Talvivaara tyypillinen kepulainen talousprojekti

Kaivosyhtiö Talvivaara on tyypillinen kepulainen talousprojekti. Ensin lähdetään torvet soiden ja Pekkarisen sekä Lehtomäen innolla ulvoessa liikkeelle. Lopulta koko homma kuitenkin aina kaatuu veronmaksajien kontolle.
22119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mauri on kuuluisa myös Kemijärven liimapalkkitehtaasen pumpatuista rahoista.

Äänestä
  • Mikä ihmeen liimapalkkitehdas? Ei Kemijärvellä sellaista ole. Ei siellä ole enää sellutehdastakaan. Vanhanen kävi kertomassa, ettei sitä tarvita.

    Ne Kemijärven sellutehtaan laitteet jauhaa sellua nyt ulkomailla. En muista, missä maassa, mutta hyvin toimivat lukemani mukaan.

    Äänestä

Talvivaaralle luvat annettiin ja luvissa ei tarvinnut välittää laitoksen aiheuttamista ympäristöhaitoista. Taivalvaaran luvissa ei myös mainittu uraanista yhtään mitään. Talvivaaran vaikutuspiirin alueella ihmiset eivät olleet tietoisia uraanista ja ei mistään. Ympäristöongelmat rysähtivät silmillemme, kun kepulaiset äänestettiin oppositioon. Tämä hallituksen aikana Talvivaaran lupia on tiukennettu mm. ympäristöhaittojen takia ja pakotettu laitosta toimiaan ympäristönäkökohdat huomoituna. Vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö oikein kehoitti ihmisiä hakemaan korvauksia haitoista ja virkistyskäyttöhaitosta.

Veronmaksajillemme on erittäin vaarallista, jos kepulaisilla on esim. ympäristöministerin salkku. Miten hirvittävät kustannukset joudumme maksamaan tästä kepulaisten Taivalvaara-projektista? Tämä projekti on ollut alunalkaenkin tietoista veronmaksajien kusetusta, koska veromarkoillahan kaikki rötösherrojen miljardikusetukset paikataan.

Äänestä
  • Vai ovat vihreät ympäristöministeri pakottaneet Talvivaaran laitoksen toimimaan ympäristönäkökohdat huomioituna? Sitä on vaikea uskoa, kun uutisia seuraa. Professori Tuula Pohjola suorastaan pelkää, mitä ensi kevään tulvien aikoihin saattaa seurata.

    Lisäksi vihreä valtionomistajuudesta vastaava ministeri Heidi Hautala sijoitti valtavan määrän veronmaksajien rahoja Talvivaaran osakkeisiin. Kepulaiset eivät pitäneet sijoitusta sentään niin kannattavana, että olisi sotkenut valtionkin siihen.

    Taivalvaara-projektista en ole kuullutkaan. Mikä se on?

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Vai ovat vihreät ympäristöministeri pakottaneet Talvivaaran laitoksen toimimaan ympäristönäkökohdat huomioituna? Sitä on vaikea uskoa, kun uutisia seuraa. Professori Tuula Pohjola suorastaan pelkää, mitä ensi kevään tulvien aikoihin saattaa seurata.

    Lisäksi vihreä valtionomistajuudesta vastaava ministeri Heidi Hautala sijoitti valtavan määrän veronmaksajien rahoja Talvivaaran osakkeisiin. Kepulaiset eivät pitäneet sijoitusta sentään niin kannattavana, että olisi sotkenut valtionkin siihen.

    Taivalvaara-projektista en ole kuullutkaan. Mikä se on?

    Nyt puolestaan Pekkaroija on halukas sijoittamaan lisää valtion rahaa Talvivaaraan.
    Mutta hän on kylläkin vain oppositiosta mölisijä.
    Mutta kerropa, miksei Pekkarinen hanki itselleen kaivoksen osakkeita, kun tuntuu uskovan sen suureen nousuun? Onko hän millään tavalla jäävi? Ja jos on, hänhän voi jäävätä itsensä. Jos hoksaa.

    Ja noita asiantuntijoita kyllä riittää. Kukin voi valita mieleisensä, kun asiantuntijoiden mielipiteitä näkyy olevan kutakuinkin yhtä paljon kuin asiantuntijoitakin.

    Sinnemäki oli joka tapauksessa oikeassa sanoessaan sen vasta kalliiksi tulevan, jos ensin annetaan vielä lisää rahaa ja sitten joudutaan kuitenkin maksamaan konkurssiin menneen kaivoksen ympäristötuhotkin. Mutta hän ei sanonut kaivoksen menevän konkurssiin enempää kuin Pekkarinenkaan uskalsi sanoa, ettei se mene konkurssiin.

    Sitä en ihan tajunnut, miten se Pekkarisen noidankehämäinen esitys voisi toimia?
    Että kaivos saa rahaa, jos onnistuu todistamaan, että se kepuliotusmenetelmä saadaan toimimaan. Miten rahaton kaivos saa toimimaan enää mitään? Ja Pekkarinen sanoi nimenomaan ehdoksi, että lisärahoitus on juuri siitä kiinni hänen mielestään. Ne pikkumäärät, joita sieltä on lioteltu, ei tuntuneet vastaavan oikein mitään ennakkoarvioita ja niiden varaan ei voi laskea mitään.

    Äänestä

  • Kepuprojekti se oli kirjoitti:

    Sitä en tiedä, miksi Pekkarinen on Talvivaaran osakkeita hankkinut, mikäli on hankkinut. Kansanedustajat ovat kuitenkin suuripalkkaisia ja siksi heistä moni kepulainen ja demarikin on omaksunut herraskaisia elkeitä ja "sijoittanut pörssiosakkeisiin". Tavallinen rivikepulainenhan ei toisten perustamiin yrityksiin rahaansa laita. Oma yritys, osuuskunta, pankin rahasto sekä osakehuoneiston ostaminen kaupungista on eri asia.

    Pekkarinen on muistaakseni sanonut, ettei hänellä ole Talvivaaran osakkeita.

    Äänestä

  • Kepuprojekti se oli kirjoitti:

    Nyt puolestaan Pekkaroija on halukas sijoittamaan lisää valtion rahaa Talvivaaraan.
    Mutta hän on kylläkin vain oppositiosta mölisijä.
    Mutta kerropa, miksei Pekkarinen hanki itselleen kaivoksen osakkeita, kun tuntuu uskovan sen suureen nousuun? Onko hän millään tavalla jäävi? Ja jos on, hänhän voi jäävätä itsensä. Jos hoksaa.

    Ja noita asiantuntijoita kyllä riittää. Kukin voi valita mieleisensä, kun asiantuntijoiden mielipiteitä näkyy olevan kutakuinkin yhtä paljon kuin asiantuntijoitakin.

    Sinnemäki oli joka tapauksessa oikeassa sanoessaan sen vasta kalliiksi tulevan, jos ensin annetaan vielä lisää rahaa ja sitten joudutaan kuitenkin maksamaan konkurssiin menneen kaivoksen ympäristötuhotkin. Mutta hän ei sanonut kaivoksen menevän konkurssiin enempää kuin Pekkarinenkaan uskalsi sanoa, ettei se mene konkurssiin.

    Sitä en ihan tajunnut, miten se Pekkarisen noidankehämäinen esitys voisi toimia?
    Että kaivos saa rahaa, jos onnistuu todistamaan, että se kepuliotusmenetelmä saadaan toimimaan. Miten rahaton kaivos saa toimimaan enää mitään? Ja Pekkarinen sanoi nimenomaan ehdoksi, että lisärahoitus on juuri siitä kiinni hänen mielestään. Ne pikkumäärät, joita sieltä on lioteltu, ei tuntuneet vastaavan oikein mitään ennakkoarvioita ja niiden varaan ei voi laskea mitään.

    Valtiojohtoisen kaivosyhtiön perustaminen Talvivaaran toiminnan jatkajaksi olisi Kainuun Vasemmiston tiedotteen mukaan luonnollinen ja vastuullinen jatko tähän saakka tehdyille toimenpiteille.

    – Valtio on Solidiumin kautta Talvivaaran suurin yksittäinen omistaja ja sijoittanut yhtiöön 200 miljoonaa euroa. Mikäli kaivoksen toiminta loppuu, niin ympäristöongelmien hoito ja suurtyöttömyys aiheuttavat valtiolle moninkertaiset menot, ja siksi on järkevämpää varmistaa kaivoksen jatko.

    Tiedotteen mukaan valtio voisi taata noin 1 500 kainuulaisen työpaikat sekä ympäristöasioiden hoitamisen.

    – Talvivaaran malmivarat ovat valmiina, tuotantoprosessi on saatu toimimaan hyvin, ja nikkelin maailmanmarkkinahinta on tarpeeksi korkealla kannattavaan toimintaan. Nyt tarvitaan vain pääomasijoitus louhinnan käynnistämiseksi ja kaivoksen säilyttämiseksi suomalaisten hallussa, piirihallitus korostaa.

    Jarmo Nuotio
    Jarmo Nuotio
    Yle Kainuu

    Äänestä

Suomen kallein mies Mauri Pekkarinen oli eilen 8.11.2013 a- talksissa edelleen vahvasti kannattamassa Talvivaaran pelastamista veronmaksajien rahoilla yhdessä yksityisen rahoituksen kanssa. Kukaan järkevä ei voisi uskoa yksityisen rahan saamisesta varmaan tuhoon.

Tämä Pekkarinen voisi hakea sitä yksityistä rahaa omasta kukkarostaan ja sillä tavalla näyttää todella uskovansa Talvivaaran tulevaisuuteen. Se heppu on aina käyttänyt toisten rahaa mahdollisimman huonoihin hankkeisiin ja pitätyt omat rahansa aina piilossa.

Äänestä

Aivan posketon projekti tämä kepulaisten aikaansaannos ja miten paljon veronmaksajien rahoja tuohon projektiin on upotettu. Satoja miljoonia ja jos konkkaan menee, olemme nalkissa samalla tavalla, kuin olemme olleet Kreikan apupakettien suhteen.

Kepulaisethan siunasivat Kreikalle tuon ensimmäisen apupaketin ilman minkäänlaisia ehtoja ja sijoittajien vastuita. Tämä hallitus on ollut Kreikka-nalkissa ja nyt olemme Talvivaara-nalkissa. Talvivaaran ennallistaminen maksaa satoja miljoonia veronmaksajille, jos toiminta sieltä lopetetaan. Kepulaiset ovat taitavia ja olevia nalkittamaan projekteitaan, että niitä ei voi edes lopettaa, veronmaksajan pitää maksaa siitäkin.

Kovin lipevän liukas tuo Mauri Pekkarinekin oli eilen YLE:n ajankohtaisohjelmassa. Ei muuten käsi noussut, kun tivattiin Talvivaaran osakeomistusta? Olisi kumma juttu, jos tuo Mauri Pekkarinen ei olisi alunpitäen sijoittanut tuohon heidän mahtipontiseen projektiinsa, sijoittihan se Paula Lehtomäkikin perheen nimissä ja oli ympäristöministeri. Varmaan Mauri Pekkarisen omistukset ovat samanlaisia, eli sijoitettu perheen nimissä, että saisi näyttämään itsensä "puhtaalta pulmuselta".

Äänestä
  • Tässä projejektissa on kuule verottaja ainut voittaja, toisin kuin eräissä ulkomaiden fantsu projekteissa. Tämä kaivos on tuottanut valtiolle niin paljon veroja, että sitä voidaan pitää ihan ok kokeiluna.

    Äänestä

  • mi6 kirjoitti:

    Tässä projejektissa on kuule verottaja ainut voittaja, toisin kuin eräissä ulkomaiden fantsu projekteissa. Tämä kaivos on tuottanut valtiolle niin paljon veroja, että sitä voidaan pitää ihan ok kokeiluna.

    Ai se olikin kokeilu?
    Joka tuotti valtiolle verotuloja? Ja ne menot, jotka koituu kepukusetuksen jälkien siistimisestä jätät hienovaraisesti mainitsematta?

    Äänestä

Kepulaisten hallitusvastuu ja Talvivaaran ympäristötuhojen arvo voi kasvaa miljardiin. Hupsista keikkaa ympäristöministeri Paula Lehtomäki! Tällaista tietoa meille veronmaksajille tarjotaan Pellervon taloustutkimuksen mukaan, eli siis Talvivaara voi pilata elinkaarensa aikana ympäristöä jopa miljardin arvosta. Tällaista pikku seikkaa kepulaiset eivät "huomanneet", kun tälle hankkeelle liputtivat siltarumpujen rummutuksen säestämänä.

Ajatelkaas vaan, kepulaisten piti pistää koko ympäristöhallintomme uuteen kepulaiseen kuosiin, että haitankärsijät eli nuo vastaanhannaajat eivät olisi vaatimassa haittakorvauksia. Oikein tuonne ympäristöhallinnon kuningatarpaikaille kepulaiset valitsivat Hannele Pokan selittelemään ja silittelemään.

Hannele Pokka on selitellyt kirkkain naamoin tätä Talvivaara-hanketta tällä tavalla, kun kaivos aloitti toimintansa vuonna 2008, sillä ei ollut kunnollista vesiasioita koskevaa päätöstä, se tuli vasta Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta viime kesänä. Selittelee edelleen, että alkuperäisessä luvassa EI EDES OLETETTU, ETTÄ KAIVOS VOISI AIHEUTTAA YMPÄRISTÖLLE MITÄÄN ONGELMAA. Siksipä tuo Talvivaara nousi pää edellä puuhun ja tämä kaikki silloisen ympäristöhallintomme hyväksymänä. Nyt korjaillaan, paikkaillaan ja siivotaan jäljet, kun konkkakypsät ovat tyhjentäneet bajatsot.

Äänestä
  • Paula Lehtomäki ja Mauri Pekkarinen pitäisi saattaa taloudelliseen korvausvastuuseen Talvivaaran suhteen.

    Äänestä

  • Sapiens dux kirjoitti:

    Paula Lehtomäki ja Mauri Pekkarinen pitäisi saattaa taloudelliseen korvausvastuuseen Talvivaaran suhteen.

    Tämä on oikeus ja kohtuus.

    Äänestä

  • Mikael Sentikäinen kirjoitti:

    Tämä on oikeus ja kohtuus.

    Tuli ihan vaan mieleen, että lestadiolaisesta Pentikäisestä tulee nyt Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.

    Äänestä

Näin käy kun kepuli Pekkarinen pääsee päättämään asioista.

Äänestä
  • Kainuun työmiehille on käynyt tosi hyvin kun Talvivaara pantiin käyntiin 10 vuotta on valtiokin saanut veroja työmiehiltä sekä koneyrittäjiltä. Kiitos tehtaan puolustajille niihin ei kuulu ainakaan SDP muka työväenpuolue ei kyllä siltä näytä nyt eikä ole koskaan näyttänytkään. Kyllä Keskusta saa oikein äänivuoryn seuraavissa vaaleissa kun työmiehet on jättänyt demarit.

    Valtio vain jatkamaan Talvivaaraa niin kaikki on taas hyvin työmiehillä ja urakoitsijoilla.

    Äänestä

  • Työmies 1 kirjoitti:

    Kainuun työmiehille on käynyt tosi hyvin kun Talvivaara pantiin käyntiin 10 vuotta on valtiokin saanut veroja työmiehiltä sekä koneyrittäjiltä. Kiitos tehtaan puolustajille niihin ei kuulu ainakaan SDP muka työväenpuolue ei kyllä siltä näytä nyt eikä ole koskaan näyttänytkään. Kyllä Keskusta saa oikein äänivuoryn seuraavissa vaaleissa kun työmiehet on jättänyt demarit.

    Valtio vain jatkamaan Talvivaaraa niin kaikki on taas hyvin työmiehillä ja urakoitsijoilla.

    Kainuun työmiehille kävi hyvin. Ha saivat duunia ja hyvän palkan. Mutta se oli hetken huumaa. Valheen varaan perustettu kaivos toimi velka-/tukirahalla.
    On muitakin työttömyysalueita kuin Kainuu. Ilmeisesti kepu, jos taas hallitukseen pääsee, se alkaa niitäkin työllistää samalla metodilla?

    Äänestä

Talvaaralla kaivos nousee vielä se ei ole mikään STS-pankki.

Äänestä

  • t li kirjoitti:

    Tuon kaltaisilla paskapuheilla ei suurta tulevaisuutta rakenneta, vaikka niillä Talvivaaran kaivos rakennettiinkin.
    Toteutumatta jäi tämäkin.

    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paivaa-olen-pekka-pera-ja-aion-rakentaa-talvivaaraan-euroopan-suurimman-nikkelitehtaan/

    Älkää ihmiset hätäilkö. RKP:n piirissä on lähtenyt liikkeelle hanke, joka takaa Kainuulle erityisaseman Ahvenanmaan tapaan.
    Ahvenanmaan tukemiseksi tarkoitetut sadat miljoonat tulevat erityisapuna Kainuuseen. Ahvenanmaa pärjää erinomaisesti ilman näitä rahoja.

    Närpiön kunnan piti saada v. 2015 valtionapua suomenkielisten palvelujen tarjoamiseksi. Kunta luovuttaa koko summan 2,1 milj € Sotkamolle, joka on enemmän rahan tarpeessa. Koulukuljetuksista luovutaan ja ruotsinkieliseen kouluun lisätään suomenkieliset luokat. Tästä syntyy säästöä.
    Närpiöläinen vapaaehtoinen Jan Peter kielikylvetetään ja hän ryhtyy kunnan kieli sheriffinä palvelemaan suomenkielisiä.

    Varustamotukia muutetaan kaivostuiksi suoraan kohdistettuna Talvivaaraan.
    RKP haluaa tukea vähäosaisia myös luopumalla pakkoruotsista ja muista ruotsinkielen aiheuttamista turhista kustannuksista.
    Bravo!! Bättre folk!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kepu pettää aina kirjoitti:

Kaivosyhtiö Talvivaara on tyypillinen kepulainen talousprojekti. Ensin lähdetään torvet soiden ja Pekkarisen sekä Lehtomäen innolla ulvoessa liikkeelle. Lopulta koko homma kuitenkin aina kaatuu veronmaksajien kontolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu