekstiäni mitenkään! Olen koko ikäni vain kirjoittanut muiden pillin mukaan (siis päivätöissä).

Äänestä

Sun ei todellakaan tarvitse allekirjoittaa sopparia siinä ja heti. Otat mukaan, tutkit perusteellisesti ja tarvittaessa lakimiehesi kanssa. Kannattaa tutkia tarkkaan erityisesti uuden median soppariosuudet, niitä mulla oli ainakin monta liuskaa mukana.

Hyvin se menee.

Äänestä

Jottei aloitus taas olisi trolli, varmaan kertonet mitä oikeasti tapahtui. Ja kirjoititko sopimuksen. Vai otitko sen mukaan ja näytit ikiomalle lakimiehellesi. Joka sinulla toki on.
Itse näytän aina työsopimuksen lakimiehelleni, tiedä miten sitä huijataan. Tyhmää.
Kaikkein eniten ajattelen sitä, että kaikki tuntuvat tapaamisissa aina juovan kahvia. Kai kustannustaloissa muutakin tehdään? Ehkä k-toimittajat jossain vaiheessa pyörivät kävelyn sijaan, kun päivä koostuu pullanpuremisesta.

Äänestä

Kustannusasiat hoidetaan sähköpostilla.
Sopimusmalli ja myöhemmin oikovedos tulevat etanapostilla.
Yhteyttä kustannustoimittajaan pidetään sähköpostilla.

Äänestä

Mä en juo kahvia, siitä menee vatsa sekaisin. Mutta tulen kyllä tänne kertomaan kokemuksestani sitten kun olen itse sinut sen kanssa. Hold on. Hyvä jos he eivät luule että kirjoitan sopparin siinä heti. Musta tuntuu että ekan sopparin kanssa mua painostettiin aika rajusti tekemään päätös ja jälkeenpäin sain sitten yhteydenottoja muiltakin. Nyt en aio hötkyillä, koska toivon pitkäaikaista yhteistyötä tämän talon kanssa.

Äänestä

No tarinaasi odotellessa. Koita vaikka keksiä jotain.

Äänestä
  • Tuli soppari
    Tuli kurat
    Meni sanat
    Meni valot

    Äänestä

  • Juri1985 kirjoitti:

    Tuli soppari
    Tuli kurat
    Meni sanat
    Meni valot

    Jee! Tällaiset uutiset on ihania, saa myönteisen vastauksen saamisen tuntumaan edes vähän realistisemmalta: niin siis oikeasti tapahtuu toisinaan.

    Äänestä

Kun kerran ihminen kertoo tai ainakin kuvittelee olevansa kirjailija, voisi sitten ihan selkokielellä jotain tänne laittaa. Kun kerran on luvannut.
Ei toi ollu ees runo.

Äänestä
  • Ite oot ihme valittaja

    eks tossa ihan selvästi lue.
    Tein sopimuksen, kakka tuli housuun, menin sanattomaksi ja menetin lopulta tajuntani.

    Kateus on ehtymätön luonnonvara

    Äänestä

  • Katteellinen lupaus kirjoitti:

    Ite oot ihme valittaja

    eks tossa ihan selvästi lue.
    Tein sopimuksen, kakka tuli housuun, menin sanattomaksi ja menetin lopulta tajuntani.

    Kateus on ehtymätön luonnonvara

    Toivottavasti kyseessä ei ollut runokirja :)

    Äänestä

  • Mashiach kirjoitti:

    Toivottavasti kyseessä ei ollut runokirja :)

    Kiitos luottamuksesta arvon toveri :) säkee
    N
    I
    ovat niin kallisarvoisia etten uskalla täällä niitä tuhlailla. Neuvottelut kesken, joudutte kestämään vaikenemistani. Tilanne: kustantaja vie Pälkäneen poikaa kuin litran mittaa. Mutta täältä minä vielä nousen! Sano tervaskanto tms. P.s. Rakastin tulkintaasi sinä tuntematon runoanalyytikkoni ylempää mutta tarkoitin kuralla kyllä kahvia!

    Äänestä

"Mä olen jo pari kertaa sössinyt sopparin allekirjoittamalla sen ilman neuvotteluja ja katunut katkerasti jälkeenpäin."
Eli runoilija on hän. Ensin kysyy, että mitä ensimmäisessä palaverissa tehdään ja sitten kirjoittaa tehneensä jo useammankin sopparin.
Enkä oo valittaja, haluan vain kuulla jonkinlaisen kivan version. Tiedän itse, mitä kustantajalla tehdään, koska olen itse alalla. Ehkä olen hieman henkisesti vajaa kun täällä kirjailen, mutta kun täältä löytyy niin mainiota tusaamista.

Äänestä

Nostan koska odotan lisää.

Äänestä

Jumankekka, keksi nyt jo jotain. Kun kerran aloitit.

Äänestä
  • Kustannussopimus ei ole mikään suuri ihme, vaikka se harvoille osuukin. Esikoiskirjoja julkaistaan joka vuosi, sati muita.

    Äänestä

  • kdsjfkldsfjkls kirjoitti:

    Kustannussopimus ei ole mikään suuri ihme, vaikka se harvoille osuukin. Esikoiskirjoja julkaistaan joka vuosi, sati muita.

    Ei se minullekaan ole ihme, lähinnä se että kustantajien hitauden takia kirjojen vääntämiseen menee vuosia. Sitä tässä tehdään , hinkatahan ja väännetähän ja katotaan sit uudestaan. On noita muitakin kustantajia onneksi jotka on kiinnostunut.

    Äänestä

Sinulla, Juri1985, on lauseet tosiaan hanskassa. Ei ihme että kustantajia kiinnostaa..

Äänestä
  • Ei kai se ymmärtääkseni ole edes itsestäänselvyys, että kustantajan tapaa kasvokkain, ainakaan kovin pian. Kirjailijanalut palstalla näitä tapaamisia kuitenkin riittää, mikä on vähän outoakin ja saa ihmettelemään, kuinkahan moni tapaamisesta kertova juttu on keksittyä.

    Olen kuullut, että aika monessa tapauksessa yhteydenpito hoidetaan kyllä ihan puhelimitse ja sähköisesti. Tapaaminen on tiedossa joskus paljon psljon myöhemmin, ei todellakaan niin että heti kun kustantaja ilmoittaa olevansa kiinnostunut, niin seuraavalla viikolla jo kahvitellaan jossain. Varmaan näitäkin joskus tapahtuu, mutta kyllä siellä kustantamossa yleensä on niin kova kiire ja etenkin kustannustoimittajilla on kiire, ettei siellä ehditä tuollaisia tapaamisia järjestää siinä vaiheessa kun vasta sovitaan tekstin muokkausehdotuksista.

    Puhumattakaan siitä, että kirjailija saattaa olla kotoisin ihan toiselta paikkakunnalta, kaukaakin ja kustantaja ei todellakaan maksa matkoja, jotta kirjailijanalku pääsisi kustantamoon kahvittelemaan, jos samat asiat on helppo hoitaa ja puhua läpi muutoin. Sopimuksenkin voi lähettää postitse. Minusta vaikuttaa että nämä tapaamiset kustantajien kanssa ovat suurimmalta osalta kirjailijuudesta haaveilevien päiväunia.

    Äänestä

  • angara kirjoitti:

    Ei kai se ymmärtääkseni ole edes itsestäänselvyys, että kustantajan tapaa kasvokkain, ainakaan kovin pian. Kirjailijanalut palstalla näitä tapaamisia kuitenkin riittää, mikä on vähän outoakin ja saa ihmettelemään, kuinkahan moni tapaamisesta kertova juttu on keksittyä.

    Voihan ne tuntua päiväunilta, jos ei ole itse kokenut. Oma tapaamiseni ei ollut erityisen hohdokas. Kahvikupillinen ja kustantanuspäällikkö kyseli päällisin puolin sitä sun tätä, ilmeisesti vain tsekkasi tyypin, jonka kanssa mahdollisesti kustantamo rupeaa vuosikausiksi yhteistyöhön. Kustannustoimittaja ei omassa tapaamisessani edes ollut, hänet nimettiin kirjalleni myöhemmin.

    Kustantajat tapaavat esikoiskirjailijoita yhtä monta kertaa vuodessa kuin esikoisia ilmestyy. Tämä lienee maan suosituin kirjoittajien palsta. Olisi outoa, ellei täältä yhtään esikoiskirjaiiljaa nousisi, ja yhtä outoa, elleivät esikoistelijat innoissaan asiasta kertoisi. Vastakaiku on toisinaan epäusko, ihme kyllä.

    Äänestä

  • angara kirjoitti:

    Ei kai se ymmärtääkseni ole edes itsestäänselvyys, että kustantajan tapaa kasvokkain, ainakaan kovin pian. Kirjailijanalut palstalla näitä tapaamisia kuitenkin riittää, mikä on vähän outoakin ja saa ihmettelemään, kuinkahan moni tapaamisesta kertova juttu on keksittyä.

    Olen kuullut, että aika monessa tapauksessa yhteydenpito hoidetaan kyllä ihan puhelimitse ja sähköisesti. Tapaaminen on tiedossa joskus paljon psljon myöhemmin, ei todellakaan niin että heti kun kustantaja ilmoittaa olevansa kiinnostunut, niin seuraavalla viikolla jo kahvitellaan jossain. Varmaan näitäkin joskus tapahtuu, mutta kyllä siellä kustantamossa yleensä on niin kova kiire ja etenkin kustannustoimittajilla on kiire, ettei siellä ehditä tuollaisia tapaamisia järjestää siinä vaiheessa kun vasta sovitaan tekstin muokkausehdotuksista.

    Puhumattakaan siitä, että kirjailija saattaa olla kotoisin ihan toiselta paikkakunnalta, kaukaakin ja kustantaja ei todellakaan maksa matkoja, jotta kirjailijanalku pääsisi kustantamoon kahvittelemaan, jos samat asiat on helppo hoitaa ja puhua läpi muutoin. Sopimuksenkin voi lähettää postitse. Minusta vaikuttaa että nämä tapaamiset kustantajien kanssa ovat suurimmalta osalta kirjailijuudesta haaveilevien päiväunia.

    Tänä vuonna julkaistiin ennatysmäärä esikoisia, 90 kpl. Ei ole ihme, jos joku heistä on eksynyt palstallekin. Totta kai uusi kirjailija tavataan mahdollisimman pian, kasvokkain tapaamista eivät korvaa puhelinkeskustelut.

    Äänestä

  • pohdintaaani kirjoitti:

    Tänä vuonna julkaistiin ennatysmäärä esikoisia, 90 kpl. Ei ole ihme, jos joku heistä on eksynyt palstallekin. Totta kai uusi kirjailija tavataan mahdollisimman pian, kasvokkain tapaamista eivät korvaa puhelinkeskustelut.

    Harmaa kuningatar lienee satukuningatar, sillä tätä nykyä soppareita ei solmita ekoissa tapaamisissa. Ensin ohjeistetaan, sitten muokataa jne.jne. lukemattomia aikoja odotusta ja muuta - sitten tulee sopparin aika.

    Nyt on yt-aika, talllikirjailijoita heivataan ulos tekstareilla, nimikemäärä laskee...
    Uudet ei tosiaan kirjoita ensitöikseen soppiksia!

    Tietoa on.

    Äänestä

  • kunstaaja kirjoitti:

    Minulle tarjottiin kustannussopimus ennen viimeistelykierroksia, joten kyllä se ON mahdollista.

    Äänestä

Niin. Jos sopimuksesta ei ole ollut puhetta, miksi jotain ns. ohikulkijaa kahviteltaisiin, ja vielä päällikön voimin? Ja aloittajan logiikka pettää tarinankerronnassa muutenkin, kun seuraavassa viestissään hän kertoo tehneensä aiemminkin kustannussopimuksia, jopa useita. Ja vielä tietokirjoista. Ja silti kertoo kirjoittavansa vaistonvaraisesti.
Olipa pullsittiä, edes juonen kaari ei kanna.

Äänestä

Jos joku tulisi tänne riemuitsemaan olemattomasta sopimuksesta tai kahvittelusta kustantajan niin eikö sen voisi hänelle suoda? :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juri1985 kirjoitti:

Ääks, huomenna eka tapaaminen kustantajan kanssa. Vielä ei ole sopimuksesta ollut puhetta. Kauheeta ku ei voi mitenkään varautua. Mitä ekassa tapaamisessa yleensä puhutaan? Kuunnellaan vaan palautetta vai? Onko ne ylimalkaisia (vähän enemmän tunnetta ja tiiviimpi tunnelma)? Vai tarkkoja (puutarhurin siskontyttöhahmo pitäisi poistaa)? Mä en osaa edes puhua mun kässäristä mitään! Kirjoitin vain päästäni, osa juonesta on harkittua, punnittua, osa vaan mun omaa hulluttelua ja kokeilua. Miten ihmeessä mä erotan ns. hyvän palautteen huonosta? Ainahan tarinasta voi muuttaa miljoona ja yks osaa, heittääkö kustantajakin ehdotuksiaan vain lonkalta? Selvää on että kyllä sitä tässä vaiheessa vääntyy vaikka mille mutkalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu